Pablo Neruda: Kapteenin laulut

( Wsoy 2008)

Olen loukannut sinua, rakkaani,
ja repinyt rikki sydämesi.

Koeta ymmärtää.
Kaikki tietävät
millainen minä olen,
mutta silti olen
sinua varten luotu.

Leenan ja lumiomenan innoittamana päätin tutustua Pablo Nerudaan, tuohon syvien tunteiden erikoiseen mieheen, joka tunnettiin aikanaan myös vahvana yhteiskunnallisena toimijana, muun muassa kommunistipuolueen poliitikkona. Olen lukenut runoja varsinkin lukioaikana, mutta kausittain myös sen jälkeenkin toki. Enimmäkseen kuitenkin kotimaisten runoilijoiden säkeitä, Tommy Tabermannia, Eeva Kilpeä, Eija Partasta, Saima Harmajaa jne. Kapteenin laulut- teoksen ohella tutustuin Nerudaan myös Googlen hakutulosten kautta ja mitä löysinkään..ja samalla tajusinkaan! Yksi kaikkien aikojen suosikkirunojani, jonka olen jo kymmenen vuotta sitten vihkoon raapustanut, on Nerudan runo! Jostain syystä en ole tuolloin kirjoittanut tekijää ylös runon yhteyteen. Vaikka runo ei ole tässä teoksessa, minun on silti pakko laittaa se tähän. Runo on Andien mainingit-teoksesta, jonka laitankin heti kirjastosta varaukseen!


                                        Tänä yönä voin kirjoittaa...                                               
  Tänä yönä voin kirjoittaa surullisimmat säkeeni.

Kirjoittaa vaikkapa: "Yö on tähtikirkas
ja sinisinä värisevät kaukaiset planeetat." 

Yötuuli kiertelee taivaalla ja laulaa.
Tänä yönä voin kirjoittaa surullisimmat säkeeni.

Minä rakastin häntä, ja toisinaan hänkin rakasti minua.
Tällaisina öinä pidin häntä sylissäni.

Niin monet kerrat suutelin häntä loputtoman taivaan alla.
Hän rakasti minua, ja toisinaan minäkin rakastin häntä.

Miten olla rakastamatta hänen suuria kiinteitä silmiään.
Tänä yönä voin kirjoittaa surullisimmat säkeeni.

Ajatella ettei minulla ole häntä. Tuntea menettäneeni hänet.
Kuunnella valtavaa yötä, sitäkin valtavampaa ilman häntä.

Ja runo laskeutuu sieluun kuin kaste niittyyn.
Mitä siitä ettei rakkauteni kyennyt pidättämään häntä.

Yö on tähtikirkas eikä hän ole luonani.
Siinä kaikki. Kaukana joku laulaa. Kaukana.

Minun sieluni ei tyydy jäämään ilman häntä.
Katseeni etsii häntä kuin lähestyäkseen.

Sydämeni etsii häntä, eikä hän ole luonani.
Sama yö joka vaalentaa samat puut.

Me, silloiset, emme ole samat enää.
En rakasta häntä enää, totta kyllä, mutta kuinka rakastin.

Minun ääneni hapuili tuulta yltääkseen hänen kuuluviinsa.
En rakasta häntä enää, totta kyllä, mutta ehkäpä rakastan.

Rakkaus on niin lyhyt ja unohdus niin pitkä.
Koska tällaisina öinä pidin häntä sylissäni
minun sieluni ei tyydy jäämään ilman häntä.

Vaikka tämä olisi viimeinen tuska jonka hän minulle tuottaa
ja nämä viimeiset säkeet jotka hänelle kirjoitan.
~ Pablo Neruda ~

Kapteenin lauluihin palatakseni..Itse runojen syntymishistoria on upea! Noin viisikymppinen Pablo oli 1950-luvun alussa maanpaossa Caprilla, jossa hän  kirjoitti runot. Voimakkaiden rakkausrunojen kohteena oli tuolloin vielä tahollaan naimisissa oleva Matilde, minkä vuoksi Pablo kirjoitti runot salanimellä Kapteeni. Runoteoksen nimikin juontaa siis juurensa tästä salanimestä. 

Runoja ei voi vain lukea nopeasti läpi. Niitä on hitaasti tunnusteltava, maisteltava mielessään ja sydämessään. Tunnettava tuo huikea, kivulias rakkaus, joka kirvoitti runoilijan tällaisiin puhutteleviin rakkausrunoihin. Nämä ovat runoja, joihin on palattava uudestaan. Erityisesti tämä runo saa kyyneleet silmiini:

 Lapsi

Tiedätkö, poika,
tiedätkö mistä olet tullut?

Järveltä,  jonka yllä lentävät
valkeat nälkäiset lokit.

Talvisten vetten äärellä
sytytimme,
naiseni ja minä,
punahehkuisen nuotion,
suutelimme huulemme kipeiksi
toinen toistemme sielua,
heitimme tuleen kaiken ja
poltimme tuhkaksi elämämme.

Sillä tavalla sait alkusi.

Mutta päästäkseen tänne,
poikani,
hän joutui ylittämään meret,
ja jotta minä pääsin kietomaan käteni
hänen kapealle vyötärölleen,
jouduin vaeltamaan mantereitten halki,
selviytymään vuorista ja taisteluista,
kulkemaan hietikkojen, ryteikköjen halki.

Sillä tavalla sait alkusi.

Monesta olet
sinä tullut:
maasta ja vedestä,
tulesta ja lumesta,
kaukaa olet
matkannut luoksemme,
raatelevasta rakkaudesta,
joka saa meidät kysymään,
millainen olet ja
mitä kerrottavaa sinulla on meille,
sillä tiedät meitä enemmän
maailmasta jonka meiltä sait.

Kuin mahtava myrsky
ravistimme elämänpuuta
sen syvimpiä juuria myöten,
ja nyt olet
ilmestynyt luoksemme
ja laulat lehvästössä,
puun korkeimmalla oksalla,
johon vain sinun avullasi yletymme.

En ole opiskellut koskaan kirjallisuutta, runojen tulkintaa, joten voin puhua puhtaasti vain sydämestäni. Pablo Nerudan runoissa on jotain sellaista väkevää, joka jää ihon alle, mieleen ja sydämeen. Ja sieltä palaa uudestaan ja uudestaan värisyttämään sydämen hauraita säikeitä.  

Nerudan runojen herkistämänä päässäni on soinut tänään Suvi Teräsniskan kappale:


Kommentit

  1. Susa, ensinnäkin, minä kyynelehdin taas...meillä on sama Tärkeä Runo. Se oli minulla juuri taas Lumikarpalossa. Juuri tämä runo soittaa oleellisinta, mitä minulle on tapahtunut.

    Ja nyt kyynelehdin toisen kerran sitä, että olen saanut olla mukana houkuttamassa sinua Nerudan maailmaan. Juuri Pablon takia kirjoitin Kirjastohaasteen kysymykseen Minne haluasit matkustaa?, Andien mainingit.

    Kun olin teini, puhuin Ensirakkauteni kanssa nerudan kieltä. Kun oli mennyt 34 vuotta sain kaukaa kirjeen, joka oli kirjoitettu nerudaksi...

    Siis en osaa sanoa nyt mitään järkevää. Kiitos linkityksestä. Kiitos, että tajuat Nerudan♥ Menen nyt aurinkoiselle pihalle juomaan Robertsin kahvia, jota aamusta on jäänyt ja otan mukaani ihanaa belgialaista suklaata, jota mieheni minulle eilen reissulta toi...Viis kaloreista, kun tunteet, tunteet ja kyyneleet ja Neruda.

    Love
    Leena

    VastaaPoista
  2. Leena, kiitos sinulle, että inspiroit omalla Neruda-rakkaudellasi minutkin tutustumaan hänen tuotantoonsa! Tiedätkö, minulla on ollut noiden hänen runojen jälkeen sielu hellänä ja kyyneleet herkässä..

    ♥♥♥

    VastaaPoista
  3. Oi! Pakko huudahtaa heti alkuun. Neruda on suosikkini kaikista ulkomaisista runoilijoista. Niin väkevä ja aistillinen, lempeä, tuskainenkin.

    Mulle tuli nyt mieleeni Matkakirje (muistaakseni sieltä kirjan loppupäästä, onko peräti viimeinen runo, en muista). Se on juuri sellainen tuskaisen väkevä rakkausruno. Näen mielessäni Andit, hieman samaan tapaan kuin Leena kuvaili.

    Mutta näen myös Chilen rinnalla Italian. Kirjavinkkiä ajattelin suositella Nerudan muistelmia Tunnustan eläneeni sekä, jos et ole jo lukenut, Antonio Skarmetan romaanin Nerudan postinkantaja (josta on tehty ihana elokuva Il Postino). Jälkimmäinen on fiktiota siitä, mitä Nerudan Caprin vuosina olisi tapahtunut. Siinä kirjassa on hyvin nerudalainen henki.

    Ja kiitos linkityksestä ♥

    VastaaPoista
  4. Lumiomena, se on Matkakirje. Olen julkaissut siitä osia, mutta taidan veidä sen kokonaan Lumikarpaloon - tai sitten kirjoitan sen nerudaksi...Vaan en tänään, en tänään. Odotan nyt sateen lankeamista...

    Matilden ja Pablon rakkaustarina on siivittänyt kapteenin laulut. Ja nehän ilmestyivät ensin salanimellä, sillä Neruda oli silloin vielä tahollaan avioliitossa, mutta eli matildensa kanssa 'maanpaossa' Italiassa.

    VastaaPoista
  5. lumiomena: Kirjassa on tosiaan lopussa mm. tuo matkakirje! Kiitos uudesta lukuvinkistä;)

    VastaaPoista
  6. Ei tarvitse olla opiskellut runoja voidakseen lukea niitä, harva vain uskaltaa. Siksikin kiitos tästä!

    Ja voi ETTÄ mitä maailma tuo tullessaan: että samaan postaukseen mahtuvat Neruda ja Teräsniska. Mainio yhdistelmä, kerrassaan. :)

    VastaaPoista
  7. Hannelen kirja-paratiisi: Kyllä oli ja on ♥

    Ilse: Runojen lukeminen on usein hyvin henkilökohtainen kokemus ja sitä on vaikea pukea sanoiksi sitten, varsinkin kun ei osaa kirjallisen analyysin muodossa jäsentää sitä -silloin puhutaan vain tunteella ;) Ja niin, tosiaan; Teräsniska ja Neruda..niin kaukana toisistaan monella tapaa, mutta tässä yhteydessä niin lähellä!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)