Markus Nummi: Karkkipäivä

(Otava 2010)

"Poika tuli tyhjästä kaapista tunnistamattomaksi kulunut pehmolelu sylissään, kuvakirja kainalossaan. Istui ovettoman jääkaapin eteen. Avasi kirjan, joka tarkemmin katsoen ei ollut lastenkirja vaan sarjakuva-albumi, sen kannessa oli sankari hirviöiden ympäröimänä. Kirjan nimi oli painettu kannen poikki suurin tulen keskeltä hohtavin kirjaimin. 
Mitä kannessa luki, sitä Katri ei muistanut, mutta hän muisti että poika näytti kirjaa sylissä puristamalleen likaisenharmaalle otukselle. Kuiskasi, ettei mitään hätää, tää on satu. Sitten jähmettyi siihen."

Sosiaalipäivystäjä Katri kohtaa työssään tilanteita, jotka jäävät vuosiksi mieleen ja sydämeenkin elämään. Tilanteita, joissa nuo niin monet melkein näkymättömiksi muuttuneet lapset ovat joutuneet näkemään siihen astisessa, vielä niin kovin lyhyessä elämässään jo aivan liikaa. Aivan liikaa painolastia pienten hartioiden kannettavaksi. Nuo lukuisat tilanteet, kun pieni lapsi kysyy kuitenkin kaiken jälkeen vielä niin toiveikkaana: 
"Kai äiti tulee takaisin hakemaan minut, tuleehan? " Ja ne lukuisat kerrat, kun hän joutuu vastaamaan: " Totta kai, aivan varmasti!", tietäen, että totuus on liian usein toisenlainen.

Pieni yhdeksänvuotias Tomi, "Tohtori Kilmoori, sano Tok vaan" elää sitä arkea, mitä meillä Suomessakin aivan liian moni lapsi joutuu elämään; heitteillejätettynä. Äidillä on uusi perhe ja isälle maistuu pussikalja, mummo on puolestaan joutunut sairaalaan. Pienellä Tomilla on tehtävä. Hän on aivan varma, että hänen pihapiirinsä ihana prinsessa Mirabella, eli Mirja, on vankina kodissaan. Tohtori Kilmoorin täytyy pelastaa Mirabella! Mutta onko Mirabella todellinen? Onko oikeasti jossain pieni tyttö vankina?

"Mira, Mira, Mirabella...
Superpaattori ei vastaa...
Kuka sitte? Joku Määd Mäks vähintään. Nyrkkiturpaa tulis paskat.
Ei auta ny... Ei auta mikään ku... Tok vaan.
Tok hoitaa homman. Kilmoori ite. Ootas vaan Sessa. ..."

Eräällä kauppareissulla kun Tomin äidiltään saamansa rahat eivät riitäkään kaikkeen, tuntematon, naapurustossa asuva Ari pelastaa Tomin antamalla puuttuvat rahat kassalla tympeälle kassaneidille. Kiitollinen Tomi liimautuu Ariin ja päätyy kirjailija-käsikirjoittaja Arin kotiin syömään spagettia ja kertomaan huolensa prinsessa Mirabellan julmasta kohtalosta. Käsikirjoituksensa kanssa kamppaileva Ari saa muuta ajateltavaa ja vaikka järki koittaa sanoa, että poika kuuluu sosiaalihuollolle, huomaa hän yhtäkkiä itse seisovansa kadun varrella Tomin katsoessa äitinsä ja uuden miehen auton katoavia perävaloja, kädessään Tomin vaihtovaatekassi. Ari näkee tuon pienen pojan hädän, eikä voi enää välttyä tulemasta osalliseksi Tomin elämässä.

Samaan aikaan samassa lähiössä arjenhallintansa kanssa kamppailee tilansuunnittelija Paula. Pienen tytön yksinhuoltaja, jonka oman elämän langat alkavat yksi kerrallaan karata käsistä.Tyttären karkkinäpistys kaupassa on horjuttanut Paulan sisäistä maailmaa ja käynnistänyt tapahtumien ketjun, missä ei ehkä olekaan sitä onnellista loppua. Paulalla on velvollisuus. Velvollisuus opettaa tyttärensä tavoille, kunnioittamaan äitiään. Paulan sisäisen maailman ollessa jo sekaisin, hän koittaa hillittömällä suklaansyönnillä, ylikierroksillä työtehtäväänsä hoitaen pitää elämänsä kulisseja kasassa.

"Kun kulkee tämän sotkun keskellä, niin tarttuuhan se. Rumuus tunkee oman pään sisään. Joskus melkein toivoisi....Toivoisi että joku saatana tulisi vaikka imurin kanssa ja imuroisi pään tyhjäksi. Että sitten olisi edes jossakin hetken siistiä. Kaunista. Avara puhdas tila ilman yhtään huonekalua."

Nummi kertoo tarinaa, joka on valitettavan monelle lapselle tänäänkin arkipäivää. Sosiaalihuollon ammattilaiset koittavat näkemiensä kauheuksien keskellä pitää itsensä kasassa ja nähdä nuo näkymättömät lapset. Lapset eivät ehkä ole meidän lapsia, mutta vastuu siitä, että pelastamme heidät, on takuulla meidän. Tomin oman lapsen sisäisen maailman Nummi maalaa hienosti "Tohtori Kilmoorin" ajatuspätkillä. Pieni urhea Tok, joka haluaa vain pelastaa prinsessan, vaikka itsekin tarvitsisi pelastusta. Tilasuunnittelija Paula on  pelottavan hämmentävä kaikessa ajatustensa sekaisuuden raadollisuudessaan. On kiehtovaa nähdä, kuinka sisin lopulta puskee ulkokuoren läpi. Päähenkilön osaan sivullisuudestaan huolimatta joutuva Ari puolestaan on kaikkine ammatillisine haahuiluineen kuitenkin hyväntahtoisuudessaan niin inhimillinen. Ja sitten on vielä Katri, joka haluaa ennen kaikkea nähdä nuo näkymättömät lapset, tehdä heidät näkyviksi. Jokin selittämätön vaivaa häntä tutkiessaan saamiaan ilmoituksia niin Tomiin kuin Mirjaan liittyen, mistä hän ei tahdo saada kiinni. Hän ei kuitenkaan luovuta, vaan sinnikkäästi etsii vastauksia. Hän tietää, että hänen tehtävänsä ei ole antaa tunteiden viedä liikaa valtaa ja antaa itsensä lamautua, vaan hänen tehtävänään on toimia.

Kirjan tapahtumat keskittyvät pariin päivään, mutta samalla hetkellä tuntuu, että juuri nuo pari päivää ovatkin osalle kirjan henkilöistä koko maailma. Luin kirjan ahmien, samalla kun sydämessä jäyti. Nummi osaa kirjoittaa kouriintuntuvan aidosti niistä asioista, joille kukaan meistä ei saisi ummistaa silmiään. Loppua kohden vauhti kiihtyy ja tunnelataus oli itsellä ainakin niin valtaisa, että vähän väliä laskin kirjan käsistä, hengitin syvään ja pidättelin kyyneliä. Karkkipäivähän on myös, kuten moni tietänee, yksi tämän vuoden Finlandia-ehdokkaista. Vaikka olen lähinnä mielessäni kritisoinut listaa kokonaisuudessaan ( Sieltä puuttuu pari kotimaista helmeä niiin selvästi!!), niin ehdottomasti Nummi on kirjallaan paikkansa listalla ansainnut. Sydämeni väräjää vielä pitkään tämän kirjan myötä, siitä olen varma.

"Voi vittupaska
Valepaska äijä
Mira bella Sessa prinsessa
tuun oota vaan
Sessa Mira lupaan
Voi sua ku oot.
Tok tulee... Yksinäinen solttu.
Semmonen juttu. Kuolojuttu.
Ei pimee niin paha oo. Kun kattoo sielt valoon. Sinne pimeeseen meet niin ei voi olla pimeempää.
Semmonen on tää.
Kuolojuttu.
Roihu vaan.
Kaikki paskat palamaan..."

Ps: Myös Ilse ja Mari A. ovat arvostelleet tämän!

5/5

Kommentit

  1. Tämä on kiehtonut minua ihan ekasta lukemastani (Hesarin) arviosta lähtien, ja kaikki bloggaajat ovat tainneet tämän kehua. Ainoa mikä arveluttaa, että monet lukemistani lainauksista/katkelmista tuntuvat kauhean rasittavalta kieleltä lukea. Ehkä ne sitten kokonaisessa romaanissa istuvat paremmin kokonaisuuteen.

    Kiitos hyvästä postauksesta!

    Karoliina

    VastaaPoista
  2. Mä kanssa:

    http://marinkirjablogi.blogspot.com/2010/11/markus-nummi-karkkipaiva.html

    Olen lukenut Karkkipäivän, Pulkkisen Totta-kirjan, Salmelan 27 ja aloittanut Wahlströmin kirjaa ja myöskin Nenäpäivän puoliväliin. Liputan Nummen puolesta aiheen ja tyylinsä puolesta, tulen pettymään, jos joku toinen vie Finlandian. Kirja, joka saa kyyneliin, ei voi olla huono. Ja niitä kirjoja kotimaisten puolella on todella harvassa.

    Nummen aihe on maailman tärkein, eikä Nummen tyyli ja kieli ole sen huonompi.

    Koulussa törmään näihin lapsiin, jotka eivät ole oikein kenenkään, kun kukaan ei huomaa heitä ja se kiukuttaa niin paljon. Miksei aikuinen kasva aikuiseksi ja miten taas seuraava sukupolvi voi kasvaa aikuiseksi, kun lähtökohta ja eväät ovat olemattomat. Tärkeä kirja. Hyvin kirjoitettu. Toistanko itseäni jo?

    VastaaPoista
  3. Karoliina: Minulla oli sama juttu, että kun luin ensimmäisen jutun tästä naistenlehdestä, kiinnostuin kovasti. Nuo Tomin ajatuspätkät olivat ensin ehkä vähän hankalia lukea, päästä sisään, juuri sen tyylin takia. Mutta aika pian sen sisäisti ja ne muuttuivat kiehtovaksi osaksi tekstiä. Kiva kun kommentoit!

    Mari A.: Sinähän se tosiaan olit, kun muistelin ja muistelin, että kuka muu Ilsen lisäksi ;) Linkitinkin jo sinut tuohon tekstiin!

    Minä en ole lukenut kuin tämän vasta "listasta", mutta Pulkkisen Totta odottaa jo kirjapinossa. Tämä on kuitenkin niin tärkeä aihe, että itsekään en voi kylliksi korostaa, miten kaikkien kannattaisi lukea tämä kirja, ihan jo kaikkien niiden lasten vuoksi, keiden tulevaisuudessa ei välttämättä ole toivoa. Ei todellakaan tarvitse mennä Afrikkaan tai Afganistaniin asti, vaan se hätä on monen ihmisen elämässä täälläkin. Se voi olla jopa lähempänä kuin moni tajuaakaan.

    VastaaPoista
  4. Kuulostaapas lukemisen arvoiselta... mieheni on työskennellyt reilun puoli vuotta yksityisessä lasten-ja nuorisokodissa ja hänen sisarensa työskentelee pienten lasten vastaanottokodissa... eli lähellä on näitä, jotka joutuvat näkemään tätä nurjaa puolta myöskin. Hattua nosta heille ja kaikille muille vastaavaa työtä tekeville. Itsestäni ei siihen olisi.

    Minulla on yöpöydällä aloitusta odottamassa tuo Pulkkisen Totta-kirja, odotan sopivaa hetkeä aloitukselle, ettei tarvitsisi keskeyttää lukemista :) Kirja vaikuttaa minulle mieleiseltä, katsotaan kuin käy.

    VastaaPoista
  5. Minä kyllä toivoisin tälle huomenna voittoa... tai Tottalle. Mutta ehkä ennemmin tälle.

    Hieno arvio. Karoliinalle vielä sanon, että katkelmat ovat erityyppisiä eri kertojilla, tuo lapsen osuus on aika rasittavaa, se on ihan totta.

    VastaaPoista
  6. Hieno kirja! Minulle oli vähän liiankin rankka, joten minä peukutan Tottaa.

    VastaaPoista
  7. Jännittää, että mikä kirja voittaa Finlandian. Jotenkin tämä Karkkipäivä, Totta sekä Aleksandra Salmelan kirja kiehtovat eniten. Kirjaston varausjonossa näitä odotan :)

    Hienosti, voimakkaasti kirjoitettu arvostelu!

    VastaaPoista
  8. Mie ite: ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja, monella tapaa!

    Ilse: Harmmillista, ettei Karkkipäivä sitten saanut palkintoa, mutta toisaalta, tärkeämpää on levittää tietoa tästä kirjasta, kuten monesta listan ulkopuolella olevasta (ja ennen kaikkea niitä), että kirja tulee luetuksi laajasti.

    Joana: Totta on varmasti myös hyvä kirja, otan sen pian lukuun.

    lumiomena: Toivottavasti saat tämän pian kirjastosta!

    VastaaPoista
  9. Kuulostaa mielenkiintoiselta. Arvostelusi luettua napsautin kirjaa varaukseen kirjastostani :) Oletko muuten lukenut Yösyöttö- kirjaa? Se on minulla nyt kesken, suosittelen. :) T. Agd

    VastaaPoista
  10. Agd: Olen lukenut Yösyötön ja pidinkin siitä kovasti! Luin sen ennen kuin pistin tämän kirjablogin pystyyn, joten täältä ei löydy tosiaan siksi arvostelua siitä.

    Minun kirjastokappaleeni Karkkipäivästä lähtikin viime viikolla palautukseen;)

    VastaaPoista
  11. Linkitin arviointisi omaan blogiini, jossa kirjaa myös kehuin. Sirkka Rousu
    http://lastensuojelija.blogspot.com

    VastaaPoista
  12. Sirkka R.: Kiitokset linkityksestä! Tämä oli kyllä viime vuoden hienoimpia lukukokemuksia. Sellainen, joka ei unohdu.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)