Kishwar Desai: Pimeyden lapset

(Like 2010, suom. Terhi Kuusisto)

"Kuinka voi välttää unten hirmuvallan? Askeleet, jotka kulkevat takaisin aaveiden täyttämälle talolle. Sen jokaisesta ikkunasta tuijottavat kasvot, kaikki nuo kerran rakkaat, kerran tutut kasvot. Silmät verestävät, huulet ovat tuhkanharmaat, kädet roikkuvat veltoista, kaipuun täyttämistä ruumiista. Ruumiit ovat hiljaa. Suru on kummunnut sydämistä ja takertunut paksuna ja mykistävänä kurkkuun, nuutuneet, himmeät hiukset lepattavat kuin vihreät merilevätupot. "

Kishwar Desain Pimeyden lapsissa jo kirjan ensimmäisillä sivuilla lukija tempaistaan syvälle pientä intialaista Jullandurin kaupunkia koettelevan tragedian ytimeen. Yksi paikkakunnan arvostetuimmista perheistä on murhattu raa'asti. Vain perheen neljätoistavuotias tytär Durga on jäänyt henkiin. Hänet löydettiin sänkyyn sidottuna ja raiskattuna julman verisen tragedian keskeltä. Durgaa pidetään syyllisenä tapahtuneeseen ja hän joutuu vankilaan odottamaan asian selviämistä. Paikallinen poliisipäällikkö Amarjit pyytää vanhaa opiskelutoveriaan reilun parinkymmenen vuoden takaa, sosiaalityötä vapaaehtoispohjalta tekevää Simrania avuksi ja tapaamaan Durgaa. Amarjit kokee, että Durga ansaitsee puolueettoman ihmisen tukemaan häntä ja auttamaan samalla poliiseja tekemään tytön mielenterveydestä jonkinlaisen arvion.

Niinpä Simran palaa vanhaan kotikaupunkiinsa ristiriitaisin tuntein. 25 vuotta sitten hän päätti äitinsä suureksi suruksi purkaa lupaavalta vaikuttaneen kihlauksen kunnon sikhipojan kanssa ja kapinoida kaikkea sitä vastaan, mitä intialaiselta tytöltä, naiselta tuohon aikaan odotettiin. Vuosikymmenet maailmalla ovat jättäneet jälkensä Simraniin. Hän rakastaa naukkailla viinaa yksin illan hämärissä muiden katseilta suojassa ja samalla kaipaa rakkautta, läheisyyttä. Äidin suureksi pettymykseksi hän on kuitenkin edelleen sinkku. Äiti ei kuitenkaan ole menettänyt toivoaan, vaan laittaa lehteen asti ilmoituksia Simranista ja haaveilee pienistä ihanista lapsenlapsista.

Simran kohtaa vankilassa Durgan, joka istuu kumarassa, kuin olemassaoloaan anteeksipyydellen. Simran on ymmällään, voisiko tuo nuori ja selvästi itsekin yhä selvästi traumatisoitunut tyttö olla sellaisen hirmuteon takana? Simran koittaa saada Durgan avautumaan ja mitä enemmän hän Durgan kanssa juttelee, sitä varmemmin hän uskoo, että Durgagin on uhri.  Durgan tapaus alkaa vaivata Simrania niin paljon, että hän alkaa tehdä omaa salapoliisityötään kaivamalla tietoja Durgan perheestä esille. Perheen ympärille kietoutuva tarina on paljon hurjempi, mitä Simran osaa kuvitellakaan. Isoksi mysteeriksi nousee myös se, mitä tapahtui Durgan rakkaalle isosiskolle vuosia sitten. Hän tapaa perheen vanhoja palvelijoita, sisarusten kotiopettajaa ja saa yllättäen myös sähköpostia Durgan kälyltä, joka selvisi tragediasta ollessaan tuolloin muualla. Simran uppoutuu tutkimuksiinsa ja saa lopulta huomata, ettei hänen ehkä pitäisi leikkiä omin päin salapoliisia. Vankilassa viruu kuitenkin nuori tyttö, jonka kaikki läheiset kälyä lukuunottamatta on surmattu ja häntä odottaa kova tuomio, ellei löydy todisteita, jotka kertovat hänenkin olevan uhri.

Syyllistyikö Durga tuohon kauheaan tekoon vai lavastettiinko hänet syylliseksi? Miksi hän ei enempää avaudu Simranille, johon hän kuitenkin tuntuu luottavan?  Mitä tapahtui Shardalle, Durgan siskolle? Miten julman tarinan tuo sisarten kotitalo Bhoot Bangla pitää sisällään? Simran tietää, ettei hän saa rauhaa, ennen kuin hän selvittää noiden ei toivottujen tyttöjen, joiden ei pitänyt alkujaankaan jäädä henkiin, tarinan.

"Hän kutsui Shardaa Sitaksi halutessaan kiusata häntä, koska sanoi pikkupoikana löytäneensä Shardan maahan haudatusta ruukusta. Oikeastaan koirat olivat löytäneet hänet, kun hän oli ollut vasta viikon vanha. Häntä pidettiin noitana, koska hän ei suostunut kuolemaan. Ensin hänelle annettiin oopiumia ja hänet pantiin maitoruukkuun, jota kieriteltiin. Kuin ihmeen kaupalla maito kirnuuntui voiksi ja itkevä vauva pysyi elossa. Oopiumi ei saanut häntä vaipumaan uneen. Kätilö huolestui ja pakeni, koska hänestä näytti, että Shardalla oli sisäänpäin kääntyneet jalat, selvä noidanmerkki. Lopulta isoäitini rohkaistui ja määräsi, että kirottu tyttö haudatttaisiin yöllä maahan saviruukussa. Hänen epäonnekseen koirat kaivoivat ruukun maasta, ja Jitu toi yhä maitoa parkuvan vauvan kotiin."

Pimeyden lapset on vahva, puhutteleva teos ja tuo silmiemme eteen tragedian intialaisten tyttöjen ja naisten asemasta, karuista kohtaloista maassa, jossa tyttö ei ole toivottu vauvan sukupuoli. Konstit ovat monet, joilla noita hauraita ei toivottuja vastasyntyneitä surmataan häikäilemättä; yksi riisinjyvä kurkkuun tukkii henkitorven, oopiumi nukuttaa ikiuneen, tai jos sekään ei tehoa, aina voi näännyttää vauvan nälkään ja todeta, että "se ei vain suostunyt syömään." Ja jos tyttövauva saa jäädä henkiin, ei elämä alistettuna tyttönä, naisena tule useinkaan olemaan helppoa. Ja kaiken sen yllä häälyy mm. poliisien, oikeuslaitoksen, poliitikkojen ja sivistymättömän yhteiskunnan korruption verkko.

Simranin henkilöhahmo on kiinnostava, joskin välillä ehkä hieman "yliampuva" viinan litkimisineen ja ihastumisineen. Toisaalta juuri siksi niin lohdullinen, jos vaihtoehtona olisi järjestettyyn avioliittoon päätynyt alistettu nainen. Durgan ja perheen tragedia lukijalle enemmän avautuessaan on sydäntä särkevä, eikä kirja tuo mitään helppoa ratkaisua, mikä sinällään tuo lisää realismia tarinaan. Vaikka selviäisi kauheistakin tragedioista elämässään, silti jokin osa meistä aina jää pimeyteen. Ja vaikka päivät olisivat jo helppoja, unet eivät aina anna rauhaa, unohdusta.

"Kuinka ne muka voisivat päästää minut niin helpolla, nuo menneisyyden aaveet, jotka syntymästäni lähtien ovat toivoneet kuolemaani?"


4/5