Tess Gerritsen: Luutarha

(Otava 2008, suom.Mika Virva)

Marraskuu 1830, Boston

"Kuolema saapui lempeän kellonsoiton saattelemana...
Joka päivä nuo kirotut kellot, joita akoluutti soitti, julistivat papin saapuneen osastolle suorittamaan seremonioitaan, antamaan viimeistä voitelua. Vasta 17-vuotias Rose oli nähnyt viimeisen viiden päivän aikana surkeutta monen eliniän edestä. "

Nuori Rose valvoo sairaalassa siskonsa vuoteen äärellä ja pelkää pahinta. Moni osastolle synnyttämään tuotu nainen on menettänytkin henkensä lapsivuodekuumeen myötä pian synnytyksen jälkeen. Rosen sisar Aurnia on yrittänyt synnyttää tuloksetta jo päiväkausia. Osastolla leijuva mädän löyhkä ja kuolevien nuorten naisten tuskan vaikerrus raastavat Rosea, samalla kun hän pelkää Aurnian ja syntymättömän vauvan puolesta. Rosen pelkoa ei auta lääkäri, joka toimenpiteillään vain tuntuu huonontavan Aurnian vointia. Vauva syntyy lopulta, ja kuten Rose pelkää, Aurnian vointi alkaa pian heiketä. Kuuleeko Rosie kohta taas kuoleman kellojen soiton..

Varaton, mutta lahjakas lääketieteen opiskelija Norris Marshall törmää yliopistonsairaalassa lääkärin kierroksella mukana ollessaan Roseen ja Aurniaan. Rose huomaa ensimmäisen kerran Norrisin kunnolla kun Norris uskaltaa Aurnian sairaalavuoteen äärellä kyseenalaistaa ohjaajansa, tohtori Crouchin. Norris on ajautunut varattomana rahoittamaan opintonsa kalmanhajuisella lisäpestillä; hän kaivaa öisin ruumiita Kierosilmä-Jackin apupoikana ylös haudoista. Ruumiit päätyvät sairaalaan niin opiskelijoiden kuin opettajien leikeltäväksi tieteen nimissä.

Eräänä iltana Rose tekee karmaisevan löydön sairaalan portailla ja sen jälkeen mikään tuttu ei ole enää ennallaan. Myös Norris tempaistaan mukaan tapahtumiin, tahtomattaan. Kuka kylvää kauhua öisillä kaduilla ja miksi hän tuntuu haluavan juuri Rosien ja Aurnian pienen vauvan?

"Aluksi Rose kuuli vain oman sydämensä rummutuksen, oman verensä kohinan. Sitten hän kuuli askelia ja näki, kuinka varjo hänen yllään liikahti kuin pahaenteinen pilvi kuun eteen. Rose tunsi veren suonissaan seisahtuvan. Hän katsoi portailla häämöttävää hahmoa.
Hän näki itse Viikatemiehen."  

Nykyhetki, Boston

"Julia ponnahti takaisin polvilleen ja tuijotti löydöstään. Hyttysten ininä kasvoi ulinaksi, mutta hän ei koettanutkaan huitoa niitä pois. Hän oli myös aivan liian turta tunteakseen niiden pistot. Tuulenvire pöyhi heinikköa ja nosti ilmaan siirapinmakean villiporkkanan tuoksun. Julia kohotti katseensa rikkaruohojen valtaamaan tonttiinsa, paikkaan, jonka hän oli toivonut muuttavansa paratiisiksi. Hän oli kuvitellut mielessään hyvinvoivan ruusu- ja pionitarhan ja lehtimajan, jota koristaisi violetti kärhököynnös. Katsoessaan nyt samaa pihaa hän ei nähnyt enää puutarhaa.
Hän näki hautausmaan."

Avioeron murtama Julia päätyy hetken mielijohteesta ostamaan vanhan ränsistyneen talon, jota hän alkaa omin käsin kunnostamaan pikkuhiljaa. Jos ei muuten, niin ainakin näyttääkseen muille, että hän pystyy. Erityisesti pihapiiri kiinnostaa Juliaa ja hän näkeekin jo mielessään ihanan puutarhan haastavine kukkineen. Maata myllätessään Julia kuitenkin kaivaa esille jotain, joka on ollut jo melkein pari vuosisataa piilossa. Hänen lapionsa kalahtaa pääkalloon, joka kuuluu nuorelle naiselle..

Julia alkaa nähdä outoja unia tekemänsä karmivan löydön jälkeen, eikä saa rauhaa. Kuka on tuo hänen pihalleen kauan sitten haudattu nainen, joka ei ole saanut kunnollista leposijaa? Naisen kohtalo vaivaa Juliaa ja hän saa tilaisuuden alkaa selvittää asioita, kun talon edesmenneen asukkaan Hildan iäkäs serkku Henry ottaa häneen yhteyttä kuultuaan Julian käyneen kuolinsyyntutkijallakin luurangon vuoksi. Kuolinsyytutkija Maura Isles on kertonut Julialle epäilynsä, että nuori nainen on aikanaan joutunut murhan uhriksi. Henryllä on hallussaan valtava määrä Hildan arkistoimia vanhoja asiakirjoja, joiden hän uskoo kiinnostavan Juliaa. Hildan papereista löytyykin arvokkaita kirjeitä, jotka avaavat Julialle portin Rosen maailmaan. Maailmaan, johon Julia enemmän ja enemmän tuntuu uppoavansa varsinkin unissaan..

                                                                ***

Kirjan tarina jakautuu kahteen aikaan, nykyhetkeen Julian silmin ja 1800-lukuun Rosen myötä. Nuoren Rosen mukana lukija tempautuu synkkään Bostoniin, sateen pieksämille mukulakivikaduille, varjoisille kujille. Syrjäisten kujien ränsistyneissä asutuksissa köyhät koittavat selvitä päivästä toiseen siinä missä toisaalla hienoissa kartanoissa rikkaammat painivat aivan erilaisten ongelmien kanssa. Samaan aikaan yliopistonsairaalassa jyllää outo synnyttäneitä naisia tappava tauti.

Olen lukenut paria kirjaa vaille kaikki Tess Gerritsenin käännökset. Erityisen tykästynyt olen ollut näihin ns. Maura Isles-jännäreihin, joissa monessa seikkailee myös poliisi Jane Rizzoli. Vaikka kirjan sisäkannessa mainitaankin Maura, ei tämä ole perinteinen Maura Isles-jännäri, sillä hänet mainitaan itse kirjassa vain muutaman kerran. Taidokkaasti Gerritsen kuljettaa tarinaa sumuisessa, kylmässä 1800-luvun Bostonissa ja tunnelma on paikoin kuin Viiltäjä Jackissa. Nykyhetkessä Julian myötä tarina saa sopivasti aina välillä lisämaustetta kun Julia tekee Hildan kirjeistä merkittäviä löytöjä. Hieman erilanen, mutta erittäin vahva Gerritsenin teos, jonka juonikin kantaa ihan loppuun asti. Erityisesti 1800-luvun ihmisten ja ilmiöiden kuvaus Bostonissa on kiehtovaa kaikessa karmeudessaan ja toisaalta taas rikkaiden loistossaan. Mukana oli pieni ripaus romantiikkaakin tai oikeastaan aavistus siitä. Paikoin se tuntui ehkä hieman kornilta, mutta kuitenkin toi henkilöihin vähän lisäsyvyyttä. Toisaalta tämä tarina olisi kantanut hyvin ilman yhtään romanttista katsetta tai elettä. Pidin tästä kyllä paljon ja ehdottomasti parhaimpia lukemiani Gerritseneitä.

3/5