Roy Jacobsen: Ihmelapset

(Like 2011, suom. Päivi Kivelä)

"Sitä minä en enää kestänyt katsella, tuota kättä joka puristi henkensä edestä, sen käsitin vaistomaisesti, se ote muuttaisi kaiken, ei vain Lindan vaan myös minun ja mutsin elämän, se oli niitä otteita jotka lukkiutuvat sydämen ympärille ja pitävät sitä ruuvipihdeissä kuolemaan asti ja ehkä vielä sittenkin kun ruumis makaa haudassa mätänemässä."

10- vuotiaan Finnin ja hänen yksinhuoltajaäitinsä arki mullistuu, kun heille muuttaa Finnin jo kuolleen isän uuden vaimon lapsi Linda. Kuusivuotiaan Lindan äiti on narkomaani, joka ei pysty huolehtimaan tyttärestään. Finn alkaa pohtia, että hänen äitinsä kanssa tekemä pieni remontti ei ehkä ollutkaan vain vuokralaista varten, vaan myös Lindaa. Äiti kuitenkin on päättänyt, että Lindan lisäksi he ottavat myös vuokralaisen. Niin heidän arkeensa astuu sekä merimieheksi itseään kutsuva Kristian kuin uusi siskopuolikin. Linja-auto tuo heidän elämäänsä sinistä matkalaukkua kantavan pienen tytön, joka ei paljoa puhu. Mukanaan hänellä on äidin kirjoittama kirje, ohjeistus sekä lääkepurkit, koska kirjeen mukaan Linda kärsii kipeästä polvesta...

"....pillerit olivat purkeissa, joissa oli Lindan nimi päällä, mutsi löysi nekin matkalaukusta ja nosti ne valoa vasten, ja tutki tarkemmin, kaksi pilleriä joka ilta, tai kolme. "Ja niiden kanssa täysi lasillinen vettä", sanottiin, "juuri ennen kuin hän menee nukkumaan, ettei hän nouse yöllä ja mene jääkaapille."

Finnin äiti reagoi Lindaan heti voimakkaasti, aivan kuin Linda olisi hänen kauan kadoksissa ollut tyttärensä. Myös Finnin suojeluvaistot heräävät, kun hän tajuaa Lindan olevan ehkä hieman erilainen kuin muut. Monet muille lapsille tutut asiat, kuten joululahjat ja retket, ovat Lindalle täysin vieras maailma, johon hän nyt uuden kotinsa myötä pikkuhiljaa tutustuu ja samalla avautuu kuin herkkä kukka elämälle. Linda ravistelee Finnin äidin sielua merkillisin tavoin, eikä Finn tajua, miksi äiti on niin erilainen. Miksi äiti ei jaksa enää häntäkään kunnolla? Pikku hiljaa he kuitenkin rakentavat uudenlaista arkea ja varsinkin Finn näkee Lindan hiljaisen ulkokuoren sisällä olevan paljon enemmän mitä ulospäin näyttää. Lindan terveystarkastuskäynti kuitenkin paljastaa asioita, jotka järkyttävät erityisesti Finnin äitiä. Finn tajuaa kotona Lindan muuttunutta olemusta ja öisiä huutoja kuunnellessaan, ettei kaikki ole hyvin, mutta äiti ei suostu kertomaan enempää. Omat kuvionsa arkeen tuo myös vuokralainen Kristian, joka käyttäytyy varsinkin Finnin äidin mielestä välillä liian tuttavallisesti. Kesäloma saareen muuttaa lopullisesti niin Finniä kuin hänen äitiään, mutta on myös alkusoittoa Lindan elämänsuunnan muutokselle. Astuessaan heidän elämäänsä, tuo pieni sinimatkalaukkuinen tyttö astui myös heidän sydämiinsä, lähtemättömästi. Finnin äiti on hakenut Lindan adoptiota, mutta yksinhuoltaja ei ole vahva ehdokas viranomaisten silmissä, varsinkaan sairaalassa ollut sellainen. Finn on kuitenkin Lindan verisukulainen, mutta riittääkö sekään? Kuinka paljon elämällä on vielä ihmeitä annettavanaan vai ovatko he saaneet jo osansa?

Kiinnostuin kirjasta kovasti sen esittelyn Liken sivuilta luettuani ja laitoinkin kirjan heti varaukseen. Ihastuin jo kirjan alkumetreillä kertojaminän, eli Finnin oivaltavaan, suorastaan pikkuvanhaan tapaan tarkkailla ja kertoa asioita. Lapsen silmin hän näkee yllättävän tarkkanäköisesti monien asioiden pinnan alle. Jacobsen käyttää Finnin kautta hauskaa ja älykästä kieltä, mistä pidän kovasti.

"Mutta siinä kävi niin kuin protestilukemisessa yleensäkin, en pystynyt keskittymään, tulin vain entistä vihaisemmaksi kun makasin siinä vaatteet päällä ja mietin kuinka kauan pienen pojan piti maata odottamassa että hänen äitinsä tulisi järkiinsä ja vakuuttaisi hänelle että kaikki oli ennallaan, vaikka Juri Gagarin olikin lennättänyt meidät kaikki taivaalle."

Tätä ennen lukemassani kirjassa, Vanhan lapsen tarina, kritisoin vähän noita pitkiä, monilauseisia/ajatuksisia virkkeitä. Tässä kirjassa niitä on myöskin poikkeuksellisen paljon ja jopa pidempiä mitä Vanhan lapsen tarinassa. Jostain syystä koin ne kuitenkin sujuvimmiksi, enkä takertunut niihin juurikaan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Nämä poikkeukset olivat jo aikamoisia maratonvirkkeitä, sillä ne oikeasti olivat puolet sivusta pituudeltaan! Tämä ei kuitenkaan onneksi kovin häirinnyt lukukokemusta, sillä itse tarina on kiehtova kaikessa pinnan alla piilevässä surullisuudessaankin, sekä kielellisesti pidän Jakobsenin tyylistä kovastikin. Viisas, ihana Finn löysi ehdottomasti tiensä sydämeeni. Ja niin Finnin äidin kuin Lindan kantamat tragediat soittavat oman suruisan sävelensä tässä tarinassa, jossa kuitenkin on ripaus toivoakin. Ja niin kauan kun on toivoa, on elämää. Se on tärkeintä.

PS:  Olen lukenut nyt lyhyellä aikaa monta tämän tyylistä kirjaa, nyt on pakko saada ns. aivojen nollausta ja lukea jotain jännäriä/dekkaria. Gerritsenin Jääkylmän jälkeen aionkin sitten tarttua siihen ihanan kannen omaavaan Atenan Tyttö joka muuttui lasiksi- kirjaan!

4/5

Kommentit

  1. Aika mielenkiintoista, että sinulle osui peräkkäin kaksi teosta, joissa molemmissa on noita pitkiä monilauseisia virkkeitä. Varsinkin kun niiden lukukokemus poikkesi noin suuresti. Mie näin tämän kirjan kirjaston uutuuslistoissa, mutta hyppäsin vain yli. Miehän kyttään noita rss-syötteitä, että voin heti varata uutuuksia, kun ne kirjastoon tulevat. :D

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa kauniilta ja rankalta kirjalta. Minua kiinnostaa edelleen hieman enemmän se Vanhan lapsen tarina, ihan kantensa ja otsikkonsa vuoksi (ulkoisia seikkoja), mutta mielenkiintoista ja hyvä kuulla pitkien, monisanaisten lauseiden vaikuttavan samaan lukijaan niin eri tavoin. Voisiko Roy Jacobsen hallita kielen paremmin? Vai tunnelman?

    Kansi on jännä. Siitä tulee mieleeni kultakauden maalaus Leikkiviä poikia rananlla. Värimaailmassa ja tunnelmassa on jotain samaa.

    VastaaPoista
  3. Hanna: Aloin jo ajatella, että onko minulla tosiaan nyt keskittymiskyky jotenkin huono, kun ne tuntuvat nyt ns. hyppäävän silmille, mutta aloin tänään jo lukea yhtä jännäriä ja siinä teksti on tosiaan jo kyllä paljon nopeampilukuista ;) Vähän ne paikoittain tässäkin kirjassa meinasivat nyppiä, mutta ne oli jotenkin sisällöllisesti minusta tehty paremmin, ettei niihin niin pahasti takertunut. VAIKKA pisimmät olivat tosiaan puolen sivun mittaisia :O

    VastaaPoista
  4. Katja: Pohdin samaa asiaa ja minusta Jakobsen taitaa tavalla tai toisella nuo pitkätkin virkkeet jotenkin paremmin. TOISAALTA, välillä saan suurta nautintoa jostain yksittäisestä kauniista, pitkästäkin virkkeestä. Erpenbec kirjoittaa ehkä kielellisesti kauniimmin, mutta Jakobsen taas tuo enemmän siihen sitä sisältöä ja tunnelmaa, joka nyt upposi minuun. Minä pidin tästä huomattavasti enemmän mitä Vanhan lapsen tarinasta ja sain henkilöinä irti paljon tämän kirjan henkilisä verrattuna Erpenbecin kirjan tyttöön.

    VastaaPoista
  5. Kuulostaa kiehtovalta kirjalta. Pistin varaukseen. Kannen perusteella olisin luultavasti jättänyt hyllyyn, mutta esittely herätti mielenkiinnon.Itse olen siedättänyt itseäni elämäni aikana saksalaisella kirjallisuudella, joissa pitkiä lauseita piisaa. En siis kammoa niitä :)

    VastaaPoista
  6. Minuakin tämä kiinnostaa, on tilauksessa, ja pyrin lukemaan piakkoin. Kiitos arviosta, kiva kuulla, että hyvää on luultavimmin odotettavissa! :)

    VastaaPoista
  7. Sain tämän nyt luettua ja jaan ihastuksesi. Arvio ilmestynee blogiini jo tänään.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)