Kirjastokeskiviikko


Ei sillä, että minulta lukemista puuttuisi. Yöpöytä ei enää riitä luettavien kirjojen pinoille, vaan ne ovat levittäytyneet jo lipastonkin päälle. Mutta, palauttelimme koko perheen voimin aikaisemmin lainattuja kirjoja ja tiedättehän te, miten siinä sitten käy. " Minä vain vilkaisen!"..ja hups heijakkaa, kohta raahaat isoa kassillista kirjoja kirjastosta ulos. Puolustuksekseni täytyy sanoa, että kotona oli tällä kertaa kirjaston kirjoja odottamassa vain kolme aikaisemmin lainattua. Ja toiseksi puolustukseksi haluan sanoa, että meidän pikkukirjasto on ensi kuun kiinni, joten nyt lainattavien palautuspäivä menee melkein elokuun puoliväliin saakka.

Ja mitäs sitä sitten tulikaan lainattua? Ylärivissä kotimaisien kirjojen tarjontaa edustavat:
Sari Vuoristo: Loppu hyvin ( Etuliepeen esittelyteksti yhdessä kannen kanssa herättivät kiinnostuksen)
Joel Haahtela: Naiset katsovat vastavaloon ( Minulla oli tämä kauan omassa hyllyssä, jostain hetken mielenhäiriöstä laitoin edelliseen arvontaan tämän ja niinpä kirja lähti hyllystäni toiseen hyllyyn. Niin ja siis Haahtela..tarvinneeko tuota enempää edes todeta..)
Pauliina Susi: Lukot ( Aion tällä osallistua Kirjavan kammarin Suomalaisen keskiluokan arki-haasteeseen)
Jussi Valtonen: Siipien kantamat ( Ihana Ilse kertoi tästä niin houkuttelevasti, että päätin myös tämän lukea ja samalla saada pisteen tuohon suomalaisen keskiluokan arki-haasteeseen)

Ja käännöskirjallisuuden tarjontaa edustavat:
Khaled Hosseini: Leijapoika ( Rakastin Tuhat loistavaa aurinkoa, ja olen aikonut lukea tämän jo pitkään. Mm. Luettua-blogin Sanna vaikuttui tästä kovasti.)
Minette Walters: Kuvanveistäjä ( Leenan blogista bongasin tämän Waltersin, jota en ole vielä lukenut)
Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina ( Näin tästä leffatrailerin ja kiinnostuin kovasti. Koska itse kirjaa kehuttu täällä kirjablogistaniassa, haluan lukea tämän ensin kirjana. Mm. Satu on lukenut tämän.)
Joy Fielding: Pakoon et pääse ( En ole useampaan vuoteen lukenut Fieldingiltä mitään, ja koska aikanaan pidin kovasti, mukava nähdä vieläkö näissä jännäreissä tenhoa riittää.)

PS: Jos et ole vielä lukenut edellistä postausta, käyhän lukemassa, sillä kommentoimalla siihen saatat saada ensi viikolla suun makeaksi ;)

Kommentit

  1. Ihania kirjoja olet valinnut kirjastosta! Omat suosikkini noista ovat ihan ehdottomana ykkösenä Ole luonani aina, sen jälkeen Leijapoika todella hyvänä kakkosena ja kolmantena Naiset katsovat vastavaloon. Siipien kantamat olen lukenut, mutta nyt ei tule mieleen, että mistä se kertoi.

    VastaaPoista
  2. Hyviä valintoja. Omaan kesälukemistoonikin kuuluu Hosseini, tosin Tuhannen loistavan auringon muodossa. Ole luonani ainan sain luettua puolitoista viikkoa sitten ja rakastuin sekä kirjaan että kirjailijaan ikihyväksi. Siksi pikaisella kirjojen palautusreissulla mukaan tarttuikin toinen Ishiguro; Pitkän päivän ilta. Ole luonani aina houkuttelisi minuakin elokuvana, vielä kirjan lukemisen jälkeenkin.

    VastaaPoista
  3. Ihanaa, olet löytänyt Siipien kantamat! Olenkin odottanut, milloin joku bloggaaja taas tarttuu siihen; se oli (juurikin Ilsen ansiosta minäkin sen luin) ensimmäinen kirja, josta postasin blogiini :).

    Naiset katsovat vastavaloon luin vuosia sitten, enkä muista muuta kuin vähän tunnelmasta ja sen, että se oli hyvä - niin kuin Haahtela aina, kuten myöhemmin huomasin, tuo oli ensimmäinen mitä luin kirjailijalta.

    Tuo Ole luonani aina kiinnostaa minuakin kovasti!

    VastaaPoista
  4. Absolutely White: Kiva tietää, että luvassa on tosiaan monen noiden kirjan kohdalla varmaan sitä lukunautintoa!

    Riina: Tuota Pitkän päivän iltaakin on kehuttu kovasti. On jännä päästä itse pian tutustumaan Ishiguron tuotantoon!

    Maria: ( Saahan sinua näin kommenteissa tituleerata pelkäksi Mariaksi?) Otinkin tuon Valtosen heti nyt lukuun, sillä se on sopivan keveä kirja painonsa puolesta ainakin tuonne huomenna alkavaan reissuunkin rinkan taskuun ;)

    VastaaPoista
  5. Paljon mielenkiintoisia kirjoja! Minä olen lukenut Sudelta Nostalgian, josta ihan pidin, mutta jo kahdesti olen pyöritellyt käsissäni hänen Pyramidi-kirjaansa, joka löytyy erään antikvariaatin 50 sentin korista. En ole silti ostanut, sillä aihe ei kiinnosta tarpeeksi. Sen Ruuhkavuoden haluaisin kyllä joskus lukaista.

    VastaaPoista
  6. Olisipa kiva kuulla mielipiteesi Ishigurosta, itseeni tuo kirja teki hurjan vaikutuksen. Sen takia en uskalla elokuvaa katsoakaan ;)

    VastaaPoista
  7. Karoliina: Olen lukenut sen Ruuhkavuodet ja minusta se oli ihan hyvä! Sillä ajattelin nyt kokeilla tuota Lukkoakin.

    Adoptiomatka: Minä vähän luulen myös, että jos pidän kirjasta todella paljon, pelottaa kyllä se elokuvan näkeminen ;) Vaikka niinhän se yleensä on, että vaikka leffa perustuukin johonkin kirjaan, harvoin se kirjan tasolle yltää vaikka olisi hyväkin.

    VastaaPoista
  8. Voi että minä rakastan näitä päivityksiä kun ihmiset esittelevät kirjastolöytöjään tai ostelemiaan kirjoja! <3 On aina hauskaa tutkailla kuvia, löytyisikö sieltä jotain omia suosikkeja, uusia tuttavuuksia tai kauan omallakin lukulistalla olleita. :)

    Haahtelaa, oih! <3 Pauliina Sudelta olen lukenut Ruuhkavuodet ja minäkin pidin siitä, tuo Lukotkin kiinnostaisi. Samaten Karoliinan mainitsema Nostalgia. Myös Valtosen Siipien kantamat alkoi kiinnostaa siitä kirjoittamasi päivityksen myötä kovasti!

    Ishiguron Ole luonani aina on minullakin vuorossa seuraavien joukossa, ja Leijapoika minun on pitänyt lukea jo vaikka kuinka kauan. Kirjan pohjalta tehty elokuva on valtavan hieno!

    Tosi hyviä kirjastolöytöjä olet tehnyt!

    VastaaPoista
  9. Sara: Minulla on ihan sama!! Se on vähän sama kuin pääsisi katsomaan jonkun kirjahyllyä, yhtä nautinnollista ;)

    Minullakin tuo Leijapoika on odottanut lukemista jo niin kauan, että nyt kun se kirjastossa oli palautettujen kärryssä, päätin vihdoin napata mukaan. Nyt olikin kyllä harvinaisen hyvät löydöt kirjastosta!!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)