Valmiina kaikkeen


Risto Reipas istui ovensa edessä ja veti jalkaan Isoja Saappaitaan. Heti kun Puh näki Isot Saappaat, hän tiesi, että oli odotettavissa Seikkailu, ja hän pyyhki hunajan kuonoltaan käpälänsyrjällä ja ojentautui parhaan kykynsä mukaan näyttääkseen Valmiilta Kaikkeen. 
( A.A. Milne-Nalle Puhin mietekirja 1998)

On reissuja, ja sitten on Reissuja. Ensimmäisiä tehdään tutulla rutiinilla, tottuneina "maailmanmatkaajina". Jälkimmäisiä suunnittellaan ja odotetaan innolla. Etukäteisvalmistelut, varsinkin pakkaaminen, tehdään suurella hartaudella. Niille lähdetään Suurella Seikkailumielellä varustettuna, perhoset vatsanpohjassa odotuksen tuomasta jännityksestä lepattaen. Tärkeää ei ole aina niinkään määränpää, kuin se matka.

Lähden poikieni kanssa Reissulle ylihuomenna. Emme mene merta edemmäs kalaan, vaan muutaman sadan kilometrin päähän. Matka taitetaan junalla. Reissusta on puhutta jo monta päivää. "Millainen juna se on, sellainen isoko? Otetaanko me eväät mukaan, otetaanhan?" Kyllä ja kyllä, vastaan lempeästi, jo noin sadannetta kertaa esitettyihin kysymyksiin. Pienten reppujen sisältö on vaihtunut jo moneen kertaa. On Valtavan Tärkeä Asia miettiä, mitkä kaikista niistä rakkaimmista leluista pääsevät Reissuun mukaan.

Olen siis Reissussa loppuviikon. Mikäli tämän-huomisen aikana ehdin lukea David Nichollsin Sinä päivänä (ihana!) loppuun, kirjoitan siitä huomenna arvostelun. Mikäli en ehdi lukea, luvassa sunnuntai-iltana seuraavan kerran päivityksiä. Ja koska tykkään yllättää ja palkita teitä Rakkaita Lukijoitani, tässä teille tarkkasilmäisimmille vielä pieni ylläri: Kerro tämän postauksen kommentteihin, mikä on sinun tämän kesäsi eniten odottamasi Reissu? Vastaajien kesken arvon heti ensi viikon alussa suklaata!

Minä odotan poikien ohella itsekin kovasti jo tuota ylihuomenna koittavaa Reissua. Lisäksi teemme ensi kuussa koko perheen voimin autolla lappiin vielä Suuremman Reissun, mutta siitä lisää myöhemmin. 

Kommentit

  1. Ihana! <3 Meillä myös vastaavaa Reissailua. On hyvin tärkeää pohtia mitä reppuun pakataan, kuka unileluista pääsee mukaan (ja tuleeko kotiinjääville paha mieli), mitä musiikkia kuunnellaan ja onko eväät :D

    Meillä on heinäkuussa ja elokuussa isommat kesälomareissut. Toinen Kalajoelle ja toinen Hiittisiin saaristoon. Niitä meillä odotetaan eniten :)

    Hauskaa reissua teille!

    VastaaPoista
  2. Ihana postaus, Reissaaminen on ehdottomasti tärkeä asia.

    Minun varmaan eniten odottamani Reissu on toivottavasti toteutuva juhannusreissu rakkaalle mökille rakkaan kanssa. Järvi, sauna, hiljaisuus. Ei kiirettä. Sitä odotan.

    VastaaPoista
  3. Totta, on Ihan Hurjan Tärkeää pakata oma reppunsa, purkaa kaikki, pakata uudelleen ja purkaa ja pakata taas. :) Siitä syntyy oikea matkafiilis! Meillä matkoille kuuluu myös aina matkalukemiset, lastenlehdet, jotka 3- ja 5-vuotiaat valitsevat suurella hartaudella ruokakaupassa.

    Oi että odotan tuota Nichollsin kirjan arviotasi.

    Vaikka me aiomme mennä tänä kesänä lähimeren taakse, niin taidan kuitenkin eniten odottaa kesäistä automatkaa Itä-Suomeen. Kotiseudulla mieli lepää ja tuntee tosiaankin kuuluvansa jonnekin myös maantieteellisesti. <3

    VastaaPoista
  4. Meillä kanssa parasta on se repun pakkaaminen, ja olen antanut lasten pakata reput ihan itse. En edes katso, mitä pakkaavat, ainoa sääntö on, että reppu pitää jaksaa itse kantaa. Viimeksi tytöllä oli repussa iso nukke, jonka jalka pilkisti vetoketjun välistä, ja olihan se hieman hilpeyttä aiheuttava detalji. Toiseksi parasta ovat junaeväät, jotka syödään ennen Pasilaa. Viimeksi tosi tehtiin niin, että lähdettiin vasta Pasilasta ja käytiin jo hesellä syömässä.

    Kesällä mennään taas mummolaan, ei ehkä muualle, joten se varmaan on se Reissu. Junassa tosin leikkivaunu alkaa olla jo liian lälly ja viimeksikin mieluummin piirreltiin ja väritettiin =)

    VastaaPoista
  5. Ihanalla tavalla jännittävää Reissua sinulle ja pojille!

    Meillä on kesälomasuunnitelman vielä jokseenkin auki, koska kotonakin riirää puuhaa miehen kesäloman aikana, mutta toivon, että ehdimme rentoutua kylpylässä muutama päivän koko perheellä!

    VastaaPoista
  6. Tällä hetkellä eniten odottamani Reissu on juhannuksena. Olen viimevuosina ollut juhannuksen töissä, mutta nyt on vapaata. Reissukohde ei ole erityisen eksoottinen, mennään noin 120 km:n päähän maalle. Mielenkiintoisen reissusta tekee se, että sen sijaan että menisimme mieheni kanssa kahdestaan, meitä pakkautuu autoon kolme ihmistä ja kaksi koiraa. :)

    VastaaPoista
  7. Kuulostaapa kivalle reissulle. Ja ihanaa, kun pieneti matkaajat ovat tohkeissaan. Meidän tämän kesän reissu on vasta elokuussa. Lähdemme viikoksi Ahvenanmaalle mökkilomalle. Olen itsekin siitä aika täpinöissäni: ensiksikin se on eka reissumme neljästään, toiseksi en ole koskaan käynyt Ahvenanmaalla:tuntuu, että olisi menossa melkein ulkomaille :)
    Mukavaa matkaa teille!

    VastaaPoista
  8. Minun kesän tärkein reissu on varmaankin reissu Sysmään. Lähden äitini ja siskoni kanssa. Vaikkakin reissu on vain yhden yön pituinen, tekee siitä erityisen tärkeäksi se, että mennään tapaamaan mummoa sinne. En ole nähnyt mummoa kuuteen vuoteen! Tämä on tosi tärkeä juttu nyt minulle :)

    Lisäksi samaan aikaan Sysmässä on vielä Sysmän kirjakylätapahtuma ;)

    Ihanaa Reissua teille!

    VastaaPoista
  9. Täällä eletään samoissa tunnelmissa :) Reput pitäisi pakata, pitäisi miettiä mitkä lelut ja kirjat ansaitsevat paikan autossa. Reissua -isolla R:llä- on odotettu. Luvassa kylpylää, Titi-nallea, sukulointia ja ehkä kaikista jännittävimpänä laivamatka Ruotsiin ja pistäytyminen Junibackeniin.

    Ihanaa reissua teille :)

    VastaaPoista
  10. Pakkasin juuri oman reppuni taas yhtä reissua varten, ja kyllä on surullista huomata, ettei siihen liity enää mitään jännitystä tai odotusta... *huoh*

    Tämä reissu ei kuitenkaan ole se kesän odotetuin; olisikohan se jännittävin reissu elokuussa, kun Neitien muuttokuorma lähtee kohti Suurta Kaupunkia. Sitä odotetaan innostuksen ja pelon sekaisin tunnelmin!

    VastaaPoista
  11. Yhtäkään Reissusuunnitelmaa ei ole vielä hakattu kiveen, mutta toteutuessaan kivointa tulee olemaan Helsinki ja tärkeimpänä siellä Korkeasaari! En ole koskaan ennen ollut ja en malta odottaa. Myös laivareissusta on puhuttu, mutta ne maisemat on nähty ennenkin :)

    VastaaPoista
  12. Jännnittävää Reissua teille! Itse odotan kesälomani toista osaa syyskuussa (vasta, huoh) ja matkaa joka suuntautuu johonkin Euroopan kaupunkiin. Mitään ei ole lyöty vielä lukkoon, mutta reissuun on päästävä, sen olen päättänyt!

    VastaaPoista
  13. Onpas erittäin kiva lukea teidän muidenkin Reissuista! Kesä onkin siitä kivaa aikaa, että monella on luvassa monenlaisia, isoja ja pieniäkin reissuja!

    VastaaPoista
  14. Olipa ihana reissupostaus! <3

    Tällä hetkellä odotan eniten Katalonian, Costa Bravan, Reissua, sillä se alkaa muutaman päivän päästä, ja reissukihinä kutittelee mukavasti niin äitiä kuin tytärtä (poika ei vielä oikein ymmärrä ja isi on vielä edellisellä Reissullaan). Mutta yhtä mukavia tulevat varmasti olemaan Reissut Keski- ja Itä-Suomeen erinäisiin sukulaisiin ja mökeille. Mahdollisesti käymme myös hyvässä seurassa risteilemässä Tukholmassa, johon siihenkin on tullut uutta hohtoa innostuneiden lasten myötä. :)

    VastaaPoista
  15. Voi Susa, mikä postaus! Hyvä etten kyynelehtinyt...Nuo reput...ja sitten se Reissun odotus etenkin lapsilla. Herra hakkarainen ei kyllä tajua taaskaan mitään kun herää jossain oudossa paikassa;-)

    Oikein Mukavaa Reissua!

    VastaaPoista
  16. Ihana postaus Reissusta! Toivottavasti teillä on ollut kihelmöivä ja antoisa Reissu!

    Minun Reissuni tänä kesänä on kyllä ehdottomasti häämatka Kreikan saaristoon. Olen matkustellut paljon, mutta Kreikassa en ole koskaan käynyt eli kihelmöivää jännitystä tiedossa ja oman jännityksensä Reissuun tekee se, että reissuun lähdetään rouvana. ;-)

    VastaaPoista
  17. Ei siitä niin kauan ole kun vannoin että musta ei ainakaan tule mitään karavaanaria. Mutta kuinkas ollakaan, alkoi houkutella ajatus Reissusta, jolla ajellaan ympäri Suomea ilman sen kummempaa määränpäätä, mennään siihen suuntaan johon sattuu huvittamaan ja pysähdytään kun näkyy jotain kiinnostavaa. Tällainen olisi tarkoitus toteuttaa elokuisella lomalla. Ja koska en halua stressata siitä löytyykö iltaisin vapaa majapaikka ennen kuin lapsi saa yliväsyneen kiukkukohtauksen, päätimme lainata vanhempieni asuntoautoa. Kamalaa kun joutuu syömään sanansa, mutta Reissu vei voiton. ;)

    VastaaPoista
  18. Tällä suunnalla odotetaan malttamattomana häämatkaa, joka suuntautuu Kreikan saaristoon. Kuukauden päivät pitäisi vielä jaksaa odottaa:)

    VastaaPoista
  19. Mökkipaikkakunnalla järjetetään lomani aikana kartanokierroksia, ehkäpä sellaiselle osallistuminen voisi olla se tämän kesän Reissu, muita ei taida olla näköpiirissä :-)

    VastaaPoista
  20. Teitä onkin jo mukava määrä, keiden kesken suklaata ensi viikolla arvotaan! Ihanan erilaisia Reissusuunnitelmia, on häämatkaa, kotiseutumatkailua, karavaanielämää. lasten muuttoa kotoa jne!

    Vielä on aikaa vastailla ensi viikon alkuun :)

    VastaaPoista
  21. Nyt on se ensi viikon alku (:D), olenkohan jo myöhässä?

    Niin tai näin, vastaan silti. :) Minun tämän kesän Reissuni on kauan odotettu matka Skotlantiin kesän lopulla. Minulla on lennot Edinburghiin, muuten kaikki on vielä avoinna ja lähden reissuun avoimin mielin. En malttaisi odottaa... :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)