Maritta Lintunen: Ovisilmä

Maritta Lintunen: Ovisilmä
Kustantaja: Wsoy 2010 ( 1. painos 2006)
Sivuja: 172 ( nide)

Minun aikuisena olemiseni jatkuisi - se ei katkeaisi edes perjantaisin, vaikka äiti pääsisikin tulemaan kotiin. Minä en ehtisi muuttua muutamassa tunnissa jälleen entiseksi, huolettomaksi Tuikuksi. Perjantaista asti minä odottaisin jo sunnuntaita. Koko viikonlopun varautuisin hetkeen, jolloin kuorma vierähtäisi taas harteille.

Lintusen novellikokoelma Ovisilmä on hätkähdyttävä katsaus ihmisiin tilanteissa, joissa pärjääminen saa aivan uuden merkityksen, menneisyys tuo ison varjon nykyhetkeen tai se mikä ahdistaa on samalla myös se, mikä pitääkin ihmisen kiinni elämän syrjässä. Sain kirjan tovi sitten ystävältä lahjaksi ja Ovisilmä onkin ensitutustumiseni Lintusen tuotantoon, mutta ei varmasti viimeinen. Moni teistä muistaakin kuinka vielä viime vuonna kirjoitin, että olen vähän kuin vieraalla maalla novellien suhteen. Olin myös lukenut niitä suhteellisen vähän. Jotain kuitenkin tapahtui loppuvuodesta ja nyt huomaan tämän vuoden puolella lukeneeni jo kuusi novellikokoelmaa, joista moni on ollut ihan huikean hieno lukukokemus. Lintusen Ovisilmä lukeutuukin ehdottomasti niihin.

Lintusen novelleista kumpuaa esille ihmisen syvimpiä kipupisteitä, joiden paine ei hellitä vuosikymmenienkään päästä. Toisaalta nykyhetki voi tarjota ihmiselle sellaiset puitteet, että lopulta kyse on enää siitä, selviytyykö huomiseen. Joskus taas se, mikä eniten suistaa ihmisen arkea raiteiltaan, voikin olla se, mikä ylipäätään pitääkin ihmisen raiteilla. Novellien ihmiset heijastavat monin tavoin yksinäisyyttä, pelkoa, menneisyyden traumoja, mutta toisaalta myös voimakasta kykyä selvitä ja sinnitellä. Piinaviikko näyttää suorastaan kylmät väreet iholle nostavasti kuinka yksinäisen vanhuksen pääsiäisen aika todellakin muuttuu piinaviikoksi. Nimikkonovelli Ovisilmä puolestaan näyttää naisen, jonka elämä kiertyy ovisilmän näkymän ympärille ahdistavan todellisesti. Kappelikeikka tarjoilee huumoriakin aimoannoksen, kun nuori kanttoriksi opiskeleva mies päätyy kesätöihin kappeliin, jonka suorapuheinen ja rempseä suntio saa hänet hämmennyksiin. Menneisyyden taakka näyttäytyy mielenkiintoisesti nykyhetken voimavarana novellissa Kujanjuoksu, jossa on köyhän lapsuuden kurjista oloista johtaja-asemaan ponnistanut nainen. Bluestiimi puolestaan esittelee pelottavan työntekijän, joka näkee avuttoman asiakkaansa keinona tavoitella omaa menestystä julmin tavoin. Yksi polku yli pihan näyttää miten väkivalta ja sen pelko voi vangita ihmisen kotiinsa, mutta toisaalta olla sen vastaanottaminen uhrille myös keino yrittää ymmärtää ja pelastaa toista. Pirunpellossa menneisyys pulpahtaa pintaan kesken auringonottamisen ja näyttäytyy kovuudesta huolimatta lopulta humoristisessa valossa. Naapuruksissa mies rakentaa ympärilleen viimeisen päälle hiottua elämää, kunnes joku täysin odottamaton iskee särön siihen. Ehdottomat suosikkini kokoelmassa ovat Viestintuoja sekä Kotimiehet. Molemmissa on niin vahva tietty melankolinen lataus, että se jää sydämeen jäytämään vielä lukemisen jälkeenkin. Viestintuojassa kirjastonhoitajan lapsuudessa vaiettu asia nousee pintaan hämmentävällä mutta kauniilla tavalla. Kotimiehissä sen sijaan pärjääjinä ovat lapset, jotka saavat harteilleen kohtuuttoman suuren taakan.

Ovisilmä on selkeästi parhaimpia novellikokoelma, mitä koskaan olen lukenut. Se jotenkin meni niin ihon alle. Novellien pituudet olivat täydellisiä, niitä lukiessa ei tullut tunne, että olisi liian lyhyt tai pitkä, sillä kaikki oleellinen oli hiottu oikeaan mittaansa. Lintunen ei kikkaile kielellä eikä myöskään selittele liikaa. Teksti antaa lukijalleen sopivassa suhteessa tilaa oivaltaa itse, muttei myöskään jätä liian auki. Novelleiden ihmisiin on helppo samaistua tai tuntea suurta sympatiaa ja ymmärrystä. Tällaista haluaisin lukea ehdottomasti lisää.

5/5