Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike
Kustantaja: Wsoy 2012
Sivuja: 130

Ensin ne veivät minulta ainoan ystäväni Yrjänän, sitten emännän, sitten ajokortin ja nyt ruman ihmisen. Käskin kauniin ihmisen kauniisti ulos, sanoin selviäväni pesuista ja ruuista itse, turha kolkutella.

Kyllä ei ole helppoa mielenpahoittajalla, kun se vähäkin hyvä elämästä viedään. Emäntä makaa Kuusikodin vuodeosastolla ja kun ruman ihmisen kanssa oli vihdoin löytynyt omat hyvät rutiinit, tilalle tulikin nuori naamansa maalannut tyttö. Sen verran vielä tahtoa kahdeksankymppisessä isännässä piisaa, että hän pistää kauniin ihmisen pihalle, ja päättää opetella laittamaan sapuskansa itse.

Kunnanlääkäri ja mielensäpahoittajan poika ovat hänestä huolissaan, eikä huolta hälvennä se, että erään kerran palovaroittimet ulvoo ja joku näkee hänet ajelemassa autolla kylänraitilla. Vaan ei suju heti sopan keitto mielensäpahoittajalta ja nälkäkuolema meinaa uhata. Kirjastossakin helppoa kotiruokaa-kirjojen tilalle tarjotaan vain Vaikeaa kaukoruokaa-kirjoja, mutta kun kaapin uumenista löytyvät emännän arkistoimat reseptit, alkaa mielensäpahoittaja päästä jyvälle.

Ps. Luin kansiota yöhön saakka. Ranskalaisilla kokeilla on niin korkeat hatut, että niiden on pakko tehdä ruokaa vanhoissa kivitaloissa. Kattilat ovat rautaisia niin kuin ammattitaito. Tevh... tehloni keksittiin avaruutta varten ja olisi saanut sinne jäädäkin. Mikä se sellainen elämä tai ruoka on jonka pintaan ei tartu mikään kiinni?

Vähitellen alkaa syntyä niin täydellinen ruskeakastike, lohiperhoset kuin Rotninkholmin köyhät ritarit. Ihmettelemään saapuu jopa naapurin Kolehmainen, jonka kanssa saman pöydän ääressä lopulta vihanpitokin unohtuu. Ruoanlaiton lomassa mielensäpahoittaja muistelee kuinka emäntä ruukasi ruokaa laittaa tai kuinka Sopas-Teijakin piti omaa ohjelmaansa televisiossa. Ja emännän vanhoja reseptejä yksi kerrallaan opetellessaan hän tuumaakin: sillä tavalla minä saisin hänestäkin aina palasen takaisin.

Kyllä ei tällainen peli vetele, että Kyrö kirjoittaa kirja toisensa perään tällaisia kirjoja. Nauraa saa yöaikaan niin kovaa, että muu perhe herää kysymään hädissään, onko allekirjoittaneelle iskenyt hinkuyskä. Kyllä ei ole. Niin on Mielensäpahoittaja tässäkin kirjassa sympaattinen vanhan kansan mies, jolla on vielä tolokkua päässään sen verran, että kyllä olisi nuorisollekin tässä kirjassa paljon opittavaa. Kaikki saadaan valmiina eteen, aamupalaksi mätetään maissihiutaleita ja juodaan kookkakoolaa. Perunaa sen olla pittää. Mielensäpahoittajan kokkailuista lukiessa oppii paljon muutakin kuin sen, että sipulia pilkkoessa kannattaa pitää tulitikut suupielissään (Äläkä sitten sytytä), ruskeasta kastikkeesta tulee kokkareista jos vesi ei ole lämpöistä ja että kyllä pitää ruoka jakaa muun porukan kanssa. Mielensäpahoittajalla on tolkku näkemys siitä, millaista on hyvä ruoka ja elämä, ja siihen on helppo yhtyä. Elämä on pee-äs.

5/5

Kurkatkaapas Amman hauska juttu kirjasta, sieltä löytyypi linkkejä muihinkin arvosteluihin!