Tuomas Kyrö: Miniä

Tuomas Kyrö: Miniä
Kustantaja: Kirjakauppaliitto 2012
Sivuja: 122

En minä tiedä mitä 80-vuotiaan miehen ja 43-vuotiaan naisen yhteiselämässä syödään. Appiukon ruokavalio koostuu perunasta, minä olen siirtynyt riisiin, nuudeleihin ja linsseihin ja vuosia sitten. Lisäksi on näitä pikantteja pikkueroja, kuten puoli vuosisataa ja elämänkatsomus. Saako sillä reseptillä gratiinit rakennettua?

Kahdeksankymppisen mielensäpahoittajajan poika perheineen asuu kaukana Sysi-Suomesta, Suur-Helsingissä. Kun poika päättää lähteä katsomaan yksin asuvaa isäänsä lasten kanssa, on mielensäpahoittajan miniällä, Liisalla tyystin toiset suunnitelmat: Lasi kylmää valkoviiniä, tyylikkäimpiä amerikkalaisia maalaistaloja käsittelevä lehti ja kaukosäädin. Ihana, armelia, vapaa viikonloppu.

Kun kännykän näytöllä vilkkuu, että mies soittaa, Liisa tietää ettei luvassa ole hyviä uutisia. Appiukko on loukannut jalkansa, eikä pärjää yksin. Miehen pitää kuitenkin jäädä toimittamaan isän asioita; on auton katsastusta ja vuodeosastolla makaavaa äitiäkin pitäisi käydä katsomassa. Hän ja lapset jäävät Sysi-Suomeen muutamaksi päiväksi ja appiukko tulee taksilla jo muutaman tunnin päästä heidän ovelleen. Se siitä rauhallisesta viikonlopusta. Jäyhä appiukko on aina pitänyt tietyn etäisyyden myös miniäänsä, ja Liisa tunteekin tehneensä hänen kanssaan kaikki mahdolliset virheet, mitä voi tehdä. Kun appiukko lopulta saapuu kapsäkkeineen ja perunapusseineen, ei Liisa tiedä, että pahin on vasta tulossa. Juuri kun Liisa luovii mallikkaasti appensa kanssa seuraavaan aamuun, saa hän puhelun töistä. Maanantaiksi aiottu venäläisten vierailu on siirtynytkin viikonlopulle ja Liisan tarvitsee lähteä heitä kentälle pian vastaan. Koska kyseessä on tärkeä asiakas ja rahakas kauppa, ei Liisan auta kuin työntää appiukko autoon ja yrittää sumplia ajaessa, kuinka selviytyy kaikesta kunniakkaasti. Appiukolla on mielessä vain perunat, jotka mokomat jäivät vahingossa edellisiltana ulos pihalle ja paleltuivat.

- Tuli pieni muutos ohjelmaan ja perunat ovat murheistamme pienimmät, minä sanon ja kiihdytän vanhoilla keltaisilla kehätielle.
- Nykyaika puhuu, appiukko sanoo. - Kyllä ei ole pieni asia kymmenen kiloa parasta sysisuomalaista perua...


Kunhan saan tämänpäiväisen kaupan lukkoon tilaamme niitä perunoita vaikka Perusta taikka Siperiasta, helvetti, vaikka kuinka vitun paljon saatana.


- Noituuko miniä?
- En koskaan. Onhan se turvavyö kunnolla kiinni?

Kyllä ei tarvinut mieltänsä pahoittaa Miniää lukiessa. Miniä onkin muuten erikoinen teos, sillä sitä sai ainoastaan ns. kylkiäiskirjana Kirjan ja ruusun päivänä! Ihastuin Mielensäpahoittajaan sekä Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike-teokseen, joten pitihän se tämä Miniäkin hankkia. Panttasin kuitenkin kirjan lukemista muutaman kuukauden, koska Miniän arvosteluja alkoikin tupsahdella pian Kirjan ja ruusun päivän jälkeen pitkin blogistaniaa. Tahdoin pienen hajuraon, koska olin jo ehtinyt arvosteluista imeä itseeni vaikutteita ja odotuksia. No mutta kannattihan se odottaa. Miniän idea on kerrassaan herkullinen; kahdeksankymppinen mielensäpahoittaja-jäärä suoraan Sysi-Suomen metsiköistä keskelle Suur-Helsinkiä ja nelikymppisen miniän arkea. Vaikka osa on ollut sitä mieltä, että tämä kolmas teos on jo liikaa ehkä saman idean toistoa, niin tunnustan että minuun tämä upposi kyllä kuin kuuma veitsi voihin. Luin tämän nyt viikonloppuna junassa kun kävin pienelle reissull Ruissalossa ja kyllä ihan hävetti kun tirskahtelin muuten aika hiljaisessa junavaunussa. Siinä vaiheessa kun Liisa ja mielensäpahoittaja kohtaavat venäläiset, lähtee tarina sellaiseen kyrömäiseen lentoon, että hitaampia heikottaa. Kyllä ei tästä huumori parane.

5/5  koska rakastan mielensäpahoittajaa, kyllä en muuta sano.

Ja koska Miniää on kirjablogeissa pilvin pimein, nyt laiskana kehoitan hakemaan Googlella. Kyllä Google kertoo ;)