Blaine Harden: Leiri 14 - Pako Pohjois-Koreasta

Blaine Harden: Leiri 14 - Pako Pohjois-Koreasta
Kustantaja: Gummerus 2012
Alkuteos: Escape from Camp 14
Suomentanut: Ruth Jakobson
Sivuja: 195

Shin kertoi minulle, ettei hän ollut sen arvoinen, että voisi puhua leireillä yhä viruvien kymmenientuhansien vankien puolesta. Häntä hävettää se, miten hän oli menetellyt pysyäkseen hengissä ja päästäkseen pakoon. Hän on ollut vastahakoinen opettelemaan englantia osittain siksi, ettei hän halua kertoa tarinaansa yhä uudestaan ja uudestaan kielellä, joka saisi hänet kuulostamaan tärkeältä. Silti hän kipeästi haluaisi koko maailman tietävän sen, mitä Pohjois-Korea on yrittänyt visusti peitellä. Shin kantaa raskasta vastuuta. Kukaan toinen vankileirillä syntynyt ja varttunut ei ole selviytynyt sieltä hengissä voidakseen kertoa, mitä leirissä tapahtui - ja tapahtuu tänäkin päivänä.

Leiri 14 - Pako Pohjois-Koreasta on tarina, jonka toivoisi olevan fiktiota, mutta se ei sitä valitettavasti ole. Kirjan kansien väliin tiivistyy vaiettu maailma, todellisuus jossa tälläkin hetkellä elää suunnaton määrä ihmisiä. Erityisesti Pohjois-Korean vankileirit ovat paikkoja, joiden olemassa olon Pohjois-Korea yrittää kieltää, vaikka niin monet todisteet toista kertovatkin. Shin Dong-hyuk on tiettävästi ainoa tuollaiselta vankileiriltä paennut vanki, joka on jäänyt henkiin. Vuonna 1982 vankileirillä syntyneelle Shinille leiri 14 oli 23 ensimmäistä vuotta ainoa koti ja tavallaan samalla koko maailma. Shin vanhemmat olivat aikanaan joutuneet leirille samoin kuten moni muukin; maksaakseen jonkun sukulaisensa/ esi-isän tekemästä rikoksesta, joka saattoi kaikessa yksinkertaisuudessaan olla niinkin vähäinen asia kuin ruoan varastaminen nälissään. Usein vankileirille joutumisen syynä oli ajatus ns. pahan pois pesemisestä sukupolvesta toiseen. Riitti, että oli tavallaan syntynyt väärään perheeseen. Pienestä pitäen Shin kasvatettiin tottelemaan kuuliaisesti vartijoita ja noudattamaan leirin kymmentä sääntöä, joista suurimman osan ideologia oli: " Jos teet näin tai näin, sinut tapetaan." Shinin elämä oli ainaista nälkää, kuoleman pelkoa ja henkiinjäämistaistelua. Shin on kuitenkin korostanut, ettei pelkästään vartijat tehneet julmuuksia vangeille, vaan myös vangit syyllistyivät siihen samaan. Kun jokainen päivä oli yhtä selviytymistaistelua, jossain vaiheessa moni törmäsi siihen pisteeseen, että selviytyäkseen voi joutua itsekin tekemään väärin toisia kohtaan.

Parikymmentävuotiaana Shin sai siirron leirin vaatetehtaalle, jossa olot olivat erityisen rankat, mutta toisaalta oli myös mahdollisuus saada pihistettyä itselle helpommin ruokaa. Tehtaalla Shin tutustui mieheen, joka tarinoillaan avasi Shinin silmien eteen tyystin uudenlaisen maailman. Maailman, jossa ruokaa sai yllin kyllin, puhtaita vaatteita ylleen ja iltaisin uskalsi painaa päänsä rauhassa vasten tyynyä. Nälän tunteen kasvaessa se lopulta hallitsi niin voimakkaasti Shinin mieltä, että hän tiesi tulleensä eräänlaiseen tärkeään pisteeseen elämässään. Joko hän nääntyisi kuoliaaksi niiden koko hänen sen astista elämäänsä määrittäneiden sähköaitojen sisään tai hän yrittäisi paeta niiden läpi, kohti suurta tuntematonta. Yhdessä vankitoverinsa kanssa Shin alkoi suunnitella pakoa ja lopulta eräänä kylmänä talvipäivänä he huomaavat todennköisesti sen ainoan tilaisuutensa tulleen. Mutta vain toinen heistä, Shin onnistuu pakenemaan tai ylipäätään pysymään hengissä. Niin pienestä oli kiinni, että kohtalot olisivat menneet toisin päin. Shinin pakomatka kohti Kiinaa kulki läpi Pohjois-Korean maaseudun. Lopulta Shin päätyi aina Yhdysvaltoihin saakka. Erityisesti pakomatkan alkua leimasi voimakas pelko siitä, että hän jotenkin jäisi kiinni ja joutuisi takaisin leirille ja sitä myöten teloitetuksi. Toisaalta Shinin ympärillä näyttäytyvä maailma oli hämmentävä ilmiöineen, ihmisineen ja asioineen. Shin katseli ihmeissään kaikkea ruoan ja tavaran tarjontaa, mutta erityisesti ihmisiä, jotka uskalsivat nauraakin julkisesti. Vaikka Shin oli onnistunut pakenemaan Leiri 14:sta, todellisuudessa se suurin matka oli hänellä vasta aluillaan: matka itseensä, omaan ihmisyyteen.

Yhdysvaltalainen toimittaja ja kirjailija Blaine Harden tapasi Shinin vuonna 2008, ollessaan Soulissa työnsä puolesta. Harden oli jo yli vuoden ajan yrittänyt saada kasaan tarinaa, joka avaisi Pohjois-Korean sorron syvempää olemusta. Heidän tavatessaan Shinin paosta oli jo kolme vuotta, mutta 26-vuotiaan Shinin olemus oli yhä hyvin kärsivä. Vaikka Shiniä ei enää fyysisesti rajoittaneet sähkömuurit, henkisesti hän kärsi yhä voimakkaasti. Post traumaattinen stressireaktio sai hänet näkemään painajaisia ja tietyllä tavalla etäisyys leirin aikaiseen elämään toi myös kipeitä tuntemuksia omia tekoja kohtaan. Kahden vuoden ajan Harden keräsi tietoa lisää Pohjois-Korean vaietun totalitäärisen "koneiston" vaiheista ja edesottamuksista, samalla kun sai pikkuhiljaa kuulla yksityiskohtaisesti Shinin poikkeuksellisen tarinan.

Shinin tarina on suorastaan ravisuttava. Se ei jätä rauhaan ja ainakin minulla kasvoi tiedonhalu saada tietää enemmän Pohjois-Korean vaietuista oloista. Vaikka Leiri 14 on tietyllä tapaa selviytymistarina, se ei ole missään nimessä jotenkin glorioitu sankaritarina. Harden ei myöskään ole edes yrittänyt pukea Shinin tarinaa jotenkin kaunokirjalliseen ja dramatisoituun muotoon, vaan kertoo tarinan hyvin toimittajamaisen asiallisesti. Jo tarinan faktat ovat monin paikoin niin karmaisevia, etteivät ne todellakaan kaipaa ns. värittämistä. Minulla Shinin tarina oli todella vahva lukukokemus. Tuntuu, että sydämeen jäi iso möykky, joka ei purkaudu ihan helpolla. Mielessä pyörii myös ajatus, kuinka Shin nykyään voi ja onko hän löytänyt elämäänsä onnellisuutta, turvallisuutta sekä tasapainoa. Toisaalta mietin, että oliko aika täysin kypsä vielä Shinin kertoa tarinansa, koska monin paikoin kirjaa lukiessa tuli ilmi, ettei Shin halunnut mielellään puhua tarkemmin tapahtuneista. Toisaalta häntä tuntui ajavan voimakas tarve tuoda muidenkin tietoon niitä kauheuksia, mitä leireillä tapahtuu, vaikka Pohjois-Korea ei myönnä edes leirien olemassaoloa. Eihän tällaisesta kirjasta voi sanoa pitävänsä, mutta silti voin sanoa, että kirja oli äärettömän puhutteleva lukukokemus ja tärkeän aiheensa vuoksi suosittelen todellakin muitakin avaamaan silmänsä Shinin tarinalle. Aika harvoin minulla on mitään sanottavaa kirjan toimituksesta, mikä ilmeisesti kielii sen hyvästä tasosta täällä Suomessa, mutta nyt on vähän hämmästeltävä. Jo kirjan alussa oli kirjoitusvirheitä siellä täällä. Mm. sanoista puuttui kirjaimia ja se teki vähän työlääksi paikoin heti sisäistää virkkeen merkitystä. Esimerkiksi sana "puolueen" oli muuttunut sanaksi "puoleen" jne. Paikoin olisin myös kaivannut selkeämpää jäsentelyä, koska nyt tuli välillä toiston sekä poukkoilun tunnetta lukiessa. Nämä ovat kuitenkin vain kosmeettisia seikkoja, ja itse kirjan aihe, Shinin ja samalla varmaan niin monen muunkin tarina on niin tärkeä, ettei tälle voi antaa pisteitä yhtään vähempää kuin

5/5

Myös Tuulia, Koira Helvetistä sekä Maija ovat lukeneet tämän. Tämä oli ravisuttava kirja, lukekaa!!