Anja Snellman: Parvekejumalat

Anja Snellman: Parvekejumalat
Kustantaja: Otava 2010
Sivuja: 316

-Minä joskus lennähdän parvekkeen kaiteelle ja katselen niiden touhuja.
- Etpä pääse kaikille kaiteille, jotkut laittavat verkkoja lintujen vuoksi.
- Sanoinko minä että lintuna lennähdän?

Somalityttö Anis perheineen asuu lähiössä, Muukalaistalossa ja yrittää sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan samalla kun erityisesti isä yrittää pitää somaliperinteitä, lähinnä kieltoja ja rajoituksia, yllä perheessään. Siinä missä Anis haaveilee länsimaisesta elämänmenosta, samassa lähiössä Taiteilijatalossa asuva suomalainen Zahra, entinen Alla Pohjola, uppoutuu yhä syvemmälle islamilaiseen kulttuuriin. Islamilaiseksi kääntymällä Zahra kokee palaavansa kotiin, eikä hän ole yksin. Monen muun kaltaisensa kanssa hän alkaa suunnitella tapahtumaa, jossa suomalaiset pääsisivät ennakkoluuloistaa islamilaisuutta kohtaan. Kumpikin tyttö tahoillaan on niin kovin eksyksissä, turvaa ja omaa paikkaansa tässä maailmassa etsien. Kun lopulta heidän tiensä sivuavat toisiaan, jokin liikahtaa peruuttamattomasti molempien elämässä.

Anja Snellmannin Parvekejumalat on jo tovin keikkunut TBR 100-listallani ja vihdoin poiminkin sen hyllystäni luettavaksi. Olin toki vielä edellisen huikean luku-flown jäljiltä korkeissa sfääreissä ( Marisha Pesslin Yönäytös) ja ehkä siksi oli vaikea aluksi asettua niin erilaiseen maailmaan kuin Parvekejumalissa oli. En liene kauheasti spoilaa, kun kerron että jo ensimmäisessä luvussa Anis on juuri putoamassa parvekkeelta, veripisarat vain pirskahtelevat lopulta lumeen. Nyt Anis todellakin tekee sen lumienkelin, josta oli aina haaveillut. Olin ensin hieman ärtynyt, että miksi niin merkittävä asia kerrotaan ihan kirjan alussa. Muutamia kymmeniä sivuja lueskelin vähän hälläväliä tyyliin, mutta sitten onneksi tapahtui se, mitä muissakin lukemissani Snellmanin kirjoissa, tarina ja taidokas kerronta tempaisivat mukaansa. Korostan, että kirjan alussakaan ei ole mitään vikaa, mutta lähdin lukemaan kirjaa ehkä vähän epäotollisella mielentilalla. Kirjan luettuani loppuu, ymmärrän täysin, miksi Allan putoaminen tulee jo alussa, sillä sen jättäminen yllätyskäänteeksi olisi ollut ehkä jo ihan liikaa. Jo nyt luin kirjan loppua kyynelsilmin, sydän pakahtuen.

Kirjaa lukiessa välillä piti melkein pysähtyä ihmettelemään, että kirjan kirjoittaja on suomalainen, länsimaalainen, joka ei ole itse kyseisen kulttuurin alaisuudessa tietääkseni elänyt. Aniksen perheen elämä omine tapoineen ja varsinkin rajoituksineen nuoren tytön näkökulmasta tuli todella liki, hyvin todentuntoisesti. Itse tarinan lähtökohta tuntui minusta ensin hieman "päälleliimatulta": somalityttö joka haluaa olla kuin suomityttö ja suomityttö joka haluaa olla kuin islamilaistyttö huntuun verhottuna. Mutta tässä tullaankin siihen, että olen jo aikaisemmin vaikuttunut Snellmannin kirjailijan taidoista, mutta tässä se korostui. Joku toinen olisi tehnyt tällaisesta asetelmasta ehkä epäuskottavan tai kliseisen tarinan, mutta Snellman menee tarinassa niin taidokkaasti suorastaan lukijan ihon alle, ettei se jätä edes kyseenalaistamisen varaa. Parvekejumalat on monella tapaa vaikuttava kertomus nuorten tyttöjen identiteetin hauraudesta erilaisten yhteisöjen paineessa. Toisaalta se on kaikesta rajuudestaankin huolimatta tarina kauniistakin asioista. Erityisesti Anis haaveilee loppujen lopuksi ihan tavallisista asioista ja näkee monet meille itsestäänselvät asiat niin kauniina. Erityisen puhuttelevan lukukokemuksesta tekee tietoisuus siitä, että moni kirjan asia on arkipäivää joillekin tälläkin hetkellä. Se pistää miettimään, se tekee nöyräksi.


Olen leikannut hiuksiani ja viiltänyt ihoani.
Olen ollut hulluna säveliin ja kuviin.
Ja kuitenkaan en ole löytänyt mielenrauhaa ja turvaa.
En ole päässyt sopuun ruumiini kanssa.
En ole tavoittanut syvintä itseäni.
Sieluni tarvitsee sinua, ihoni tarvitsee sinua.
Peitettä. Suojaa. Rajaa.
Haluan alistua.
Halajan alistua.
Palaan sinuun.


Parvekejumalista juttua myös ainakin seuraavissa blogeissa:
Sallan lukupäiväkirja
Morren maailma
Kirjanurkkaus