Pasi Pekkola: Unelmansieppaaja

Pasi Pekkola: Unelmansieppaaja
Kustantaja: Otava 2013
Sivuja: 343

Minua ei hämmästyttänyt että täysikuu nousi taivaalle auringon laskettua meidän yhä maatessamme rannalla. Minä vihasin tuota kuuta, olin varma että joskus tulisin kuolemaan tuon täydenkuun alla.

Erään täysikuun aikaan, kun opiskelujensa ohella metroa ajava Roosa on jo tulossa asemalle, eräs kirjailija kohtaa niin Roosan katseen metron ikkunan läpi kuin kuolemansakin. Masennuksen syövereihin kadonnut lupaava kirjailija, Ville Siikala on lähtenyt ilman lupaa psykiatriselta osastolta ja päättää päivänsä määrätietoisesti metron alle. Villen ratkaisu saa aikaan rajun sysäyksen monen elämässä kohti tyystin toisenlaisia polkuja mitä oli kuvitellutkaan. Kuopiosta Helsinkiin miehen takia muuttanut Roosa ei saa Villen tyhjää katsetta mielestään ja ajautuu pakkomielteisesti tutkimaan Siikalan elämää, syytä siihen miksi kirjailija teki itsemurhan. Villen hyvä ystävä Tapio, entinen ammattikoripalloilija yrittää saada elämäänsä jotain sisältöä ja mielihyvää, mutta tarpoo sitkeästi jossain epätoivon ja tylsyyden harmauden välimaastossa. Villen kuoleman myötä Roosan ja Tapion tiet kohtaavat ja varsinkin Tapio tuntee pitkästä aikaa elävänsä. Villen kuolema saa Tapion elämään enemmän, vaikka läheisen ystävän kuolema ja ennen kaikkea eletty yhteinen historia jäytävätkin kipuna Tapion sielussa.

Toisten 
unelmien 
on päätyttävä,
jotta toiset
voivat alkaa.

Samaan aikaan psykiatrisella osastolla hoitajan hommia tekevä järkäle, Aki, haaveilee vielä jonain päivänä nousevansa mestarin pallille Suomen vahvimpana. Isosta koosta huolimatta Akin sisällä asuu yhä se pikkupoika, Pissa-Aki, joka kaipaa hyväksyntää ja rakkautta. Varovaisesti Aki siirtää unelmansa lähikaupan kassaan Hennan, joka nauraa Akin jutuille kassalla. Ainoa, keneltä Aki tuntuu saavan varauksetonta ihailua on naapurin poika, isätön Matias, joka uskoo Akin kykyihin vilpittömästi. Saman taivaan alla nuo kaikki kolme ihmistä jahtaavat unelmiaan suorastaan pakkomielteisesti niitä tavoitellen. Villen kuoleman myötä heidän polkunsa risteävät yllättävinkin tavoin. Jokainen heistä on tahoillaan eksyksissään elämissään. Onko unelmiaan mahdollista saavuttaa ja onko se edes kaiken sen tavoittelun ja hapuilun arvoista lopulta?

Pasi Pekkolan Unelmansieppaaja on esikoisteos. Lumiomen Katjan blogijutusta, jo kirjan luettuani, huomasin tarinan kytköksen kirjailija Harri Sirolaan, joka kirjan Villen tavoin päätyi metron eteen Kampissa, masennusta sairastaessaan. Sinisen linnan kirjaston Maria kertookin blogijutussaan ihmetelleen, ettei kirjan takakannessa mainita yhteyttä Villen selvään esikuvaan, Sirolaan. Myös Mari A:n kirjablogin Mari pohtii Villen ja Sirolan yhteyttä. Innostuinkin sitten itse googlettelemaan Sirolaa ja selvisi, että Sirola on Anja Snellmanin entinen rakastettu, josta hän on myös kirjoittanut teoksen Syysprinssi. Olen tiennyt Syysprinssin olemassaolosta kyllä ja myös sen, että liittyy johonkin Snellmanin menneeseen rakkauteen, mutta tarkemmin en tiennyt. Hauska sattuma onkin, että juuri ennen tätä kirjaa luin Snellmanin Parvekejumalat.

Pekkola kirjoittaa jotenkin hyvin vaivattoman tuntuisesti, kielellä konstailematta. Paikoin keskittymiseni alkoi herpaantua kohdissa, joissa toistetaan esimerkiksi Arin painonnosto-juttuja, pakkomielteisiä ajatuksia olla kisoissa vahvin. Toisaalta Tapion junnaaminen menetetyssä urheilijaurassa meinasi välillä puuduttaa. Lähinnä koin tätä kirjan alkupuolella, ennen kuin sitten uppouduin kunnolla kirjan tarinaan. Unelmansieppaaja on mielestäni yllättävänkin rikas ja monipolvinen tarina. Pekkola kuljettaa kutakin tarinaa varman tuntuisin ottein kohti vääjäämätöntä, kohtaamista, niin henkilöiden keskinäistä kuin yksilötasolla oman itsen kohtaamista. Pekkolan tyyli on mielestäni hyvin suoraviivaista ja vakavaakin, monen muun kotimaisen mieskirjailijan tavoin Pekkola ei lähdekään humoristiselle linjalle vaan enemmänkin toteavalle, pintaa syvemmälle, ja se tuntuu lukijana virkistävältä. Lukukokemuksena Unelmansieppaaja on miellyttävä ja kiinnostava. Päähenkilöihin on helppo kiintyä siinä määrin, että haluaa tietää miten heidän tarinansa päättyy. Teemoiltaan Unelmansieppaja nojaa vahvasti unelmiin, niiden tavoitteluun ja sen mielekkyyteen, järkevyyteen. Se jättää lukemisen jälkeen lempeän tunteen, että joskus vähemmän on enemmän, unelmienkin saralla.

Mikä saa miehen kurottamaan kohti vajoavaa unelmaa, 
vaikka hän tietää uppoavansa sen mukana?