Huh hulinaa, ja sitä nimittäin piisasi eilisillä kirjamessuilla! Meinasi ihmispaljous vähän uuvuttaa jo Pasilan asemalla, mutta niin sitä sitten kuitenkin vain sukkuloi päivän tuon yläkuvassa vain pieneltä osin näkyvän ihmispaljouden seassa. Junalta pyyhälsin ystäväni Suvin kanssa suoraan Tammen ja Wsoyn isännöimälle kirjalliselle aamupalalle, josta valitettavasti missattiin suurin osa juna-aikataulusta johtuen. Ehdimme kuitenkin vielä kuulemaan Jyrki Kiiskistä hänen Jonglööri -teoksensa tiimoilta sekä paikallista kirjailijaamme, Pasi Lönniä Lunastajan tiimoilta. Lopuksi sana oli vapaa ja syntyikin innostavaa keskustelua bloggaamisesta niin meidän bloggaajien kuin kirjailijoiden näkökulmasta.
Satu-Maria Nurisalo haastattelee Pasi Lönniä |
Aamupalalta siirryimmekin viemään tavaramme pressitilaan, jonne bloggaajan ominaisuudessa pääsin, ja sain rintapieleeni bloggaajan kyltin. Olikin muuten hauska bongailla messuilla blogikollegoita juuri noiden nimikylttien myötä! Yksi messujen parhaimmista anneista olikin ehdottomasti monen bloggaajan tapaaminen ensimmäistä kertaa ihan livenä.
Hyvin pian tuli selväksi se realiteetti, että messualue kaikkinensa on tietenkin valtava ja kirjamessujen ohella oli myös viini- ja ruokamessua, jonne muuten ei aikomuksista huolimatta ehditty lainkaan. Monet itseä kiinnostavat kirjailijat esiintyivät samoina aikoina eri puolella messuhallia ja pitkälti ne jäivätkin itseltä sitten kokematta. Muttamia bongauksia sentään ehdin tehdä. Oli hienoa esimerkiksi nähdä/kuulla livenä yhtä kestosuosikkiani, Anna-Leena Härköstä, joka oli kertomassa selkokirjoista. Juttelemaan hakeuduin Gummeruksen osaston nurkilla ihanan Pauliina Rauhalan kanssa, jonka esikoinen Taivaslaulu on ollut minulle ja monelle muulle yksiä vuoden hienoimmista lukukokemuksista. Tähän samaan hengenvetoon pakko puhista, että MIKSI IHMEESSÄ TAIVASLAULU EI OLE HESARIN ESIKOISKIRJAPALKINTO-listalla?????
Pauliina Rauhala |
Keskellä Anna-Leena Härkönen |
Kovasti odottamani Atenan bloggaajatapaaminen Pasi I. Jääskeläisen kanssa oli tietysti myös yksiä messun kohokohtia. Oli kiehtovaa päästä monen muun "kanssasisaren" kanssa kuuntelmaan kun Atenan Kanerva Eskola jututti Pasia Pasin uutuuden, Sielut kulkevat sateessa kirjan tiimoilta. Ja koska kyseessä on tuotantonsa ohella itsekin sangen cinemaattinen henkilö, tilaisuuden aluksi sattui pieni ( tai no siivoojien mielestä niin iso ja poikkeuksellinen että ottivat kännykällä kuvaa ensin..) äksidentti josta voin näin sisäpiirivitsinä vain todeta, että viini virtasi..kirjaimellisesti.
Pasi I. Jääskeläinen ja Kanerva Eskola |
Olin jo etukäteen "prepannut" itseä, että en ostelisi varsinkaan uusia kirjoja, koska niitä saa kyllä milloin vain niin täältä kotikaupungista kuin netistäkin. Olin kirjahankintojen suhteen kiinnostunut erityisesti antikvariaarisesta osastosta ja se kyllä muodostuikin paratiisiksi. Yhdestä antikvariaatista löysin kokoelmiini Stephen Kingin Julman leikin 7 eurolla ja Agatha Christien Helmeilevän kuoleman 6 eurolla. Nuo kaksi olivatkin kirjamessujen kalleimmat hankintani.
Ja sitten minä vasta innostuin, kun näin ison antikkaosaston, jossa KAIKKI kirjat olivat vain 2e. Toinen puoli oli ns. vanhempaa kirjaa, mutta niistäkin iso osa muutaman vuoden sisällä julkaistuja. Sitten oli toinen puoli, jossa kaikki kirjat olivat uusia, isoissa pinoissa. Nuo kirjat varsinkin olivat tässä viime vuosina julkaistuja uusia-, tai uusintapainoksia. Noiden lukuisten pöytien äärellä sitä vasta hulinaa ja tungosta riitti. Enkä ihmettele, ihan huikeita löytöjä kahden euron hintaan. Siellä oli paljon sellaisiakin kirjoja, jotka ovat jo minulla omassa hyllyssä luettuina tai vielä lukemista odottamassa. Pakko oli kuitenkin lopulta jo hillitä itseä, sillä kaikki ostokseni oli tarkoitus kuljettaa ihan omin käsin vielä junalle.
Minulla meni siis kirjahankintoihin noin 37 euroa rahaa ja aika hurjan pinon sain. Kirjamessuilla todellakin tekee kirjalöytöjä pienelläkin rahalla!
Kokonaisuutena ihan mahtava messupäivä! Ja vaikka aluksi harmitti, että eihän yhdessä päivässä ehdi nähdä ja tehdä kaikkea mitä haluaisi, niin kyllä yhdessäkin päivässä jo saa paljon irti messuista. Loppukaneettina muistiin itselle ensi vuotta varten:
- Ei, se ei todellakaan ole hyvä idea laittaa korollisia kenkiä kun tarkoitus kävellä koko päivä. Mikä kumma siinä on, että tätä ei koskaan tunnu oppivan...
- Vaikka et olisi suunnitellut tekeväsi määrällisesti isoja hankintoja, varaa SILTI kunnolla hyviä kasseja ostostesi kuljettamista varten...
- Jos tarvitset tai haluat käyttää käteistä kortin sijaan, käy automaatilla ennen messuille menoa. Siellä on automaatteja, joihin jokaiseen oli kymmenien ihmisten jonot aina.
- Jos messuilet vain yhden päivän, älä edes yritä nähdä ja kokea kaikkea, se on sula mahdottomuus. Tutustu etukäteen messuohjelmaan ja mieti mitkä tärkeimmät. Tai tee kuten minä, tutustu messuohjelmaan, tee suunnitelma, jonka sitten kuitenkin unohdat ja menet vain fiiliksen (ja virran) mukana :) Go with the flow!!
Mahtava kirjasaalis :) Ja ei, ei korkokenkiä! Ihanaa oli nähdä, lopultakin. Kolme vuotta jo olen blogiasi seuraillut.
VastaaPoistaMukavaa kirjahälinää.
VastaaPoistaKiitos raportista! Uskomaton tuo 2 euron kirjamyynti - eikä ne ole mitään huonoja kirjoja todellakaan. Juu, hyvät kengät ja keveä vaatetus (hikinen tungos) on hyvä muistaa messuilla, ja vesipullo tietysti. Kirjojen kanniskelu on tosiaan vähän haasteellista ja jopa rajoittaa ostelua (onneksi kävijän kannalta, epäonneksi myyjän). Olen joskus vienyt kasseja narikkaan kesken päivän, mutta sinnekin on usein jono.
VastaaPoistaMinäkin kiitän tästä raportista, mahtava päästä kierrokselle näin ruudun takaa. En yleensä ole messuihminen enkä ole edes koskaan ollut kirjamessuilla, mutta olen alkanut lämmetä - suorastaan kuumeta - niille. Tungoksesta ja ihmismassasta (minulle nämä siis tuottavat eniten päänvaivaa) varmasti selviää, kun ottaa rennosti (ja tutkii huolella sen ohjelman etukäteen ja kuvittelee noudattavansa alkuperäistä suunnitelmaa) ;)
VastaaPoistaHö, minä en löytänyt kuin yhden kirjan 2 euron pöydiltä -toisaalta en kyllä kaikkia rivejä ehtinyt kunnolla katsoakaan, kun ajatus oli jo Jääskeläisen tapaamisessa. ;) Kaikista kivointa oli törmätä sinuun sielä pöytien välissä! Minä sen sijaan jouduin suorastaan pakottamaan itseni syömässä käymiseen (ja itse asiassa eväät on se, mikä minun täytyy muistaa jatkossa -onneksi suklaata oli messissä!) senkin uhalla, että yhdestä kiinnostavasta haastattelusta piti lähteä kesken.
VastaaPoistaHih, tuo eka kuva näyttää siltä kuin blogillasi olisi valtava seinälakana messuhallin seinällä! ;) Hyviä löytöjä olet tehnyt!
VastaaPoistaVoi mikä saalis! Ja millä budjetilla (nimim. en edes kerro omaani)!
VastaaPoistaMahtavaa lukea muiden messukokemuksista ja massassa luovimisesta. Flow'n mukana meneminen on ehdottomasti myös oma periaatteeni, runsaudenpula aiheuttaa muuten vain hätää. :)
Hyvä saalis ja oiva muistilista :) Itsekin olen aiemmista vuosista viisastuneena oppinut mm. laittamaan kengät, joilla jaksaa tallata, pukea päälle kevyttä vaatetta ja ottaa mukaan eväitä ja käteistä. Onhan se silti aikamoinen ponnistus. Luulin, etten juurikaan hankkinut kirjoja, mutta nyt kun noita katselen niin näytti sieltä yhdeksän kirjaa tulleen kotiin O_O Rahaa sentään meni vähän, kalleimmat ostokseni olivat 5e/kpl.
VastaaPoistaOlen niin samaa mieltä Hesarin esikoisromaaniehdokkaista! Tason täytyy olla kova, kun Taivaslaulu on jätetty pois.
VastaaPoistaHienot kuvat ja kirjasaalis! Lukutoukat ja kirjanörtit pääsevät messuilla viettämään oikeita onnenpäiviä.
VastaaPoistaAtenan järjestämä tilaisuus Jääskeläisen kanssa oli mukava, ja alkoi melko dramaattisesti. :) Myös aamiaisella oli mukava olla, keskustelu siellä oli todella hyvää.
Ihaninta oli kuitenkin nähdä! <3
Kiitos hienosta postauksesta ja messuvinkeistä. Oli hauska tavata kirjallisella aamiaisella vaikka vain pikaisesti. Ensi vuonna toivottavasti taas :)
VastaaPoistaEi varmaan yllätä, että ilahduin tuosta King-hankinnastasi ;)
VastaaPoistaOli niin ihanaa vihdoin nähdä! <3
VastaaPoistaJa mainioita hankintoja teit messuilla. Jään odottelemaan arvioitasi Eddingsien Unennäkijä-kirjoista, sarja on kiinnostanut jo pitkään. :)
Palasin, nimittäin haastoin sinut! Täällä: http://psrakastankirjoja.blogspot.fi/2013/11/vuosi-kuvina-haaste-ja-lokakuun-luetut.html
VastaaPoista(Miten minulla on pieni aavistus, että haastekuvissasi saattaisi olla eräskin hieno silta...? ;)