Linda Boström Knausgård: Helioskatastrofi

Linda Boström Knausgård: Helioskatastrofi
Kustantaja: Like 2013
Alkuteos: Helioskatastrofen 2013
Suomentanut: Petri Stenman
Sivuja: 138
Mistä minulle: Laina

Minä elin edelleen. Hengitin ulos ja sisään. Minä ihmettelin sitä, että elämä otti paikkansa täällä syvällä pimeydessä. Että sydän jatkoi lyömistä, vaikkei sille ollut tilaa sillä pimeys ympäröi kaiken ja piteli sitä kourissaan. Kourissa jotka voisivat milloin tahansa puristua viimeisen lyönnin ympärille. Kaikkeen pimeys pystyi.
Alaston tyttö kultainen kypärä päässään harhailee lumessa. Tyttö kertoo syntyneensä juuri isänsä päästä, huudon kera. Naapurit ovat kuulleet kovan huudon ja tulleet katsomaan mitä tapahtuu. Tytön kotoa löytyy tytön isä, joka passitetaan ambulanssilla sairaalaan juuri puhjenneen rajun skitsofrenian takia. Tyttö, joka kertoo että tämä on hänen ensimmäinen kertansa ulkona, "maailmalla", joutuu näin eroon isästään ja kaikesta tutuksi kokemastaan, hänet sijoitetaan toiselle paikkakunnalle, uskovaiseen perheeseen.

- Hyviä ihmisiä. Todella normaaleja ja hienoja. Aktiivisia yhdistystoiminnassa. Urheilevat paljon. Sellainenhan on tärkeää kun ihmisiä on niin vähän. Että pidetään yhtä.

Tyttö saa nimekseen Anna. Birgitta ja Sven " äiti ja iskä" , sekä veljekset Urban ja Ulf hakevat Annan uuteen kotiin, jossa uutta tytärtä on jo odotettu kovasti. Anna ymmärtää, että hänen pitää olla kiitollinen uudesta kodista, perheestään, vaikka se onkin kovin erilainen kuin mihin hän on tottunut. Anna yrittää parhaansa sopeutuakseen perheen säntilliseen ja uskonnollisiin tapoihin, sekä ennen kaikkea odotuksiin joita häneen kohdistetaan nyt perheen tyttärenä. Anna ei voi kuitenkaan olla miettimättä isäänsä siellä jossain kaukana hänestä. Ikävä isään ja uusi hämmentävä elämä uudessa perheessä uuvuttavat kaksitoistavuotiasta Annaa kovasti ja hän pakenee yhä enemmän ajatuksiinsa, melkein kuin irtaalle itsestäänkin.

Minä näin itseni suljettuine silmineni ja yritin päästä alas sinne missä minä olin. Näinhän minä sen, että makasin siellä. Vihreys veti minut takaisin ja hyppäsin itseeni kuten sukelletaan mereen.

Helioskatastrofi on ensimmäinen, omaelämänkerrallinen romaani norjalaiselta runoilijalta ja novellistilta, Linda Boström Knausgårdilta. Sukunimi Knausgård lienee monelle tullut tutuksi Lindan puolison, Karl Ove Knausgårdin kohutun kuusiosaisen, elämänkerrallisen kirjasarjan myötä, joista kolme ensimmäistä on jo suomennettu. Itse olen lukenut ensimmäisen osan, Taisteluni 1, toinen ja kolmas ovat tulossa pian lukuun. Mutta ei Karl Ovesta tämän enempää, sillä nyt keskiössä on selkeästi, puhtaasti Linda Boström Knausgård. Käsittämätöntä millainen tarina ja tunnelataus voikaan sisältyä noin pieneen sivumäärään! Maailma johon heti kirjan ensisivuilta upposin, imaisi kyllä jonnekin niin syvälle mukaansa, että lukukokemus oli melkein kuin unenomainen. Knausgård kuvaa niin huikean, suorastaan järkyttävän puhuttelevasti nuoren tytön mielen sairastumista, että lukukokemus ei jätä rauhaan vaikka kirja on jo luettu. Ison merkityksen tuo toki se tausta, että kirjassa kuvataan Lindan itsensä lapsuutta, mutta kuinka paljon tarinassa on faktaa, kuinka paljon fiktiota? Olipa kumpaa tahansa enemmän, Helioskatastrofi on ehjä ja väkevä tarina nuoren, hauraan tytön mielen sisältä. Kieli on sujuvaa, kaunistakin mutta ei mitenkään lyyristä kuitenkaan. Knausgård osaa leikitellä tarinalla Annan mielessä niin taitavasti, että lukijana usein huomaa pohtivansa mikä on ollut todellista, mikä ehkä vain Annan kuvitelmaa. Nuoren mielen sairaus on kuitenkin kirjassa hyvinkin todellista ja konkreettista, tässä ja nyt. Se tulee liki, väkisinkin ja jää vielä viimeisenkin sivun jälkeen juilimaan mielensopukoihin.

Ihmiset vievät niin ison tilan toisessa, minä mietin.
He syövät tiensä toisensa sisään ja pysyvät siellä, vaikka haluaisi olla oma itsensä.

Helioskatastrofin sivuilla ovat seikkailleet myös Sinisen linnan kirjaston Maria sekä Lukuisan Laura.