Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu

Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu
Kustantaja: Wsoy 1970 ( neljäs painos)
Sivuja: 172
Mistä minulle: Omasta hyllystä, vanha ostos

Jonakin aikaisena aamuna Nuuskamuikkunen heräsi teltassaan Muumilaaksossa ja huomasi että ilmassa oli syksyn ja lähtemisen tuntu.

Syksy on tullut Muumilaaksoonkin. Nuuskamuikkunen ei ole ainoa, kenen mielen on vallannut lähtemisen tuntu. Vilijonkka kyllästyy yksinoloon ja haluaa tavata tuttavia. Vanha Ruttuvaari puolestaan on tympääntynyt siihen, että muut päättävät hänen puolestaan ja hän päättää tehdä kuten itse haluaa. Ja nyt hän haluaa matkustaa Muumilaaksoon, jossa oli vieraillut kauan kauan sitten. Jatkuvasta touhottamisesta ja muiden asioiden huolehtimisesta väsynyt hemuli etsii mielensä sopukoistaan jotain hyvää muistoa aamuapeutta helpottamaan ja muistaa kuin muistaakin erään ihanan kesän Muumilaaksossa. Hemulin veneen kokassa asustelee pieni homssu, Tuhto nimeltään, eikä kukaan tiedä hänen olemassaolostaan mitään. Tuhto kertoo mielessään itselleen tarinaa Muumilaaksosta, mutta tällä kertaa päättääkin lähteä oikeasti Laaksoon ja rohkeasti kertoa kaikille olemassaolostaan. Lopulta Muumilaaksoon saapuu myös pirteä Mymmeli, Pikku-Myyn sisko. He kaikki ovat päätyneet Muumitaloon, mutta mitä kummaa..

- Missä ne ovat? Missä ne ovat? Vilijonkka huusi.
Homssu pudotti kirjan kädestään ja likistyi seinää vasten, mutta kun hän tunti kiihtyneen Vilijonkan lemun, hän ymmärsi, ettei vieras ollut vaarallinen. Vilijonkka tuoksui pelolta. Ja homssu sanoi: - En tiedä.
- Mutta minä olen tullut kylään niitten luo! Vilijonkka huusi. - Minulla on tuliaisiakin. Oikein hieno maljakko. Eivät ne ole voineet muuttaa tiehensä noin vain, mitään sanomatta!

Muumiperhe on kadonnut jälkiä jättämättä. Minne ihmeeseen muumiperhe on voinut lähteä noin vain, ilmoittamatta? Tätä ihmetellessä tuo omalaatuinen kuusikko kuitenkin asettuu muumitaloon omatoimisesti vieraaksi, ovathan he kaikki sinne asti vartavasten tulleet. Kolean syksyn vihoitellessa muumitalonkin nurkissa, on mukavampi olla yhdessä kuin yksin.

Oi että! Olen ollut vuosia jonkinsortin Muumi-fani, mutta tunnustan etten ole tätä ennen lukenut yhtään oikeaa Muumi-tarinaa. Faniuteni on syntynyt pitkälti ihan tv-sarjan, Muumien ns. viisauskirjojen sekä sarjakuvan perusteella ja lapsille olen lukenut heidän ollessa pienempiä, paljonkin niitä lyhyitä lastentarinoita. Toisaalta olen kiinnostunut itse Janssonista persoonana. Pari vuotta sitten hankin tämän, vuoden 1970 painoksen hyllyyni odottamaan oikeaa hetkeä, jollainen tulikin sitten nyt. Onhan marraskuu ja koska elän nyt ehkä tähän astisen elämäni hektisintä aikaa, kaipasin jotain erilaista, mielen lepoa jossain lohdullisessa tarinassa, ja arvelin Muumilaakson marraskuun sitä tarjoavan. Ja voi miten ihana, lohdullinen ja hauska tarina noiden kansien sisään muodostuikaan! Janssonin mestarillinen kyky sisällyttää sinänsä pelkistettyy tarinaan sellainen määrä huumoria ja elämänviisautta ei voi kuin saada huokailemaan ihastuksesta! Niin monessa kohtaa tunsin vahvaa samaistumista ja saatoin vain tietäväisenä pudistella päätäni lukiessa, että juuri noin! Varsinkin hemulin puuhat tuntuivat kolahtavan minuun vahvasti:

Ja kumminkin hän ehtimiseen toimitti ja touhusi ja järjesteli asioita aamusta iltaan! Hemulin ympärillä kaikki elivät säännötöntä ja joutilasta elämäänsä, katsoi hän minne tahansa, aina hän huomasi jotain kuntoon pantavaa, ja hän uurasti itsensä miltei hengiltä saadakseen muut ymmärtämään miten näiden pitäisi järjestää asiansa. 

Ihana, lohdullinen, viisas, hauska..kaikkea sitä oli Muumilaakson marraskuu minulle. Ja huomaan päätyväni toteamukseen, että miksi me aikuiset emme lue enemmän lastensatuja?