Laura Lähteenmäki: Ikkunat yöhön

Laura Lähteenmäki: Ikkunat yöhön
Kustantaja: Wsoy 2014
Sivuja: 269
Mistä minulle: ennakkokappale kustantajalta

Mutta silti hänestä tuntui kuin hän olisi katsonut pajupalloa, jossa risteilivät sen sisään työnnetyt pajunoksat, eikä kukaan saisi palloa purettua, kukaan ei edes haluaisi purkaa sitä. Hän ei ainakaan! Mutta samalla hän tiesi, ettei päässyt enää irti perheen, suvun, piiristä. Että jokin ratkeaisi vielä tavalla tai toisella.

Kaiken keskellä on vanha Niityn metsätila. Paikka joka mustekalan lonkeron tavoin kurottelee niidenkin elämään ja mieliin, ketkä siellä eivät olleet edes asuneet. Kaikki oli saanut alkunsa varmasti paljon aikaisemmin, mutta se merkityksellinen, joka tulisi nyt määrittämään monen elämää, sai alkunsa sodan jälkeisinä vuosina kun nuori Elsi tuli metsätilan emännäksi. Silloin kylvettiin syvään maahan ne siemet, jotka vielä vuosikymmenienkin jälkeen versoivat jotain tummaa, pahaa.

Nykyhetkessä Niityn tilaa asuttaa Elsin toinen tyttäristä, Asta. Asta ei sietäisi enää tilalla muita kävijöitä kuin oman poikansa Roopen, mutta Astan siskon Arjan tytär Hanna ravaa poikansa Niklaksen kanssa Niityssä Astan mielenrauhaa häiriten. Lopullisesti se vähäkin, näennäinen rauha järkkyy kun Roope tuo Niittyyn käymään tyttöystävänsä Teresan. Asta ei ole ainoa, kuka kokee Teresan uhkana, myös Roopen serkku Riikka, Hannan sisko, kytkeytyy Teresaan tavoin, jotka sinetöivät omalta osaltaan tuon pahaa-aavistamattoman nuoren naisen kohtaloa.

Jokaisella heistä on oma tarinansa, niin se eletty kuin se, jonka keskellä he nyt ovat. Arjan ja Astan tarinat saivat alkunsa kauan sitten Niityssä, kun nuoriemäntä Elsi etsi paikkaansa tilan emäntänä, omassa elämässäänkin. Hanna, Riikka ja Roope kukin kamppailevat omien haamujensa kanssa. Hannalla pitäisi kaiken olla hyvin, mutta äidin rooli tuntuu työläältä ja huoli Riikka-siskosta, joka raivoisin runoin purkaa omia demonejaan väsyttää Hannaakin. Roope elää omassa haavemaailmassaan, johon kuuluu Teresakin, joka puolestaan kulkee omia polkujaan. Niin monta tarinaa, monta risteystä ja lopulta kaikki ne limittyvät keskenään. Sukupolvelta toiselle kulkeva kipu ei jätä vieläkään rauhaan. Se ehkä uinuu hetkisen, kunnes jälleen nousee pinnan alta hyökyaallon lailla tuhoten. Onko kenelläkään heistä voimia pysäyttää sitä?

Tutustuin nyt ensimmäistä kertaa Laura Lähteenmäen tuotantoon ja täytyy sanoa, että olen äärimmäisen vaikuttunut. Pidän ns. sukupolvitarinoista, esimerkiksi Riikka Pulkkisen Totta ja Katja Kallion Säkenöivät hetket edustavat sellaisia tarinoita, jotka ovat tehneet minuun vaikutuksen. Lähteenmäen Ikkunat yöhön ei kyllä kalpene yhtään noiden kahden rinnalla, voisin jopa sanoa että se on vielä väkevämpi lukukokemus. Lähteenmäki on onnistunut sisällyttämään yhteen lauseeseen jotain niin rajua, tarinassa merkityksellistä, että se toimii kuin avokämmenellä läimäisynä kasvoille, kun se tallentuu loppupuolella lukijan silmien verkkokalvoille. Ikkunat yöhön on kaikessa runsaudessaan ja rikkaudessaan tarina, joka kestää useammankin lukukerran. Se on ravisutteleva lukukokemus sukupolvelta toiselle siirtyvästä henkisestä traumasta. Vaikuttavaa!

Kuva oli aina kiiltävämpi kuin todellisuus. Ja nyt oli jo todellisuuden vuoro.

Kurkatkaa myös Marian ja Karoliinan kokemukset kirjasta!