Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme

Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme

Kustantaja: Teos 2013
Kansi: Camilla Pentti

Mistä minulle: oma ostos

Sivuja: 525

Ei kukkaa voinut syyttää siitä, että onni jota se koetti kannatella oksissaan oli sekin jotenkin vino ja rujo.

On loppukesä vuonna 1923 ja venäläinen runoilija, Marina Tsvetajeva on ristiriitaisin mielin. Hän on miehensä Serjozan painostuksesta suostunut lähettämään tyttärensä Ariadnan, Aljan, muualle kouluun, pois omalaatuisen äidin huomasta. Vielä ennen Aljan lähtöä on kuitenkin lunastettava lupaus tyttärelle retkestä vanhalle linnalle. Retkelle mukaan lyöttäytyy vieras mies, Serjozan sotilastoveri, minskiläinen. Retkipäivän aikana yllättävä ukkonen ei ole ainoa myrsky, joka myllertää, sillä myös Marinan mielessä käy kova aallokko.

Ajattele, uusi alku, ilman lasta, ilman miestä, koko maailma yksin syliin otettavaksi, hän olisi ennen sanonut itselleen, tai jos olisi löytänyt sellaisen ystävättären, joka olisi voinut niin sanoa, nämä sanat olisi lausuttu. Mutta juuri se oli niin hirvittävää, sitä ei halunnut edes ajatella, ei sitä miten jatkaisi siitä eteenpäin. Mikään ei olisi enää samalla tavoin.

16 vuotta myöhemmin Aljan vartuttua nuoreksi naiseksi, kantaa hän jo itse sisällään uutta elämää kohdussaan. Vallankumouksen vuodet ovat kuljettaneet perhettä Prahaan ja Pariisiinkin, yhdistäen ja myös erottaen. Vuonna 1939 he ovat kaikki jälleen palanneet tahoillaan Moskovaan. Alja on seurannut isänsä jalanjälkiä ja toimii Neuvostoliiton salaisen poliisin hyväksi. Toisin kuin Marina, Alja uskoo vakaasti järjestelmään ja haluaa tulla entistä paremmaksi neuvostoihmiseksi. Kuluneet vuodet ovat repineet liian ison railon äidin ja tyttären välille. Tuona varhaisena kesänä vuonna 1923 Marina vielä uskoi, että vaikka lähettäisi tyttärensä toisaalle, razluka, yhteys erossa, heidän välillään säilyisi. Kuluneet vuodet opettivat toisin. Lopulta, toisen maailmansodan jo kolkutellessa ovella ja Stalinin vainojen voimistuessa he joutuvat jälleen eroon toisistaan. Mutta kuka on se, kenen uskoa eniten koetellaan? Onko jokapäiväinen elämämme se, joka erottaa vai yhdistää?

Kaksi viikkoa se otti. Nimittäin oman jokapäiväisen elämäni ohella antautua Riikka Pelon Finlandian voittaneeseen teokseen. Kirja on odottanut hyllyssäni kesästä saakka, mutta pääasiassa vain ylistäviä arvosteluja ja juttuja kirjasta luettuani päätin vielä odottaa. Toisaalta moni sanoi, että kirjan alku varsinkin on haasteellinen ja vaatii aikaa, keskittymistä. En halunnut loppuvuoden kovan työsuman keskellä siksi pilata lukukokemusta, etten jaksaisi keskittyä tarpeeksi. Pelon teos sai siis odottaa. Toisaalta eivät kaikki ole ihastuneet Jokapäiväiseen elämäämme. Osa on kyllä tunnistanut ja allekirjoittanut kirjan ansiot, mutta silti todennut ettei lukukokemus muodostunut huikeaksi, jopa päinvastoin! Voisi siis sanoa, että kun vihdoin pääsin kirjan äärelle, olin jännittynyt. Osasin odottaa laadukasta, haastavaakin proosaa, mutta rakastuin kirjaan jo ensi sivuilta. Vaikka toki tunnistin runsaan kielen, rikkaan tarinan ja henkilömiljöön, en kokenut sitä alussakaan liian raskaana. Toki Jokapäiväinen elämämme vaatii, korjaan; ansaitsee lukijan keskittymisen! Sen varmaankin voi lukea puolihuolimattomasti, silmäillen, mutta se on kyllä vääryys tätä teosta kohtaan.

Viime vuosina minulla on herännyt vahva kiinnostus venäläiseen kirjallisuuteen, liekö johtuen varttikarjalaisista juuristani, tiedä häntä. Runoilija Marina Tsvetajevan ja hänen tyttärensä tarina kiinnosti jo lähtöjäänkin, vaikka toki teos on kaunokirjallinen tarina heistä. Minulle se kuitenkin oli jotenkin niin tosi, verevä. Luin kirjaa, pitkälti kyllä muusta elämästä johtuen, pätkissä, kuitenkin ahmien ja aina vähän kuin läkähtyen, hyvällä tavalla. Jokapäiväinen elämämme ei ole mielestäni mikään varsinainen Venäjä-kuvaus vaikka Stalinin vainon ajat toimivat niin merkittävänä näyttämönä tarinalle. Se on ennen kaikkea äiti- tytär -kuvaus, jonka voisi sijoittaa monilta osin tähänkin päivään. Äitien ja tytärten moninaiset välit ovat usein raastavat, kivuliaatkin. Samaan aikaan se on kuvitteellinen kurkistus yhden merkittävän venäläisrunoilijan sekä hänen tyttärensä mieleen.

Pelon teoksesta on sanottu monissa blogeissa jo niin paljon. Leena Lumin blogijuttu kokoaa jälleen kerran hienosti yhteen lukuisat blogijutut, joten klikatkaahan sinnekin! Minulla tämä muodostui sen verran järisyttäväksi kokemukseksi, että ei ole vaikea veikata, mikä keikkuu minun Blogistanian Finlandia -ehdokaslistani kärjessä tulevana maanantaina.

PS: Joulupostauksessani lupasin kommentoijien kesken arpoa pienen yllärin, se oli minulta tyystin unohtunut, mutta ei hätää, vielä ehdin ;) Niinpä kommentoijien kesken suoritin arvonnan ja pieni ylläri lähtee....kommentoijalle nimimerkillä Anni:
"Ylpeys ja ennakkoluulo! Tuo uusi painos on vain niin upea....
Ihana postaus muutenkin kaikessa lyhykäisyydessään, toivotan oikein ihanaa joulunaikaa!"

Laitatko Anni minulle yhteystietosi meilitse: jarjellajatunteella(at)gmail.com