Lena Muhina: Piirityspäiväkirja
Kustantaja: Bazar 2014
Alkuteos: Blokadnyi dnevnik Leny Muhinoi 2013
Suomentanut: Pauli Tapio
Sivuja: 291
Mistä minulle: Kustantajalta
5.6.1941
Olen vapaa. Sain fysiikan arvosanaksi hyvän. Enpä suotta istunut koko yötä kirjan äärellä. Edessä on nyt ansaittu lepo. Kesäloma alkoi. Eläköön, vapaus!
16.11.1941
Ehkä viisainta olisi toimia näin: otan koulussa lisukkeeksi 50g ryynejä, jätän sen päivän leivän ostamatta ja otan seuraavana päivänä 300g leipää. Pitää kokeilla. Vointi on muutenkin heikko. Jatkuvasti jokin kalvaa sisällä. Syntymäpäiväni on pian, tämän kuun 21. päivänä. Täytän 17 vuotta. Aion juhlia tavalla tai toisella. Hyvä sentään, että se on kuun viimeisen kolmanneksen ensimmäinen päivä. Konvehteja saa silloin varmasti. On niin kova nälkä.
8.2. 1942
Äiti kuoli eilen aamulla. Nyt olen yksin.
22.4.1942
Rakas, korvaamaton ystäväni, päiväkirjani. Minulla on vain sinut, olet ainoa neuvonantajani. Sinulle minä kerron kaikki suruni, huoleni ja murheeni. Ja pyydän sinulta vain yhtä: säilytä minun murheellinen tarinasi sivuillasi ja kerro siitä sitten kaikille sukulaisilleni, kun se on tarpeen, jotta he saisivat tietää kaiken. Jos he siis haluavat tietää.
Näin kirjoitti 17-vuotias tyttö Lena päiväkirjaansa Leningradissa vuosina 1941-1942. Kesti kuitenkin näihin päiviin saakka, että hänen päiväkirjansa päätyi historiantutkija Sergei Jarovin käsiin ja lopulta luettavaksemme. Lenan ainutlaatuinen päiväkirja oli päätynyt vuonna 1966 Neuvostoliiton valtionarkistoon nimettömäksi jääneen lahjoittajan toimesta. Lena Muhina piti vuosikymmenet sisällään tarinansa, eikä puhunut elinaikanaan kenellekään kokemuksistaan Leningradin piirityksestä.
Lena aloitti päiväkirjan kirjoittamisen vain hieman ennen kuin Leningrad saarrettiin. Päiväkirjansa sivuille hän taltioi vuoden ajalta ajatuksiaan ja kokemuksiaan nuoren tytön yhtä aikaa vielä hieman naiivin mutta toisaalta kypsin sävyin. Alkupuolen merkinnöistä kumpuaa lukijan sieluun se nuoren tytön toiveikkuus ja luottamus kaikkeen, kun arjen suurimmat huolet vielä liittyvät koulumenestykseen ja ihastumisiin. Iso merkitys oli varmasti myös sillä, että vaikka Lena ymmärsi piirityksen vakavuuden, hänellä oli valtava luotto omaan kotimaahansa. Piirityksen jatkuessa epätoivo alkaa kuitenkin hiipiä myös Lenan mieleen. Päivittäiset pommitukset, nälkä, ihmisten menetykset tekevät elämästä lopulta selviytymistaistelua. Kun loppuu leipä ja muut tutut ruokatarvikkeet, syötäväksi kelpaa lopulta kissakin.
Kuitenkin, kaikesta kokemastaan kauheudesta huolimatta Lena kykenee ottamaan kiinni pienistäkin toivonrippeistä. Viisikymmentä grammaa suurempi ruoka-avustus on juhlaa ja luo toivoa. Nuorelle mielelle hyvin ominaisesti Lenankin tunteet heittelevät välillä laidasta laitaan ja kaiken piirityksen aiheuttaman järjettömyyden keskellä voi mielen vallata ihastuksen syvä kaipuu. Siinä missä Piirityspäiväkirja tarjoaa hyvin ainutlaatuista dokumenttia siitä millaista oli elää piiritetyssä kaupungissa, se avaa myös koskettavasti vuoden ajalta nuoren tytön mielenmaailmaa. Kirja on mielestäni huikean puhutteleva henkinen perintö toisen maailmansodan ajalta yksilön näkökulmasta. Lenan päiväkirjan sivuilta nykypäivän ihminen saa kurkistuksen ajanjaksoon, joka herättää yhä järkytystä.
Kirjan alussa professori Markku Kangaspuro kertoo kattavasti faktoja Leningradin piiritykseen liittyen ja luo jo siten voimakkaan pohjan Lenan tarinalle. On järkyttävää tajuta, että pelkästään Leningradin piiritys vei hengen arviolta jopa miljoonalta ihmiseltä. Kirjan lopussa on puolestaan loppusanat, jossa kerrotaan Lenan päiväkirjan löytymiseen ja Lenan myöhempään kohtaloon liittyviä tietoja. Loppuun on myös koottu hienosti lisäkommentteja, jotka avaavat monia päiväkirjan sivuilta ehkä vieraaksi tai mietityttämään jääneitä asioita. Piirityspäiväkirja oli minulle Anne Frankin päiväkirjan veroinen lukukokemus ja jätti varmasti jälkensä lukijan sieluuni. Lenan tarina elää kauan mielessäni. Jotenkin myös kirjoittamisen merkitys yksilön selviytymisen kannalta näyttäytyi minulle kiehtovana. Päiväkirjan kirjoittaminen vaikutti varmasti paljon siihen, kuinka Lena jaksoi sinnitellä niissä oloissa. Lenan tarinasta vaikuttui myös Leena.
Kuinka typerää ja harmillista olisikaan kuolla vain hetkeä ennen lähtöä, selviydyttyään onnekkaasi kaikista tämän talven kauheuksista, nälästä ja kylmyydestä. Kuinka epäoikeudenmukaista olisikaan, jos minä, jonka kaikki tavarat on jo pakattu, joutuisin hyvästelemään elämän nyt, elettyäni kevääseen saakka ja nähtyäni nuoren, vihreän ruohon.
Ei todellakaan tee mieli kuolla!
Kustantaja: Bazar 2014
Alkuteos: Blokadnyi dnevnik Leny Muhinoi 2013
Suomentanut: Pauli Tapio
Sivuja: 291
Mistä minulle: Kustantajalta
5.6.1941
Olen vapaa. Sain fysiikan arvosanaksi hyvän. Enpä suotta istunut koko yötä kirjan äärellä. Edessä on nyt ansaittu lepo. Kesäloma alkoi. Eläköön, vapaus!
16.11.1941
Ehkä viisainta olisi toimia näin: otan koulussa lisukkeeksi 50g ryynejä, jätän sen päivän leivän ostamatta ja otan seuraavana päivänä 300g leipää. Pitää kokeilla. Vointi on muutenkin heikko. Jatkuvasti jokin kalvaa sisällä. Syntymäpäiväni on pian, tämän kuun 21. päivänä. Täytän 17 vuotta. Aion juhlia tavalla tai toisella. Hyvä sentään, että se on kuun viimeisen kolmanneksen ensimmäinen päivä. Konvehteja saa silloin varmasti. On niin kova nälkä.
8.2. 1942
Äiti kuoli eilen aamulla. Nyt olen yksin.
22.4.1942
Rakas, korvaamaton ystäväni, päiväkirjani. Minulla on vain sinut, olet ainoa neuvonantajani. Sinulle minä kerron kaikki suruni, huoleni ja murheeni. Ja pyydän sinulta vain yhtä: säilytä minun murheellinen tarinasi sivuillasi ja kerro siitä sitten kaikille sukulaisilleni, kun se on tarpeen, jotta he saisivat tietää kaiken. Jos he siis haluavat tietää.
Näin kirjoitti 17-vuotias tyttö Lena päiväkirjaansa Leningradissa vuosina 1941-1942. Kesti kuitenkin näihin päiviin saakka, että hänen päiväkirjansa päätyi historiantutkija Sergei Jarovin käsiin ja lopulta luettavaksemme. Lenan ainutlaatuinen päiväkirja oli päätynyt vuonna 1966 Neuvostoliiton valtionarkistoon nimettömäksi jääneen lahjoittajan toimesta. Lena Muhina piti vuosikymmenet sisällään tarinansa, eikä puhunut elinaikanaan kenellekään kokemuksistaan Leningradin piirityksestä.
Lena aloitti päiväkirjan kirjoittamisen vain hieman ennen kuin Leningrad saarrettiin. Päiväkirjansa sivuille hän taltioi vuoden ajalta ajatuksiaan ja kokemuksiaan nuoren tytön yhtä aikaa vielä hieman naiivin mutta toisaalta kypsin sävyin. Alkupuolen merkinnöistä kumpuaa lukijan sieluun se nuoren tytön toiveikkuus ja luottamus kaikkeen, kun arjen suurimmat huolet vielä liittyvät koulumenestykseen ja ihastumisiin. Iso merkitys oli varmasti myös sillä, että vaikka Lena ymmärsi piirityksen vakavuuden, hänellä oli valtava luotto omaan kotimaahansa. Piirityksen jatkuessa epätoivo alkaa kuitenkin hiipiä myös Lenan mieleen. Päivittäiset pommitukset, nälkä, ihmisten menetykset tekevät elämästä lopulta selviytymistaistelua. Kun loppuu leipä ja muut tutut ruokatarvikkeet, syötäväksi kelpaa lopulta kissakin.
Kuitenkin, kaikesta kokemastaan kauheudesta huolimatta Lena kykenee ottamaan kiinni pienistäkin toivonrippeistä. Viisikymmentä grammaa suurempi ruoka-avustus on juhlaa ja luo toivoa. Nuorelle mielelle hyvin ominaisesti Lenankin tunteet heittelevät välillä laidasta laitaan ja kaiken piirityksen aiheuttaman järjettömyyden keskellä voi mielen vallata ihastuksen syvä kaipuu. Siinä missä Piirityspäiväkirja tarjoaa hyvin ainutlaatuista dokumenttia siitä millaista oli elää piiritetyssä kaupungissa, se avaa myös koskettavasti vuoden ajalta nuoren tytön mielenmaailmaa. Kirja on mielestäni huikean puhutteleva henkinen perintö toisen maailmansodan ajalta yksilön näkökulmasta. Lenan päiväkirjan sivuilta nykypäivän ihminen saa kurkistuksen ajanjaksoon, joka herättää yhä järkytystä.
Kirjan alussa professori Markku Kangaspuro kertoo kattavasti faktoja Leningradin piiritykseen liittyen ja luo jo siten voimakkaan pohjan Lenan tarinalle. On järkyttävää tajuta, että pelkästään Leningradin piiritys vei hengen arviolta jopa miljoonalta ihmiseltä. Kirjan lopussa on puolestaan loppusanat, jossa kerrotaan Lenan päiväkirjan löytymiseen ja Lenan myöhempään kohtaloon liittyviä tietoja. Loppuun on myös koottu hienosti lisäkommentteja, jotka avaavat monia päiväkirjan sivuilta ehkä vieraaksi tai mietityttämään jääneitä asioita. Piirityspäiväkirja oli minulle Anne Frankin päiväkirjan veroinen lukukokemus ja jätti varmasti jälkensä lukijan sieluuni. Lenan tarina elää kauan mielessäni. Jotenkin myös kirjoittamisen merkitys yksilön selviytymisen kannalta näyttäytyi minulle kiehtovana. Päiväkirjan kirjoittaminen vaikutti varmasti paljon siihen, kuinka Lena jaksoi sinnitellä niissä oloissa. Lenan tarinasta vaikuttui myös Leena.
Kuinka typerää ja harmillista olisikaan kuolla vain hetkeä ennen lähtöä, selviydyttyään onnekkaasi kaikista tämän talven kauheuksista, nälästä ja kylmyydestä. Kuinka epäoikeudenmukaista olisikaan, jos minä, jonka kaikki tavarat on jo pakattu, joutuisin hyvästelemään elämän nyt, elettyäni kevääseen saakka ja nähtyäni nuoren, vihreän ruohon.
Ei todellakaan tee mieli kuolla!
Huh! Kuulostaapa rankalta ja kiinnostavalta. Heti kun "pystyy" vastaanottamaan jotain syvää, niin pitää tarttua tähän.
VastaaPoistaSuosittelen kyllä lukemaan!!
PoistaMinulle tämä oli ainoa kirja, joka hyppäsi silmiin Kirjamessulehtisestä. Minulle kirjasta jäi päällimmäiseksi valoisa kuva kaikesta kurjuudesta huolimatta. Kaikki eivät varmasti olleet yhtä onnekkaita kuin Lena, joka pääsi pois piirityksen keskeltä.
VastaaPoistaOman postaukseni voi lukea Sheferijimistä.