Jeannette Walls: Lasilinna

Jeannette Walls: Lasilinna
Kustantaja: Bazar 2014
Alkuteos: The Glass Castle (2005)
Suomentanut: Raija Rintamäki
Sivuja: 361
Mistä minulle: Kustantajalta

Äiti sanoi aina, että ihmiset huolehtivat lapsistaan liikaa. Pienenä tekee hyvää vähän kärsiä, hän sanoi. Se teki kehon ja sielun immuuniksi, ja siksi hän viis veisasi meidän itkuistamme. Itkevän tenavan paapominen vain yllyttää sitä parkumaan, hän sanoi meille. Sillä vahvistetaan ei-toivottua käyttäytymistä.

Näin uskoi Rose Mary Walls, taiteilijasielu joka perusti perheen toisen taivaarannanmaalarin, Rexin kanssa. Lapsista huolehtimisen sijaan sekä Rose Mary että Rex ovat kiinnostuneita enemmän omien haaveidensa tavoittelusta. Rex haaveilee rakentavansa vielä jonain päivänä perheelleen komean lasilinnan, Rose Mary puolestaan maalaa tauluja oman näyttelyn toivossa. Omatoimiset lapset valmistaa ruokansakin itse ja erään kerran Jeannetten ollessa vasta kolmevuotias, hän onnistuu polttamaan itsensä pahasti nakkeja keitellessä. Edes ihosiirrot ja sairaalassa olo eivät lannista onneksi Jeannettea mutta toisaalta eivät myöskään hillitse Rose Marya tai herätä hänessä vähäisiäkään äidinvaistoja. Vaikka sairaalaväki on huolissaan Jeannetten kotioloista, itsevarma Rex hakee Jeannetten kotiin kesken toipilasajan. Matkan on jatkuttava, sillä Wallsin perhe ei kauaa yhdessä paikassa majaile. Vaihtuvat ja usein sangen askeettiset asuinolot yhdessä epävakaiden vanhempien kanssa tekevät Wallsin sisarusparven elosta yhtä aikaa jännittävää, rankkaa mutta toisaalta ainutlaatuista, jos lasten silmiin katsotaan. Erityisesti isä hyvinä ja suht selvinä hetkinään kertoo lapsille toinen toistaan hurjempia tarinoita ja vie heitä paikkoihin, joihin normaali vanhempi tuskin lastaan veisi. Jeannetten suhde isään on läheisempi kuin Brianin ja Lorin ja Jeannette ymmärtääkin isäänsä ehkä kaikista parhaiten koko perheestä.

Kuulin ihmisten supattavan hullusta humalaisesta ja tämän likaisista ryysyläislapsista, mutta kukapa olisi piitannut siitä mitä he ajattelivat? Kenenkään toisen kättä ei ollut nuollut gepardi.

Vuodet vierivät ja se lapsen silmin nähty viehätys omalaatuisesta elämäntavasta alkaa vähitellen kadota. Tilalle tulee usein häpeä, pettymys ja suuttumuskin siitä, miksi elämä on sellaista. Sisaruskatraan varttuessa heille käy selväksi, että toteuttaakseen omia unelmiaan, heidän on ehkä jokaisen kyettävä jättämään vanhemmat omilleen. Se, mikä vielä vuosia sitten oli ennemminkin hauskaa seikkailua, onkin lopulta muuttunut esteeksi omalle onnelle ja elämällä ylipäätään. Jeannette näkee vanhempiensa kyvyttömyyden vanhemmiksi, mutta toisaalta ymmärtää heidän rakastavan omalla, erikoisella tavallaan lapsiaan. Kun lukija matkaa Wallsin perheen historiassa hetkeen jolloin Jeannette on itsekin jo aikuinen, hän huomaa ettei Jeannette ole katkera, vaikka elämä meni kuten meni. Kaikesta koetusta, häpeästä ja surustakin huolimatta hän muistuttaa meitä kaikkia siitä, että jokaisella kiinnostavalla ihmisellä on menneisyys.

Amerikkalaisen kirjailijan ja journalistin Jeannette Wallsin lapsuus ei varmasti ole tavanomaisimmasta päästä vaan oikeastaan jo sieltä äärilaidoilta. Alkoholisti-isä joka ei kaihtanut fyysistä väkivaltaakaan pahimpina hetkinään ja ailahtelevainen boheemi-äiti loivat Jeannetten ja hänen sisarustensa lapsuudelle rankat puitteet. Sellaiset, joihin täällä Suomessa olisi kyllä puututtu viranomaistaholta aktiivisemmin. Wallsin Lasilinna on omaelämäkerta, mutta kirjoitettu niin taitavasti, että omaelämäkertakirjallisuuteen perinteisesti liittyvän kerronnallisuuden lisäksi se on vahvasti tarinallinen kaunokirjallisessa mielessä. Se on myös poikkeuksellinen sen suhteen, että Walls ei ryve itsesäälissä vaan näkee kauheuksienkin keskellä usein hyvyyttä ja ennen kaikkea ymmärrystä. Siitä syntyy sinällään hurjaan ja ahdistavaankin viitekehykseen harvinaisen lämminhenkinen tarina selviytymisestä sekä toisaalta anteeksiannon ja ymmärryksen kauneudesta.

"Ollaan taas lähdössä seikkauluun, Jeannetteseni. Eikö olekin hienoa? " Äidin silmät olivat kirkkaat. " Minä en voi elää ilman jännitystä!"