Kustantaja: Otava 2014
Alkuteos: Pythias Anvisningar
Suomentanut: Kari Koski
Sivuja: 364
Mistä minulle: Kustantajalta
Mutta kosto on kuin kakku. Sitä ei voi sekä syödä että säilyttää. Kun kosto on pantu toimeen, on jatkettava elämää tietoisena siitä karusta tosiseikasta, että nyt on annettava uusi merkitys muuten merkityksettömälle elämälle.
Varjojen huone on niin vahva trilogian osa, ettei sitä ole ensinnäkään järkeä lukea ilman kahta ensimmäistä osaa mutta toisaalta siitä on myöskin melkein mahdoton yrittää kirjoittaa edes sitä normaalia perusbloggausta ilman että kertoo samalla jo kahden edellisen kirjan olennaisimmat. Niinpä keskityn vähän enemmän koko trilogiaan. Karmaiseva trilogia on ilmestynyt kokonaisuudessaan tänä vuonna, Varistyttö kevättalvella, Unissakulkija kesällä ja tämä Varjojen huone syksyllä. Ahdistavien rikosten keskiössä painivat erityisesti rikoskomisario Jeanette Kihlberg, terapeutti Sofia Setterlund sekä mystinen Victoria Bergman. Vierasmaalaisia lapsia löytyy raa'asti surmattuina ja nuo järkyttävät rikokset tuntuvat olevan vain jäävuoden huippu. On pedofiliaa, kannibalismia, psyykeongelmia, raakoja murhia, ahdistavia lahkoja..just name it! Varistyttö-trilogia marssittaa lukijan suorastaan hulluuden rajamaille sen suhteen, mitä kestää vielä lukea.
Ihailen sitä käsittämätöntä juonikudelmaa, minkä tämä kirjailijakaksikko on trilogiassaan tehnyt. He eivät todellakaan ole menneet sieltä missä aita on matalin, sillä nyt mennään ja lujaa sellaisissa kirjallisissa sfääreissä, ettei koskaan aiemmin. Juonenkäänteet onnistuvat yllättämään lukijan useamman kerran mutta erityisesti vielä trilogian loppupuolella. Olen itse kyllä vähän sellaisten rajumpien, aiheeltaan raflaavampien dekkareiden ystävä, tosin säännöstellysti. Nyt kuitenkin jo ensimmäisen kirjan kohdalla törmäsin siihen ajatukseen, että mitä haluan viihteen nimissä lukea. Haluanko todella lukea lapsiin kohdistuvista julmuuksista? Kaksikko kuitenkin aika hyvin vältti sen karikon ja alun ahdistavuuksien jälkeen keskitytäänkin enemmän noiden kauheuksien aiheuttamiin seurauksiin. Varistyttö jätti lukijana roikkumaan aikamoiseen clifhangeriin, eikä Unissakulkijakaan poikennut tuossa juurikaan. Unissakulkijassa koin kuitenkin aluksi ongelmana sen, etten tahtonut muistaa kuka oli kukin, olennaisia päähenkilöitä lukuunottamatta. Kirjalliset koukut kuitenkin vetivät siinä määrin sitten taas mukaansa, että puolesta välistä Unissakulkijaa olin jälleen koukussa. Varjojen huoneessa tämä ilmiö korostui nyt entisestään, sillä tässä kunnianhimoisessa juonikudelmassa oli jo niin monta ihmistä ja tarinaa kiinni, etten enää muistanut tarkalleen kaikkien tarinoita. Samaan vyyhtiinhän kaikki toki liittyivät, mutta oli jotenkin häiritsevää alkaa pohtimaan, että kukas se tämäkin nyt oli ja miten hänelle kävi edellisessä kirjassa jne.
Alunperinhän Varistyttö-trilogia on kirjoitettu yhdeksi kirjaksi, mutta päädytty sitten pilkkomaan se kolmeksi omaksi painokseksi. Kun mietin omaa lukukokemusta, minulle olisi toiminut paremmin joko se, että olisin lukenut nämä kolme melkeinpä putkeen tai sitten tarinaa olisi hieman tiivistetty yksiin kansiin. Nyt minulla tuli liian usein se tunne, että jouduin pähkäilemään henkilöitä tai ylipäätään koin paikoin vähän tiivistämisen varaa. Mutta ehkä kuitenkin se kritiikin kohde minun näkökulmasta on juuri se rajujen aiheiden runsaus trilogiassa. Tärkeistä aiheistahan kaksikko kirjoittaa ja nostaa esille keskustelua esimerkiksi lapsiin kohdistuvasta väkivallasta. Aiheita, joista ei saa vaieta. Silti en malta olla vähän nurisematta siitä, että vähempikin ehkä olisi riittänyt. Jotenkin jopa turruin jo aiheeseen matkan varrella ja tällaisessa aiheessa se ei ehkä ole kuitenkaan mikään hyvä asia. Varjojen huone on kokonaisuutena hyvin saman tasoinen kuin edeltäjänsä eikä sekään tarjoa mitään suoranaista happy endiä tai valmiita vastauksia, vaikka toki jollain tapaa antaa sävyjä paremmasta, toivosta. Tai vähintään lupauksen siitä, että paha saa kuitenkin palkkansa ja hyvyys voittaa lopulta.
Jos aihepiiri ei kauhistuta ja olet valmis paikoin hiuksia nostattavaan kirjalliseen kyytiin, niin suosittelen lukemaan nämä kolme teosta lähekkäin. Silloin koko taitava juonikudelma pääsee varmasti eniten oikeuksiinsa. Varistyttö-trilogia on kuin laittaisi lukijan pimeään laatikkoon ja heittäisi kierimään alamäkeen; toiset pysyvät kyydissä, toiset eivät. Varmaa on vain se, että matka on pitkä ja painajaisia täynnä.
Hän tietää, ettei hän tämän jälkeen näe maailmaa enää koskaan samoin silmin kuin aiemmin.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)