Heidi Köngäs: Dora, Dora

Heidi Köngäs: Dora, Dora
Kustantaja: Otava 2012
Sivuja: 333

Olen Kolmannen valtakunnan pohjoisrajalla ja ajattelen vain häntä. Näen hänen heikkoutensa, mutta tunnen koko ajan myös hänen voimansa. Yhtään kauemmaksi en voisi päästä,eikä hän silti lakkaa.
Hän on kuin minun sulamaton kohtani, aina avoin kylmä meri.

Eletään aikaa toisen maailmansodan loppupuoliskolla, kun Saksa on jo kärsinyt mittavat tappiot sen lisäksi että on itse syyllistynyt käsittämättömiin hirmutekoihin. Hitler ei kuitenkaan suostu uskomaan kokeneempien pyyntöjä jo vetäytyä sotatantereilta, vaan häikäilemättä poistaa tieltään kaikki mahdollisetkin esteet. Hänen henkilökohtaisesti suosima varusteluministeri Albert Speer tuntee jo niin Saksan kuin hänen ja Hitlerin välisen sivuluisun alkaneen, mutta hänkään ei ole valmis luovuttamaan vielä. Siinä missä Hitlerin julmuus ja suuruudenhulluus saada Saksa vielä voittamaan, Speerin monisäikeisen valtaisa kiintymys ja palvonta Hitleriä kohtaan ei ole vielä sammunut. Niinpä Speer lähtee seurueensa kanssa kohti pimeimmästä pimeintä, Jäämeren rannalle. Petsamossa sijaitsee saksalaisten viimeinen toivo, nikkelikaivokset. Speerin mukaan lähtee hänen pitkäaikainen sihteerinsä Annemarie, johon Speerin valtaisa energia ja suosio tekivät valtaisan vaikutuksen aikanaan. Annemarie oli seurannut Speeriä uskollisena vuodesta toiseen. Matka Jäämeren rannalle kuitenkin vähitellen näyttää Annemarielle niin Speerin todelliset kasvot kuin sodan mielettömyyden. Seurueeseen mukaan palkatuilla taikurilla sekä suomalaisella tulkilla on tarinassa oma osuutensa tuolla loputtomalta tuntuvalla hyisellä taipaleella. Heillä jokaisella on omat sisäiset taistelunsa käytävänään ympärillä riehuvan sodan lisäksi.

Tulin velvollisuudesta aikuiseksi jo lapsena.
En jaksa enää. Ei sodan maassa voi olla enkeli.

Luettuani Heidi Köngäksen Dora, Doran, voin sanoa olevani suorastaan läkähtynyt, hyvässä mielessä. Dora, Dora edustaa minulle juuri sitä kirjallisuutta, minkä vuoksi joskus tuntuu, että elää lukeakseen. Että elää saadakseen lukea jotain niin hienosti ja vaikuttavasti kirjoitettua, että se jää liekin lailla lepattamaan syvälle sydämeen. Pidin Köngäksen ratkaisusta käyttää tarinassa neljää kertojaa: Speeriä, Annemariea, Tulkkia sekä Taikuria. Samaa matkaa taivaltavat käyvät mielessään läpi niin erilaisia asioita ja havainnoivat koettua välillä keskenään hyvinkin erilaisten ajatusten kautta. Varsinkin Speerin hillityn ja jopa hieman pelätyn kovan ulkokuoren alla käy hurja sisäinen myrsky, joka pala palalta alkaa piirtyä lukijan kartalle. Speerin ajatusten kautta lukijalle avautuu myös hänen hyvin erikoinen, voimallinen suhteensa Hitleriin. Annemarie puolestaan näyttäytyy varsinkin aluksi hieman naiivina ja ehkä hyväosaisenakin henkilönä, joka kuitenkin tarinan edetessä joutuu kohtaamaan moninkin tavoin sodan realiteetteja, jos tähän mennessä olikin kyennyt jotenkin ne poissulkemaan mielestään. Suomalainen tulkki Eero on myös kiinnostava henkilönä, vaikkakin hänen ajatusmaailmansa paikoin tuntuu vähän pakkomielteisen junnaavalta. Toisaalta ymmärrän tämän, sillä sodan keskelläkin niin henkinen kuin ruumillinen rakkaus etsii tietänsä. Taikuri toimii tarinassa mielestäni enemmän sellaisena ihan hauskana, sympaattisena joskin vähän traagisenakin sivuhenkilönä.

Eihän tässä maailmassa juuri muusta puhutakaan kuin rakkaudesta ja tappamisesta, niistä kahdesta. Vain toisesta jäähenkiin vai pitäisikö sanoa, että kumpaankin voi kuolla.

Köngäs kirjoittaa tarinaa niin hienosti, että tuntuu lattealta kaikki ne sanat joilla lukukokemusta nyt yritän kertoa. Oman kiehtovan lisän kirjaan tuo se, että Albert Speer oli todellinen henkilö, Hitlerin vahvasti suosima varusteluministeri. Köngäs kuvaakin Albertin ajatusten kautta Albertin ja Hitlerin välisen suhteen hyvin intensiiviseksi ja merkitykselliseksi. Tietyllä tapaa Speer näyttäytyy välillä jopa inhimillisyyden valossa, vaikka syyllistyikin sodan aikaan moniin kauheuksiin. Kaikkien päähenkilöiden päänsisäiset dialogit erityisesti sodan tuomia seurauksia havainnoidessa ovat usein todella väkeviä, puhuttelevia. Sodan järkyttävyydet hiipivät kylmän lailla salakavalasti varsinkin Annemarien mieleen. Köngäs kuvaa kylmää, pimeää pohjoista niin voimallisesti, että lukiessa melkein tuntee kylmyyden ihollaan, pimeyden sisimmässään. Dora, Dorassa kiteytyy jotain sellaista ihmisyydestä, niin hyvässä kuin pahassa, ettei lukemisen jälkeen voi olla enää täysin samoin silmin kuin ennen.

Joku on siirtänyt meren paikkaa minussa, eikä se ole lasku-eikä nousuvesi.

Niin kertakaikkisen hieno kirja, että melkein pakahduin lukiessa ja vielä sen jälkeenkin.

Linkitän Morren jutun Dora, Dorasta. Siitä löytyy lopusta linkkilistausta moneen muuhun blogiin!