John Williams: Stoner

John Williams: Stoner
Kustantaja: Bazar 2015
Alkuteos: Stoner (1965)
Suomentanut: Ilkka Rekiaro
Sivuja: 306 (ennakkokappale)

Kuin monivärinen lasikupu elämä
Värjää iäisyyden valkoisen hohdon
Kunnes Kuolema sen sirpaleiksi polkee

Hyvin vaatimattomista maalaiselämän tarjoamista oloista, Keskilännestä yliopistomaailmaan tiensä luoviva William Stoner on mies, joka tuskin jäisi mieleesi kadulla hänet kohdatessasi. Mutta jos pysähtyisit vaihtamaan hänen kanssaan sanan, pari, mikäli häntä nyt sattuisi huvittamaan, ehkä jo silloin aistisit hänestä ripauksen jotain sellaista, joka pakahduttaa. Päällisin puolin Stonerin tarina voisi olla niin monen muunkin aikalaisensa ja nykypäivänkin ihmisen tarina: ihminen onnistuu raskaista lähtökohdista huolimatta ponnistamaan kohti parempaa ja löytää oman kutsumuksensa edes jossain määrin opintojensa kautta, tutustuu uuteen ihmiseen johon ainakin kuvittelee rakastuvansa, sitoutuu tähän vain huomatakseen myöhemmin tehneensä virheen. Elämä ei kuitenkaan jaa kovin monia ylimääräisiä kortteja ja Stoner tyytyy suorastaan lauhkeasti osaansa. Satunnaisesti elämä tarjoaa hänelle pieniä valonpilkkuja, joiden loisteessa hän pystyy tovin tuntemaan onnea, kunnes taas seuraava pilvi lipuu auringon tielle. Siinä missä joku toinen lopulta sisuuntuisi ja huutaisi, että haluaa elämältä enemmän, Stoner vaikenee ja näivettyy niin ulkoisesti kuin sisäisesti.

Olen muutaman päivän sulatellut Stonerin aiheuttamaa liikutuksen, pakahtumisen ja syvän vaikuttumisen tunnetta. Olen oikeastaan edelleen aika ällistynyt, miten ovelasti Stonerin tarina luikerteli ihon alle ja jysäytti sydänalaan. Sinällään kun Stoner on hyvin rauhallisesti, ilman muitakaan suurempia käänteitä etenevä yhden miehen tarina. En halua kuitenkaan kertoa Stonerin elämän virstanpylväistä isommin, sillä vielä kirjan lukemattomalle haluan jättää avoimet ovet tuon merkillisen miehen maailmaan. Avoimet ovet itse kulkea, kokea. Taian täytyy piillä John Williamsin kyvyssä kertoa tarinaa samalla aikaa niin vähäeleisesti mutta rivin välit suorastaan pursuten melankoliaa, ajottaisia onnenkin kaikuja... jotain sellaista, mitä on vaikea pukea sanoiksi. Juuri tätä on suuri kirjallisuus joka ei tarvitse ympärilleen korulauseita tai suuria puitteita. Se on jotain ulkoisesti vaatimattompaa, joka kuitenkin tavoittaa lukijan sielun. Elämä on ihmeellinen, elämä on ainutlaatuinen. Stonerin silmin lukija saa muistutuksen siitä, että ei ole merkitystä kuinka monta vuotta elämme vaan merkitystä on sillä, mitä nuo vuodet pitävät sisällään. Se saa pohtimaan, milloin tyytyminen vähään on vain aikuisen ihmisen realismia, milloin luovuttamista.

Tunteeni Stoneria kohtaan olivat alun ristiriitaisuuksista lopulta kiintymykseen kasvava vuoristorata. Pitkin kirjaa tuli tunne, että miksi kukaan ei ravistele häntä ja huuda, että USKALLA ELÄÄ ENEMMÄN, tavoittele unelmiasi äläkä alistu! Mitä pidemmälle tarina eteni, sitä enemmän huomasin kiintyväni häneen ja tunsin lopulta kirjan edetessä suurta surua, empatiaa.

On kieltämättä mielenkiintoista, että vaikka kirja julkaistiin ensimmäisen kerran jo 1965, se tuli suuremman yleisön tietoisuuteen vasta 2006, kun kirjasta otettiin uusia painoksia ympäri maailmaa. Stonerin varsinainen tarinahan sijoittuu usealle vuosikymmenelle vuodesta 1910 lähtien, jolloin 19-vuotias Stoner meni yliopistoon. Ehkä 60-luvulla vielä Stonerin tarina oli liian arkinen tai liian lähellä tuttuudessaan voidakseen koskettaa siten kuin nykylukijaa. En tiedä, mutta nyt ainakin minä viehätyin paljon myös tuosta ajankuvasta, jolloin elämänmeno oli monin tavoin mutkattomampaa. Voin kuvitella, että joillekin lukijoille Stoner on liian pitkäveteinen, mutta itse olen tällaisten vähäeleisesti etenevien mutta lopulta suurempiinkin syvyyksiin sukeltavien tarinoiden ystävä. Stoneria onkin luettu laajalti kirjablogimaailmassa ja linkitän tähän Ompun jutun, jonka lopussa linkkejä moniin muihin blogijuttuihin! Ja hei, jos ette halua ennen varsinaista tarinaa lukea ns. pikakelauksella Stonerin elämänvaiheita, kannattaa jättää lukematta kirjan alussa oleva saate.

Stoner oli nyt elämäntilanteessa, jossa hänen mieleensä nousi yhä useammin niin kauhistuttavan yksinkertainen kysymys, ettei hänellä ollut edellytyksiä kohdata sitä. Hän mietti, oliko hänen elämänsä elämisen arvoista, oliko se milloinkaan ollut.