Linda Olsson: Kun mustarastas laulaa

Linda Olsson: Kun mustarastas laulaa
Kustantaja: Gmmerus 2015
Alkuteos: I skymningen sjunger koltrasten (2104)
Suomentanut: Anuirmeli Sallamo-Lavi
Sivuja: 320

"Arvaas mitä minä kaipaan kaikkein eniten tähän aikaan vuodesta, Elias? Mustarastaan paluuta. Kun se tulee takapihalle, minä avaan aina ikkunan, jotta kuulen sen laulun. En tiedä mitään parempaa kuin istua aamunkoitteessa keittiönpöydän ääressä ja kuunnella sen laulua. Mutta siihen menee vielä jonkin aikaa."

Talvi on lopuillaan ja kevät kurkottelee jo kohti. Erään etelä-Tukholmalaiskerrostalon yhdessä rapussa kolmen sangen erilaisen ihmisen elämänpolut alkavat risteillä keskenään. Iäkkäämpi leskimies Otto, nuori lahjakas sarjakuvapiirtäjä Elias sekä ulkopuolisen silmin kuin asuntonsa vanki Elisabeth. Otto ja Elias ovat jo tutustuneet toisiinsa ja alkaneet luoda pikkuhiljaa mukavaa rutiinia Oton valmistamien illallisten merkeissä, kun väärin jaettu kirje ja lopulta myös Eliaksen kohtaama haaveri tuo Elisabethinkin heidän elämäänsä.Tuon merkillisen naisen, jonka he eivät näe koskaan poistuvan asunnostaan ja joka ei ensiksi suostu avaamaan edes oveaan. Mutta kohtalo lienee päättänyt toisin, sillä lopulta tuo kolmikko on jokainen osa toistensa elämäntarinaa.

Ikänsä kirjojen keskellä elänyt Otto on luopunut antikvariaatistaan, mutta täyttänyt leskeksi jäätyään kotinsa kuitenkin kirjoilla. Vähitellen Otto on kuitenkin ymmärtänyt, että sen sijaan että haalisimme koko ajan lisää kirjoja, ehkä meidän tulisikin lukea tarkemmin ja uudelleen jo niitä mitä omistamme. Vuodet Oton elämässä vaimon kuoleman jälkeen ovat menneet kuin varkain ja kun Otto nyt havahtuu pohtimaan niin elettyä elämää kuin tämän hetkistä, ei hän tiedä mitä rakkaus ja onnikaan lopulta todella ovat. Illalliset Eliaksen kanssa tuovat kuitenkin valonpilkahduksia harmaan keskelle, sillä lukuvaikeuksista kärsivä Elias kaipaa kirjojen tarjoamia tarinoita, joita Otto hänelle omin sanoin kertoilee. Asuntoonsa linnoittautunut Elisabeth ei ole enää aikoihin nähnyt pieniäkään valonpilkahduksia. Kaikki se, mitä hän aikanaan oli, on kadonnut ja tilalla on vain varjo, jos sitäkään. Ainoa lohtu on enää jo lapsuudesta tuttu vihreäpukuinen nainen, jonka vain Elisabeth näkee. Jokainen heistä on omalla tavallaan lohduton, yksinäinen, vailla selkeää yhteyttä toisiin ihmisiin tai edes itseensä. Kuitenkin, kuin yllättäen, kirjallisuus tuo heidät yhteen ja näyttää, että elämässä on muutakin kuin loputonta yksinäisyyttä. Elämässä voi yhtäkkiä ollakin musiikin ja naurun täyttämiä yhteisiä illallisia kun shampanjapullon korkki poksahtaa kattoon, pitkiä kävelylenkkejä kauniissa maisemissa tai vahvoja jaettuja kokemuksia kirjoista. Elämässä voi olla niin paljon kaikkea kaunistakin. Mutta siellä missä on toivoa, siellä on aina myös ripaus pelkoa ja pettymystäkin. Ja kaiken taustalla laulaa mustarastas elämältä kaikuvaa lauluaan.

Luin vuosia sitten Linda Olssonin Laulaisin sinulle lempeitä lauluja ja viehätyin siitä todella paljon. Jostain syystä en kuitenkaan ole sitten tarttunut sen jälkeen tulleisiin käännöksiin, ennen kuin nyt tähän uusimpaan Kun mustarastas laulaa. Hyvin samoja teemojahan tämäkin teos tarjoilee kuin tuo aikaisemmin lukemani:ystävyyden voimaa, menneisyyden taakkoja, yksinäisyyttä, yhdessä syömisen tuomaa lohtua ja iloa. Tällä kertaa kuitenkin keskiössä on kahden sijaan kolmepäähenkilöä ja se tekee varsinkin alkuasetelmasta todella kiehtovan. Olsson rakentaa erityisesti Elisabethin tarinaa rauhallisesti ja pakottomasti. Lukijana vain arvailee, mikä hänet on saanut eristäytymään asuntoonsa. Vaikka Olsson kuvaa mielestäni hyvin kaikkien kolmen mielenmaisemia, vahvinta antia kuitenkin tarinassa on näiden kolmen henkilön keskinäiset kohtaamiset:kiehtovia keskusteluja varsinkin kirjallisuuden kautta, lämminhenkisiä hetkiä hyvän ruoan äärellä ja yhteisiä havainnointeja ympäröivästä luonnosta. Tarinahan on hyvin voimakkaasti intertekstuaalinen ja vaikka en ollut lukenut mitään mainituista teoksista, en kokenut sitä onneksi ongelmallisena vaan päin vastoin kiinnostuin kovasti varsinkin parista mainitusta teoksesta ja aion ne hankkia luettavaksi. Olsson kuvaa myös suorastaan kouriintuntuvan väkevästi masennuksen voimaa ihmisen mielessä.

Luin kirjaa reilusti yli puolenvälin suorastaan hurmoksellisessa tilassa, nautin niin suunnattomasti lukemisesta. Hieman kuitenkin loppupuolta kohti mennessä kun juoneen tuli vähän uutta käännettä, joskin sitä toki osasi ennakoida, mutta kuitenkin sen toteutessa mielenkiintoni vähän selvästikin herpaantui. Kirjan loppu myöskin vähän jäi kaivertamaan mieltä, mutta en ole vielä oikein osannut näin tuoreeltaan päättää, hyvällä vaiko huonolla tavalla. Kokonaisuutena kuitenkin ehdottomasti suosittelemisen arvoinen tarina! Olssonilla tuntuu olevan kyky luodata ihmisen sielun syvimpiä tuntoja tavalla, joka koskettaa.

"En pysty selittämään, miksi liikutuin siitä niin kovasti. Kuva on niin yksinkertainen, tehty vain muutamalla mustan tussin vedolla. Mutta juuri siinä haaste varmaan piileekin. Että osaa vetää oikeat vedot. Löytää oikeat sanat. Oikeat ilmaukset sille, mitä haluaa sanoa."