Kustantaja: Bazar 2016
Alkuteos: The Secret Keeper 2012
Suomentanut: Hilkka Pekkanen
Sivuja: 669
" Ei ihme että äiti on kuvassa niin säteilevän näköinen."
Laurel ei nauranut. " Ajatteletko sinä koskaan häntä, Rose?"
" Äitiäkö? Tietysti..."
" Ei, en tarkoita äitiä vaan sitä kuvan nuorta naista. Hän oli silloin eri ihminen, ja hänellä oli kokonaan toinen elämä, josta me emme tiedä mitään. Mietitkö koskaan, mitä hän mahtoi haluta ja mitä hän ajatteli asioista..." Laurel vilkaisi vaivihkaa sisartaan. " Ja millaisia salaisuuksia hänellä oli ? "
Melkein 70-vuotias Laurel on luonut vaikuttavan uran näyttelijänä ja jättänyt lapsuutensa maisemat Suffolkissa taakseen jo nuorena. Eräs helteinen kesäpäivä kuitenkin kätki sisälleen tragedian, jonka todistajaksi juuri Laurel joutui. Nyt Laurelin äidin Dorothyn ollessa kuolemaisillaan, hän tajuaa että mikäli hän haluaa vastauksia vuosikymmeniä piiloteltuihin kysymyksiin, on niiden aika nyt. Mutta ymmärtääkseen tuota nuorena tyttönä todistamaansa tragediaa, Laurelin on voitava mennä äitinsä historiassa vielä reilusti taakse päin, aina sota-ajan vuosiin. Pala palalta Lauren alkaa rakentaa kuvaa nuoresta Dorothystä ja siitä, millainen hän oli ennen kuin tapasi heidän isänsä ja tuli äidiksi. Äitinsä taustoja penkoessaan Laurel ei voi tietääkään, millainen menneisyys hänen äitinsä historiaan todella liittyy. Kuka oli tuo nuori Dorothy, joka unelmoi paremmasta elämästä ja Jimmystä..ihanasta nuoresta miehestä joka halusi toteuttaa Dorothyn unelmat? Nyt sairasvuoteella makasi 90-vuotias vanha nainen, joka oli enää kaukainen muisto tuosta.
Ihastuin ikiajoiksi Kate Mortonin tyyliin kuvata kiehtovasti luokkayhteiskunnan kiemuroita jo luettuani Paluu Rivertoniin. Luin myös Hylätyn puutarhan, joka jaksoi myöskin ihastuttaa, vaikkei Paluu Rivertonin tarjoaman lukukokemuksen tasolle ihan yltänytkään. Jostain syytä Mortonin kolmantena käännetty Kaukaiset hetket on jäänyt minulta kokonaan lukematta, mutta tämä viimeisin käännös, Salaisuuden kantaja oli pakko päästä lukemaan pian. Jälleen kerran kirjan tunnelma imaisi minut jo alkusivuilla mukaansa. Morton on niin taitava kuvaamaan tuota vanhaa brittiyhteiskuntaa kun kartanoelämä on vielä kukoistanut ja on eletty ns. kahden kerroksen väen elämää. Salaisuuden kantajan juoni on mielenkiintoinen ja jaksoi mielestäni kantaa hyvin loppumetreille saakka. Salaisuuden kantaja ei ehkä varsinaisesti tarjoa mitään uutta, mutta on ehdotonta luettavaa varsinkin Mortonin faneille, mutta myös kaikille heille, ketkä rakastavat Englantiin sijoittuvia tarinoita niin menneessä kuin nykyajassa. Tässä oli samanlaista imua kuin Paluu Rivertonissa. Kiehtovaa ajankuvaa miljöineen ja ennen kaikkea koskettavaa tarinaa ihmisistä tiukkojen valintojen ja salaisuuksien äärellä. Morton tarjoilee uskottavaa ja viihdyttävää lukuromaania sellaisella intensiteetillä, että ympäröivä arki unohtuu lukiessa hetkeksi kokonaan.
Ajatus tuli mieleen yhtäkkiä: talo muisti hänet.
Laurel ei mielestään ollut romantikko, mutta tämä tunne oli hyvin voimakas. Hetken verran tuntui täysin uskottavalta, että edessä seisovalla lautojen, punaisten savupiipuntiilien, kirjavien kattotiilien ja eri suuntiin kallistelevien päätyikkunoiden yhdistelmällä oli muisti. Hän tunsi katseen, joka kohdistui häneen ikkunalasien läpi; talo kurkotti vuosien taakse löytääkseen yhdyssiteen tämän vanhan design-pukuisen naisen ja sen nuoren tytön välillä, joka oli unelmoinut James Deanin valokuvien äärellä. Mitä talo mahtoi ajatella siitä ihmisestä, joka Laurelista oli tullut?
Ihana. Koskettava.
Toivon niin, että tässä olisi Rivertonin henkeä...Minusta ei ollut isokaan mentys, että et lukenut Kaukaiset hetket, sillä se oli aivan eri maailmasta kuin Paluu Rivertoniin eli ei yltänyt likellekään. Hylätty puutarha oli kohtalainen.
VastaaPoista<3
En itse malta odottaa, että saisin tämän kirjan kirjaston varausjonosta - viihdyin Kaukaisten hetkien ja Paluu Rivertoniin molempien parissa todella hyvin! :)
VastaaPoistaMukavaa kuulla, että siinä on ollut samanlaista imua kuin Paluussa Rivertoniin. Se ja Hylätty puutarha ovat olleet mielenkiintoisia, mutta Kaukaiset hetket jätti etäiseksi.
VastaaPoistaIhanaa, että pidit. Minä vähän petyin tähän ja mietin juuri, että mitä tästä blogiini kirjoittaisin. Kaksi ensimmäistä suomennettua Mortonia olivat kovasti mieleeni, mutta nämä kaksi uudempaa sitten eivät. No, Englanti on tässä ihana! Ja arvoitukset kiehtovat aina.
VastaaPoistaMinulle aivan uusia tuttavuuksia, mutta pakko päästä lukemaan!
VastaaPoista