Kustantaja: HarperCollins Nordic 2017
Alkuteos: Firstlife (2016)
Suomentanut: Hanna Arvonen
Sivuja: 445
Vuosien aikana maailma on jakautunut kahteen ryhmittymään. Niihin, jotka kannattavat Myaridia, ja niihin, jotka kannattavat Troikkaa. Kukaan ei koskaan kannata molempia. Miten he voisivatkaan? Valtapiirit ovat liian perustavanlaatuisesti vastakkaiset - kaikessa!
"Ten" eli Tenley Lockwood on hyvän perheen 17- vuotias amerikkalaistyttö, jonka elämä ei ole todellakaan tavanomaista. Tenleylle tuntemattomasta syystä hänen perheensä on lähettänyt hänet Prynneen, niin sanottuun sisäoppilaitokseen. Ten pitää paikkaa hullujenhuoneena, ja epäilee, että on joutunut sinne koska ei ole niin vain niellyt hänen vanhempiensä hänelle asettamia tulevaisuudensuunnitelmia. Ten on nimittäin lähestymässä tärkeää etappia. 18- vuotta täyttäessään hän kuolee, jättää Ensielämänsä ja astuu Toiselämään. Siellä vallasta ja ihmisten valinnoista kilpailee kaksi voimakasta valtapiirisä; Troikka ja Myriad. Troikka arvostaa Ensielämää siinä missä Ikielämääkin ja uskoo kohtalon olevan myytti, ja että ihmisen Toiskuollessa, hän pääsee lepoon. Myaridi puolestaan näkee Ensielämän vasta alkuna ja uskoo, että Ikielämässä kuoltuaan ihmisen sielu palaa takaisin. Hyvin pian Ten huomaa olevansa pelinappula näiden kahden valtapiirin välisessä taistossa, jossa jokainen henki on tärkeä. Ten ei kuitenkaan ole mikään tahdoton sielu, jota voi ohjailla miten vain. Hänen kipakka luonteensa ja vahva selviytymisvietti tekevät hänestä kovan vastuksen.
Gena Showalterin Tiimalasi aloittaa Everlife-sarjan. Kun näin kirjan kannen, kiinnostuin heti. Luen todella vähän dystopioita, vaikka ne kiinnostavat minua erittäin paljon. Scifi, fantsu, dystopia. Kaikki nuo ovat yksiä lempigenreistäni leffoissa. Kaikki peruspalikat Showalterin kirjoissa tuntuvat heti kärkeen aika kutkuttavan kiinnostavalta. Kuolema on vain uuden ajan alku... Kahtiajakautunut maailma ja ihmiset äärimmäisten valintojen äärellä. Mutta nyt tullaan siihen muttaan. Kuten postauksen otsikko jo kertoo, keskenhän tämä jäi. Luin vajaan 100 sivua ja senkin pätkissä, takellellen, enkä oikein itsekään tiedä, että miksi näin kävi. Jotenkin teksti tuntui paikoin vähän töksähtelevältä. Toisaalta jostain syystä tuli usemman kerran tunne lukiessa, että pitäisi ikään kuin jo kerrata, että mitä tässä oikein tapahtuu. Vaikea sano, onko syy tekstissä & tarinassa vaiko lukijassa. Ehkä tämä olisi vaatinut enemmän keskittymistä ja mitä kaveriltani kuulin, hänelläkin oli ollut alussa tämän kanssa vähän käynnistymisvaikeuksia, mutta sitten oli helpottanut. Yritin kuitenkin kuukauden ajan tämän kanssa muiden kirjojen ohella ja välillä ihan ainoanakin luettavana, mutta ei. Eilen illalla päätin, että koska hylly pursuaa kiinnostavia kirjoja, jätän tämän nyt kesken. Ehkä yritän joskus uudelleen, ehkä en. Aina se ei vain lähde, eikä tarvitsekaan. Maailma on pullollaan kirjoja, ehkä tämä ei ole minun kirjani, mutta varmasti on monen muun.
Muistan törmänneeni samankaltaisiin mietteisiin jossain muussakin blogissa. Harmi, että kirjan kansi ja idea ovat hyviä, mutta toteutus ontuvaa.
VastaaPoista