Sarasvatin hiekkaa -sarjakuva

Risto Isomäki, Petri Tolppanen, Jussi Kaakinen:
Sarasvatin hiekkaa
Kustantaja: Into 2017 uusittu laitos, ensimmäinen versio julkaistu 2008
Sivuja: 76

2020-luku. Tutkijat eri puolilla maailmaa alkavat tehdä huolestuttavia havaintoja jäätiköiden sulamisesta vauhdilla. Suomalainen Kari Alanen yrittää rakentaa laitetta, josta saataisiin vastaus jäätiköiden sulamisongelmaan. Campaynlahdesta meren alta on löytynyt vajonnut kaupunki, jonka mysteerin parissa puurtavat niin venäläinen tutkija Sergei Savelnikov kuin intialainen tutkija Amrita kollegoineen. Omia tutkimuksiaan tekee puolestaan filippiiniläissyntyinen Susan Cheng Grönlannissa. Se, mitä arvailtiin jo vuosituhansia sitten, on käymässä liiankin konkreettiseksi. Hyökyaaltojen uhka kasvaa jäätiköiden sulaessa. Ihmiskunta on nyt todella suuren vaaran edessä. Kaikki se tieto ja teknologia, mutta onko niistä pelastamaan ihmisiä hyökyaaltojen tuhoilta?

Risto Isomäen ekotrillerin Sarasvatin hiekkaa sarjakuvasovitus ilmestyi ensimmäisen kerran jo 2008. Alkuperäinen albumi voitti sarjakuva Finlandian vuonna 2009. Viime vuonna albumista julkaistiin uudistettu painos, jossa muun muassa uusi kansikuva sekä neljä uutta sivua. Sarjakuvan kuvituksesta vastaa Jussi Kaakinen, sarjakuvakäsikirjoituksen takana on puolestaan Petri Tolppanen. En ole lukenut varsinaista romaania, mutta vuosikausia se on ollut tbr-listallani. Nyt pitkälti Helmet- lukuhaasteen innoittamana kun bongasin tämän alessa, päätinkin tällä kuitata kohdan 12: sarjakuvaromaani.

Ensin muutama sananen itse tarinasta. Aihepiiri on jotenkin todella pelottava. Muistan edelleen tuon joulupäivän vuonna 2004, kun herättiin uuteen päivään ja avasin tv:n, näin uutiset Thaimaasta. Kun tsunamin tuhojen laajuus alkoi selvitä, iski suunnaton epäusko; miten tällaista voi tapahtua. Ensin kaikki näyttää niin tyyneltä ja kauniilta, mutta pinnan alla on tapahtunut jo tovi sitten jotain, joka saa aikaan hirveät hyökyaallot. Koko ajan puhutaan ilmastonmuutoksesta ja sen tuomista kovista seurauksista maapallollemme. Sarasvatin hiekkaa -teoksen tyyliset tarinat osuvatkin ainakin minulla siksikin niin kovaa niihin pelkoihin tulevaisuuden suhteen. Kauanko ihmiskunta pystyy vielä porskuttamaan maapallon päällä ilman hirveitä seurauksia luonnonvarojen tuhlaamisesta?  Sarasvatin hiekkaa sarjakuvasovituksena on hyvin tiivis ja ytimekäs kokonaisuus. Reilun 70 sivun aikana tapahtuukin paljon ja nopeasti. Tarinaa lukiessa huomasinkin välillä ajattelevani, mitenköhän syvällisesti tarina on romaaniversiossa. Tarinan kaikki neljä päähenkilöä ovat kiinnostavia, mutta sarjakuvan keinoin he eivät tule niin tutuiksi kuin varmasti tulisivat perinteisen romaanin sivuilla. Sarjakuvaromaanin lukeminen onkin toki hieman erilainen lukukokemus verrattuna romaanin lukemiseen, mutta ehkä tämän kohdalla nyt kun taustalla on kuitenkin useasatasivuinen romaani, huomasin alkavani kaivata lisää tarinaa. Voisiko siis ajatella, että sarjakuvasovitus on ikäänkuin tehokas sisäänheittäjä itse romaaniin? Vaikka juonenkaari ilmeisesti tuleekin jo albumissa selville, ei se silti vähennä yhtään intoa tarttua itse romaaniin, päinvastoin!

Ja koska kuvitus on tietenkin vähintään yhtä merkittävässä roolissa kuin tarina, hieman pohdintoja siitäkin. Pidän Jussi Kaakisen piirrosjäljestä. Siinä on teemaan sopivaa karheutta ja särmikkyyttä. Huomasin monin paikoin jääväni katselemaan tarkemmin yksittäisiä kuviakin, niiden yksityiskohtia. Syttyi voimakas kiinnostus tutkia netistä, mitä kaikkea muuta hän on kuvittanut. Kiehtova yksityiskohta kuvituksessa on se, että kuvien sävyt vaihtelevat sen mukaan, missä maanosassa tai tunnelmassa ollaan. Erittäin fiksu tehokeino. Sarasvatin hiekkaa sarjakuvamuodossa on kiehtova ja taidokas kokonaisuus, jonka parissa on helppo viihtyä.