Kiitos Lumiomena ja Leena Lumi

Kiitos Lumiomenan ja Leena Lumen, pitkäaikainen pähkäilyni kirjablogin aloittamisesta päättyi lopulta tähän hetkeen, blogin pystyyn pistämiseen. Ja oma kiitos kuuluu myös Leenan blogissa kohtaamalleni Sadulle, joka keksi nimen blogille. Nimestä kerrottakoon muuten sen verran, että Jane Austenin Järki ja tunteet on yksi ikisuosikkejani, mutta kuvastaa hyvin myös elämän filosofiaani; ei pelkällä järjellä, vaan myös tunteella. Ja vieläpä aika usein pelkällä sillä.

Tämän päivän aikana on tulossa minusta, blogin emännästä, pieni esittelypostaus. Haluan kertoa vähän omaa "lukutoukkahistoriaani" ja myös sitä, millaisia kirjoja varsinkin on tämän blogin sivuille luvassa arvostelujen myötä. Toivotan nyt jo kuitenkin jokaisen teistä tervetulleeksi mukaan tähän minun kirjalliseen matkaani, jonka kanssanne haluan jakaa!


Kommentit

  1. Halaus ja onnittelut♥ Saanhan mainostaa, niin tein Lumiomenallekin, kun hän aloitti. Saisinkohan tuon kuvan noista kirjoista napattua...Minulla on vielä Bessu täällä ja kiljuin innosta kun sain olla eka lukijasi;-)

    VastaaPoista
  2. Leena, tietenkin saa mainostaa, kiitos♥

    VastaaPoista
  3. Hei!
    Juuri sopivasti olen löytänyt tähän blogin avaushetkeen Lumiomenan ja Leena Lumi -blogin kautta. Jään lukijaksi siis myös tänne ja odottelen postauksiasi!

    VastaaPoista
  4. Paljon onnea uudelle blogille, olen oikein iloinen että onnistuin olemaan omalta osaltani avuksi! :) Blogin ulkoasu on todella nätti. Jään mielenkiinnolla odottelemaan tulevia juttujasi!!

    VastaaPoista
  5. Onnea uudesta blogista, rakas ystävä ♥

    Sinulta olen ystävyytemme alkumetreiltä saakka saanut paljon hyviä lukuvinkkejä, joten on aikakin, että perustit oman kirjablogin. Yhteisiä kirjasuosikkeja meillä on monia - ilman sinua en olisi koskaan lukenut esim. Jodi Picoultia tai "Historiantutkijaa". Odotan innolla jatkoa ja kunhan oman blogin seuraavan postauksen aika tulee, laitan sinne pienen mainoslinkin tänne.

    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Onnea blogillesi!

    odotan kiintoisia kirjoituksia! :)

    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  7. Paljon Onnea minunkin puolestani:)) Olen Leena Lumin vakiolukijoista.
    Toivottavasti blogisi tuottaa sinulle Susa paljon iloa ja tyydytystä, samoin meille lukijoillesi tv Aili-mummo :D

    VastaaPoista
  8. Mari A.: Tervetuloa mukaan näin heti tähän aloitukseen!

    Satu: Nimiehdotus tuli sopivaan saumaan kun se ensimmäinen sitten jäikin vain aikeeksi:) Kiitos!

    lumiomena: Kuin myös, paljon on toistemme kanssa jaettu niin syntyjä syviä, haaveita kuin arjen asioitakin. Kirjavinkit puolin ja toisin ovat tuoneet myös paljon iloa♥

    Tuure: Lämpimästi tervetuloa mukaan!

    Aili-mummo: Minulla on hyvä tunne tästä blogista;) Toivon kovasti, että pystyn teille mukanaolijoille tuomaan iloa kirjoitusteni myötä!

    VastaaPoista
  9. Onnea uudelle blogillesi. Ilmoittaudun lukijaksi, olen huono kirjoittamaan, joten kommentteja laitan harvakseltaan, mutta mielenkiinnolla odotan tulevaa. :)

    VastaaPoista
  10. Paljon onnea uuden blogin johdosta!

    VastaaPoista
  11. Onnea kirjalliselle blogille. Netti on pullollaan kirjallisuuden ystäviä joten tarvetta ja kysyntää on.

    VastaaPoista
  12. Unelma, Yaelian ja Rita: Mukavaa kun löysitte mukaan!!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)