Sananen kansista


Vaikka kirjan sisältö on tärkein, tietenkin, on minulle merkitystä myös kirjan kansilla. Aina välillä kohdalle osuukin kirjoja, jotka ovat rakkaita sisällöltään mutta myös kanneltaan. Kansi on parhaimmillaan kuin sinetti, joka kruunaa hienon sisällön. Olenkin heti taas alkuvuodesta kiinnittänyt huomiota kirjojen kansiin. Haluan esitellä muutaman minun mielestä hienon kannen, kirjoista jotka nyt odottavat jo yöpöydällä lukuvuoroaan tuloaan. Katsokaa nyt esimerkiksi tuota yllä olevaa Ali Shawn:n Tyttö joka muuttui lasiksi (Atena kustannus) kirjan kansia! Upeat! Tai entäpä tämä Jenny Erpenbeck:n Vanhan lapsen tarina (Avain):
Vaikka en ole lukenut vielä kirjaa, jo takakannen esittelyn perusteella kansi on oivaltava ja kiinteästi kirjan henkeen sopiva.

Kovasti odottamani Nerea Riescon Ars Magican (Otava)  kannet puolestaan ovat taideteosmaisella tavalla hypnoottiset, vai mitä mieltä te olette?

Kustantamoiden uutuuslistoja selatessa olen monen kirjan kohdalla jäänyt kiinni jo kauniiseen kanteen. Pian pääsen ainakin jo näiden odottamieni uutuuksien kohdalla katsomaan, lunastuuko ihanan kannen tuoma lupaus hyvästä lukukokemuksesta. On aina ilo katsella kauniita, tavalla tai toisella puhuttelevia kirjan kansia. Onko kannet teille tärkeitä?

Kommentit

  1. Minulle kansilla on suuri merkitys. Kirjan nimen ja kannen perusteella oikeastaan lainailen kirjoja, monesti kehuttukin kirja on jäänyt hyllyyn tylsän kannen tai töksähtelevän nimen perusteella. :)

    VastaaPoista
  2. Minä myös kiinnitän huomiota kansiin. Jostakin syystä nykyään vielä normaalia enemmän. Mielestäni kirjablogit korostavat myös kirjan kansien merkitystä. Kun monissa blogeissa juuri kannet ovat ainoaa kuvitusta, niihin tulee kiinnittäneeksi huomiota. Voisikohan kirjablogit vaikuttaa siihen, että kansiin tullaan panostamaan entistä enemmän??

    VastaaPoista
  3. Peikkoneito: Minullakin on sama usein kirjastossa, että valikoin kirjoja kansien perusteella. Toki se takakannen esittely vaikuttaa, mutta usein juuri se etukansi on syy, miksi otan jonkun itselle vielä vieraan kirjan käteeni.

    Amma: Tuo olisi kyllä ihana ajatus, että kirjablogien ansiosta kustantamot ns ottaisivat onkeensa ja alkaisivat miettiä kansia tarkemmin. Tosin olen huomannut, että tuossakin asiassa on isojakin eroja kustantamoiden välillä. Jotkut vaan osaavat paremmin miettiä ne kannet kuin toiset. Mutta tämä olisi kyllä asia, jolle toivoisi blogisavuja, vai mitä ;)?

    VastaaPoista
  4. Kirjan kannet ovat tärkeä asia, koska ne antavat ensimmäisen ennakkolupauksen kirjasta. Jos kansi on huono, on kirjaan jotenkin vaikea tarttua, vaikka tarina olisikin hyvä. Joskus kannet ovat niin kehnoja, että kirjan lukeminen julkisella paikalla melkein nolottaa! Noissa kahdessa ylimmässä esittelemässäsi on tosiaan upeat kannet.

    Minullakin on tuo Ars Magica, mutta odottelen kiinnostukseni kirjan teemaa kohtaan kasvavan. ;)

    VastaaPoista
  5. Kansilla on ehdottomasti väliä. Shawn kirjan kansi on minunkin mielestäni hyvin kaunis ja herättää kiinnostuksen kirjaa kohtaan.

    Itse päätin juuri eilen pitkän pohdinnan siitä, haluanko Patrick Rothfussin Tuulen nimestä itselleni kauniin suomenkielisen version, vai kielensä puolesta kehutun englanninkielisen version. Päädyin lopulta jälkimmäiseen, mutta harmitti luopua kauniimmasta kannesta. :)

    VastaaPoista
  6. Kannet ovat tärkeät. Joskus käy niinkin, että kansi ja sisältö ovat aivan eripariset. Siilin eleganssi olisi jäänyt minulla kyllä hyllyyn kannen vuoksi, mutta onneksi sitä oli suositellut vinkkarisiskoni ja kirjaan tartuin. Huomaan, että liian lällyt kannet saavat minut karttamaan kirjoja.

    Postaan aiheeseen liittyen, vähän eri kulmasta sunnuntaina...

    VastaaPoista
  7. Susa, tiedät, että käyn yhden naisen sotaani kauniimpien knasien polesta. Jopa oikea palkkini valjastettiin sitä tarkoitusta varten. Olen hieman joustanut, mutta edelleenkään, minun mielestäni epämyyvä kansi ei pysy siellä kauaa.

    Olin niin uupunut Omenansiementen maun kanteen, joka alensi hyvän lukuromaanin, mikä minun kielelläni tarkoittaa jotain enemmän kuin vain viihteellinen, Regina-lehtitasolle, että linkitin arvosteluni saksalaisiin kansiin. ja kevään aikana koet muunkin yllätyksen: Watch me!

    Ja minähän perustin heti blogini alettua Vuoden Kaunein Kirjan Kansi Kisan.

    Kirjoitin tästä juuri romaanin verran Peikkoneidon blogiin, joten käykää lukemassa jatko siellä.

    Saat Susa myös vinkin, mitkä kannet tulevat takuulla keväällä palkkiini brittikansilla.

    Olen kauppiaan tytär, olen kaupallisesti koulutettu, olen markkinointihenkinen ja myyn mitä vain, mutta sen pitää sekä näyttää hyvältä että olla laatua!

    VastaaPoista
  8. Tuo ensimmäinen kansi on kyllä yksi kauneimmista pitkään aikaan! Ja minusta tosiaan Kulinaristin kuoleman kansi on ihana. Siinä on sellaista 60-luvun iloittelua jotenkin. :)

    Ja tosi on myös tuo, että rumakantisen kirjan lukeminen suorastaan hävettää. :)

    VastaaPoista
  9. Ali Shawn kirja herätti heti mielenkiintoni, kun näin sen tulevan kirjalähetyslaatikosta ulos. Nam. Pääsi heti lukulistalle - ja tosiaan tällä kertaa pelkän kannen perusteella. Tosin ei se pelkkä kansikaan riitä. Esimerkiksi Rakkauden aikakirjalla on kaunis kansi, mutta koska takakannen perusteella en koe sen suurempaa kiinnostusta kirjaan niin kansikaan ei silloin auta. Sama juttu uusimmassa Himoshoppaajassakin. Mutta kivahan niitä on ihastella - kauniita kansia siis:)

    VastaaPoista
  10. Kirjan kannet ovat ehdottomasti tärkeät myös minun mielestä. Ne voivat olla hyvinkin vaihtelevia, erikoisia tai ihan selkeitä 'peruskansia', mutta joku niissä täytyy koskettaa sen verran, että kansia jää tuijottamaan pidemmäksikin ajaksi.

    Paitsi kirjan kansi, myös kirjan nimi merkitsee minulle. Minäkin saatan aina välillä lainata tai ostaa kirjan pelkästään nimen ja kannen perusteella, tietämättä kirjasta sen enempää.

    Näistä sinun esimerkeistä, tuon ensimmäisen kirjan kansi on kyllä minunkin mieleeni. Aivan kerrassaan upea!

    Viime aikoja ajatellen, oman blogini kirjoista niin kirjan kannen kuin nimenkin perusteella nostaisin Jani Saxellin Unenpäästäjä Florianin, Elina Hirvosen Kauimpana kuolemasta sekä Raija Orasen Metsästäjän sydämen esiin. Tosin olen vakaasti sitä mieltä, että en ole vielä nähnyt SITÄ kirjan kantta ja nimeä :)

    P.S Jään odottelemaan arvioitasi merkintäsi kirjoista! ;)

    VastaaPoista
  11. Kannet ovat nyt tapetilla. Olet valinnut tosi kauniita poimintoja tähän postaukseen, Susa. Minäkin haluan kirjoittaa kansista! Varmasti jo ensi viikolla.

    Niillä on tehtävänsä paitsi informaation lähteinä myös ihan "vain" estetiikkana. Tekevät kirjoista jotakin suurempaa.

    VastaaPoista
  12. Ihanaa, kun kirjoitit myös kansista. Kannet ovat tosiaan nyt tapetilla, kun viime vuoden kauneimmat kannet juuri virallisesti valittiin. Hauska myös, että meillä on samat kirjat nyt luennassa. :)

    Kannen ulkonäön lisäksi on ihana, jos siinä on jotain erikoisen tuntuista. Kiiltokuvaa, kohokuvaa tai hyväntuntuinen kansipaperi.

    VastaaPoista
  13. Kiitokset kaikille yhteisesti kommenteistanne tähän kansi-postaukseen liittyen! Kuten arvelinkin, kannet ovat monelle naislukijalle tärkeitä, osa kokonaisuutta! Hyvä kansi vahvistaa lukukokemusta kun taas huono voi jopa jättää kirjan valitsematta.

    Ilsenkin mainitsema Kulinaristin kuolema- kirjan kansi on myös kaunis ja erikoinen! Vielä kun siihen olisi saanut jonkun erikoisen tuntoisen pinnan, kohokuvioisen, niin voih! Hanna kirjoittikin juuri tuosta, että oma ihana lisänsä on tosiaan se, että siinä kansipaperin materiaalissa on jotain erikoista!

    VastaaPoista
  14. Ihanaa, kun niin monessa blogissa on nostettu kirjankannet pöydälle! Minäkin kirjoitin aiheesta reilu vuosi sitten täällä:
    http://huina-haina.blogspot.com/2010/01/kirjaa-on-kansiin-katsominen.html

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)