perjantai 30. syyskuuta 2011

Syyskuun luetut

On aika suunnata katseet (kuten kuvassa kuopukseni katselee syksyistä luontoa) kohti syyskuuta kirjasadon suhteen. Syyskuu oli mukavan lukuisa kuukausi niin määrällisesti kuin laadullisesti.

Diane Chamberlain: Saran totuus
Annamari Marttinen: Ero
Jacques Bonnet: Kirjaston henget
Anna-Leena Härkönen: Onnen tunti
Pia Juul: Hallandin murha
Tatiana de Rosnay: Avain
Saara Kesävuori: Äidin rakkaus
Nada Awar Jarrar: Dreams of Water
Annabel Lyon: Aleksanterin opettaja
Deborah Spungen: Nancy
Sara Gruen: Apinatalo

Kuukauden odotetuin oli ehdottomasti Härkösen Onnen tunti, joka kertoo sijaisvanhempien tuntemuksista sijoituslapsen myötä. Kirja vastasi onneksi odotuksiini ja olo oli kuin vanhaa ystävää tavatessa kuin sai pitkästä aikaa lukea Härkösen romaania.

Kuukauden hämmentävin
lukukokemus oli ehkä Juulin Hallandin murha. Oletin se olevan ehkä vähän toisenlainen, mutta toisaalta ei sekään selitä vähän laimeaksi jäänyttä lukukokemusta. Kirjassa käsitellään sitä, miltä tuntuu kun läheinen kuolee yllättäen, vieläpä julmalla tavalla. Tunnistin kyllä kirjan ansiot, mutten silti niin innostunut siitä kuin toivoin.

Kuukauden haasteellisin
oli ehdottomasti Libanonin sisällissodan seurauksiin eräässä perheessä keskittyvä englanninkielinen Dreams of water. En ole aikaisemmin lukenut romaania vieraalla kielellä, joten vihdoin ylitin sen riman ja olenkin erittäin onnellinen. Hyllyssä odottaakin jo pari seuraavaa englanninkielistä teosta.

Kuukauden koskettavimman
kirjan paikasta taistelevat niin 1940-luvun juutalaisvainojen repivään Pariisiin sijoittuva traaginen nuoren tytön kohtalo, Rosnayn Avain kuin Deborah Spungenin kertoma koskettava rehellinen tositarina Nancy, lopulta huumeiden ja punkin maailmaan katoavasta tyttärestään Nancystä.

Kuukauden tietopläjäyksestä
vastasi kylläkin kaunokirjalliseksi teokseksi kategorisoitu Bonnetin Kirjastonhenget, jossa tämäkin kirjahamsteri sai oikeutusta itselleen intohimoisessa suhtautumisessaan kirjoihin ja lukemiseen.

Kuukauden hyvät lukuromaanit -kategoriaan puolestaan pääsevät niin antiikin Kreikkaan sijoittuva ilkikurisen erikoinen Lyonin Aleksanterin opettaja, harvinaisten apinoiden hämmentävään "seikkailuun" keskittyvä Gruen Apinatalo, sukupolvien välisiin salaisuuksiin pureutuva Kesävuoren Äidin rakkaus, avioeron jälkeisestä elämästä koskettavasti kertova Marttisen Ero sekä syyllisyyden taakan monenlaisista vaikutuksista kertova Chamberlainin Saran totuus.

Vielä vähän kesken oleva Peter Franzenin Tumman veden päällä pääsi melkein syyskuun luettuihin, mutta saa luvan nyt sitten aloittaa lokakuun luetut-listan. Lähiaikoina luvassa myös sarjakuva-postausta, lastenkirjoja, eräs 90-luvun kirja nostalgiahaasteeseeni liittyen ja toki muutama uutuuskin!

8 kommenttia:

  1. Olipas hauska kuukauden kokoava postaus, kiitos Susa!

    Minua kiinnostaa alustavasti tuo Hallandin murha ja Apinatalo. Härköstä pohdin että pitäisikö minun kokeilla taas, Loppuunkäsiteltyä minulle suositeltiin, me kun emme ole vielä löytäneet toisiamme.

    Ihanaa, beguinen tahtiin keinuvaa viikonloppua! ;)

    VastaaPoista
  2. Mahtava lista. :)

    Kuukauden tietopläjäys kiinnostaa minuakin. Monta muutakin lukuvinkkiä olen sulta jo saanut, joita odottelen kirjastosta. Härköseenkin oli vaatimattomat 666 varausta (nyt paljon enemmän). :D

    VastaaPoista
  3. Hyvänen aia, miten paljon olet ehtinyt!

    Minulle näistä on ollut vaikuttavin Nancy. Minä pidin Hallandin murhasta, sillä se oli niin erilainen. Marttisen Ero oli myös tasavahvaa häntä.

    VastaaPoista
  4. Minäkin ihastelen, kuinka paljon olet lukenut tässä kuussa. :) Minä listasin iltapäivällä omia lukemiani blogiini ja vaikka sain määräksi 13, niin niistä osa oli ääni- ja osa lastenkirjoja. Sinun arvioidesi perusreella kiinnostuin kovasti de Rosnayn Avaimesta, mutta Vettä elefanteille-kirjan perusteella odottamani Apinatalo alkoi hieman pelottaa nimenomaan aiheensa vuoksi. ;)

    Jään odottamaan mietteitäsi Franzenin kirjasta.

    Kaunista viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Vaikuttava lukusaalis! Lukemistasi kirjoista minua kiinnostavat ennen muuta Kirjaston henget ja Marttisen Ero (+Aleksanterin opettaja, joka odottaakin lukupinossa).

    VastaaPoista
  6. Hauska listaus, kiva kun jokaisesta kirjasta saa vähän erilaisia asioita elämään =)

    Mulla on Marttisen Ero odottamassa lukemista. Toivon, että se on parempi kuin Kuu huoneessa, jonka luin ikään kuin alkupaloiksi.

    VastaaPoista
  7. Hieno katsaus kuukauden luettuihin! Hyviä "kategorioita" ja hienon kuuloisia kirjoja. En ole lukenut muita kuin Nancyn kauan sitten teininä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)