Anja Kauranen: Kaipauksen ja energian lapset

Anja Kauranen: Kaipauksen ja energian lapset
Kustantaja: Wsoy 1991
Sivuja: 190

Me olemme kyydissä Äidin lakkaamattomassa Liikkeessä. Me olemme kuin pienet pyöreäkylkiset pelastusveneet Äidin kyljissä kiinni.

Anja Kaurasen Kaipauksen ja energian lapset on takakansiesittelynsä mukaisesti todellakin 90-luvun alaston kuva äidistä. Se kertoo lasten silmin, millaista lapsuus on kun äiti ei olekaan se turvallinen pullantuoksuinen, vaan joku joka pukeutuu punaiseen hapsutakkiin ja nahkahousuihin, makaa viikkotolkulla sängyn pohjalla ja välillä katoaa.

Tarina rakentuu lyhyistä episodeista, usein vain muutaman virkkeen mittaisista pätkistä yhdellä sivulla. Se, mitä jätetään kertomatta, piirtyy kuitenkin esiin vahvasti lauseiden välistä, usein raadollisena. Kaikessa raadollisuudessaan Kaipauksen ja energian lapset onnistuu paikoin olemaan myös hirtehinen.

Hyvä rehtori, kiitos kysymästä, me vastaamme. Että pitääkö Äitimme liikaa odottamattomista tapahtumista ja kutsumattomista vieraista. Pidämme itseämme jääveinä vastaamaan, sillä myös me edustamme Äidille kyseisiä asioita elämässä.

Kertojaääni, "me" eli Äidin lapset ovat tavallaan määrättömiä, iättömiä ja sukupuolettomia. Ovatko he sisko ja veli vaiko vaikka kolme siskosta, se jää arvailujen varaan, eikä ole olennaistakaan. On vain "me" ja Äiti sekä kaikki se mikä piirtyy heidän välilleen. Lapset käyvät koulussa, mutta Äiti ei ole enää aikoihin käynyt töissä. Jos äiti ei makaa sängyn pohjalla tai piiloudu komeroon muistelemeen Menneitä Kesiä, hän hehkuu jonkun Hyvin Nuoren Miehen kosketuksesta. Kun Äiti voi huonoiten, lapset peittävät ikkunatkin, ettei päivänvalo osu Äidin silmiin. Epänormaalista tulee normaalia. Ja vaikka joinain päivinä Äiti haluaa päivänvalon ikkunoista sisään, kohtalo on kuitenkin jo kirjoitettu.

Hyvä Äiti on sellainen että ennen kuin työntää päänsä kaasu-uuniin tekee lapsille voileivät ja antaa lasin maitoa. Hyvä Äiti on sellainen että ennen kuin nielaisee pilleripurkin kysyy pienimmiltä olisiko asiaa potalle. Hyvä Äiti on sellainen että ennen kuin kohottaa pistoolin ohimolleen käy vielä varmistamassa että mollat ja nuket ovat pieluksilla. Hyvä Äiti ei petä lapsiaan: hän lähtee ensin että saattaisi ikuisesti.

Luin Kaipauksen ja Energian lapset joskus 90-luvun lopulla ja se teki vahvan vaikutuksen. Alussa käyttämäni lainaus on säilynyt mielessäni jotenkin erityisen tärkeänä kohtana kirjasta. Halusinkin lukea kirjan nyt aikuisemmin silmin uudestaan, osittain oman Nostalgian jäljillä-haasteeni innoittamana. Aika ei ollut syönyt lukumuiston vahvuutta, edelleenkin tämä puhuttelee voimakkaasti. Kauranen pystyy vähin elein kiteyttämään tietynlaisen lapsuuden kipeimmät kulmakivet. Nyt tarvitsen jotain iloisempaa luettavaa, joka irroittaa minut omasta kontekstistani täysin..

4/5