maanantai 2. heinäkuuta 2012

Mitä mukaan lomalle?


Heinäkuu taitaa aika monella olla sellainen lomailu- ja rentoilukuukausi. Kirjablogeissa ainakin selvästi huomaa monen päivitystahdin hidastuneen, mukaanlukien allekirjoittaneen. Tulevana viikonloppuna alkaa näillä näkymin meidän perheen hektisin lomailuaika, sillä ohjelmassa on niin minulla Ruisrockia kuin koko perheen Lapin matkaa sekä ystävien kyläilyä ja lasten synttärijuhlintaa. Toisin sanoen päivitystahti täälläkin tulee olemaan aika verkkainen ja Lapin lomalla tuskin päivitän ollenkaan. Tällä viikolla lueskelen kuitenkin toivon mukaan vielä ahkerasti ja laitan varmaan sitten tuon Lapin loman ajaksi jonkun tulemaan ajastettunakin. Tällä hetkellä luen todella mielenkiintoista Liken uutuutta, Marie Hermansonin Laaksoa, siitä juttua täällä ihan parin päivän sisällä.

Mutta sitä ennen toivoisin teiltä apuja sen suhteen, mitä pakkaan sitten Lapin lomalle mukaan. Toivotaan, ettei tällä kertaa käy kuten viime kesänä, kun sairastuimme kovasti koko perhe Lapissa ja minä en saanut edes yhtä pokkaria luettua loppuun. Kuvassa näkyvästä etummaisesta pinosta otan varmaankin sen kolmisen kirjaa mukaan ja nyt haluaisinkin kuulla, mitä sinä toivoisit minun nappaavan sitten mukaan! Ja toki saa myös ehdottaa jotain ihan muutakin :)

Kaunista heinäkuista viikkoa kaikille, nautitaan kesästä ja kirjoista! Pysykää kuulolla, sillä tällä viikolla vielä luvassa ainakin tuo Laakso ja kenties vielä jotain muutakin!

42 kommenttia:

  1. King! King! Liseyn tarina on niiiiin hieno!

    VastaaPoista
  2. Paroni puussa. Luin nuoruudessa ja siitä jäi hykerryttävä fiilis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kuullut kirjasta kehuja ja Lumiomenan Katja antoikin sen minulle vielä Ota riski ja rakastu kirjaan-haasteen kirjaksi :)

      Poista
  3. Teuvon kuvat Noormarkusta kävi täällä ja toivottaa hyvää kesän jatkoa.

    www.ttvehkalahti.blogspot.com

    VastaaPoista
  4. Ota joko monta ohukaista tai kaksi paksukaista. Paroni puussa saa ääneni, sillä minunkin pitäisi se kohta lukea Ikkunat auki Eurooppaan -haasteeseen.

    VastaaPoista
  5. Ian McEwanin Vieraan turva!

    Dekkariksi olisin ehdottanut Uhrilahjaa, mutta senhän olet jo lukenut. Postaan itse sen tällä viikolla.

    Et taida olla Mary Higgins Clarkin lukijoita...minäkään en ollut, mutta Bessu pakotti;-) Luen nyt Yksin vain ja täytyy sanoa, että Murharouvan laatu pitää.

    Yritän itsekin irti koneelta. R:n loma alkaa jo ensi ma, joten breikki on kyllä paikallaan. Meille kaikille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, Uhrilahja olikin niin hieno että!!

      Hei, minulla on M. H. Clarkia ihan omassa hyllyssäkin ja pari lukematonta ;) Eli kyllä olen hänen lukija :)

      Poista
    2. No, sitten voin jatkaa: Siis pidin ennen Clarkia vähän liian amerikkalaisena ja ennen niin kiinnostavan, mutta jossakin Kotikadullasi kirjan kohdalla muutin ajatuksiani, jonka jälkeen aloin lukea niitä vanhempiakin: Kylmä kehto, Missä lapset ovat?, Kuolema kutsuu tanssiin (tämä ei tainnut olla kovin tasokas...), ja sitten tuli Kodin suojassa, jonka olen lukenut jo kolmasti! Murha sydämellä oli upea sekä kanneltaan että sisällöltään ja Perinnön varjo sekä Yö kuuluu minulle jotain keskivaiheilta. Nyt tämä Yksin vain olisi aika kova juttu, mutta kun Uhrilahja jäi häiritsemään. Yritän todella tänään ja ensi yönä keskittyä Clarkiin ettei hän kärsi Uhrilahjan takia. Miten minusta nyt tuntuu, että Uhrilahja on TÄHÄN MENNESSÄ paras dekkari tänä vuonna...Siinä oli kaikki taas niin kohdillaan. Nyt olen yksin (vrt. Yksin vain!), kun R. reissussa, joten aion antaa oikeutta Clarkille. Hän on hyvin kunnianhimoinen kirjoittaja, mutta hänellä taitaa olla myös aikamoinen avustajajoukko takanaan.

      Taidetaan jäädä samoihin aikoihin lomalle. Minä postaan sitten vain hitaasti ja jos on jotain postattavaa. Lumottua lomaaa sinulle!

      Poista
  6. Nicholls!!! Se on itsellä kirjaston ikuisessa varausjonossa... kai sen vielä joskus saan... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nicholls olisi varmasti juuri sopivan keveää lomaluettavaa!

      Poista
  7. Tietenkin Paroni puussa. ;) Mutta se on siis oikeastikin hyvä ja nopealukuinen vaikka jonkun tiiliskiven väliin.

    Luin itse Vieraan turvan ihan hiljattain ja olisi kiva kuulla, mitä siitä pidät. Ja Seuraelämän säännöt kiinnostaa, se on saanut sen verran ristiriitaista palautetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, luit Vieraan turvan hiljattain...onko minulta mennyt se ohi vai etkö ole vielä postannut?

      Poista
    2. Leena, en ole vielä ehtinyt postata. Mulla on joka päivä pitkien työmatkojen (jotka taittuvat julkisilla) vuoksi lisäaikaa lukea parikin tuntia päivässä. En aio muuttaa blogini päivitystahtia (muuten kirjoittaisin varmaan 4-5 kirjasta viikossa), mutta postaus on tulossa. :)

      Poista
    3. Katja, pian joka tapauksessa sen aion lukea, kun on vielä kirjaston kirjakin!

      Oi, kiva kuullakin sitten, mitä sinä pidit tuosta McEwanista!!

      Poista
    4. Katja, hienoa, että jotkut saavat LISÄaikaa, minäkin sitä toivoisin. Älä vaan kiihdytä, sillä minusta on jo muutenkin tarpeeksi hektistä;-)

      Poista
  8. Ensinnäkin punakynähuomatus: Lappi on suomen kielen erisnimi, ja kirjoitetaan isolla ;)) (Vai onko kyseessä jokin hlökohtainen mielenosoitus?)

    Sitten asiaan. Tuosta pinosta nyt ainakin Miniä mukaan, lukee noin tunnissa välipalaksi ja piristykseksi, kun on kyllästynyt sääskiin jne. Muuten suosittelisin kaikille Lappiin matkaaville Annica Wennströmin Lapinkylää, sillä pääsee mukavasti tunnelmaan. Oikein ihanaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ;)) Toivottavasti et pahastunut, en mahtanut oikeasti mitään. V-mäinen äikänope on niin tiukasti sielussa kiinni.

      Poista
    2. No höpsis, en tietenkään pahastunut :) Siis tässä on itseasiassa joku aika hassu juttu, sillä olen kyllä ennen kirjoittanut Lapin isolla (itsekin siellä asuneena), mutta en ole edes tajunnut että olen vaihtanut sen pieneen L:än :O!!

      Poista
    3. No huh (pyyhkii tuskanhikeä helpottuneena otsaltaan). Hyvä.

      Poista
    4. Susa, älä nyt hermostu, mutta käys tsekkaamassa,miten olet Lapin kirjoittanut Åsa Larssonin kirjan arvosteluihin;-) Täällä on selvästi ukkosta ilmassa, sillä olen sotkenut vaikka mitä asioita...

      Poista
    5. Hih, nyt on Lappi Lappina ;D

      Poista
  9. Olen lukenut pinostasi vain Seuraelämän säännöt ja Miniän - hyvin erilaisia teoksia, mutta voin suositella kumpaakin :). Ihanaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemmat kyllä kiinnostavat minua kovasti :)

      Poista
  10. Nichollsia suosittelen lämpimästi!! Olen itse lukenut sen kohta loppuun ja viihtynyt sen parissa todella hyvin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua kiinnostaa se senkin takia, että osa on tykännyt tosi paljon ja osa taas ei. Sinä päivänä oli niin kiva lukukokemus puolestaan, että siksikin luen mielelläni Nichollsilta lisää.

      Poista
  11. Minäkin suosittelen Nichollsia. Pidin siitä tosi paljon, vaikka (tai ehkä juuri siksi että) se oli niin erilainen kuin Sinä päivänä. Nicholls on <3.

    Ja Kingin Liseyn tarina kiinnostaa varovaisesti itseäni, ja juuri siksi olisi kivaa lukea arviosi siitä pian. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla Kingin kirja yksi, jos näin äkkiä silmäilen kolmen kärkeä kommenteissa ;)

      Poista
  12. Itse haluaisin kovasti lukea tuon Kaikki peliin. Se kiinnostaa siis kovasti.

    Ihanaa matkaa muuten teille ja toivottavasti saat ahmittua oikein monta kirjaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vielä pitäisi reipas viikko olla kaupungissa ennen Lappiin suuntaamista. Toivon mukaan nyt tosiaan onnistuisi lukea mooooonta kirjaa ;)

      Poista
  13. Ah, joku muukin on löytänyt Laakson! Sain kirjan eilen luettua ja olin myyty!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulenpas heti kurkkimaan kohta, että mitä tuumasit tarkemmin tästä!

      Poista
  14. Stephen Kingiä, ehdottomasti :) Tosin itse en ole vielä Liseyn tarinaan asti ehtinyt...

    VastaaPoista
  15. Minua kiinnostaisi kuulla, mitä mieltä olet kirjoista, jotka olen itse lukenut, heh, eli Bargum, Hautala ja Towles. :) Tosin suosittelisin Bargumin säästämistä kuitenkin loppukesään tai alkusyksyyn, ja seuraavaksi eniten kiinnostaisi kirja, jonka aion itsekin lukea, eli McEwan. Sekin kiinnostaisi, mitä mieltä olet Nichollsista, joka jäi minulla kesken. En osaa sitä kuitenkaan suositella, kun en siitä itse innostunut.

    Täytyy siis kai sanoa Hautala, McEwan ja Towles.

    VastaaPoista
  16. Paroni puussa! Paroni puussa! Ota ihmeessä Paroni puussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on vielä kirjaston kirjana, niin olisi kyllä ihan hyvä siksikin lukea se nyt lomalla ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)