Jakob Martin Strid: JÄTTIPÄÄRYNÄ joka kasvoi talon kokoiseksi



Jakob Martin Strid: JÄTTIPÄÄRYNÄ joka kasvoi talon kokoiseksi

Kustantaja: Otava 2012
Alkuteos: Den utrolige historie om den kaempestore Paere
Suomentanut: Päivi Kivelä
Sivuja: 105

Jakob Martin Stridin JÄTTIPÄÄRYNÄ joka kasvoi talon kokoiseksi on kerrassaan hurmaavan hassunhauska lastenkirjauutuus, jota meillä on nyt luettu iltasatuna parin viikon ajan useana iltana. Sen hauska ja vähän jännittäväkin tarina yhdistettynä pikkutarkkaan sekä värikkääseen, hienoon kuvitukseen tarjoaa lukuelämystä niin iltasadun kuuntelijoillekin kuin sen lukijoille.

Kaikki alkaa siitä, kun ennen niin leppoisaa elämää viettävien Poutarantalaisten pormestari JV on kadonnut, ja Miksu ja Sebastian saavat pullopostia. Pulloposti pitää sisällään kirjeen sekä erikoisen siemenen. Vaikka kirjeestä onkin osa tekstistä kulunut pois, he ovat melko varmoja siitä, että kirjeen on lähettänyt juuri JV! Kirjeessä kerrotaan salaperäisestä saaresta. Sebastian muistaakin pian isovaarinsa kertoneen aikanaan löytäneensä salaperäisen saaren, josta hän oli ottanut kuvankin. Kukaan ei kuitenkaan ollut uskonut aikanaan isovaaria. Pullopostin mukana tulleen siemenen he päättävät istuttaa maahan, kuten kirjeessä kehoitettiin. Eikä aikaakaan, kun siemenestä kasvaa jättimäinen päärynä. Professori Glukoosi ja tohtori poponius saapuvat tutkimaan päärynää. Ilkeä varapormestari Oksa kuitenkin kieltää jättipäärynän säilyttämisen sellaisenaan, ja päärynä kaiverretaankin ontoksi. Muutaman sattumuksen sekä erityisesti varapormestari Oksan tekosista johtuen Miksi ja Sebastian päätyvät professori Glukoosin kera päärynän sisässä merelle seilaamaan.

Kolmikko päättää, että koska varapormestari Oksa suhtautuu heihin niin vihamielisesti, ei heillä ole mitään syytä palata takaisin Poutarantaan. Ja koska päärynä tuntuu oikein kelvolta seilausvälineeltä, he päättävät lähteä etsimään tuota salaperäistä saarta. Kenties he löytäisivät myös kadonneen pormestari JV:n, se jos mikä palauttaisi rauhan Poutarantaan. Matka on kuitenkin monenlaisia mutkia täynnä, aina merirosvoista Yönmustaan mereen. Löytävätkö he salaperäisen saaren, jos ylipäätään ensin selviävät matkan monista haasteista ehjin nahoin?

Kirja jakautuu kymmeneen eri pituiseen lukuun. Se rytmittääkin mukavasti aika huikean sivumäärän omaavaa teosta. Meillä niin viisi-, kuin kolmevuotiaskin molemmat pitävät kirjasta harvinaisen paljon. Ja näin lukijankin näkökulmasta on todettava, että tämän teoksen parissa on aikuisenkin helppo viihtyä lasten kanssa. Tällaisia kirjoja lisää! Ja koska aina välillä kaivataan pisteitä myös lastenkirjoille, tässä tulee nyt ainakin tälle kirjalle sellaiset:

5/5

Kommentit

  1. Meilläkin 5 vuotias poika tykkäsi tuosta kirjasta.
    Vinkkejä muista samantapaisista kivoista lastenkirjoista, jotka jaettu samoin kappaleisiin..?

    Mellä kun on tapana eskari läksyjen jälkeen lukea aina kappale jotain kirjaa, päärynäkirja oli hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on kyllä tosiaan hyvä tuo niin selkeä kappalejako tarinallisesti! Minäkin ottaisin mielelläni vinkkejä vastaan vastaavista kirjoista!

      Poista
  2. Oi, tämä pitää saada meille! On saman tekijän kuin hillittöän hauska Pikku-Makko, jota meillä rakastetaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikku-Makko kuulostaa ainakin vieraalta minulle, joten täytyypä heti googlettaa ;)

      Poista
  3. Tämähän kuulostaa jokseenkin täydelliseltä meidän perheen kimppailtasaduksi! Kiitos innostavasta esittelystä.

    VastaaPoista
  4. Oli kiva lukea tämä, hauskan oloinen kirja, joka voisi upota meilläkin.

    Ja mukavaa, että annoit lastenkirjalle pisteitä. Minä ainakin olen ihan kaivannut niitä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ainakin molemmat ovat tästä kyllä tykänneet kovasti!

      Saa nähdä, alanko nyt sitten jatkossa aina antamaan pisteet näillekin ;)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)