Seitsemän sarja -sarjishaaste 2013


HelMetin Sarjakuvamaratooni-ideasta innostuneena ajattelin ottaa pienen varaslähdön ensi vuoteen pienen lukuhaasteen merkeissä. Haasteen idea on lyhykäisyydessään seuraava:

~ Lue vuoden 2013 aikana vähintään seitsemän sarjakuvakirjaa. Sarjakuvat voivat olla niin kotimaisia kuin ulkomaalaisia, muodoltaan niin strippejä kuin sarjakuvaromaanejakin. Sarjakuvalehtiä, vaan toivoisin luettavan olevan aina sivumäärältään isompi mitä lehdet ovat. Voit haastaa itsesi mielesi mukaan lukemaan vaikka järkälemäisen Habibin tai humoristisen Fingerpori-kokoelman, kaivaa kirjahyllyn uumenista sen hauskan Viivin ja Wagnerin tai kokeilla vaikkapa jotain alkukielistä!

~ Luettuasi postaa lukukokemuksestasi blogissasi haasteajan puitteissa, eli 1.1.13-31.12.13.

~ Vuoden lopussa, teethän koostepostauksen lukemistasi sarjiksista ja ilmoitat linkin juttuun tämän postauksen kommenttiosiossa. Mainitsethan samalla, luitko vähintään seitsemän, sillä kaikkien haasteen suorittaneiden kesken arvon 30 arvoisen lahjakortin johonkin nettikirjakauppaan. Lisäksi kaikkien haasteeseen osallistuneiden ja siitä tähän ilmoittaneiden kesken arvon sarjakuvapalkinnon.

ps: Vielä on muutama viikko tätä vuotta jäljellä, mutta voin jo nyt sanoa, että omassa " Vuoden 2012 lukuhuiput"-listauksessa tulee olemaan peräti kaksi sarjakuvaromaania!


Kommentit

  1. Houkutteleva haaste! En vielä uskalla ilmoittautua mukaan, mutta lupaan lukea ensi vuonna enemmän sarjakuvia. Ties vaikka saisin seitsemän täyteeen, mutta olisin tyytyväinen kolmeen tai neljäänkin. ;)

    Sarjakuvalehtiä ei voi sisällyttää, mutta miten esimerkiksi Don Rosan kovakantiset Aku Ankka-kirjat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähde ihmeessä mukaan, sillä jo osallistuvien kesken on arvonta ;)

      Muuten en ajatellut noita rajata, mutta lehdet halusin poissulkea sen vähäisen sivumäärän takia..Eli Kovakantiset Ankkikset tietenkin mukaan :)

      Poista
  2. Jes! Lukeminen ei sinänsä ole ongelma kun sarjakuvia tulee luettua paljon, mutta niistä voisi kyllä blogata enemmänkin, eli hyppään mukaan haasteeseen.

    VastaaPoista
  3. No enhän minä tätäkään malta väliin jättää... Jää nähtäväksi pääsenkö seitsemään, mutta lähden ainakin mukaan katsomaan kuinka käy! :)

    VastaaPoista
  4. Niin minä melkein vannoin, että ensi vuonna jätän haasteet väliin, mutta koska lukupinosta sarjakuvia löytyy mutta sopivaa rakoa niille muka ei koskaan, niin lähdenpä tähän mukaan! :)

    VastaaPoista
  5. Kiva haaste! Olenkin jo tänä vuonna harrastanut sarjiksiin perehtymistä sarjakuvaperjantaiden merkeissä. Eiköhän sitä ensi vuonnakin vähintään seitsemän perjantaita järjesty, eli mukana ollaan.

    VastaaPoista
  6. Lupasin itselleni, etten osallistu ensi vuonna yhteenkään haasteeseen, mutta olen jo pyörtänyt päätökseni pariin kertaan, niin eiköhän tämäkin mene :) Osallistunen siis.

    VastaaPoista
  7. Hmmm - pistetään mietintämyssyn alle. Sarjakuvia tulee kyllä luettua ihan liian vähän, satunnaisia Aku Ankkoja lukuunottamatta. Olisi ihan hyvä varmaan laajentaa perspektiiviä ja lukea jotain tavanomaisuudesta poikkeavaa, ettei ihan kaavoihin kangistu.

    VastaaPoista
  8. Minä olen mukana! Mä luen kyllä sarjakuvia, mutta bloggaan niistä ihan liian harvoin ja tämä haaste toivottavasti auttaa asiaan.

    VastaaPoista
  9. Minä en taida olla koskaan edes blogannut sarjakuvista vaikka niitä tulee suht paljon luettua :D Saanpa siis loistavan syyn siihenkin. Ehdottomasti mukana!

    VastaaPoista
  10. Suosittelen Baby bluesia! erityisesti jos on itsellä lapsia.. osuu ja uppoaa kyllä teemoiltaan. :D nuoruudessa tuli luettua luumäki-sarjakuvasarjaa vai oliko se luupäät.. mutta kumminkin.

    VastaaPoista
  11. Olen huono haasteihminen, mutta tätä harkitsen, sarjakuvia tulee nykyisellään luettua liian vähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osallistun haasteeseen, toivottavasti saan seitsemän täyteen, joista tama ensimmäinen

      http://joklaaja.blogspot.fi/2013/01/tintti-neuvostojen-maassa-herge.html

      En saa linkkiä toimimaan :)

      Poista
  12. Vaikuttaa kivalta haasteelta, sillä olen juuri innostunut lukemaan enemmän sarjakuvia. Lähden mukaan! :)

    VastaaPoista
  13. Sen verran hauska haaste, että pitää ainakin yrittää! :)

    VastaaPoista
  14. Hauska haaste ja aion myös osallistua! :) En lue sarjakuvia juuri koskaan, joten nyt on hyvä syy päivittää asia. :D

    VastaaPoista
  15. Ihan huippu juttu, että niin moni jo tarttui tähän haasteeseen ! Luvassa siis varmasti monia sarjisaiheisia postauksia :)

    VastaaPoista
  16. En ole koskaan lukenut oikein sarjiksia Aku Ankkaa lukuunottamatta ja mitä nyt joskus luen sanomalehtien sarjiksia. Siksi tämä haaste kuullostaa mielenkiintoiselta ja osallistun ehdottomasti, sillä minunkin on viimein aika rikkoa rajojani. ;)

    VastaaPoista
  17. Mukana ollaan! Kelpaavatko muuten mangat tähän haasteeseen?

    VastaaPoista
  18. Mukana! Odotan jo kovasti Minun Kiinani 3 ja uutta Ulkoministeriötä, joten tämä sopii kuin nappi silmään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hola! Tässä haaste-postaukseni:
      http://nenakirjassa.blogspot.se/2014/01/haasteista-haastelen.html

      Poista
  19. Ihana haaste, osallistun mielihyvin!

    VastaaPoista
  20. Minun on muutenkin pitänyt lukea enemmän sarjakuvia, joten tartun tähän haasteeseen kyllä ehdottomasti. :)

    VastaaPoista
  21. Mukana, mukana. Lukekaa kaikki Pikku närhi. Se on ihana sarjakuva.

    VastaaPoista
  22. Taidanpas osallistua! Ehkä vihdoin saan luettua sen Watchmenin joka on kummitellut mielessä ikuisuuden.

    VastaaPoista
  23. Mukana! On ollut niin hyvät sarjakuvafiilikset koko alkuvuoden, että seitsemän on jo kohta täynnä.

    VastaaPoista
  24. Eli seitsemän paketissa :)

    http://joklaaja.blogspot.fi/2013/03/tove-jansson-muumit-sarjakuvaklassikot.html

    VastaaPoista
  25. Mä tein kaksi kertaa seitsemän sarjan! http://kirjavakukko.blogspot.fi/2013/06/seitseman-sarja-lukuhaasteen-kooste.html

    VastaaPoista
  26. Sain kuin sainkin kasaan kaikki seitsemän! Täältä löytyy yhteenveto:
    http://tarinoidentaikaa.blogspot.fi/2013/12/yksi-sarjis-viela-seka-seitseman-sarja.html

    VastaaPoista
  27. Haaste valmis ja koonti löytyy blogistani: http://pieni-kirjasto.blogspot.fi/2013/12/haastekoonti-seitseman-sarja.html

    VastaaPoista
  28. Ehdinpäs! Koonti löytyy sillisalaatin seasta: http://pigeonnaire.blogspot.fi/2013/12/vuosi-pakettiin-keskeneraisia-ja.html

    VastaaPoista
  29. Blogini on taas jäähyllä enkä muutenkaan ehtisi tehdä mitään postausta, mutta sarjiksia olen kyllä lukenut... Todistusaineistoksi spämmään tämän vuoden lukemiset tähän (tähdellä merkityt luin nyt ensimmäistä kertaa, muut uusintakierroksella):

    Lucie Durbiano: Aarre [Trésor]
    Mika Lietzén: Elegia
    Mika Lietzén: Tarinoita lännestä
    Mika Lietzén: Kaksi pientä novellia
    Henri Gylander: Unia ja toiveita *
    Daniel Clowes: Wilson [Wilson] *
    Daniel Clowes: Ghost World
    Lucie Durbiano: Punainen pukee teitä [Le rouge vous va si bien]
    Aino Louhi ja Kaija Papu: Kuvatus *
    Aino Louhi ja Kaija Papu: Mun pulla vs sun pulla *
    Pauli Kallio ja Christer Nuutinen: Kramppeja ja nyrjähdyksiä – nuorten naisten maailmassa
    Pauli Kallio ja Christer Nuutinen: Kramppeja ja nyrjähdyksiä – parempaa elämää
    Aino Louhi ja Kaija Papu: Kuvatus 12
    Aino Louhi ja Kaija Papu: Kuvatus 7
    Aino Louhi ja Kaija Papu: Kuvatus 6
    Aino Louhi ja Kaija Papu: Kuvatus 4
    Aino Louhi ja Kaija Papu: Kuvatus 3
    Pauli Kallio ja Christer Nuutinen: Kramppeja ja nyrjähdyksiä – viidakon vaarat *
    Aino Louhi ja Kaija Papu: Kuvatus 10 *
    Leen van Hulst: Maitoa ja lunta *
    Aino Louhi ja Kaija Papu: Kadonneet helmet
    Aino Louhi ja Kaija Papu: Show Me Some Sisu
    Eri tekijöitä: Viime vuonna Kemissä
    Anna-Kaisa Laine: Seikkailuja
    Pauli Kallio ja Tiitu Takalo: Ottopoikia ja työläistyttöjä
    Mika Lietzén: Lohikäärmeen varvas
    Daniel Clowes: Gynekologiaa *
    Pauli Kallio ja Karri Laitinen: Sarjakuvantekijä seikkailee *
    Ulli Lust: Tänään on loppuelämäsi viimeinen päivä *
    Adrian Tomine: Optic Nerve 13 *
    Ville Pirinen: Yhesti yhes viidennes paikas *

    VastaaPoista
  30. Kooste on vielä yhtä linkkiä vajaa mutta heitän tämän jo valmiiksi tänne:
    http://satunluetut.blogspot.fi/2013/12/haastekooste.html

    VastaaPoista
  31. Haasteen sain suoritetuksi ja haastekoosteen tein samaan postaukseen muiden haastekoosteiden kanssa. Tässäpä linkki tekstiin: http://kirjakaapinavain.blogspot.fi/2013/12/haastekoonteja.html

    VastaaPoista
  32. Tämä oli kyllä kiva haaste! Ja onnistuin kuin onnistuinkin tässä, vaikka jossain vaiheessa vähän huonolta näyttikin. Ohessa linkki koontipostaukseen :)

    http://kirjallisesti.blogspot.com/2013/12/haastekoontia.html

    VastaaPoista
  33. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan vai miten se meni?
    Blogailun ollessa tauolla olen toki lukenut mutta tämän haasteen halusin tulla vielä viimeistelemään juuri ennen kuin vuosi vaihtuu. Laitoin varmuudeksi kahdeksan kirjaa kun kaksi on toistensa jatko-osia. Tässä sarjikset:

    1. Milo Manara: Vihan päivä 1
    2. Barry Windsor-Smith: Ase-X
    3. Joe Eisma ja Nick Spencer: Morning Glories Volume Two
    4. Ralf König: Itämaiden taikuri
    5. A Game of Thrones: The Graphic Novel Volume One
    6. A Game of Thrones: The Graphic Novel Volume Two
    7. True Blood Volume 1: All Together Now, Graphic Novel
    8. Ultimate Wolverine vs. Hulk, Graphic Novel

    VastaaPoista
  34. Bloggasin sitten loppujenlopuksi yhdeksästä sarjakuvasta, kiitos haasteesta.
    http://hdcanis.blogspot.fi/2013/12/lukuhaasteita-koonteja-ja-keskeneraisia.html

    VastaaPoista
  35. Kiitoksia haasteesta, oli ilo lukea sarjakuvia vaihteeksi. Luin ja bloggasin 7, ja ne on lueteltu tämän postauksen lopussa: http://livresvie.blogspot.fi/2013/12/koonti-vuodesta-2013.html

    VastaaPoista
  36. Lämmin kiitos kaikille teille haasteeseen osallistuneille! Kaikki haasteen suorittaneet ja tänne sen linkittäneet, teidän kesken arvon ensi viikolla sekä lahjakortin että sarjispalkinnon, joten pysykää kuulolla :)

    VastaaPoista
  37. Kiitos haasteesta, jonka ansiosta luin paljon enemmän sarjakuvia kuin tavallisesti! :)
    http://kirjojenkeskella.blogspot.fi/2014/01/haasteista-ja-muuta-yleista.html

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)