maanantai 18. helmikuuta 2013

Tummanhopeinen meri -arvonta


Minulla on ilo yhteistyössä Liken kanssa järjestää teille lukijoilleni tällainen kiva arvonta, jossa 3 onnekasta voittaa ensi kuussa ilmestyvän Susan Fletcherin uutuuden, Tummanhopeinen meri!! Kirjat lähetetään suoraan Likeltä voittajille ensi kuun alussa. Odotan itse "kieli pitkällä" Fletcherin uutuutta, sillä olen lukenut kaikki hänen aikaisemmin suomennetut teoksensa ja pitänyt kaikista. Irlantilainen tyttö oli kaunis nuoren tytön kasvutarina sekä kuvaus pientä kyläyhteisöä koettelevasta tragediasta. Noidan rippi puolestaan kuljetti lukijan 1600-luvun Skotlantiin, karun hurmaaviin maisemiin ja lähelle ihmisen sekä luonnon herkkää suhdetta. Suosikkini kuitenkin Fletcherin kirjoista on ollut Meriharakat, joka on vangitseva, koskettava tarina ennen kaikkea sisaruudesta ja taakoista, joita sisimmissä kannamme. Täyden viiden pisteen kirja!

Fletcherin uutuus, Tummanhopeinen meri sijoittuu kalastajasaari Cornwallin rannikolle, missä maihin huuhtoutuu merestä nimetön mies. Lukija pääsee tutustumaan niin tuntemattoman miehen mysteeriin kuin pienen saaren ihmisten elämään tarkkakatseisen leskirouva-Maggien silmin. Fletcher kuljettaa tarinaa nykyhetkessä, kuitenkin myös palasen mennyttä mukaan kietoen. Kuulostaa aika ihanalta ja kiehtovalta, vai mitä? Lisää infoa kirjasta Liken sivuilla.

Ja nyt siihen lupaamaani arvontaan. Kommentoimalla tähän postaukseen, oletko lukenut aikaisemmin Fletcheriä ja jos niin mitä, tai mikäli et ole, minkä teoksen haluaisit lukea, osallistut arvontaan. Siitä saa yhden arvan ja toisen arvan saa jos linkittää tämän postauksen blogissaan tai vaikka FB:ssä. Arvonta kestää torstaihin 28.2 saakka. Kun kommentoit, ilmoitathan monellako arvalla osallistut. Ilmoitan voittajat 1.3 perjantaina blogissani ja viikonlopun aikana toivon voittajilta yhteystiedot, jotta voin toimittaa ne eteenpäin kirjojen lähettämistä varten.

Siispä ei muut kuin arpaonnea kaikille!!!

54 kommenttia:

  1. Jee, arvonta - osallistun kahdella :) Rakastin Irlantilaista tyttöä ja haluan lukea paitsi Tummanhopeisen meren, myös hyllyssäni jo odottavan Meriharakat. Noidan rippi sen sijaan ei aiheensa puolesta niin kiinnosta.

    VastaaPoista
  2. Ihana arvonta! Luin tämän viime kuussa englanniksi (blogiarvioni on osoitteessa http://tarinautical.blogspot.fi/2013/01/susan-fletcher-silver-dark-sea.html) ja rakastuin! Lisäksi olen lukenut Noidan ripin joka oli yhtä ihana! Haluaisin lukea Fletcheriltä kaiken, mukaanlukien tämän kirjan suomeksi joten olen arvonnasa mukana.

    VastaaPoista
  3. Ai niiin, linkitin facebookiin joten olen kahdella arvalla pelissä.

    VastaaPoista
  4. Kahdella mukana! Linkitän, kunhan mieheni päästää minut koneelle - puhelimella se ei onnistu :-D Noidan rippi oli ihana ja Meriharakat huhuilevat kutsuvasti kirjahyllystä. Tästäkin olen pyytänyt a.kipaletta, mutten ole sitä vielä saanut. Tahdon kokeilla (onnetonta) arpaonneani, tämä teos olisi monelle mieluinen lahja.

    VastaaPoista
  5. Meriharakat on nyt ehdottomasti lukulistallani kun kurkkasin arviosi. Tämä uusinkin kiinnostaisi, joten kahdella arvalla mukana (linkitin blogiini)! :)

    VastaaPoista
  6. Osallistun yhdellä! En ole lukenut yhtään Fletcherin kirjaa, mutta Meriharakoista olen kuullut paljon positiivista.

    VastaaPoista
  7. Olen lukenut Noidan ripin ja Meriharakat, joista molemmista pidin kovasti. Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  8. En ole vielä lukenut yhtäkään Fletcherin teosta, mutta jokainen niistä kiinnostaisi! Yhdellä olen mukana.

    VastaaPoista
  9. Olen kahdella arvalla mukana, linkitin facebookissa. En ole lukenut vielä, mutta Irlantilainen tyttö odottaa minua kirjastohyllyssä innokkaana, siitä olen kuullut paljon kehuja.

    VastaaPoista
  10. Olen lukenut Irlantilaisen tytön, joka oli mielestäni ihan ok. Tämä vaikuttaa kyllä kiinnostavalta! Olen kahdella mukana!

    VastaaPoista
  11. Yhtäkään en ole lukenut, Meriharakat kiinnostaa ja odottaa lukemistaan. Yhdellä mukana...

    VastaaPoista
  12. Tuosta Noidan ripistä olen lukenut monesta blogista, ja se odotteleekin omalla lukulistallani. Toki tähän uuteen olisi hienoa tutustua myös, yhdellä arvalla mukana :).

    VastaaPoista
  13. Jes, tähän täytyy osallistua kahdella arvalla (linkitän blogini fb-sivulle)!

    Olen lukenut Fletcheriltä vasta Noidan ripin, johon ihastuin ikihyviksi. Omasta hyllystä löytyy lisäksi Meriharakat ja Irlantilainen tyttö, odotukset ovat niiden suhteen korkealla :)

    VastaaPoista
  14. Noidan rippi on minulla kerran ollut lainassa, mutten ehtinyt lukemaan kun jo joku sen varasi. Se on edelleen TBR-listallani.

    Linkitän blogini fb-sivulle!

    VastaaPoista
  15. Jee, mukana yhdellä. Olen lukenut Noidan ripin ja pidin siitä enemmän kuin olisin ikinä uskonutkaan!

    VastaaPoista
  16. En ole lukenut Fletcheria, mutta Meriharakat on hyllyssä ja odottaa lukuvuoroaan. Tämäkin kyllä kiinnostaisi, joten osallistun yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  17. Yksi arpa, kiitos! En ole vielä lukenut Fletcheriä, mutta lainasin juuri Irlantilaisen tytön. (Enkä ole vielä lukenut Knausgård-juttuasikaan, haluan saada omani kirjoitettua ensin. :)

    VastaaPoista
  18. Noidan rippi on edelleenkin kirjapinossa! Valitettavasti

    VastaaPoista
  19. En ole vielä lukenut kirjailijalta mitään, vaikka minulla on Meriharakat hyllyssä. Osallistun yhdellä. :)
    Mukava arvonta.

    VastaaPoista
  20. Mulle mulle mulle mulle! OIen lukenut kaiken suomennetun ja odotan tätä vimmatusti! Kaksi arpaa (linkitin blogiini), kiitos!

    VastaaPoista
  21. En ole lukenut yhtään, Meriharakat on kovin kehuttu, ehkä siitä olisi hyvä aloittaa? Hippu (hippu@outlook.com)

    VastaaPoista
  22. Olen lukenut Noidan ripin ja Irlantilaisen tytön ja pidin molemmista ihan hirmuisen paljon! Meriharakat on vielä lukematta, mutta tarkoitus on tarttua siihn tämän kevään aikana. :)

    Olen kahdella arvalla mukana (linkitän blogiin!) :))

    VastaaPoista
  23. Luin Meriharakat ja pidin kirjasta paljon. Olen kahdella mukana, linkitän seuraavaan postaukseeni.

    VastaaPoista
  24. Yhdella mukaan, en ole lukenut mitään noista kirjailijan kirjoista, siis kelpaa mikä vaa.

    VastaaPoista
  25. En ole vielä lukenut yhtään Fletcherin kirjaa, mutta kiinnostukseni kirjailijan teoksiin on herännyt houkuttelevien kirjablogiarvioiden kautta. Meriharakat odottelee jo hyllyssäni ja muutkin kirjailijan kirjat kuullostavat kiinnostavilta. Osallistun arvontaan yhdellä arvalla. t. Tuija


    VastaaPoista
  26. En ole vielä ehtinyt lukea mutta tarkoitus on ollut kun aikaa liikenisi. Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  27. Oi, Susan Fletcher! <3 Olen lukenut häneltä kaiken tähän mennessä suomennetun, joista Noidan rippi kiri juuri ja juuri Meriharakoiden edelle suosiossa.

    Yhdellä arvalla mukana. :)


    'Mariem

    VastaaPoista
  28. Enpäs ole lukenut yhtään, pelkään, että ovat liian pelottavia yöpöydälle! Mutta tuon viimeisimmän kyllä lukisin :)

    VastaaPoista
  29. Fletcher on minulle täysin uusi tuttavuus, joten tämä Tummanhopeinen meri kiinnostaa :D Osallistun arvontaan yhdellä arvalla! :)

    VastaaPoista
  30. Kahdella mukana :)
    En ole vielä lukenut yhtään Fletcheriä, mutta Meriharakat ostin omaksi ja aion sen (tietenkin) myös lukea.

    VastaaPoista
  31. En ole lukenut vielä yhtään Fletcheriä, mutta tuo Noidan rippi ainakin kuulostaa todella mielenkiintoiselta! Yhdellä arvalla mukana. :)

    VastaaPoista
  32. Minäkään en ole lukenut vielä yhtäkään Fletcherin kirjaa, mutta aikomus on ollut. Meriharakat on TBR 100 -listallani, mutta kaikki kirjailijan kirjat kiinnostavat! Linkitän blogiini, joten kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  33. Olen lukenut Fletcheriltä aikaisemmin Irlantilaisen tytön, mutta se ei kyllä oikeastaan sytyttänyt. Ehkä odotin siltä liikaa, sillä Irlanti paikkana kiinnostaa minua jokseenkin paljon. Noidan ripin voisin haluta lukea myös, se vaikuttaa mielenkiintoiselta.

    Osallistun arvontaan kahdella arvalla eli linkitän blogiin.

    VastaaPoista
  34. Minullakin on Fletcherit lukematta, mutta Noidan rippi täytyy ehdottomasti lukea. Kahdella mukana ollaan ja linkittelen blogiini!

    VastaaPoista
  35. Olen lukenut Susan Fletcheriltä aiemmin vain Noidan ripin, josta pidin kovasti. Aikomus on ollut lukea lisääkin.

    Olen mukana kahdella, linkitän Facebookissa. :)

    VastaaPoista
  36. En ole koskaan lukenut, mutta Irlantilainen tyttö kiinnostaisi. Yhdellä mukana

    VastaaPoista
  37. En ole vielä lukenut, mutta aikomuksena on. Mielelläni luen kaikki teokset ilmestymisjärjestyksessä. Osallistun yhdellä arvalla.
    Nimimerkki Neiti Kesäheinä

    VastaaPoista
  38. hyvältä vaikuttaisi, osallistun kahdella.

    x_unrated at hotmail.com

    VastaaPoista
  39. eipä ole tuttu, mutta mielellään uuteen aina tutustuu!

    Kahdella lähden tavoittelen jaion facebookissa.

    mariestrange(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  40. En ole lukenut vielä yhtään Fletcheriä, mutta Noidan rippi vaikuttaa lukemisen arvoiselta.
    Yhdellä arvalla mukana. Olisi niin mukava voittaa lomalukemista :)

    VastaaPoista
  41. Susa, kuten tiedät, Meriharakat on sielukirjani. Muistakin olen pitänyt, mutta Irlantilainen tyttö ei ollut ihan minulle, vaikka olenkin Irlanti-fani.

    Olen mukana NYT vain yhdellä.

    Kiitos vinkistä: Kirja on jo matkalla minulle!

    VastaaPoista
  42. En ole lukenut vielä yhtään ko. kirjailijan teosta, mutta nyt luen. Osallistun yhdellä arvalla. Tuuli

    VastaaPoista
  43. Olen lukenut Noidan ripin ja Meriharakat. Molemmista tykkäsin valtavasti, Fletcherin kirjoitustyyli on ihana. Noidan rippi on suosikkini, kauniskaunis kirja. Yhdellä arvalla osallistun :)

    VastaaPoista
  44. Oi, hyvä arvonta! Olen mukana yhdellä arvalla. En ole lukenut Fletcheriltä vielä mitään, mutta olen kovin vakuuttunut siitä, että tulen ihastumaan hänen teoksiinsa samalla tavalla kuin esimerkiksi Sarah Watersin.

    VastaaPoista
  45. En ole lukenut, mutta tämä vaikuttaa mielenkiintoiselta. Kahdella arvalla mukana (FB linkitin)

    VastaaPoista
  46. Tähän on pakko osallistua, juuri lopetin Irlantilaisen tytön toista kertaa ja sitten osuin lukemaan arvonnastasi... En ihan tiedä mikä, mutta jokin siinä vain kolahtaa. Meriharakoita en vielä ole lukenut, haluaisin kyllä. Linkitän kohta blogiini, eli kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  47. En ole koskaan lukenut Susan Fletcheriä, mutta aina olisi mukava voittaa kirja. Jollen voita niin lainaan kirjastosta. Yhdellä mukana.

    VastaaPoista
  48. On vasta suunnitelmissa lukea hänen kirjojaan, kaikki käyvät.
    1 arpa.
    minttu47

    VastaaPoista
  49. En ole lukenut, kiinnostaa kuitenkin, aika vaan on niin rajallista.Julkaisen myös profiilissa. Siis kaksi arpaa.

    VastaaPoista
  50. Kyllä minäkin nyt taidan osallistua tähän arvontaan kahdella arvalla. :)

    Sanotaan nyt vaikka niin, että Fletcherin Irlantilainen tyttö on tuttu, rakastan sitä kirjaa. Aion lukea koko Fletcherin tuotannon pikkuhiljaa, ja olen varma että rakastan tätä uutukaistakin. <3

    VastaaPoista
  51. Oih, hieno arvonta! Minä en ole vielä Fletcheriä lukenut, mutta tilasin kirja-aleista hänen Meriharakat-teoksen, jonka tahtoisin tässä kevään aikana saada lukuvuoroon. Kovat odotukset, koska kirjaa on niin kehuttu. Kahdella tavoittelen uutukaista. :-)

    VastaaPoista
  52. Yhdellä arvalla mukana.

    En ole vielä lukenut Susan Fletcheriltä mitään, mutta tuon tummanpunainen meri kiinnostaisi lukea. :)

    VastaaPoista
  53. En ole lukenut mutta kiinnostunut - jos ei arpa suosi, haen kirjastosta! Eli yhdellä arvalla mukana.

    Sirkka

    VastaaPoista
  54. Vieläkö ehtii... Vielä en ole lukenut, mutta kovasti kiinnostaisi tutustua hänen teoksiinsa. Yksi arpa. Hiisukas

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)