sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Tess Gerritsen: Hiljainen tyttö

Tess Gerritsen: Hiljainen tyttö
Kustantaja: Otava 2011
Alkuteos: The Silent Girl 2011
Suomentanut: Ilkka Rekiaro
Sivuja: 349

He ovat nyt kumpikin poissa. Ensin tyttäreni ja sitten mieheni riustaistiin sylistäni. Miten ihminen jaksaa elää, kun hänen sydämensä on särkynyt - ei vain kerran vaan kahdesti? Mutta tässä minä olen, yhä voimissa, yhä hengissä.
Toistaiseksi.

Viisikymppinen aasialaisnainen Iris Fang menetti melkein kaksikymmentävuotta takaperin sekä miehensä että tyttärensä. Suru ja ikävä eivät ole jättäneet häntä vieläkään rauhaan. Iris pitää kamppailulajikoulua ja yrittää elää nomaalia elämää edes jossain määrin. Kun Bostonin kiinalaiskorttelista löytyy naisen käsi, menneisyys kolkuttelee peruuttamattomasti Irisin ovelle. Iris on kantanut monenlaisia salaisuuksia sisimmässää koko tämän ajan, mutta ennen kaikkea varmuutta siitä, ettei hänen miehensä kuollut ystävän kädestä vaan hirmuteon takana oli jotain muuta. Kun rikosetsivä Jane Rizzoli jututtaa kollegansa kanssa Iristä, Iris tajuaa, että ehkä nyt on vihdoin tullut lopullisen tilinteon aika. Jane näkee, että Iris salaisee jotain, mutta juttuun paneutuessaan saa huomata, että vanha tragedia on paljon monimutkaisempi kuin mitä kukaan on voinut olettaa. Myös oikeuslääkärinä toimiva Maura joutuu mukaan jutun selvittämiseen vaikka omissakin murheissa tuntuu nyt olevan tarpeeksi. Jutun syövereihin joutuessaan Jane joutuu pohtimaan omaa käsitystään siitä, mihin uskoo ja mihin ei. Vanhat aasialaiset uskomukset tuntuvat yhtäkkiä olevan olennaisena osana juttua, mutta mikä on todellista ja mikä ei?

Vihreä lohikäärme vedestä nousee.
Tuuli kukkiin puhaltaa.
Valkoiset pilvet taivaalta kiitävät.
Musta tiikeri vuorta etsii.

Ja sitten, kun järki kohtaa epävarman, on Jane itse kaiken keskellä...

" Minä näin sen ", jane kuiskasi. " Sen olennon, jonka sinä näit katolla." Jalat tuntuivat sulavan hänen altaan; hän luisui istualleen ja nojasi seinään. " Se pelasti henkeni."

On mukavaa huomata, että yhden lempidekkaristini tärkeimmän sarjan kirjat edelleen ovat koukuttavaa luettavaa. Luin tovi sitten Tess Gerritseniltä uuden teoksen, Joka tulella leikkii, ja pidin siitä mutta en ihan niin paljon kuin Rizzoli & Isles -sarjan kirjoista. Tuon luettuani tajusin, etten ole lukenut Jääkylmän jälkeen yhtään sarjan myöhemmistä osista ja päätinkin kokeilla, miltä kirjat nyt maistuvat. Jääkylmä edustaa mielestäni parasta Gerritseniä. Aika nopeasti tämäkin sarjan osa vei mukanaan ja erityisesti tuo kirjan myyttinen osuus kiehtoi kovasti. Alku oli ehkä vähän hitaampitempoista, mutta puolivälin tienoilla luin jo ahnaasti. Ei ihan yllä tämäkään Jääkylmän veroiseksi mutta ehdottoman hyvää ja varmaa Gerritseniä kyllä. Lempparini Maura oli tässä osassa enemmänkin sivuosassa mutta toisaalta juuri Iris Fangin tarina oli niin kiinnostava, että oli mukavaa kun siihen keskityttiin intensiivisesti.

Nyt on varmaan joku dekkari-imu päällä, sillä tartuin seuraavaksi juuri ilmestyneeseen Jääkaksosiin ja se kyllä vaikuttaa ihan hurjan jännältä ja koukuttavalta heti alusta asti. Siitä siis juttua piakkoin!

1 kommentti:

  1. Gerritsen on ehdottomasti yksi kestosuosikeistani dekkareiden saralla, mutta viimeisimmät kirjat ovat silti jääneet lukematta, koska hyviä jännäristä on ilmestynyt lähiaikoina niin valtavasti. Jääkaksosten pariin pääsemistä odotan myös innolla.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)