sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Anna Snoekstra: Peilikuva

Anna Snoekstra: Peilikuva
Kustantaja: HarperCollins Nordic 2017
Alkuteos: Only Daughter 2016
Suomentanut: Päivi Paju
Sivuja: 304

Äiti kääntyy ja avaa oven. Luulen näkeväni hänen pyyhkäisevän kasvojaan.
" Tule sisään, Bec."
Hänen äänensä murtuu, ja minä tajuan, että olen läpäissyt testin. Olen selvinnyt. Tämä on minun kotini, minun elämäni. 
Tästä eteenpäin minä olen Rebecca Winter.

Kun kuusitoistavuotias Rebecca Winter katosi yksitoista vuotta sitten matkallaan töistä kotiin, vain hänen puhelimensa löytyi maasta. Poliisikin on ihmeissään, että miten Rebecca oli saattanut kadota kadulta kuin tuhka tuuleen ilman, että kukaan oli nähnyt tai kuullut mitään. Vuodet kuluvat, kunnes yksitoista vuotta myöhemmin poliisi pidättää nuoren naisen myymälävarkaudesta ja nainen kertoo olevansa kadonnut Rebecca. Nainen näyttää vahvasti kyllä Rebeccalta, mutta ei kertomansa mukaan muista mitään. Poliisi ei tiedä, että tuo nuori nainen on päättänyt pelastaakseen oman nahkansa, tekeytyä kadonneeksi Rebeccaksi. Hän on televisiosta seurannut Rebeccan katoamiseen liittyvää uutisointia ja ihmetellyt itsekin, kuinka paljon hän muistuttaa Rebeccaa. Surun musertamat vanhemmat ottavat hänet avosylin vastaan kyseenalaistamatta mitään. Katoamisen parissa aikanaan työskennellyt poliisi ei kuitenkaan tunnu täysin hyväksyvän tarinaa. Ja juuri kun hän luulee saaneensa itselle uuden elämän uutena Rebeccana, hän saa huomata olevansa vaarassa. Käykö hänelle samoin, kuin oikealle Rebeccalle yksitoista vuotta sitten?

Miksi hän tuntui uskovan, että minä suojelen jotakuta? Siinä ei ollut järkeä. Katson uudestaan valokuvaa, sitä jossa Bec hymyilee, mutta hänen silmänsä ovat surulliset. Oliko hän jotenkin tiennyt? Oliko hän tiennyt, että hänen kohtalonsa olisi traaginen? Kohotan pulloa hänelle, ennen kuin siemaisen uudelleen.

Australialaisen Anna Snoekstran esikoisromaani Peilikuva onnistui yllättämään. Pitkästä aikaa minulla ei ollut minkäänlaisia odotuksia luettavaa kirjaa kohtaan. Ilokseni sain huomata, että hyvin pian lukemisen aloitettuani olin vahvasti koukussa ja nautin todella paljon tästä sujuvasti kirjoitetusta psykologisesta trilleristä. Posiitiivista oli myös se, että jännite jaksoi oikeasti pitää otteessaan ihan loppuun saakka. Voin kuvitella, että tästä saisi myös hienon elokuvan. Snoekstrallahan on käsikirjoittajataustaakin. Peilikuva on todella koukuttava ja yllättävä trilleri, joka tekee mieli lukea yhdellä ahmaisulla. Pidin paljon!

3 kommenttia:

  1. Tykkäsin. Mielenkiintoinen trilleri. Koukuttava. Ja kirjailija on australialainen, joten luin ihan mielenkiinnolla miljöökuvauksia.

    VastaaPoista
  2. Minua on hieman epäilyttänyt tämä kustantamo, mutta laadussa ei siis moitittavaa? Voisiko olla vaikka Tammen julkaisema?

    VastaaPoista
  3. En ole lukenut ennen tämän kustantajan kirjoja. Ymmärtääkseni osa on kevyempää "Harlekiini-tasoa", mutta tämä oli kyllä kelpo jännäri!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)