Tyrkyllä(kö) mediassa

Kirjoittamani Veljen vaimo-kirjan arvostelun kommenttiosiossa, täällä, käydään mielenkiintoista keskustelua siitä, saako kirjailija itse kovasti mainostaa kirjaansa, varsinkaan etukäteen. Pitäisikö vain kaikessa hiljaisuudessa kirjoittaa kirja ja luottaa, että kustantamo tekee mitä tekee ja lukijat löytävät kirjan, jos löytävät? Koska aihe tuntuu kiinnostavan, ajattelin tehdä tähän pienen keskustelunavauksen aiheesta.

Osa tuntuu olevan sitä mieltä, että on suorastaan ärsyttävää, jos kirjailija itse aktiivisesti tuo itseään kirjan myötä julkisuudessa esille. Osa taas kokee, että se on ajan henki, eikä siinä ole mitään ärsyttävää. Lukijahan voi itse valita, mitä lukee ja jos joku ärsyttää, lienee sen voi jättää lukematta. Samoin kuin kirjailijaan kohdistuvat jutut tai ohjelmat katsomatta. Toisaalta uskotaan, että hyvä tuote myy itse itsensä, mutta entäpäs kun kirjojen maailma on niin valtaisia, ja monikaan kusntantamo ei oikein tohdi satsata esikoiskirjailijan isoon mainostamiseen, eikö oikeana riskinä ole se, että osa kirjoista jää pimentoon? Tokihan hyvä kirja löytää vielä vuosienkin päästä lukijoita, kun joku suosittelee jollekin, mutta eikö saisi toivoa, että kirja ilmestyessään heti tavoittaisi monet lukijat?

Minä luen paljon, ja vaikken enää ole kirja-alalla töissä, seuraan aika aktiivisesti ilmestyviä kirjoja, mitä mistäkin on tulossa. Silti huomaan jälkikäteen, kun törmään kirjastossa tai kirjablogissa johonkin kirjaan, että moni hyvä kirja jää ilmestyessään huomaamatta. Ja jopa suosikkikirjailijoideni uutuuksienkin kohdalla voi näin käydä. Melkein vetäisin aamuteeni henkeen kun eräänä aamuna huomasin, että kestosuosikiltani Anna-Leena Härköseltä oli tullut kirja, josta en ollut tiennyt etukäteen. Ei siis voi ihan sanoa, että kyllä hyvä kirja myy itse itseään tai jos myykin, niin hitaasti ja ajan saatossa. Toki lukijoiden keskuudessa jo sijansa vakiinnuttaneet kirjailijoiden teokset myyvät melkein kuin itsestään.

Kun asiasta olen käynyt keskustelua muiden kanssa, osa on sanonut, että ei osaa muutoin selittää ärsyyntymistään, kuin että se herättää vain sellaisen reaktion, että ensinnäkin kirjan on oltava huono tai kirjailijan jotenkin ärsyttävän itserakas, jos siitä pitää tehdä iso numero jo ennen julkaisemistaan. Minua kiinnostaa kuulla, että miksi? Eikö tekemisistään saisi olla ylpeä tai aidon kiinnostunut toteuttamaan itseään sillä saralla, jossa kokee olevansa hyvä? Miksi lytätään, sen sijaan että rohkeasti katsottaisiin ensin, että no oliko se nyt niin hyvä, että kannatti kohkata? Jos kirja sitten on kerta kaikkisen huono isoimman yleisön mielestä, niin sitten on. Mutta eikö olisi reilua antaa mahdollisuus, niin kirjailijalle kuin lukijalle itselleenkin saada ehkä hieno lukukokemus?

Ilmiöstä puhuttaessa tulee usein esille aika negatiivissävyinen sana, tyrkky. Mikä on tyrkky? Luokitellaanko heti tyrkyksi, jos uskaltaa pitää vähän ääntä itsestään eikä lymyile piilossa hissun kissun? Entä mitä sanotaan julkisuudenhenkilöstä, joka haluaa julkisuuteen vain itsensä takia, eikä minkään ns. ansion? Haluaa lehtien palstoille ja antaa avoimia artikkeleita elämästään vähän väliä ilman mitään todellista asiaa. Tunkee julkisuuteen melkeinpä hinnalla millä hyvänsä. Eikö sellainen ole jo tyrkky? Mutta entä jos on tehnyt jotain oikeasti merkityksellistä, ansiokasta tai ainakin toivoisi niin tehneen ja haluaa sille asialle julkisuutta, leimautuuko väkisin tyrkyksi?

Blogit ovat tuoneet sen mahdollisuudeen, että kirjailija ja lukijat voivat aika suoraan vaihtaa mielipiteitään ja ennen kaikkea lukijat antaa palautetta kirjasta. Ja kun nyt pohditaan tätä ilmiötä nimenomaan kirja-alalla, niin minusta asia erikseen on se, että joku ei pidä jostain kirjasta. Sehän on ihan luonnollista, eikä kukaan kirjailijakaan varmasti sitä oleta. Kyllä sen saa ja pitääkin sanoa, jos joku kirja vain ei kolahda. Mutta minua lähinnä ihmetyttää se ilmiö, että osa haluaa lynkata koko ihmisen vain siksi, että kirjailijan julkisuuteen tulo ns. etukäteen ärsyttää.  Nämä ovat aika monimutkaisia asioita, vai mitä tuumaatte? Minusta on mielenkiintoista ja hedelmällistä pohtia niin muiden kuin omiakin reaktioita tässä ilmiössä.

Toivoisinkin tästä kanssanne asiallista keskustelua ja ilman, että kohdistetaan sitä suoraan keneenkään henkilöön. Keskusteltaisiin ilmiöstä yleisellä tasolla ja olisipa mukavaa saada kirjailijoitakin tai kustantamojen edustajia jättämään kommenttia aiheesta!

HUOM: Korostan edelleen sitä, että keskusteltaisiin tästä ilmiöstä yleisellä tasolla, eikä niin, että keskustelu kääntyy vähän väliä joihinkin henkilöihin suoraan.  On totta, että ilmiö on nyt voimakkaasti esillä Veljen vaimo-kirjan kirjoittajan HHH:n myötä, mutta tämän postauksen tarkoitus ei ole ruotia häntä tai ketään muutakaan kirjailijaa, vaan puhua ilmiöstä, johon hänkin toki liittyy.

Käsissäni on kuuma peruna, kuka ottaa kopin ensimmäisenä? Tyrkkyilläänkö vähän yhdessä ;)?

Kommentit

  1. Älyttömän hyvä avaus. Joskin vain yksi asia pisti silmään ;) Ääripäät. Joko siis hissukseen kustantamon markkinoinnin varaan jäävä kirjailija tai sitten aktiivisesti itseään joka paikassa itseään esiin nostava.

    Ääripäät eivät ole siis hyvä asia, mielestäni. Minusta on täysin ok, jos kirjailija esiintyy kirjansa tiimoilta kirjakaupoissa, -messuilla jne. Useinhan tämä pyyntö tuleekin nimenomaan yleisöltä!

    Pohdin tarkemmin mikä tuossa HHH:ssa ehkä pisti silmään; hän markkinoi kirjaa, jota ei vielä ollut. Ja se ei oikein kirjamaailmassa tunnu luontevalta toisin kuin vaikkapa pelikonsolien tai puhelimien maailmassa. (Tämä näin esimerkinominaisuudessa henkilöön kohdistuen.)

    Kukas kissan hännän nostaisi ellei kissa itse? Tekemisistään saa tietysti olla olla ylpeä. Tuotostaan (valmista sellaista!) saa markkinoida. Mutta tyylillä. Mikä se tyyli on, onkin sitten asia, joka varmasti herättää mielipiteitä ja on makuasiakin. Vähän samaan tyyliin kuin toiselle kirja on hyvä ja toiselle huono.

    Otan esimerkin mielestäni hyvin epämiellyttävästä tyylistä; ostoskeskuksissa olevat suoristusrautojen ja käsivoiteiden myyjät. Se on puhdasta tyrkyttämistä enkä siedä sitä lainkaan. Se luo negatiivisen mielikuvan tuotteeseen, vaikken ole edes kokeillut. Ovathan hekin varmaan ylpeitä markkinoimastaan tuotteesta! Ja saavat ollakin, en minä sillä. Tuote saattaa olla hyväkin. Mutta omalla toiminnallani (so. ostamalla) en halua kannustaa tuollaista markkinointia.

    Hyvää markkinointia minusta olisi tuossa vaikka mainokset, edustaminen ständillä ilman että minua ohikulkijana nyitään hihasta (excuse me!!!!). Eli tavallaan esillä saa olla, muttei mekkaloida ja tyrkyttää itseään.

    Miten tämä sopisi kirjamaailmaan? Tuskin kukaan menee ostoskeskuksiin kauppaamaan kirjojaan ;)
    En osaa antaa siihen suoraa vastausta. Mutta liian monessa paikassa yhtä aikaa esillä oleminen (lehdistö, netti, tv...) luo epämiellyttävän kuvan. En vaan mahda sille mitään. Osa (esikois)kirjoista jää huomiotta, mutta vain täydellisessä maailmassa kaikki saisivat tasan saman verran näkyvyyttä. Ei nykyihmisen kapasiteetti varmaan edes kestä sitä informaatiotulvaa, kun se on lujilla jo nyt.
    Ihan yhtä lailla minulta menee ohi osa uutuusmeikeistä, -valmisruoista, -muodista, -peleistä... Kuulen niistä aina milloin mistäkin.

    Tulipa sekava ja lavea vastaus! Jään innolla seuraamaan keskustelua!

    VastaaPoista
  2. Hyvä kun otit asian esille, Susa:) Minä olen suoraan sanottuna ihmetellyt heitä, jotka haukkuvat tyrkyiksi niitä kirjailijoita jotka mainostavat kirjaansa ja itseään. olen täysin samaa mieltä kanssasi siitä, että monen monet kirjat jäävät ihan huomaamatta (ainakin minulta) jos niitä ei mainosteta missään. Onneksi löysin kirjablogimaailman;) Olen aika varma siitä, että esim. Henna Helmi Heinosen loistava Veljen vaimo olisi jäänyt minulla lukematta ilman Heinosen kirjoittamaa blogia. En myöskään olisi ikinä lukenut Pasi Ilmari Jääskeläisen loistavaa Harjukaupungin salakäytävät-romaania jos en olisi blogeista lukenut kehuja siitä (vaikka tällainen blogi"mainos" onkin hieman eri juttu..). Minä siis ymmärrän todella hyvin, että kirjailijat haluavata mainostaa kirjaansa jossakin etukäteen ja tuoda näkyvyyttä kirjoilleen. Etunenässä minusta on kyse kirjailijan työstä, siitä, että haluaisi elättää itsensä tekemällä sitä mistä eniten pitää (=kirjoittaa). Minusta se, mitä tekee työnsä vuoksi, ei kerro ihmisestä todellakaan kaikkea, eikä ihmistä voi arvostella vain sen vuoksi.
    Julkisuudessa on niin monia "oikeasti tyrkkyjä" jotka eivät ole tehneet yhtään mitään (mitään nimiä nyt mainitsematta), että en ymmärrä miksei kirjailijat saisi näkyä julkisuudessa....

    Monimutkainen aihe, todellakin mutta hyvä että otit asian puheeksi!:)

    VastaaPoista
  3. Morre: Kiitos mielenkiintoisesta vastauksesta! Ja toitkin heti esille sen tärkeän asian, jonka tietoisesti jätin pois, sillä tuntuu, että osa lukijoista jotenkin odottaa kirjailijalta jompaa kumpaa ääripäätä.

    Luulenpa, että ainakin esikoiskirjailijana voi olla vaikea päästä siihen ns. kultaisen keskitien vaihtoehtoon, ellei ole sellaisen kustantamon kirjoilla, jotka uskaltavat pitää vähän enemmän ääntä esikoiskirjailijoistaan varsinkin ja siten tuoda kirjoja tietoisuuteen niin, että vaikka joku naistenlehti kiinnostuu tekemään jutun ilman että kirjailija itse on aktiivinen osapuoli ensin.

    Mutta siis ymmärrän tuon pointtisi tuosta ja itsekin koen, että se olisi ehkä lukijankin näkökulmasta ideaalein tapa, eli "silleen sopivasti".

    Oi, tuo tapa, kun ihmisiä tosiaan revitään melkein hihasta kokeilemaan jotain vempaimia tms, on kyllä tyrkyttämistä pahimmillaan ja se saa minutkin äkäiseksi.

    Tuo on totta, että ei pelkästään kirjoissa, vaan monen muunkin asian kohdalla se tarjonnan määrä on niin hurja, ettei kuluttaja voi oikein mitenkään pysyä perillä heti kaikista uutuuksista. Ja toisaalta, ei ole tarvekaan. Mutta tässä sitten taas tullan juuri siihen, että kun tämä ajan henki on tällainen, että tarjontaa on enemmän melkein kuin kysyntää olisi, niin miksei saisi silloin omaa tuotettaan , oli se sitten kirja tai huulipuna, mainostaa.

    Liittyen sitten tuohon, että mainostetaan tuotetta, jota vielä ei ole, niin sellainen kyllä on omiaan varmasti herättämään epäluuloja. Toisaalta tuossa nimenomaisessa tapauksessa olen ymmärtänyt, että kyse on yhden ihmisen matkasta blogin avulla kohti kirjailijuutta, kirjaa. Ettei siinä tavallaan vielä ole ns. myyty mitään, vaan avoimesti kerrottu yhdestä prosessista. Mutta kuten toivoin, ei aleta tässä yksityiskohtaisemmin ruotimaan ketään henkilökohtaisesti ;)

    VastaaPoista
  4. Sanna: Tämä "tyrkky-ilmiö" tuntuu olevan sillä tavalla hankala, että osa kokee tyrkyksi ihmisen, joka antaa pyydettäessäänkin haastattelun lehteen, mutta osa taas sitten sellaisen, joka soittaa sinne lehteen ja tarjoaa haastatteluaan. Ja kun taustalla on vielä se, että mistä syystä kukin haluaa joko julkisuuteen tai julkisuutta. Nekin ovat minusta vähän eri asioita. Haluta itse julkisuuden parrasvaloihin jatkuvasti tai haluta jollekin tekemälleen asialle julkisuutta.

    Hankalia, mutta äärimmäisen mielenkiintoisia juttuja ;)

    VastaaPoista
  5. Loistava kirjoitus. Luen mielelläni aina uutuuskirjoista, mutta siinä vaiheessa alkaa ärsyttää, jos kirjailija vierailee lyhyessä ajassa kaikkissa naistenlehdissä ja hömppäohjelmissa.

    VastaaPoista
  6. Blogissa tekemisistään (etukäteenkin) kertominen on minusta ok. Jotenkin en näe blogia mainoksena tai tyrkyttämisenä. Enhän minäkään kirjabloggaana pyri mainostamaan tai tyrkyttämään kenenkään tuoteta. Blogi on minulla siksi, että haluan jakaa lukukokemuksia muiden kanssa ja se on myös itselle avuksi.

    On totta, että esikoiskirjailijan asema on tässä mielessä vähän epäreilu. Mutta näinhän se on alalla kuin alalla; pohjalta on vain tie ylöspäin.

    Suhtaudun tosin yhtä tympeästi jo kokeneen kirjailijan teoksen etukäteismarkkinointiin. Minusta on ok, että vaikkapa lehdessä joku kertoo, että valmisteilla on uusi romaani, mutta jutun pääpointti on muualla. Mutta jos koko juttu perustuu siihen, niin tulee vähän tympeä olo. Kertomisen ja mainostamisen ero tietysti onkin kuin veteen piirretty viiva...

    Tämä on osin varmaan myös suomalaiseen kulttuuriin kuuluva ilmiö, jossa tyrkyttämiseen suhtaudutaan penseämmin. Ymmärtääkseni esim. USA:ssa itsensä voimakas esiintuominen on suorastaan edellytys.

    Mutta joo... Ehkä annan suunvuoron välillä muillekin :D

    VastaaPoista
  7. Ihan totta! "Tyrkky-ilmiö" on todella hankala koska kaikilla on niin eri käsitykset ja ajatukset siitä. Minun ajatuksissani on ainakin suuri ero "julkkistyrkyn" (haluaa julkisuuteen hinnalla millä hyvänsä) ja henkilön, joka haluaa julkisuutta jollekin tekemälleen asialle välillä. Siksi en haluaisi kutsua jälkimmäisiä tyrkyiksi...Hankalia juttuja;)

    VastaaPoista
  8. Aarre: Tuo on totta omalla kohdallani, että jos näen jonkun julkisuuden henkilön aina jossain lehdissä, tv-ohjelmissa, tulee sellainen negatiivinen fiilis, että miksi tuon pitää JOKA paikkaan tunkea, kun hän ei ns. myy / mainosta mitään. Eli omana itsenään on vaan joka paikassa esillä ilman mitään ns. suurempaa funktiota. Vai onko funktio ns. itsensä myyminen medialle uudestaan tai vahvemmin? Eli onko se vain se julkisuuden kaipuu, pienten rahallisten palkkioiden tarve vai mikä ajaa yhden ja saman ihmisen aina moniin lehtiin jne. Huomasin yhdessä vaiheessa parista näyttelijästä, että he olivat niin perhe-kuin sisustuslehtien kannessa kertomassa milloin mistäkin ja kaiken maailman tv-visailuissa. Silloin tuli mieleen kyllä sana tyrkky.

    Mutta toisaalta, onko siinäkään mitään väärää? Saako kukin tyrkyttää itseään tai tuotoksiaan mediaan niin paljon kuin haluaa, ja valta on meillä "katsojilla/kuluttajilla/lukijoilla" sulkea silmämme sellaisilta mitkä ärsyttää?

    VastaaPoista
  9. Mutta eikös ns. julkkistyrkkykin hae julkisuutta jollekin tekemiselleen? Tanssiryhmälle? Uutussinglelle? Nostetta malliuralle?
    Harva kai suoraan tunnustaa, että haluaa julkisuuteen siksi, että haluaa julkkikseksi.

    VastaaPoista
  10. Morre: Ei kun jatka vaan!! Juuri tällaista keskusteluahan kaipaan ;)

    VastaaPoista
  11. Vai olisiko todellisen tyrkyn luokittelu siinä, että ko. ihminen nauttii sairaalloisen paljon vain siitä, että saa naamansa lehtiin, telkkariin..ja toivoo saavansa ihmisten ihailua tai jo se uteliaisuuskin tyydyttää? Että vaikka olisi jonkun alan edustaja ja siten alunperin julkisuudessa, niin se julkisuudessa paistattelu vain julkisuuden takia on se syy.

    VastaaPoista
  12. Jos nyt tuosta HHH:sta puhutaan niin minua naisessa on eniten ärsyttänyt se, että hän alusta asti julistanut, että haluaa ihmisten lukevan kirjansa, koska hän "haluaa kirjailijaksi ja haluaa elättää itsensä kirjailijana". Totta kai saa haluta, ei siinä mitään. Tämä aika on sellaista, että jokainen haluaa olla jonkin tason luova tyyppi ja mieluiten vielä elättää itsensä sillä luovalla toiminnallaan. (Esim. taidekouluihin on hirmuinen tunku ja niistä valmistuu paljon työttömiä taiteilijoita.)

    Minua lukijana kiinnostaa kuitenkin kirjailija, joka haluaa ennen kaikkea kirjoittaa mahdollisimman hyviä kirjoja.

    En tiedä näkeekö kukaan muu sitä eroa, joka ainakin minun mielestäni kätkeytyy näiden kahden statementin taakse. Minun mielestäni on eri asia "haluta kirjoittaa" ja "haluta olla kirjailija". Tuo jälkimmäinen on ehkä enemmän sellaista egotrippailua. Eli tärkeintä on se kirjailijuus, ei itse kirjoittaminen.

    Tällaisen kuvan minä olen HHH:sta saanut, hänen bloginsa perusteella. luen varmaan kirjankin jossain vaiheessa, toivottavasti mielipiteeni siinä vaiheessa muuttuu.

    Eli kyllä kirjoja saa mainostaa, tietenkin. Mutta lukijana minua houkuttelevat enemmän kirjailijat, joille se kirjoittaminen itsessään on tärkeää. HHH:lle vaikuttavat nuo telkkarit ja lehdet ja "kirjailijuus itsessään" olevan vielä kirjoittamistakin tärkeämpiä.

    VastaaPoista
  13. Anonyymin postaukseen liittyen...

    Suomessa ei kai niin kovin moni kirjailija elätä itseään puhtaasti kirjailijana. Leipä täytyy repiä muualtakin; toimittajahommista, kolumneista ym. tai sitten ihan muusta päivätyöstä.
    (Poikkeus toki on, jos rahaa on noin muuten vaan niin paljon...)

    Puhumattakaan, että joku esikoiskirjailija elättäisi saman tien itsensä sillä! Ehkä siinä juuri tulee sellainen suuruudenhulluuskuva, joka nyppii.

    VastaaPoista
  14. Itse tekisin ehkä mainostamisen hieman hienovaraisemmin. Eli kirjoittaisin blogissani niistä aiheista, joita käsittelen tulevassa kirjassani. Enkä menisi ensimmäisessä postauksessa huutamaan, että kirjoitan kirjan. Jos kirjoitan kirjaa, olisin kyllä varmaan jollain tapaa valmis mainostamaan sitä etukäteen, petaisin alustaa niin, että mahdolliset lukijat voisivat kiinnsostua aiheistani ja suorastaan syöksyisivät ostamaan kirjan, kun se sitten tulee ilmi ja julki ;D

    Itse olisin kyllä valmis juurikin juoksemaan kaikissa haastatteluissa ja näyttämään pärstääni kaikissa lehdissä. Jos olisin tyytyväinen tekemisiini ja jos mulla olisi sanottavaa. Ja mullahan olisi sanottavaa kirjasta. Silläkin uhalla, että se joka paikassa oleminen ärsyttäisi joitakin. Jäisin joka tapauksessa mieleen ja ehkä voisin osoittaa, että olen kiinnostava persoona.

    Tässähän ehkä on joitain kulttuurieroja, että meillä Suomessa pitäisi hiljaa odotella ja katsella, josko joku kiva työpaikka tai kirjalijan menestys tippuisi päälle. Toistaiseksi ei ole mitään tippunut ilmaiseksi, jos ei ole itseään markkinoinut vähän sinne sun tänne. Mieheni yritti tehdä erästä uraa kotimaassaan ja kyllä siellä oli hirveä hulabaloo jo päällä, vaikka mitään ei vielä tapahtunut. Eikä sitten tapahtunutkaan, kun se ei ollut taloudellisesti mahdollista.

    VastaaPoista
  15. Mahtavaa keskustelua, kiitos kun avasit kunnolla Susa! Piti oikein miettiä mikä vaikuttaa/ärsyttää ja miksi.

    Itsestäni tuntuu että vaikkapa kirjalijablogi ei ole sinänsä ärsyttävää, tai faniryhmä facebookissa, tai arvostelukappaleiden tarjoaminen bloggaajille - eli kirjan tuominen esiin uusin keinoin ei sinänsä ärsytä. Ylipäätänsä kirjan markkinointi ei varmaan rassaisi minua missään oloissa, vaikka saattaisikin aikuttaa käsitykseeni kirjasta (heh, sain kampaajalta juuri hiuslakan kylkiäisenä yhden kirjan - kuvitelkaa itse).

    Mutta vaikeampi pala on kirjailijan ja/tai kirjailijuuden markkinointi. Tuntuu kurjalta että uudeksi kirjan menestyksen ehdoksi saattaa muodostua kirjailijan kyky ja halu olla mediapersoona, paljastaa itsensä ja tuntemuksensa kaikelle kansalla omana itsenään sen sijaan että puhuisi teostensa kautta. Osa kirjailijoista tienaa elantonsa osittain mediapersoonana, mutta siitä ei saisi muodostua välttämättömyys - ja vähän pelottaa että siihen suuntaan mennään kun korostetaan kirjailijuutta. Tuntuu että kaikessa mitä ei voi numeroin mitata, vaaditaan nykyään enemmän ja enemmän henkilön panemista peliin. Kukaan ei karsi pituushyppykilpailuihin mediajulkisuudella, mutta kulttuurin saralla ja kaikenlaisessa henkisessä työssä pitäisi olla jo persoonana mukana...

    Siitä olen Anonyymin kanssa samaa mieltä, että kiinnostun enemmän kirjailijasta, jolle kirjoittaminen on tärkeämpää kuin kirjailijana oleminen. Sisällön pitäisi olla kiinnostavampaa kuin ihmisen sisällön takana, kirjan kiinnostavampaa kuin kirjailijan. En koe tarvitsevani tietoa kirjailijasta henkilönä voidakseni nauttia kirjasta. Voi olla mahdollista tykätä kirjasta tykkäämättä kirjailijasta - ja päin vastoin.

    Totta kai kirjailijan persoona voi herättää kiinnostuksen (vaikkapa Kirsti Ellilän kirjat ovat alkaneet kiinnostaa sen jälkeen kun löysin hänen bloginsa), mutta voi käydä myös toisin päin... Jos nyt palaan vaikka tuohon HHH-esimerkkiin, muuta mediakohua en ole seurannut mutta täytyy sanoa ettei blogin selaus parilla kerralla kyllä herättänyt mitään intoa tutustua hänen kirjaansa, paremminkin epäilyksiä.

    Ja tämänkin sanominen tuntuu vaikealta... Äh. Minusta tuntuu, että tuo HHH rassaa moinia osittain siksi, että julistamalla "minusta tulee kirjailija" ja laittamalla tunteensa julkisesti peliin prosessia kuvatessaan, HHH vetää asian jotenkin sosiaaliselle tasolla: hyväksymällä tai hylkäämällä kirjan me yleisön jäsenet ikään kuin hyväksymme tai hylkäämme hänet, eli kirjaa ei voi lukea normaalein markkinaehdoin. Ollaankin yhtäkkiä perhepiirissä. Lainaan Dan Arielia: tarjoisitteko anopillenne maksua hänen laittamastaan juhlapäivällisestä?

    Pitkä vuodatus, tiivistetään: minusta kirjan tyrkyttäminen tuntuu hyväksyttävämmältä kuin kirjailijan tyrkyttäminen.

    VastaaPoista
  16. Kuulin ystävältäni tästä "yksi suomalainen esikoiskirjailija mainostaa blogissaan tulevaa kirjaansa" jutusta. Ystäväkään ei ollut käynyt hänen sivuillaan, vaan kuullut/lukenut asiasta jostain muutama viikko sitten. Häneltä jostain syystä sain sellaisen kuvan, että kirjailija itse olisi kirjoittanut suunnilleen harlekiinikirjan ja haluaa nyt vain julkisuutta - ja nimenomaan itselleen, ei kirjalle. Helppohan siinä oli sitten meidän naureskella teekupposet kädessä.

    Enemmän sitten nauratti, kun blogimaailmassa monia juttuja lueskeltuani tajusin, että monen korvan kautta kuultu juttu oli täysin vääristelty. Ei ollutkaan mitään harlekiiniromaania kirjoittavaa tyrkkyä vaan rohkeasti omaa esikoisteostaan esiintuova kirjailija.

    Opittiin taas, ettei kannata muiden juttuihin uskoa vaan itse selvittää mikä on tarina kokonaisuudessaan. Ja nyt kun tiedän "ilmiöstä" enemmän, voin vain todeta, että hyvä keksintö lähteä hyödyntämään blogia mainostamisessa. Idea on tuore, raikas ja taatusti erilainen.

    Ja ei siinä mitään, saisihan se kuvitteellinen tyrkky harlekiinikirjailijakin itseänsä mainostaa omassa blogissaan - eihän sitä mikään pakko kenenkään ole lukea:)

    VastaaPoista
  17. Mielenkiintoinen avaus. Vastaan nyt nopeasti, enkä ehtinyt edes muiden kommentteja lukemaan, joten toistoa voi tulla, mutta oma kantani ja kokemukseni on tämä:

    Julkisuustyrkyt kirjailijat ärsyttävät, ei sille mitään voi. Ilmeisesti ainakin suomalaiseen kirjailijakulttuuriin on iskostunut voimakkaasti kuva omassa hellahuoneessaan yksin puurtavasta kirjailijasta, joka kaihtaa julkisuutta. Mistä se sitten johtunee, kaikillehan on esimerkiksi muusikoiden pr-työ täysin itsestään selvä asia?

    Kuitenkaan siitä ei pääse yli eikä ympäri, että ajat ovat muuttuneet. Jos meinaa pärjätä ja saada mediahuomiota (ja sitä on saatava, mikäli haluaa kirjaansa esille) täytyy olla vähän tyrkky. Olen omissa erilaisissa projekteissa joutunut tyrkyttämään itseäni ja se on tuntunut minusta todella vastenmieliseltä. Mutta maailma on nykyään sellainen, että ne kirjailijat, jotka saavat kirjalleen huomiota pelkällä nimellään, ovat Suomessa sormilla laskettavissa. Muiden on sitten tehtävä julkisuustyötä, pitipä siitä yleisö tai kirjailija itse. Ja kyllähän kirjan kirjoittaminen ja valmiiksi saaminen on asia, josta saa ja pitää olla ylpeä. En ymmärrä, miksi sellaisen suururakan tuotosta pitäisi vähätellä: "en mä nyt tiedä, tämä nyt on vaan tämmöinen..." :D

    VastaaPoista
  18. Minusta muusikkovertaus vähän ontuu. Muusikko esiintyy käytännössä itse jatkuvasti. Esiintyminen on siis hänen työtään. Kun taas esim. biisien sanoittajat eivät välttämättä niin julkisuudessa esiinny (vaikkapa Jussi Hakulinen, joka suorastaan kaihtaa julkisuutta).
    Muusikko siis joutuu pistämään itsensä liikoon koko persoonallaan ja oltava myös esiintymistaitoinen. Tästäkin on hyvin harvoja poikkeuksia, kuten Leevi and the Leavings.

    Kirjailijan taas ei välttämättä tarvitse esiintyä julkisuudessa juuri lainkaan menestyäkseen. Mieleen tulee vaikkapa Ilkka Remes :)

    Ja minusta Booksy osui hyvin paljon asian ytimeen. Kirjan markkinointi on ok, kirjailijan taas ei niin ok...

    VastaaPoista
  19. Tähän hyvään ja ennen kaikkea ajankohtaiseen keskusteluavaukseen on tullut niin paljon kommentteja, etten ehkä osaa tuoda enää mitään uutta. Se kertoo sosiaalisesta mediasta jotain sekin: aiheet juoksevat nopeasti ja pitäisi olla heti verkkoyhteyden päässä, jotta ehtii ajoissa mukaan. Mutta parempi muutama tunti myöhässä kuin ei ollenkaan, toivon.

    Minulle ilmiö HHH on aika uusi. En ole seurannut hänen blogiaan ennen kuin luin sinun perjantaisen arviosi. Sen jälkeen olenkin sitten surffaillut tutkien tätä ilmiötä, jota pitäisin markkinoinnin ja mediakulttuurin kannalta mielenkiintoisempana kuin varsinaisesti kirjallisuuden. Olen ymmärtänyt, että tämän keskustelun laukaissut kirja on ihan kelpo esikoinen ja olen iloinen siitä, koska tosiaan tällainen kirja ja ennen kaikkea kirjailija olisi helppoa tyrmätä liian _tyrkkynä_. Silti, juuri kaikesta julkisuushakuisuudesta johtuen minulle tuli vastareaktio kirjaa kohtaan. Kirja ei kiinnosta minua tarpeeksi (jos se julkistenaan HS-palkintoehdokkaaksi, muuttunee mieleni, mikä sekin muuten kertoo paljon julkisuuden voimasta!!!), mutta tällainen ilmiö sinänsä puhuttelee ja saa pohtimaan kirjan, kirjailijan ja kirjallisuuden kenttää.

    Olen Morren, Mari A:n ja Booksyn kanssa samalla linjalla siitä, että kirjaa pitää ja saa markkinoida, mutta itsensä nostaminen keskeneräisen kirjan kanssa on vähän - no, julkisuushakuista. Eikä julkisuus välttämättä ole pahasta.

    Mielestäni hyvää kirjaa pitääkin markkinoida. Ja kirjailijaakin. On kuitenkin muistettava, että kirja on ensisijaisesti taidetuote. Kirjailija, joka kirjoittaa siksi, että hänellä on sanottavaa ja tarve tuottaa taidetta on mielenkiintoisempi myös henkilönä kuin kirjailijaksi haluava, joka haluaa kirjailijaksi "siksi että haluaa olla kirjailija". Tietty taiteilijamyytti pukee kirjailijaa. ;)

    Ja kyllähän kirjailijat ovat kautta aikain markkinoineet itseään: Ajatelkaa vaikka niinkin erilaisia kuin juopotteleva Heikki Turunen metsäläismyyttisenä miehenä jo vuosikymmeniä sitten, kaunis Juha Itkonen kera kantorinkassa olevan Jalo-poikansa viisi vuotta sitten, upea Riikka Pulkkinen ja muu kauniiden kirjailijanaisten mekkokerho Olivian muotikuvissa loppuvuonna 2010 tai Virpi Hämeen-Anttila kommentoimassa lähiöelämää. Kaikessa on kyse kirjailijan julkisuuskuvan luomisesta.

    Erona on se, että näillä kaikilla tuote, kirja, oli olemassa ensin. Ja kyllä hyviä esikoiskirjailijoitakin markkinoidaan, vaikkapa juuri Pulkkisen Rajaa, Suden Ruuhkavuotta tai Hämeen-Anttilan Suden vuotta aikoinaan.

    Loppuun vielä: Toivottavasti tästä HHH:n aloittamasta ei synny mitään ilmiötä. En haluaisi Suomeen rantautuvan itsetietoisten popkirjailijoiden esiinmarssia, jossa julkisuutta tavoitellaan kohta monilla muillakin keinoilla kuin hyvin markkinoidulla blogilla. Olisi aika karseaa, jos meille tulisi vaikkapa kirjallisuuden Idols-kisat. Mikä sopii päivänpoppiin, ei ehkä sovi kirjallisuuteen. Markkinoida ja kehua kyllä pitää ja saa, mutta vasta sitä valmista tuotetta, toivon.

    Aika näyttää, millaisia seurauksia tästä ilmiöstä seuraa. Toivon HHH:lle pitkää kirjallista uraa.

    Niin - ja muutama kirjallisuussosiologi saa tästä aiheesta aikaan pari hyvää artikkelia tai opinnäytetyötä. :)

    VastaaPoista
  20. Ihanana monenlaisia mielipiteitä onkin tullut jo aiheesta, hyvä hyvä!

    Se on totta, kuten mm. Morre ja Amma kirjoitittekin, että aika harva Suomessa kunnolla elättää itsensä kirjoittamisella ja siksikin on pakko tehdä muutakin, mainostaa kirjaansa, tulla tutuksi ehkä avoimemmin mitä itse haluaisi.

    Sonja puolestaan toit esille sitä tärkeää asiaa, mitä itsekin peräänkuulutan, että ei pitäisi aina herkästi uskoa muiden puheisiin varsinkaan ns. mielipideasioissa, vaan ottaa itse selvää, kokea.

    Mari A.:n näkökulma hienovaraisempaan kiinnostuksen herättämiseen esim. blogissa tulevan kirjan suhteen on hieno. Ja ehkä myös se ns. kultainen keskitie, eli herättää kiinnostusta tyrkyttämättä, vähän kuin vaivihkaa. Minä luulen myös, että tämä ilmiö on osin myös kulttuurisidonnainen juttu. Suomessa tosiaan ollaan vähän sellaisia, että ei pitäisi etukäteen mitään huudella ja varsinkin "kel onni on, sen kätkeköön" jne..

    Se, mistä Booksy kirjotit, että jos suunta on enemmän ja enemmän se, että kirjailijan pitää myydä itseään persoonanakin, on tosiaan jotenkin kaksipiippuinen, jopa pelottavakin. Ettei kirja voi olla enää vain kirja, vaan siihen on aina kytköksissä jonkun persoona, kasvot. Toisaalta se tietyissä tapauksissa on ehkä rikkaus, mutta toisaalta se voi olla myös taakka kirjailijalle itselleen ja ärsytys lukijalle.

    VastaaPoista
  21. lumiomena toit hyvin esille tuota nykyajan ilmiötä yleisemmällä tasolla, eli ajatus kirjallisuuden idols-kisoista ei ehkä ole niin kaukaa haettu, mitä toivoisimme. Big Brother on tuonut meillekin sen ilmiön, että halutaan julkkiksiksi ja keksimällä keksitään jotain, minkä varjolla koitetaan löytää se väylä sinne salamavalojen säihkeeseen. Tosin, mediassa paistattelu lienee harvoin Suomessa suoranaista salamavaloissa paistattelua, kuten ehkä esim Jenkeissä on.

    On totta, onneksi, että toki esikoiskirjailijoitakin mainostetaan, mutta kuitenkin netistä lukemani palautteen kautta olen ymmärtänyt, että ei moni toistakaan tai kolmatta kirjaa kirjoittava silti saa riittävää mainontaa. Ja jotenkin hassua, että niitä vuodesta toiseen suosikkeja sitten mainostetaan isolla rahalla, vaikka ne ihan varmasti myisivät joka tapauksessa.

    Kirja-alan mainonnan maailma on valtavan mielenkiintoinen, mutta sekin lienee osin myös raadollinen ja siksi kirjailijoiden on noustava enemmän esille, mitä ehkä itsekään haluaisivat.

    Nykyaikana netti tarjoaakin aikamoisen areenan näille esiintuloille, hyvässä ja pahassa.

    Elämme mielenkiintoisia aikoja ;)

    VastaaPoista
  22. Mielestäni enemmänkin on kyse siitä pystytäänkö hyväksymään erilaiset tavat toimia. Jollekin sopii sellainen, että kirjoitetaan kirja ja sysätään vastuu mainonnasta kustannustoimittajalle ja joku toinen taas haluaa itsekin tehdä jotain. Kaikki tavat ovat ok ja, vaikka ei jostain pitäisikään, niin sen voi silti hyväksyä.

    VastaaPoista
  23. Mulle tuli vielä mieleen sellainen äskeisen kommenttini lisäksi, että nyt tuo HHH:n keino päästä esille esikoiskirjailijoiden ei-niin-kovin-sankasta joukosta toimii, mutta entä jos vastaava lisääntyy? Jaksaako kukaan enää seurata? Tässä mielessä uskon, että perinteinen tuote eli kirja ja tarina kantavat ja kiinnostus kirjailijaan itseensä syntyy kyllä sen myötä.

    VastaaPoista
  24. HHH:ta ei kai pitänyt mainita, mutta HHH vilisi jokatoisessa postauksessa, joten mieltäni jäi askarruttamaan HHH:n lausahdus "haluan elättää perheeni" minä kun muistelen että hänellä on varsin hyvin toimeentuleva mies, sekä vanhemmilta lahjaksi saatu yritysosake, plus että nainen möi aika hyvällä tuotolla oman jalkapallolehtensä.

    Hänellä on ollut vara maksaa henkilökohtaiselle mainosagentille, en muista mikä tämä guru nyt oli nimeltään, mutta alansa huippuammattilainen kuitenkin (eikä varmasti ihan halpa)

    Olen miettinyt mikä muu tässä ilmiössä ärsyttää siinä että kirjailijan pitäisi olla julkkis myydäkseen kirjoja. Kirjailijat ovat kai aina olleet niitä hiukan hämäräperäisiä tyyppejä jotka eivät meuhkaa itsestään.

    Täsmälleen samaan tapaan minua ärsyttää Lordi-ilmiö, jossa päinvastoin esiintyvät taiteilijat pyrkivät salaamaan todellisen henkilöllisyytensä.

    Mikä siinä että Lordi-hemmot piilottavat kasvonsa ärsyttää? Mikä siinä että Matti Nykäsen uusi daami kehuu pelastaneensa Matin?(onnea yritykselle)

    Mikä siinä ärsyttää että HHH: kasvot tulevat vastaan joka päivä Ilta-Sanomia luettaessa, siinä vasemmassa sivupalkissa. (Olen hoikempi, joten kateutta se ei voi olla)

    Ehkä liika on liikaa, oli aihe tai henkilö kuka tahansa.

    Luovana ihmisenä tapaan innostua uusista asioista lujaa ja kovasti. Mutta olen usein huomannut että kun muut "löytävät" saman asian, oma kiinnostukseni laantuu. Mitä suuremman suosion "löytö" osakseen saa, sen nopeammin aihe alkaa kyllästyttää itseäni.

    Tällaiselle käytökselle on varmaan joku psykologinen syy.

    Pidin aluksi HHH:n rohkeudesta, mutten edes hahmota missä kohtaa ilmiö alkoi ärsyttää niin paljon että lopulta lakkasin lukemasta Ilta-Sanomia.

    VastaaPoista
  25. Lumiomena kirjoitti tosi fiksusti ja olen hänen kanssaan samaa mieltä. Entä jos tästä tosiaan tulee vallitseva ilmiö? Voittaako siinä se, jonka julkisuuskuva on mielenkiintoisin? Kirjasta (tai mistä tahansa tuotteesta) viis...

    Pop-ilmiötä seuratessani tuntuu siltä, että se kenellä on isommait tissit ja seksikkäin olemus, menestyy parhaiten. Laulusta viis!
    En missään nimessä halua kirja-alalle tai muuallekaan samaa!

    Ja minusta vain on luonnonlaki, ettei kaikki pääse esille yhtä lailla. Ja se riippuu vähän näkökulmastakin. Toiselle esikoiskirjailija X on tuttu, mutta Y vieras. Toiselle päin vastoin. Joku taas löytää X:n vasta myöhemmin.
    Mikä vika tässä on?

    Mutta Anne Tammelinin kanssa olen samaa mieltä siitä, että jokaiselle pitäisi antaa mahdollisuus toimia tavalla, joka itselle sopii.
    Siinä vain sitten pitää hyväksyä se, että jotkut toiset ei taas tykkää siitä tavasta ollenkaan ;) Se näkyy joko tuotteen/henkilön "inhoamisena" tai sitten siinä, ettei ole kuullutkaan koko asiasta halaistua sanaa.

    VastaaPoista
  26. Mielenkiintoinen aihe! Minäkin olen seurannut viime aikojen HHH-nettikeskusteluja ristiriitaisin tuntein, ja median ylenmääräinen henkilökeskeisyys huolettaa. Mutta keskitynpä nyt ilmiön positiivisiin puoliin...

    Kivaa minusta kirjailijoiden aktiivisuudessa esimerkiksi nettimaailmassa on se, että kirjailijuus sen myötä vähän demystifioituu. On ihan virkistävää tutustua kirjailijoihin, jotka avaavat työn tätäkin puolta - kaikkea sitä "muuta", mitä menestykseen tarvitaan luomisvimman lisäksi. Tavallisen taapertajan ulottumatomissa oleva myyttinen kirjallinen nerous tietysti kiehtoo mieltä, mutta kyllä minä kunnioitan tällaistakin ammattitaitoa: hyvä remonttimies on hyvä remonttimies, mutta asiakaspalvelun osaava remonttimies on vielä parempi remonttimies. :)

    Ja tyrkyistä sen verran, että kun tyrkkyjä on joka tapauksessa lehtien sivut pullollaan, on ihan mukavaa vaihtelua nähdä joukossa muutama kirjailijakin. Monet "tyrkyiltä" vaikuttavat julkisuuden henkilöt - kirjailijat tai muut - eivät sitä paitsi varmaankaan oma-aloitteisesti tunge itseään kaikkiin niihin juttuihin, mutta mediaan nyt tapaa mahtua vain muutama naama kerrallaan ennen kuin on taas seuraavan vuoro. Mielenkiintoinen juttu yhden paljon julkisuutta saaneen kirjailijan kokemuksista on Riikka Pulkkisen haastattelu viime marraskuun Ylioppilaslehdessä (netissä: www.ylioppilaslehti.fi/2010/09/17/toinen-pulkkinen).

    VastaaPoista
  27. Pakko vielä kommentoida (nyt kun ehdin lukea teidän muidenkin todella hyviä pohdintoja), että olen viime viikot viettänyt niin syvällä opinnoissani, että ilmiö HHH (jota sinänsä ei pitänyt kai mainita) on mennyt minulta melkein kokonaan ohi. Nimi ja "haluan kirjailijaksi"-teesi on tuttu, mutta se ei ollut vielä riittänyt ylittämään kiinnostumiskynnystäni. En siis ole aivan vakuuttunut siitä, kuinka hyvin hänen taktiikkansa toimii.

    Tuo Lumiomenan pointti on erittäin hyvä. Yksittäisenä tapauksena pidän HHH-keskustelua lähinnä virkistävänä ja tuulettavana, mutta mitä tosiaan sitten, jos ilmiö yleistyy? Julkisuustyrkkyjä ylipäänsä on tässä maassa aivan liikaa. Wannabe-kirjailijat eivät juuri tilannetta parantaisi muuten kuin sillä, että he ehkä oikeasti osaisivatkin jotain, nimittäin kirjoittaa (toivottavasti).

    VastaaPoista
  28. En mä tiedä onko tästä mitään hyötyä keskusteluun, mutta tuon kuitenkin oman näkökulmani. Ja jonkinlaisen totuuden joistain asioista myös.

    Mua on itseäni aina hämmentänyt, kun on puhuttu että "markkinoin" itseäni tehokkaasti. Koen itse tehneeni yhden puhtaan markkinointitoimenpiteen: suunnittelimme yhdessä kustantamon kanssa lehdistötiedotteen, jonka lähetimme kustannussopparin synnyttyä (kustantamo lähetti siis omansa, minä viikkoa myöhemmin toisen hieman pidemmän, kustantamon antamaan osoitteistoon). Sen jälkeen olen pitänyt blogia, hakenut töitä erilaisista medioista ja mennyt lehti-, radio- ja tv-haastatteluihin, kun on pyydetty.

    Morre sanoi yllä, ettei näe bloginpitämistä markkinointina, enkä minäkään oikein näe. En myöskään näe twiittailua markkinointina. Tuhansilla, ellei kymmenillä tuhansilla ihmisillä on netissä blogi (tai Twitter-tili) - myös kymmenillä kirjailijoilla. Jostain syystä mun blogini on kuitenkin luokiteltu markkinoinniksi toisella tavalla kuin vaikkapa Marko Hautalan tai edes ihunan Pasi Ilmarin blogi. Joskus olen miettinyt, onko se sukupuolikysymys - en tiedä pidetäänkö Kirsti Ellilän, Miina Supisen tai Anita Konkan blogia markkinointina? Kirstin ehkä vähän, muiden tuskin.

    Minusta tulee kirjailija -blogia ei ollut alun perin tarkoitettu markkinointiin vaan yhdeksi kirjoittajablogiksi (muiden joukossa, vaikken silloin vielä tiennyt yhtään kirjoittajablogia). Pidin sitä noin puoli vuotta anonyymina, ja vähän ennen kuin sain kustannussopimuksen, vasta lisäsin sinne nimeni ja naamani näkyville. Kun tuli mieleen, että tämä voisi herättää muutaman henkilön mielenkiinnon kirjaa kohtaan. Minusta tulee kirjailija -otsikon valitsin tsempatakseni itseäni; vähän samalla tavalla olisin voinut otsikoida laihariblogin Minusta tulee 73-kiloinen. Olin blogia aloittaessani siinä luulossa, että pidän blogia vuosikaudet yrittäen tarjota kässäriä kaikille kuviteltavissa oleville tahoille, siinä onnistumatta. Kävi sitten toisin, ja kässäri meni kaupaksi käsittämättömän nopeasti.

    Mari A. mainitsi, että olisi itse ehkä kirjoittanut blogissa etukäteen teemoista, joita kirjassa käsitellään. Tämä oli tosi hankala juttu itsellenikin. Veljen vaimo nimittäin perustuu paljolti henkilökuvaan ja niiden syvenemiseen juonen käänteiden kautta. Koin, että teemojen käsittely blogissa paljastaisi juonta. Veljen vaimon juoni ei ole erityisen ihmeellinen, mutta se on tavallaan kirjan elämä: jos sen tietää etukäteen, kirjasta ei saa luullakseni yhtä paljon irti.

    Toisaalta itse pidän kaikkein eniten blogeista, joilla on selkeä aiherajaus. Sekin vaikutti siihen, miksen lähtenyt aihepiiriä laajentamaan, vaikka monta kertaa onkin haluttanut kirjoittaa blogiin esimerkiksi uutisista, leffoista tai tv-ohjelmista. Ja lopulta tämä tarkka rajaus on ollut hyvä asia esimerkiksi perheen yksityisyyden kannalta. Huomioiden nyt saamani julkisuuden on ollut hyvä, etten koskaan postannut blogiin kuvia lapsista, kodista tai puolisostani.

    VastaaPoista
  29. On ollut todella mielenkiintoista ja myös hauskaa seurata, millaista "ilmiötä" musta ollaan leipomassa. Pääni ei kuitenkaan ole pilvissä vaan tavoite on yhä sama: haluan elättää itseni kirjailijana. Ja tällä tarkoitan kirjamyyntiä sivutuloineen - olen aina tarkoittanut. Niin suuruudenhullu en ole, että kuvittelisin voivani myydä kirjaa vuositulojen edestä! Oon monessa yhteydessä tuonutkin esiin, etten pystyisi yhtaikaa tekemään täyttä päivätyötä, hoitamaan lapsia, ja sitten vielä kirjoittamaan kirjoja. Hatunnosto heille, jotka siihen pystyvät! Sen sijaan tosi mielelläni esimerkiksi kirjoitan kolumneja, blogeja tai muita tilaustekstejä, opetan (jos jotain osaan) tai esiinnyn kirjailijana palkkiota vastaan. Nämä kaikki mun mielessäni tukevat kirjailijan varsinaista leipätyötä.

    Mitä tulee asiavirheiden oikaisuun:

    Mieheni on ammatiltaan it-alan asiantuntija, mutta ei valitettavasti "varsin hyvin toimeentuleva" vaan ihan keskipalkkainen omalle alalleen. (Itse asiassa hän muuten on puolivalmis diplomi-insinööri eikä insinööri - häntä ärsyttää kovasti toistuva asiavirhe koulutuksestaan ja ammatistaan. Vika on täysin minun, hänen tittelinsä on näitä system specialist data analyst project it lounger -juttuja eli minulle ihan liian vaikea...)

    Vanhemmilta sain tosiaan 18-vuotiaana lahjaksi yrityksen osakekannan - siksi, että alkaisin itse sen päälle rakentaa yritystoimintaa. Minkä teinkin, noin 10 vuotta rakensin Futismaailma.com-verkkolehteä, jonka vajaa vuosi sitten myin silloiselle päätoimittajalle. Hintaluokaltaan kyse ei tosiaankaan ole mistään Nokian osakkeiden myynnistä ;) Joskus laskin mielessäni, että "tuntipalkaksi" tästä myynnistä per käytetty työtunti tuli jotain 2-3 euroa... Kuitenkin tällä pääomalla mahdollistin sen, että saatoin "jäädä kotiin" kirjoittamaan toista romaania sen sijaan että olisin mennyt tekemään koulutuksen mukaista työtä. Onneksi olen saanut myös muutamia kirjoitustöitä - muutoin rahat ei olisi riittäneet. Esimerkiksi laihariblogin idean keksin, kun meille kilahti 1600 euron sähkölasku ;)

    Ja hei, se mainosalan huippuammattilainen - Studio Stain. Sitä se on kyllä, mutta Studio Stainin omistaja Niko Ran on vanha kaverini. Hänen roolinsa koko matkalla on ollut erittäin pieni, vaikka suunnilleen jokainen media on ottanut sen esiin. Etupäässä Niko ollut etupäässä neuvonantajana, kun on mennyt sormi suuhun median pyörityksessä - esimerkiksi kaikki vaatteet, kampaukset, meikit olen valinnut ja pääosin tehnytkin itse (siis kampaukset ja meikit - jokusen vaatteenkin). Iso rooli Studio Stainilla on ollut promokuvauksen järjestelyissä ja jälkitöissä.

    Huh huh, pitiköhän muka vielä jotain sanoa :) En odota, että kukaan jaksaa lukea koko ylläolevaa... Mutta jos on minusta jotain epäilyttäviä faktatietoja, niin ne voisi tarkastaa yltä kohdilleen!

    En muuten ollenkaan pahastu siitä, että mua kritisoidaan, joku yllä kun pohti sitä että pyrin luomaan "henkilökohtaisen" suhteen, joka vaikeuttaa kritisointia. Ymmärrän hyvin, että julkisuuden henkilöt - jollainen nyt kaiketi sitten itse olen! - herättävät kaikenlaisia tunteita. Minuakin Iina Kuustonen ärsyttää (mutta se on varmaan kateutta, kun hää on niin hitsin hyvännäköinen). Toisaalta vaikka esimerkiksi ihana Vappu Pimiä useimmiten ihastuttaa, hänkin joskus myös hermostuttaa. Kaikesta tai kaikista ei voi tykätä, ja ystävienkään tekemisistä ei aina pidä, miksi sitten julkimoiden! Sitä toivon, että juttu pysyisi asiallisena ja jos vaan rohkenee, niin voipi kirjoitella omalla nimellään :)

    P.S. Piti jakaa kahtia, että mahtui lomakkeeseen. Kerralla kirjoitin!

    VastaaPoista
  30. Tähän Susan kommenttiin:

    "On totta, onneksi, että toki esikoiskirjailijoitakin mainostetaan, mutta kuitenkin netistä lukemani palautteen kautta olen ymmärtänyt, että ei moni toistakaan tai kolmatta kirjaa kirjoittava silti saa riittävää mainontaa. Ja jotenkin hassua, että niitä vuodesta toiseen suosikkeja sitten mainostetaan isolla rahalla, vaikka ne ihan varmasti myisivät joka tapauksessa."

    Kuulin sellaisen väitteen, että kustantamojen mielestä esikoiskirjailijoita markkinoitaisiin riittävästi - että toisen kirjan markkinointi olisikin se vaikea ja taloudellisesti haastavin juttu. Tämän kuulin kirjallisuusalan toimittajalta. Jos oikein käsitin, niin kustantamot kokivat vaikeaksi saada median mielenkiintoa kirjailijan toiselle teokselle, sen sijaan esikoiskirjailija kiinnostaa enemmän. Onko kyse kirjailijoiden epämediaseksikkyydestä - kerran pureskeltu on kokonaan syöty? Vai sitten median laiskuudesta - eivät jaksa keksiä uutta näkökulmaa enää toiselle kierrokselle? Ehkä molemmista.

    Jussi Keinonen muuten kirjoitti noista isojen nimien markkinoinnista tämänkuisessa Rihmaston esseessä. Hänen ajatuksensa oli se, mihin keskustelussa viitattiin: isotkaan eivät myy, jos heistä ei ilmoiteta. Kirjoituksessa oli muistaakseni ihan hyvää logiikkaakin taustalle (muistaakseni - luin sen kännyltä jonain iltana sängyssä aika väsyneenä).

    VastaaPoista
  31. Kiinnostavaa.

    Kun keskustelu tässä nyt tuppaa kuitenkin kommentoimaan HHH:ta, pakko on sanoa ääneen asia jota ei ole tuotu vielä esiin. Osa tästä tyrkky-ajatuksen ärsytyksestä HHH:n kohdalla johtuu siitä aika karkeasta tavasta jolla hän on blogissaan huidellut asioita. Kommentoinut väheksyen kokeneiden kirjailijoiden työtä ja ilmoitellut että suuri osa suomalaisesta arvostetusta kaunokirjallisuudesta on tylsää (vaikkei hän niitä edes lue). Kun halutaan tulla mille vaan alalle, olisi hyvä vähän ottaa selvää sen asioista eikä esim esiintyä heti niin kuin ainoana olisi kuullut markkinoinnin mahdollisuuksista. Miina Supisen ja muiden blogeissa ei todellakaan ole tätä ongelmaa, he kertovat työstään ja ajatuksistaan fiksusti julistamatta olevansa parempia kuin ovat.

    Hyvä jos kirjoja ja kirjailijoita markkinoidaan. Mutta ei se kirjallisuutta edistä tippaakaan jos markkinoinnista tulee pääasioita ja se mitä markkinoidaan on kärjistäen sanotusti tyrkyt, ihmiset joilla on vahvoja ominaisuuksia mutta ne vahvimmat ei välttämättä ole sillä kirjallisella puolella.

    VastaaPoista
  32. Hyvä Helmi ettei kritiikki rassaa, saat varmasti kuulla sitä yhtä paljon kuin ylistystäkin :-)

    Pahoittelen vähän sitä, että käytin sinua tässä esimerkkinä. Selvyyden vuoksi on varmaan tarpeen lisätä, etten ajattele henkilökohtaistamisen olevan jokin sinuun yksilönä liittyvä erikoisjuttu; ammatillisen ja henkilökohtaisen sekoittumista jotenkin tuntuu olevan yhä enemmän kaikenlaisilla aloilla. Markkinoinnin ilmiönä sitä saa minusta lukea silloin kun sosiaalisten ja ei-sosiaalisten normien raja rikkoutuu siten että se vaikuttaa (osto)päätöksentekoon.

    Tarkoitit blogisi siihen tai et, uskoisin toki monen blogisi lukijan kokevan sinut sosiaalisella tavalla; silloin kirjasi hankkimista ja sen lukukokemusta ikäänkuin mietitään eri kentällä kuin sellaisen kirjailijan, johon ei ole muodostunut edes kuvitteellista henkilökohtaista yhteyttä.

    Tämä siis tosiaan esimerkkinä... samaa sosiaalisten normien tuomista peliinhän harrastaa pienimuotoisesti vaikkapa pomo joka muistaa alaisensa synttärit pullakahvein. Onko "sekoittuminen" hyvä vai paha, se on taas eri juttu. Puolensa ja puolensa!

    VastaaPoista
  33. Mäkin heitän lusikkani Tai pari) soppaan - tuli mieleen, että enemmistö kirjabloggaajista on ehdottoman tykästynyt Riikka Pulkkiseen ja Totta - kirjaan viime vuodelta. Pulkkinenhan on esiintynyt ties missä lehtien kansissa iltalehdestä naistenlhetiin lähi aikoina kuvallaan ja ajatuksillaan. Muistan, että tästä(kin) esiintyi kritiikkiä blogeissa.

    Itselleni "ongelma" on ehkä se, että haluan pitää kirjan ja kirjailijan erillään toisistaan. Pelkään, että suuren elämyksen minulle kirjoittanut kirjailija osoittautuu ikäväksi ihmiseksi tai esim. ihmissuhdetaidoiltaan idiootiksi. Tämä perustuu varmaankin johonkin koettuun traumaan josta en nyt tässä lähde avautumaan, mutta kuitenkin. Minulle sopii hyvin ajatus yksin työhuoneessaan puurtavasta kirjailijasta, joka ei päivänvaloa näe, mutta kirjat sitten tuovat hänen ajatuksena maailman tiettäväksi.

    No joka maailma muuttuu. Tuli noista HHH-kommenteistä mieleen (minusta on muuten hyvä että tulet itse mukaan keskusteluun, kun muuten tämä menee niin yksipuoliseksi) että varmaan julkisuus väkisin tuottaa tarpeen ns. puolustautua. Täytyy korjata faktoja (mikä on todella ymmärrettävää) ja sitten täytyy selittää miksi on tehnyt niin tai näin. Ja aina joku vetää omat johtopäätökset näistä ja on eri mieltä jne. ja sitten täytyy taas selitellä.

    No tosi irrallisia ajatuksia, mutta tuntuu tärkeältä pohtia näitä. Sehän on varsin mielenkiintoista löytää syitä miksi MINUA ärsyttää tietyt asiat ja vielä jos huomaa mistä se johtuu niin on oppinut tuntemaan itseään paljon lisää :)

    VastaaPoista
  34. Täällähän on tullut hyvin keskustelua vielä illan myöhäisinä tunteina, ja mukavaa huomata Henna Helmi sinunkin tulleen mukaan keskusteluun!

    Sitkeästi keskustelu Henna Helmiin näyttää menevän, mikä sikäli on ymmärrettävää kun ilmiö on nyt esillä paljon hänen myötään. Aihe kiinnostaa ja nimenomaan hän kiinnostaa monia ja aiheuttaa keskustelua.

    Siitä en kuitenkaan pidä, että tässä keskustelussa varsinkaan aletaan kenenkään varallisuuksia tms ruotimaan, kuten Anonyymi kommentissaan teki. Henna Helmi siihen vastasikin kyllä, ja kuten näimme, nuo tuollaiset spekulaatiot ovat usein liioiteltuja, ellei jopa aiheettomia. Jatkossa poistan kommentit, jos ne liittyvät kenen tahansa yksityisasioihin ilman asianomaisen lupaa. Niistä voi spekuloida sitten vaikka siellä kahvipöydässä kavereiden kanssa, mutta se ei ole tämän keskustelun tarkoitus. Toki Anonyymi toit esiin tärkeitäkin ajatuksia tähän liittyen, kuten sen, että liiallinen suosio voi tuota myös sitä kyllästymistäkin. Mutta toisaalta juuri se, miksi se niin kovasti ärsyttää, jos vaikka tosiaan joku Matti Nykänen esittelee daaminsa lehdissä? Miksi meitä ärsyttää niin paljon joidenkin julkisuudessa olo, kun taas joidenkin kohdalla olemme vain innoissamme??

    Anne Tammelin, kiteytitkin hyvin sen, mitä itsekin mietin: Siitähän se paljolti on kysymys, että kuinka hyvin voidaan hyväksyä erilaiset tavat toimia, varsinkaan kun ne eivät vahingoita ketään. Onko silloin aihetta ärtyä niin paljon?

    Kiitos Luru linkistä liittyen Riikka Pulkkisen ajatuksiin aiheesta! Se laajentaa mukavasti tätä keskustelua vähän muihinkin uriin ;)

    Morren kommentti liittyen tuohon kurjaan varsinkin musiikkialalla, erityisesti pop, vallitsevaan ilmiöön, pisti miettimään. Olisi oikeasti ihan kauheaa, jos sama leviäisi kirja-alalle, että vain kauneimmat menestyvät. Toisaalta en näe yhteyttä nyt tähän HHH:n tapaukseen (siis he, en tarkoita, etteikö hänkin ole viehättävä ja minun mielestä myös mediakiehtova) vaan että hän yrittäisi tulla julkisuuteen ulkoisten tai muiden kuin kirjallisten avujen vuoksi. Siksi uskon, ja toivon, että tuota pop-alan ilmiötä tulla kuitenkaan kirja-alalla isommin näkemään. Toki myös kirja-alalle yrittää ihmisiä, joille kirjallisuus on sivuseikka ja se koitetaan paikata vaikka upealla ulkonäöllä, mutta tuskin sellainen kuluttajiin tehoaa kuitenkaan. Tärkeä pointti kuitenkin!!

    Henna Helmi toit mielenkiintoisen näkökulman tuohon toisten kirjojen kirjojen vetovoimaisuuteen kustantamojen tai median silmissä. Jotenkin sitä ajattelisi, että jos esikoisteos on myynyt hyvin ja kiinnostanut, niin lukijat ikään kuin odottavat jo uutta samoin kuin kustantamo uskaltaa enemmän panostaa toisen kirjan markkinointiin. Mutta, toisaalta kirjoja tulee niin paljon koko ajan, että ei se tosiaan taidakaan olla noin yksinkertaista. Täytyisipä muuten etsiäkin käsiini tuo Jussi Keinosen artikkeli!

    Paljon olette kommentoineet ja valitettavasti saattaa minulta jäädä osa kommenteista tässä kommentoimatta, mutta itse luen kyllä jokaisen kommentin ;)

    VastaaPoista
  35. Kommentoinpas vielä anni m. viestiäsi erikseen, kun olit samaan aikaan sen julkaissut kun omani äsken :)

    Tuo on muuten totta, että kovasti pidettyjen kirjojen Totta ja Raja kirjailija Pulkkinenkin on ollut aika ahkerasti mediassa, ja varsinkin alkuaikoina tietoisesti haluten olla siellä. Kannattaa käydä lukemassa tuo Lurun linkittämä juttu Pulkkisesta, se on mielenkiintoinen ja avaa ilmiötä hänen kohdallaan rehellisesti.

    VastaaPoista
  36. Anonyymisti minä myös täältä hei. Toinen anonyymi yllä kirjoitti viitatusta HHH:sta

    "Osa tästä tyrkky-ajatuksen ärsytyksestä HHH:n kohdalla johtuu siitä aika karkeasta tavasta jolla hän on blogissaan huidellut asioita. Kommentoinut väheksyen kokeneiden kirjailijoiden työtä ja ilmoitellut että suuri osa suomalaisesta arvostetusta kaunokirjallisuudesta on tylsää (vaikkei hän niitä edes lue)."

    Minulle HHH on uusi juttu. Anonyymi viittaat yllä "karkeuksiin" ja "väheksyviin kommentteihin" muista kirjailijoista. Voisitko linkata suoraan näihin juttuihin niin voin käydä itse lukemassa? En ole siis tutustunut HHH:n teksteihin itse aiemmin - joten olisi mielenkiintoista käydä tarkistamassa mitä siellä on oikeasti sanottu. Tuntuu että hernettä on vedetty nenään urakalla, ehkä minäkin haluaisin olla tykkäämättä HHH:sta.. ;)

    VastaaPoista
  37. Miksi jokin asia ärsyttää?
    Siihenhän on toisinaan monta syytä ja toisinaan ei ainuttakaan! Toiset ovat herkempiä ärsyntymään vaikka tietävät, etteivät voi asialle mitään (juuri nyt minua ärsyttää ihan pirusti tuo helkkarin pakkanen!).

    Tunnustan itseni herkästi ärsyyntyväksi. Toisinaan avaudun aiheesta isomminkin, toisinaan vaan jurputan hiljaa itsekseni. Toisinaan ärsyttää, ettei saisi ärsyyntyä ;) Miksei?
    Eikö kukaan muu muka ärsyynny joskus ihan turhasta asiasta? Tai ärsyynny tietämättä edes syytä siihen?
    Ja johan tässä kommenttiketjussa on paljonkin perusteltu sitä, miksi tietyt ilmiöt ärsyttävät.

    Minulla on anni.m:n kanssa hiukan samanlainen ajatusmaailma kirjailijan ja kirjan erottamisesta. En seuraa yhdenkään kirjailijan blogia. Minua ärsyttää (:D) oma reaktioni siihen, että jos en pidäkään kirjailijan persoonasta, niin kynnys tarttua hänen kirjaansa on tavattoman korkea. Enkä oikeastaan sitten näe syytäkään väen vängällä ylittää sitä kynnystä. Minulla on muutenkin näemmä loputon lista niitä kirjoja, joita haluaisin lukea.

    VastaaPoista
  38. Booksy: Ymmärrän, mitä ajat takaa (lienee jokseenkin sama kuin mitä anni.m ajattelee). Mä olen kohtalaisen kovaäänisesti kannattanut kirjailijuuden tuomista esiin kirjan rinnalle. Se on puhtaasti oma mielipiteeni: minua kun kiinnostavat kirjailijat kirjojen takana. Koen, että kirjan tarina syvenee paljon, kun sitä pystyy heijastelemaan kirjailijan omaan elämään - ainakin ikään, kansallisuuteen, ehkä tausta-ammattiin tai perhetilanteeseen, vaikkei muuta tietoa olisikaan tarjolla.

    Sinällään tuo ammatin ja henkilökohtaisen elämän sekoittuminen on erityisen kiinnostava asia mun oman koulutuksen kannalta. Psykologien ammattikunnassa monasti ajatellaan, että mielenterveysalan ammattilaisen täytyy olla jonkinlainen tabula rasa. Itse taas uskon, että rehellisempää on jakaa itsestään taustaa, koska se vaikuttaa aina toimintatapoihin ja näkemyksiin, vähintäänkin siihen maailmankuvaan, jonka kautta työtään tekee. (Radikaalina vertauskuvana voi käyttää vaalirahoitusta: mun mielestä avokätisessäkään yhden tahon hoitamassa vaalirahoituksessa ei ole mitään vikaa, kunhan poliitikot kertovat siitä avoimesti, jotta me äänestäjät voimme tulkita hänen toimintansa sen valossa. Ongelmat alkavat silloin, kun taustasidoksia salaillaan. No, meni ehkä vähän off topiciksi...)

    Puhut myös, Booksy, ihan asiaa siitä, että blogi viestii varmasti joillekin ihmisille erilaista asiaa kuin olen alunperin tarkoittanut. Se on tietysti luonnollista, kun asiat näyttävät aina erilaisilta näkökulmasta riippuen - tiedän esimerkiksi edustavani joillekin kirjallisuuden muutosta ja Jacques Eijkensin näkemyksiä, vaikka mulla ei ole hänen kanssaan mitään tekemistä. Se on täytynyt hyväksyä. Välillä tuntuu siltä, että nyt vois olla hyvä muistuttaa että se mitä tulkitaan ei välttämättä ole se mitä tarkoitan. Niin kuin nyt :)

    VastaaPoista
  39. Anonyymi: "Osa tästä tyrkky-ajatuksen ärsytyksestä HHH:n kohdalla johtuu siitä aika karkeasta tavasta jolla hän on blogissaan huidellut asioita. Kommentoinut väheksyen kokeneiden kirjailijoiden työtä ja ilmoitellut että suuri osa suomalaisesta arvostetusta kaunokirjallisuudesta on tylsää (vaikkei hän niitä edes lue). Kun halutaan tulla mille vaan alalle, olisi hyvä vähän ottaa selvää sen asioista eikä esim esiintyä heti niin kuin ainoana olisi kuullut markkinoinnin mahdollisuuksista. Miina Supisen ja muiden blogeissa ei todellakaan ole tätä ongelmaa, he kertovat työstään ja ajatuksistaan fiksusti julistamatta olevansa parempia kuin ovat."

    Valitettavasti mä en ehtinyt tutustua alaan ennen kuin sain tarjouksen kustannussopimuksesta! Tutustuminen on tapahtunut sittemmin ja koen nyt, noin vuoden syventymisen jälkeen, pystyväni keskustelemaan kotimaisesta kirjallisuudesta jo kohtalaisen pätevästi.

    En kuitenkaan missään nimessä itse sanoisi, etteivät alaa tuntemattomat saa keskustella siitä. Päinvastoin, alan ulkopuoliset näkemykset ovat mille tahansa alalle arvokkaita koska ne tarjoavat tietoa, jota ei voida saada asiatuntijoilta koska he näkevät nämä alat eri tavalla (myös oppimisteoriat muuten puhuvat sen puolesta: ryhmien asiantuntemus kehittyy parhaiten silloin, kun ryhmään kuuluu eri tasoisia asiantuntijoita).

    Vaikuttaa kuitenkin siltä, että olisit, Anonyymi, lukenut mun sanoja väärin. Olen tosiaan sanonut monasti, että kotimaisen kirjallisuuden julkikuva on tylsä ja kovin taidepainotteinen. Kotimaiseen kaunokirjaan ei ole helppoa suhtautua viihteenä tai ajankuluna. Kuitenkin aina kun olen kritisoinut kaunokirjallisuuden julkikuvaa olen pyrkinyt tuomaan esiin nimenomaan sen, etten tunne sen sisältöä juurikaan, jotta näkemykset asettuisivat oikeaan perspektiiviin.

    Lyhyesti näkemykseni tuosta asiasta on tämä: kotimainen kirjallisuus on kokonaisuutena vaikeasti lähestyttävää, sekavasti tiedotettua - ja siksi paljolti vanhanaikaisten mielikuvien hallinnoimaa. Tällä hetkellä onneksi on paljon nuoria, nousevia kirjailijoita esillä, ja toivottavasti he pystyvät muuttamaan alan julkikuvaa. Mun havaintojen mukaan nuoret ja nuorehkot naiset lukevat paljolti käännöskirjallisuutta, mutta kotimaiseen kirjallisuuteen on vaikeampi kajota. Esimerkkinä otan esiin erään ystäväni, joka luki Veljen vaimon käsikirjoitusta. Hän kertoi ajatelleensa aluksi, että onpa henkilöillä huonoja nimiä, en pidä näistä. Jossain vaiheessa lukiessaan hän oli tajunnut, että on tottunut vain ulkomaisiin nimiin ja siksi suomalaiset nimet tuntuivat huonoilta! Ja tässä on kyse noin kolmikymppisestä lastentarhanopettajasta, joka lomalleenkin ottaa mukaan muovikassillisen kirjoja.

    Anonyymi: "Mutta ei se kirjallisuutta edistä tippaakaan jos markkinoinnista tulee pääasioita ja se mitä markkinoidaan on kärjistäen sanotusti tyrkyt, ihmiset joilla on vahvoja ominaisuuksia mutta ne vahvimmat ei välttämättä ole sillä kirjallisella puolella."

    Mielestäni kaikki kirjallisuus on kirjallisuudelle hyväksi. Kirja-ala pelkästään hyötyy siitä, että alalle tulee uusia yrittäjiä, joiden kautta tulee myös uusia lukijoita. Se on ilman muuta totta, ettei markkinoinnista pidä tulla pääasia - mutta ilman markkinointia kirja ei elä. Eikä "innokas markkinointi" läheskään aina tarkoita sitä, että tuote olisi huono. Toivoakseni oma tapaukseni osoittaa sen.

    P.S. Taas piti jakaa kahteen, äh.

    VastaaPoista
  40. Kävin lukemassa jatkokeskustelua ja mulle tuli sellainen olo, että julkisuuskuvan luominen positiiviseksi on ehkä se vaikein asia. blogin kirjoittaminen voi olla sillä tavalla helpompaa, että voi itse päättää, mitä kirjoittaa ja mitä asioita tuo itsestään / kirjastaan esiin. Haastatteluissa juokseminen on ehkä riskialttiimpaa, koska toimittaja voi päättää, mitä kirjoittaa. Toisaalta blogissakin on vaaransa, sillä esim. itse en tosiaankaan ole seurannut edellä mainittua blogia alusta asti ja siksi sain kuvan, että blogissa vain mainostetaan kirjaa. Alkupää siinä tosiaankin oli enemmän kirjoittamisesta kertomista. Mutta meille lukijoille (blogin tai haastattelujen) tulee henkilöstä sirpaleinen kuva ja jostain jutusta voi jäädä vain yksittäinen asia mieleen. Lisäksi täytämme aukkoja ja rakennamme kuvaa henkilöistä koko ajan. Oikean henkilökuvan kassa tällä ei ole mitään tekemistä.

    Mutta jos mietimme kirjallisuuden ja kirjailijoiden markkinointia tai esille tuomista, niin Hesarin kulttuurisivut eivät siihen riitä, sehän on selvää. Jo sivujen paikka on itseään häpeilevä: ethän vahingossakaan ehdi aamulla tänne asti lukea. Jotenkin olisi hyvä muuttaa mielikuvaa kirjoista ja kirjailijoista - tosin muakin vähän ärsyttää, että kirjailijan pitää varmaan kohta täyttää missin mitat, jotta naama kelpaa naistenlehtiin. En oikein ole varma, mikä on hyvä paikka, koska liiasta näkyvyydestä eivät alan harrastajat tunnu pitävän ja sitten taas, jos ei ole kiinnostunut kirjallisuudesta (aika moni nykymaailmassa ei ole, yllätys vaan), kirjoja ja kirjailijoita ei huomaa, ellei naama todellakin ole joka paikassa. Tai ehkä paremminkin joka paikassa netissä, koska maailmaa muuttuu ja nykyisin netti on se paikka, jossa ihmiset huomaavat jonkun asian, henkilön tai tapahtuman.

    Toisaalta netti on niin keinotekoinen ympäristö, että en tiedä, auttaako se kirjallisuutta. Jos kirjailija näkyy ja kuuluu netissä, kuka ryntää ostamaan kirjaa nettisukupolvesta ja kuka ns. vanhemmasta, jota ärsyttää nettinäkyvyys. Esim. yleislakkoon oli facebookissa liittymässä ties kuinka monta ja kun piti lähteä ulos osoittamaan mieltä, oli paikalla enää kourallinen.

    Minusta blogit ovat hyvä paikka olla esillä, mutta tosiaan silloin, jos bogistaan haluaa hyvän jäljen ja kuvan itsestään jättää, joutuu olemaan kieli keskellä suuta. Tiedän tämän itsekin, sillä lukemisen ymmärtäminen ei ole kovin suurta. Itselleni tuli ihan yllätyksenä, miten väärin voi jotain asiaa lukea. Siispä itse aloin karsia niitä asioita, joista kirjoitan.

    VastaaPoista
  41. Susa, vedän ihan hiukan viistoon asiasta ja käytän henkilöitä.

    Olen itse hyvin markkinointihenkinen ja siis olen ehdottomasti sitä mieltä, että Pasi Ilmari Jääskeläinen saa riekkua ihan missä ikinä haluaa ja minä rakastan juuri sitä kokonaisuutta, eikä se pilaa hänen kirjojaan.

    Sitten taas tapaus Panu Rajala, joka 'tietää kaikesta kaiken' hah-hah, hänen julkisuuskuvansa esti minua lukemasta Unio Mystican, joka on Waltarista, 'minun kirjailijastani' ja sekä elämänkerran Meriluodosta. Rajala on minulle ongelma, josta olen keskustellut jo kahden kirjailijan kanssa, jotka hänet tuntevat. Jos näen, että jossain lehdessä on lihaisan Panu Rajalan kuva, minun on pakko kiertää iso lenkki, ettei lehti kosketa minua.

    Ihmettelen, että koskaan on julkisuuteen päästetty kirja Enkeli tulessa sillä suloinen malli Elina Yli-Vakerihan oli kuollut, eikä päässyt sanomaan omaa sanaansa asiaan, jota hänen miehensä retosteli mitään intiimiä yksityiskohtaa kaihtamatta. Ja se kaikki koski juuri Elinaa!!!

    Siis...jos haluatte tietää enemmän mitä olen mieltä Panu Rajalasta minä ja eräät professorit, niin laittakaa hakukoneeseen blogissani joko sana Yrjö Jylhä tai 'Pölyä puuterin kaulaltas...'

    Lumoavaa ystävänpäivää Sinulle♥

    VastaaPoista
  42. Mari A. pohdit kyllä hyvin tuota julkisuuskuvan luomisasiaa. Se tuntuu olevan niin pienestä kiinni usein tai kauhean hienovireistä hommaa. Muutama väärä lause väärässä paikassa voi saada aikaan suorastaan viharyöpyt tai toisaalta yksi pieni satunnainen tilanne oikeaan aikaan median silmissä taas nostaa jalustalle.

    Tuo on totta, että monelta osin netti on jotenkin keinotekoinen maailma ja sikäli kai suurentaa monia asioita. Se Facebookin yleislakkoviritelmä oli kyllä niin hyvä esimerkki;) Toisaalta sitten taas netti on myös tietyillä hyvin todellinen osa elämää. Olen itse saanut muutaman ystävistäni ihan puhtaasti alunperin nettimaailman kautta.

    Olen kyllä täysin samaa mieltä, mistä Henna Helmi kirjoitit, että innokas markkinointi ei tosiaankaan tarkoita useinkaan huonoa tuotetta, ei todellakaan! Sanoisin jopa, että harvemmin noin.

    Ymmärrän tuon näkökulman myöskin, että kotimaisen kirjallisuuden ympärille on vielä vähän aikaa sitten ja varmaan osin vieläkin, kietoutunut sellainen "vaikeasti lähestyttävän" suojakalvo. Ja monella lukijoilla vähän sellainen tiedostamatonkin. Tästähän oli vähän aikaa sitten puhetta täällä blogissani kun itse kirjoitin, että olen ihan yllättynyt, että luin viime vuonna kotimaista kirjallisuutta enemmän varmaan kuin koskaan sitä ennen yhteensä. Ihan mahtavia niin mies- kuin naiskirjailijoiden sekä esikoisteoksia että muitakin. Siinä yhteydessä muutama muukin kommentoi, että jostain syystä vain ei ole tullut luettua paljon kotimaista ja harmitellutkin sitä tajuttuaan, että kotimaisessa kirjallisuudessa on niin paljon hyviä kirjailijoita.

    Tuo sitten, että osa haluaa kirjailijan ns. pysyvän kirjan takana, eikä tietää mitään kirjailijasta vaan ainoastaan kirjasta. Itse olen huomannut, että jos olen saanut jostain henkilöstä negatiivisen kuvan ennen kuin olen edes tutustunut hänen tuotantoonsa, on jotenkin vaikea tarttua sitten siihen kirjaan ja tutustua tuotantoon. Kun jotenkin sen kai kokee, että jos kirjailija on itseä ärsyttävä syystä tai toisesta, kirjakin varmaan ärsyttää. Toki niin ei varmaankaan ole, mutta jotenkin tuollainen ajatusmaailma tuntuu minussakin istuvan.

    Itse kuitenkin pääasiassa olen nauttinut siitä, että olen saanut tavalla tai toisella tietää kirjailijasta persoonana jotain, varsinkin kotimaisen kirjallisuuden saralla. Mainitsen nyt taas esimerkkinä suosikkini Anna-Leena Härkösen. olen lukenut melkein kaiken hänen tuotannostaan ja suurimmasta osasta pitänytkin todella paljon. Nautin samalla tavalla myös kuulla häntä julkisuudessa, lukea hänen haastatteluja tai katsoa vaikka nyt maikkarilla näkyvää Linnan tähdet -sarjaa, jossa hänkin on.

    Morre: Tuo on hyvä pointti; miksei saisi ärsyttää! Siis nimenomaan! Vaikka on kiehtovaa pohtia, miksi joku asia itseä tai muita ärsyttää (kun usein kyse on syvemmästä asiasta kuin vain siitä, että joku asia itsessään ärsyttäisi), niin kuitenkin pitäisi muistaa, että saa ärsyttääkin! Ärsytyskynnys on ihmisillä todellakin erilainen, mutta minusta on jopa luonnotonta, jos ei ikinä ärsyynny mistään! On ihan terapeuttista itselle vähän ärsyyntyä välillä, kunhan se ei ala kuormitta mieltä ja oloa kohtuuttomasti.

    VastaaPoista
  43. Leena JUU, jos Pasi I. J.:stä puhutaan, niin totta todellakin saa "riekkua" missä haluaa. Enempi parempi vieläpä ;) Lisää siis Pasia ;)

    Siis tuossahan se tulee aika hyvin se olennainen esille, kun mainitsit sitten tuon Panu Rajalan, josta minulla ei ole oikein suuntaan tai toiseen mielipidettä..Että omista henkilökohtaisista vaikuttimistamme riippuen suhtaudumme hyvinkin eri tavalla eri julkisuuden henkilöihin. Ei riitä syyksi aina se, että pidämme vaikka jonkun henkilön musiikista ja siksi henkilöstä, vaan ne syyt pitää tai olla pitämättä voivat olla paljon syvemmällä, tiedostamattomissakin itsellä. Pitämämme henkilö saa olla vaikka joka päivä lehdissä, tv:ssä, eikä se meitä ärsytä. Mutta taas henkilö, joka syystä tai toisesta saa ns. niskakarvamme pystyyn, ärsyttää tekipä hän mitä tahansa ja kuinka hillitystikin tahansa.

    Toisaalta sitten taas henkilöt, joista meillä ei ole etukäteen mitään tietoa, saattavat joutua jonkun silmissä epäsuotuisaan valoon vain siksi, että on ns. syyllistynyt johonkin käytökseen, joka yleisellä tasolla ärsyttää itseä, emmekä osaa nähdä silloin persoonaa teon/maineen tms takana.

    VastaaPoista
  44. Mielenkiintoinen keskustelu. Itselläni Veljen vaimo odottaa hyllyssä lukemista ja tunteet ovat kyllä velloneet laidasta laitaan juuri näiden blogikeskustelujen tiimoilta, itse kirjastahan on kuitenkin kirjoitettu ihan positiivisia kommentteja.

    Jäin miettimään tätä tyrkkyasiaa ja sukupuolta. Odotammeko naisten käyttäytyvän vähemmän tyrkysti ja miehet saavat pitää enemmän ääntä tekemisistään? Välillä tuntuu ainakin siltä. Toisaalta esim. Juha Itkonenkin oli aika tyrkky viime syksynä ja tämä tyrkkyily ei välttämättä tehnyt hyvää hänen imagolleen. Tyrkkyily taitaa olla tämän ajan hengen mukaista. Mielenkiinnolla jään seuraamaan kevään eduskuntavaaleja tästä näkökulmasta. Oireita tyrkkyilystä on jo nyt havaittavissa myös niissä piireissä.

    VastaaPoista
  45. En ainakaan omalta asennemaailmaltani näe, että sukupuoli liittyisi asiaan. On sinänsä luonnollista, että naistenlehdissä on useimmiten nainen jutun keskiössä, mutta sekään ei liity asiaan.

    Joana otti hauskasti esiin juurikin Itkosen, joka osuu minun hermooni juuri ikävästi. En vaan voi mitään, mutta joku siinä tyypissä nyppii! Sama juttu Leena Lehtolaisessa ja Mikko Rimmisessä.

    Kun taas esim. Sofi Oksaseen tunnen jotain persoonaan saakka käyvää kiintymystä, vaikken tunne häntä henkilökohtaisesti. Samoin pidän Riikka Pulkkisesta, vaikka en erityisemmin pitänyt Raja:sta.

    Eli ainakaan omalla kohdalla ärsyyntyminen ei liity sukupuoleen tai edes välttämättä siihen olenko tykännyt kirjailijan kirjoista vai en!

    Enpä ole muuten tätäkään tullut aiemmin ajatelleeksi...

    VastaaPoista
  46. Mielenkiintoinen pointti Joana tuo sukupuolisidonnaisuus! Minusta tuntuu jotenkin, että yleisemmällä tasolla ehkä naisten "tyrkkyyteen" suhtaudutaan kärkkäämmin mitä miesten, mutta toki yksilötasolla tuo vaihtelee paljonkin, kuten Morren kommentti osoittaa.

    Itse kun mietin, niin ehkä enemmän on naisia, keiden julkisuudessa (liiallinen) olo ärsyttää, mutta kyllä joidenkin miestenkin kohdalla on samaa ilmiötä. ( Miksi en keksi nyt yhtään miestä, ketä ärsyttäisi nähdä lööpeissä..) Ja kun naisten kohdalla ei kyse todellakaan ole kateudesta tai ainakaan niiden minun mielestä pahimpien tyrkkyjen ;) Vaan ihan aidosta ärsytyksestä, jota en kuitenkaan osaa sitten tarkemmin analysoida. Miksi ärsyttää, kun näen viikosta toiseen Johanna Tukiaisen milloin missäkin? Ei pitäisi, mutta niin vain tekee.

    On tämä vaan kummallinen ilmiö!!

    VastaaPoista
  47. Susa, pudotin tämän tahallani henkilötasolle.

    Minä en ole yksin tässä Panu Rajalan tapauksessa. Tietysti minulla on ensin se loukkaantuminen hänen edesmenneen vaimonsa puolesta, mutta mitä sen jälkeen on tapahtunut ja miten P.R. on esiintynt, siinä minä en ole yksin.

    Se juttu löytyykin sanat näin päin 'Kaulaltas pölyä puuterin...' tai sitten haulla Yrjö Jylhä ja siinä ne professorit sanovat kaiken olennaisen tapaus Rajalasta. Välikommentit ovat minun ja ne on merkattu juttuun erikseen.

    Kaikki luulevat, että olen avoin kirja, mutta se on katinkukkua! Minulla on muitakin, joihin en tikulla koske ja löytyy kirjan pituiset perustelut. Tämä PR-trauma on ainoa, jonka aion blogielämäni aikana paljastaa.

    Parasta markkinointia olisi, jos kirjan kannet olisivat Suomessaz myyvemmät. Kärsin niin niistä Peter Jamesinkin kansista...

    Eihän Pasi voi ketään edes ärsyttää! Hänessä on just 'sitä jotakin';-) Eikä hän luule olevansa joku maailmankaikkeuden napa olematta sitä, kuten kuvittelee mainittu eräs...

    Minusta Leena Lehtolainen on pitänyt hyvää esiintymislinjaa. Ja ulkomaisistahan saamme yleesä tyylikkäät jutut, kuten oli Ian McEwanin haastattelu Anna-lehdessä ja moni muu.

    VastaaPoista
  48. Hei kaikille! Pitkä ja mielenkiintoinen keskustelu. Löysin tällaisen netistä:
    http://hulkkoheiskanen.blogspot.com/2009/10/esikoiskirjailijan-markkinointi-ja.html

    Aihetta on siis jo tutkittu :)


    T. Tinto

    VastaaPoista
  49. Minulle tuli mieleeni vielä yksi ihan pikkuinen juttu: Moni, minä itse mukaanlukien, on nostanut esille Pulkkisen ja Itkosen kaltaisia nuorehkoja, paljon mediassa esillä olevia kirjailijoita. Heidän kohdallaan erilaista on kuitenkin se, että he ovat jo valmiita kirjailijoita, esillä kotimaisen kirjallisuuden kaanonissa arvostettuina ja tunnustettuina. Heistä siis tuli julkkiksia (ja kirjailijakin voi olla julkkis, tosin ihan eri tavalla kuin joku laulaja tai tosi-tv:n päivänperho) omilla kirjallisilla ansioillaan, esikoiskirja tuli ennen kirjailijakuvaa. Nyt esillä olleessa tapauksessa taas kirjailijan julkisuuskuvaa myytiin paljon ennen kirjallista tuotetta. Ja se on mielestäni iso ero.

    Totta kai kirjaa ja kirjailijaakin saa markkinoida, eihän kukaan voi tehdä työtään tunnetuksi ilman julkisuutta. Mutta missä vaiheessa sen tekee, se on toinen pointti. :)

    VastaaPoista
  50. Mä jatkan vielä tuohon, että luulen lukijoiden jakautuvan kahtia: kuten Henna Helmi sanoi, hän on kiinnostunut kirjailijasta monin tavoin - kun taas esim. minä ja morre pikemminkin pidetään kirja ja kirjailija erillään. Itse otan selvää kirjailijasta useimmiten vasta, jos todella pidän jostain kirjasta. Silloin minua voi alkaa kiinnostaa myös kirjailijan persoona. Ehkä se on samaa kuin mitä Lumiomena tuossa sanoi: järjestys on toinen. Mutta voin toisaalta ajatella, että jos tapaan jonkun oikein mielenkiinotisen ihmisen ja kuulen hänen kirjoittaneen kirjan, haluaisin lukea sen tietysti. Hmmm. Kaikella on puolensa. Mutta tarinan täytyy kirjassa kantaa ilman että tietää kirjailijasta mitään. Ugh.

    VastaaPoista
  51. Susa: Aika hauska kuulla, että lukupiireissäkin on tuota kotimaisen kaunokirjallisuuden yleistä julkisuuskuvaa pohdittu. Se, että lukukäyttäytyminen on muuttunut aktiivilukijoilla, antaa toivoa siihen että se muuttuu myös peruskansanosassa. Varmasti nuorten, suurelle kansalle uusien kirjailijoiden esilläolo vie asiaa eteenpäin.

    lumiomena: "Heistä siis tuli julkkiksia (ja kirjailijakin voi olla julkkis, tosin ihan eri tavalla kuin joku laulaja tai tosi-tv:n päivänperho) omilla kirjallisilla ansioillaan, esikoiskirja tuli ennen kirjailijakuvaa. Nyt esillä olleessa tapauksessa taas kirjailijan julkisuuskuvaa myytiin paljon ennen kirjallista tuotetta. Ja se on mielestäni iso ero."

    Olet aivan oikeassa, ymmärrän täysin mitä ajattelet! Mun ja kustantamon tarkoitus oli vain antaa medialle tieto siitä, että tällainen kirja ja kirjailija on tulossa keväällä. Oli yllätys meille kaikille, että tulikin haastattelupyyntöjä (ja se tietysti ja ilman muuta johtui Jacques Eijkensin "puuttumisesta asiaan" metatasolla). Olisihan niistä haastattelupyynnöistä luonnollisesti voinut kieltäytyäkin... joka olis uskaltanut :)

    Ajattelin silloin - ja ajattelen yhä - että kirjallisuusmarkkinat ovat hirveän hitaat. Mulle esimerkiksi Laulaisin lempeitä lauluja on edelleen "tämän hetken hittikirja, josta kaikki puhuvat", vaikka se onkin jo alelaarissa. Siksi en pidä ollenkaan pahana puoli vuotta etukäteen tapahtuvaa ennakkomarkkinointia. Kirja vaatii monastikin sen puoli vuotta päästäkseen yleiseen tietoisuuteen. Ja puolen vuoden päästä onkin jo uusien kirjojen aika, eikä minun kirjaani enää edes mainosteta. On hämmästyttävää, miten lyhyt elinaika kirjoilla alan toimijoiden mielestä on.

    Tuore esimerkki ennakkomarkkinoinnista on Mike Pohjolan romaani, joka julkaistaan vasta ensi syksynä, mutta jonka Hollywood-leffaoptiosta oli jo hyvän aikaa sitten isot otsikot. Se oli kaikin puolin hyvää ja onnistunutta sekä kirjaan kohdistuvaa ennakkomarkkinointia, mutta sitäkin oikopäätä vähäteltiin.

    VastaaPoista
  52. Aloin vielä miettimään lisää itse tuota kuviota, että kirja ja kirjailija ikään kuin samassa paketissa vaiko kirja kirjana, ilman mitään syvempää tietoa kirjailijasta. Kuten itse kirjoitin, minusta on kiehtovaa tietää lisää kirjailijoista, MUTTA kuten anni.m kirjoitit, en minäkään ehkä etukäteen kyllä halua tai kaipaa tietoa, koska siinä tulee juuri se riski, että jos jostain selittämättömästä tai ymmärretystäkin syystä ei vain tykkää kirjailijan persoonasta, niin herkästi jää kirja lukematta jos se ärsytyskynnys ylittyy. Vasta sitten kun on lukenut jonkun kirjan ja erityisesti pitänyt, niin sitten vasta itse alan kaivata sitä tietoa kirjailijastakin.

    lumiomena toit myös tärken eron esille tuossa ilmiössä, eli sen, että esim. Pulkkinen ja Itkonen ovat olleet sitten vasta esillä mediassa näkyvästi, kun jo on sitä omaa tuotosta julkaistu. Ero on siis selvä sellaiseen, joka haluaa olla esillä jo ennen kuin on ensimmäistäkään julkaistu. Kuitenkin kun pohdintaan ärsytystä medianäkyvyyden suhteen, kuten moni tässä keskustelussa on tehnyt, sillä ei välttämättä ole ärsytyksen kokijalle merkitystä. Jotkut ihmiset vain ärsyttävät tai sitten se ilmiö, eli ollaan "kaikkien lehtien kansissa, tv-ohjelmissa" jne, olipa henkilö kuka tahansa.

    Mutta tuo mainitsemasi ero mielestäni selvittää ainakin osan ihmisten kohdalla sitä, miksi ilmiö ärsyttää! Eli se, että ollaan julkisuudessa jo ennen ns. meriittejä.

    VastaaPoista
  53. anni.m: "Mutta tarinan täytyy kirjassa kantaa ilman että tietää kirjailijasta mitään. Ugh."

    Tästä olen samaa mieltä (ughilla tai ilman ;). Sitten mennään jo paljastuskirjan puolelle, jos kirja ja kirjailija ovat kovin yhtä.

    Toisaalta sekin jää harmittamaan, jos kirja ei tuo mukanaan kirjailijaan syvyyttä. Tätä pohdin eilen kun luin Kirjasieppo-blogista lyhyen arvion Karin Mäkelän omaelämäkerrallisesta esikoisesta, jonka nimeä en nyt kerta kaikkiaan saa päähäni. Arviossa mainittiin, ettei kirja tuo juurikaan lisää siihen, mitä Mäkelä on kertonut avoimissa lehtihaastatteluissa. Se sai mut miettimään että onpas hassua, kun useimmiten juuri elämäkerrallisten romaanien yhteydessä tekijät saavat paljon mediajulkisuutta... Syökö se sitten suoraan kirjan myyntilukuja? Ehkä silloin pitää osata pelata jonkinlaista mediapeliä, antaa pikkusormi muttei kuitenkaan koko kättä.

    VastaaPoista
  54. Tätä samaahan on mielestäni tv:ssäkin aika vahvastikin valloillaan. Annetaan mediaan lausuntoja, kuinka on tulossa vaikka puolenkin vuoden päästä sarja, joka liittyy vaikka nuorten ahdistukseen ja tuuliajolla oloon tms. Katsoja ei välttämättä tiedä muuta kuin sarjan nimen ja gengren, mihin se sijoittuu. Itse olen kyllä vähän tuollaisten uhri, sillä varsinkin Nelonen mainostaa pitkänkin aikaa joitakin uutuussarjoja, ilman että paljastaa sarjasta kuin pieniä ripauksia sieltä täältä :)

    VastaaPoista
  55. Tunnustan ihan suoraan, että minun vaikea uskoa sitä, että kirjailija ja kustantamo vain kertoivat medialle että "tänä keväänä tämä esikoiskirjailija julkaisee kirjan X" ja sitten haastattelukutsuja vaan ropisee postiluukusta.
    Ja juuri kun on puhuttu siitä, kuinka vaikeaa esikoiskirjailijan esilletuominen on!
    Joku kuviossa ei nyt natsaa. Eikä se kaikki voi vain blogistakaan johtua.

    Mutta tämä nyt on tietysti vain minun uskoni puutetta ja minun ongelmani ;)

    VastaaPoista
  56. Morre: Cross my heart. En todellakaan itse kuvitellut homman menevän niin - enkä ihmettele, että sun on vaikea sitä uskoa.

    Olennaista on juuri tuo WSOY-pomo Jacques Eijkensin lausuma, josta viime kesänä puhuttiin paljon. Eijkens kun ilmoitti, että kirjailijoiden täytyy tulla kammioistaan ulos ja olla läsnä sosiaalisessa mediassa. Lehdistölle oli varmaan positiivinen yllätys, kun löytyikin kovaääninen lähitulevaisuuden esikoiskirjailija, jolla jo olikin olemassa blogi, Twitter-tili ja piloilla perustettu Facebook-ryhmä.

    Mä koenkin, että kesän ja syksyn ajan olen mediassa edustanut pikemminkin näitä Eijkensin sanoja ja "uutta kirjailijaa" pikemmin kuin omaa kirjailijuuttani tai kirjaani. Toivottavasti tilanne nyt muuttuu, kun mulla on oikeasti tämä (mielestäni aika hyvä) kirja meriittinäni.

    Ymmärrän siis täysin ajatukset siitä, että mua on myyty ennen kuin tuotetta on markkinoilla, ja myös sen, ettei se välttämättä ole miellyttävää. Kuten sanoin niin olishan niistä haastattelupyynnöistä voinut kieltäytyäkin - kääntöpuoli taas olisi, että kuinka moni olisi löytänyt tuntemattoman esikoiskirjailijan kirjan.

    VastaaPoista
  57. Anni, minulla aika sama, että ensin luen kirjan ja sitten vasta haluan tietää kirjailijasta enemmän. Jos haluan.

    Henna Helmi, kirjan elinkaari on käsittämättömän lyhyt. Puhin tästä juuri viime viikolla erään kustannuspäällikön kanssa, kun piti tarkistaa, että kannattaako minun enää tuoda esille sitä ja sitä kirjaa, jos ei sitä enää ole edes myynnissä...

    Morre on siinä oikeassa, että joku ei tässä kohtaa. Tiedän juuri Harjukaupungin salakäytävät kirjan kirjoittajan kautta, miten vaikea kirjailijan on päästä ESILLE. Tietysti sattumalla on aina osuutensa asioihin...

    VastaaPoista
  58. Juuri tuo WSOY-pomon ajama kirjailijan brändäys kauhistuttaa. Hitto! Mä haluan kirjan ja hyvän lukukokemuksen; en kirjailijaa tai kirjailijuutta.
    Ymmärrän kirjahahmon brändäyksen (kuten vaikkapa Harry Potter), mutta kauhistuttaa jo ajatuskin siitä, että kirjailija itse on Tuote. Siitä alkaa olla aitous kaukana. Minusta tämä on se, mikä näkyy jo osin musiikin maailmassa, jossa saa kuuntelijana tosissaan tehdä töitä, että löytää sen kaiken tauhkan seasta omat helmensä. Kirjamaailmaan en haluaisi samaa. Siksi minusta "minkä tahansa kirjan" julkaisu ei palvele kirjallisuutta pätkääkään. Haluan, että kirjaa myydään ja luetaan siksi, että KIRJA on hyvä. Ei siksi, että kirjailija on niin hulvattoman hauska tyyppi Facebookissa.

    VastaaPoista
  59. Mutta onko tuo Wsoy:n ajama kirjailijan brändäys kuitenkaan ainakaan vielä niin iso tai laaja ilmö, että pitäisi alkaa huolestuttaa? Vai onko se enemmän sellaista kokeiluluontoista, yksittäisiä tapauksia? Jotenkin kuitenkin ajattelisin, että me kuluttajina eli lukijoina valitsemme silti ne kirjat, mitkä meitä kiinnostaa. Enemmänhän riskinä on kustantamolle ja kirjailijalle se, että liika brändäys ja medianäkyvyys pistää ärsyttämään ja moni jättää kirjan ostamatta kuin se, että monikaan meistä ihan innoissaan ostaisi kirjan, joka todellisuudessa huono, mutta onkin vain langennut siihen voimakkaan kirjailijan brändäyksen takia. Uskoa itseenne ja kykyynne valita ne itselle mieluisat kirjat siis.

    Se on aika iso asia alkaa jakamaan, mikä kirja on hyvä. Vaikka minusta esimerkiksi Pääministerin morsian (okei, en ole lukenut, eli syyllistyn ennakkoasenteeseen) edustaa sitä turhinta mahdollista kirjallisuutta mitä olla voi, mutta toisaalta sillekin on ollut kai oma pieni lukijakuntansa. Mutta onko tuollaisten kirjojen julkaisu jotenkin pois ns. parempien kirjojen julkaisuista, kun minusta ne eivät kilpaile yhtään keskenään. Aina on tietty määrä sitä ihan huuhaa-kirjallisuutta, mutta eivät ne markkinoita valloita. J

    Ja kun se kirjan hyvyys on pitkälti niin subjektiivinen kokemus. Jonkun mielestä joku kirja on niin huono, että kokee paperin tulleen tuhlatuksi sen julkaisussa kun taas joku rakastaa sitä. Raja on veteen piirretty viiva tässäkin asiassa.

    Siinä olen kuitenkin samaa mieltä, että tietyllä tapaa toivoisi kirja-alan välttyvän isommin sellaiselta ilmiöltä, mikä vaivaa esim laajasti pop-musiikkialaa. Enkä minäkään haluaisi, että kirjailijoita yleisemmin alettaisiin tuotteistaa. Kuitenkin jos joku silloin tällöin sen tekee, en osaa vielä olla kovin huolestunut.

    Tämä keskustelu on siitä jännä, että tulee koko ajan uusia näkökulmia ja vivahteita esille ja omatkin ajatukset tuntuvat välillä poukkoilevan laidasta laitaan :)

    VastaaPoista
  60. Mä olen mestari huolestumaan ajoissa! Mieheni joskus ihmettelee, että kas kun en vielä stressaa sitä, mitä laitan päälleni poikani valmistujaisjuhliin (lukio tms.). Poikani täyttää kohta 7v. :D

    Minusta juurin nuo huonot (mikä siis onkaan kenestäkin huono) kilpailee kaiken kirjallisuuden kanssa juurikin huomiosta! Pääministerin morsian ei taatusti saanut huomiota osakseen kirjallisista ansioistaan... Mutta monikohan esikoiskirjailija jäi silloin varjoon, kun ei median into riittänyt heihin asti? Eikä siis ihmistenkään mielenkiinto.

    Se, mitä ihminen pystyy huomioimaan, on rajallista. Ja aina sitä ei voi itse valita, usein kylläkin. Esim. tästä syystä en pidä blogia markkinointina. Eihän minun ole pakko lukea sitä ja yleensä jonkun blogiin vierailijaksi päätyminen vaatii jonkinlaista aktiivista toimintaa itseltä.
    Mutta huomioin myös vaikkapa iltapäivälehtien raflaavat otsikot, vaikka en itse haluaisikaan. Ne vaan "hyppivät silmille", halusin tai en. Ja jälleen kapasiteettini kuormittuu turhuudella, jota en haluaisi.

    Viime vuosina onkin paljon puhuttu informaatioähkystä. Ja sitä tahtoisin omalla kohdallani ainakin rajoittaa. Tässä yksi syy, miksi haluan kirjan/tarinan - en kirjailijaa.

    VastaaPoista
  61. Morre, no siis minäkin olen (varsinkin ennen ollut) oikea etukäteen stressaajien mestari ;D Vieläkin sitä " vikaa" on, heh.

    Hitsi, tuo mainitsemasi informaatioähky on tosi olennainen juttu kyllä tässäkin. Että vaikka haluaisi voida suodattaa ne hömpät pois ja keskittyä vain olennaisiin, itseä kiinnostaviin juttuihin, niin ei se tosiaan ole niin helppoa! Ja onhan siinä tosiaan riskinsä, että jos jotain ihan hömppäjuttua mainostetaan ns. joka tuutissa, niin sen vuoksi jää moni hyvä juttu pimentoon. Hmm...ja taas ajatukset versoo uusia uria ;)

    VastaaPoista
  62. Sydäntä vihloi tuo Leena mainitsema kirjan elinkaari, tyypillistä tätä päivää. Kirjallinen arvokin ilmeisesti mitataan myyntitilastoilla. Vähän niin kuin autokaupassa; ostat uuden auton ja heti kun perävalot häviävät kauppiaan näköpiiristä, autosta on tullut vanha ja markkinoille lanseerataan uutta mallia. Itse luen kirjoja oikeastaan kahdesta syystä. Tarvitsen kauniita sanoja ja rakennan maailmaani osin kirjojen kautta. Kirjat kertovat kuitenkin aina jotain omasta ajastaan. Hyvillä kirjoilla ei ole parasta ennen -päiväystä.

    VastaaPoista
  63. Mietin kovasti tuota kirjan elinkaarta ja jotenkin minusta taas tuntuu, että kirjan elinkaari on pitkä, mutkiakin täynnä, mutta kuitenkin pitkä jatkumo. Itse ainakin luen 10-20 vuottakin vanhoja kirjoja, mutta erityisesti uusien rinnalla sellaisia muutaman vuoden sisällä julkaistujakin.

    Se julkaisun yhteyteen liittyvät kirjan elinkaaren alku on ehkä usein sellainen voimakas, näkyvä ja sitten alkaa tasoittua.

    Joana ilmaisit sen jotenkin niin kauniisti, minäkin rakennan osin maailmaani kirjojen kautta ja hyvällä kirjalla varsinkaan ei ole parasta ennen päiväystä- onneksi!

    VastaaPoista
  64. Kirjakaupan näkökulmasta (aikuisten) kaunokirjallisen teoksen elinkaari on suunnilleen 1-3 vuotta. Riippuen siitä julkaistaanko se pokkarina vai ei, ja jos julkaistaan niin milloin. Yleensä noin vuosi kovakantisen jälkeen, mutta oikein myyvä kirja saa odottaa pokkaripainosta pidempään.

    Moni asiakas tätä harmittelee, mutta näin se vaan on. Usein syy on jo varastoinnissa! Vuosi vuodelta pukkaa enemmän ja enemmän kirjoja. Kaikkia ei voi pitää esillä yhtä aikaa.
    Kirjan painaminen on myös yllättävän kallista puuhaa (Suomessa kirjojen laatu siis paperina, sidontana ym. on todella hyvä moniin ulkomaisiin halpiksiin verrattuna) ja siksi kustantamo joutuu tarkkaan miettimään ottaako sitä 2., 3., 4. ja n. painosta. Ja kun kirja ei ole enää myynnissä, se usein lakkaa olemasta enää ajankohtainen.

    Lukijana mielestäni klassikko kirja on ikuinen :) Hyvä kirja minun (loppu)elämäni mittainen. Ok -kirja 2-10 vuotta. Sitä huonommat maksimissaan vuoden ja ne lähtevät parempiin koteihin.

    VastaaPoista
  65. Morre, noinhan se kirjakaupan silmin toki on, että se aktiivisen myynnin kausi (mun on niin vaikea puhua elinkaaresta tämän kohdalla ;D)on aika lyhyt. Ensin myydään kirjaa pinotolkulla ja lopulta se päätyy nv-kappaleeksi hyllyyn. Toisaalta tulee paljon kirjoja, joita ei alunperinkään myydä massoittain vaan menevät suoraan nv-kappaleiksi hyllyyn.

    Mutta se vaikka vuosi sitten hurjasti myyty kirja jatkaa sen aktiivisimman kauppamyynti-aikansa jälkeen kuitenkin matkaansa lukijoiden käsiin, onneksi. Kirjastojen, divarien, tuttavien lainausten jms myötä ja siitä näkökulmasta monen kirjan elinkaari on suht iätön. Ja tarina sitten erikseen ne kirjat, jotka jäävät aika pian unholaan.

    VastaaPoista
  66. Mielenkiintoista keskustelua on käyty. Itselleni tuli mieleen sellainen asia, että ehkäpä kirjojen ja kirjailijoiden ympärillä on niin pitkään elänyt tietynlainen mystiikka, että nyt kun niitä rajoja rikotaa, menee aikaa ennen kuin sopeudumme. Olin itse juuri luennolla, jossa puhuttiin kirjojen pyhyydestä. Siitä miten kirjaa ei saisi jättää kesken, kun sen kerran on aloittanut ja kirjaa ei voi heittää roskiin, koska kirjassa on jollakin tapaa kirjailijan sielu.

    Samalla tavalla kirjailijat on mielletty hiljaisiksi hahmoiksi kirjojensa takana, jotka nöyrinä tekevät työtään ja tsadam! Uusi kirja ilmestyy kirjakauppaan. Nyt kun kirjailijat ovat esillä kuka milläkin tavoin, olemme ihmeissämme. Miten tässä näin kävi?

    Asiaa voisi miettiä toisen aikamme ilmiön kautta. Jos seuraa Idolsin koelauluja sitä ei voi muuta kuin ihmetellä niitä ihmisiä, jotka astelevat tuomariston eteen arkoina ja pyydellen anteeksi. Hei! He hakevat varmaa esiintyjää eikä siinä ole mitään pahaa, että ihminen tietää olevansa hyvä siinä mitä tekee. En tiedä miten tämä toimii kustantamossa. Mikä on saatekirjeen vaikutus kiinnostukseen tekstiin, jos vaihtoehtoina on nöyristelevä anteeksipyytely siitä, että vie kustannustoimittajan aikaa tai sitten kirje, jossa kerrotaan, että käsissäsi on nyt jotain hyvää, jollaista ei ole aikaisemmin nähty. Kuten sanottu, kuka sen kissan hännän nostaa?

    VastaaPoista
  67. Täällä on eräs, joka haluaa kirjailijaksi. Sen(kin) takia olen viime aikoina miettinyt paljon, miten itse suhtautuisin julkisuuteen ja kuinka julkinen henkilö haluaisin kirjailijana olla. Luonteeltani olen hieman ujo ja tarvitsen yksityisyyttä, mutta esiintyminen ei silti tunnu pahalta. Toisen työni puolesta olen tietyllä tavalla tunnistettava ja/tai julkinen henkilö, mutta vain tietylle porukalle.

    Käsikirjoitus on lähetetty kustantamoon ja odottelen vastausta. En ole aloittanut blogia tai mainostanut Facebookissa. Olen maininnut kirjoittavani, mutten ole markkinoinut itseäni. Jos/mikäli/kun kustantamo kiinnostuu ja haluaa julkaista kirjan, saattaa tilanne muuttua. Tykkään lukea hyviä blogeja, ja hyvien blogien joukkoon kuuluu muutamia kirjailijablogeja. Näissä käsitellään yleensä kirjoittamiseen liittyviä asioita, mutta varsinaista markkinointia tai väkisinmyyntiä en ole havainnut. Voisin harkita itsekin pitäväni tällaista blogia - mutta vasta sitten, kun kustantaminen olisi varmistunut.

    En mitenkään erityisesti haluaisi olla esillä esimerkiksi naistenlehdissä tai televisiossa, koska sellainen julkisuus saattaa olla hyvin repivää. Sen sijaan kirjailijavierailut, kirjamessuesiintymiset yms kuulostavat todella kiinnostavilta. En siis haluaisi lukkiutua kammioon ja pysytellä täysin tuntemattomana, mutten myöskään halua olla esillä niin paljon kuin mahdollista. Kultaista keskitietä tavoitellessa...?

    Omalla kohdallani käy yleensä niin, että mikäli luen kirjan, josta pidän, haluaisin saada lisää tietoa myös kirjailijasta. Harvemmin käy niin, että kirjailija kiinnostaa ensin.

    Kirjojen elinkaaresta vielä sen verran, että niiden elinaika kirjakaupassa on todellakin surkean lyhyt, eivätkä kaikki kirjat pääse ansaitsemalla tavallaan esiin. Onneksi sentään kirjastot ja antikvariaatit pidentävät kirjan elinkaarta omalta osaltaan.

    VastaaPoista
  68. Nyt kun Morre mainitsi tuon Pääministerin morsiamen, niin mulle tuli heti aivan tuskan hiki, sillä olen ollut aika ajoin kauhuissani, mitä moskaa painetaan ja mainostetaan. Ja juuri tuon moskan varjoon ja täysin ilman mainospanostusta jäävät monet kirjat, joilla olisi jotain antia lukijalle. Oloani ei yhtään helpota, että mainittu morisan on kotipitäjästäni Luvialta, jossa on merenrannalla heistä oikein patsas...Ja kantsii muistaa, että kaiken maailman huuhaa-kirjat saavat senkin mainostilan, jonka olisi voinut saada vaikkapa juuri Harjukaupungin salakäytävät.

    VastaaPoista
  69. Olipa kiinnostava keskustelu: hyvä avaus ja paljon monipuolisia kommentteja. Matkan takia missasin tämän aikanaan.

    Koska HHH mainitsi juttuni "Kannattaako kirjoja mainostaa?", täsmennettäköön että se on kiiltomato.netin helmikuun pääkirjoituksena.

    Hra Eijkens -juttu viime kesältä mainitaan tässäkin ketjussa. On syytä huomauttaa, että hän on taustaltaan oppimateriaalibisneksen vetäjä, eikä kovinkaan hyvin ymmärrä suomalaisen kulttuurin markkinointia. Siksi hänen sanomansa sisällölle on, asemansa vuoksi, annettu liian suuri painoarvo.

    VastaaPoista
  70. minttis: Totta, tietyillä aloilla jo odotetaan itsevarmuutta, mutta jostain syystä kirja-alalla se tuntuu vielä enemmän jopa ärsyttävän. Olisiko tosiaan osa syynä se, että kirja on kuitenkin vähän sellainen "pyhä" usein lukijalleen. Mielenkiintoisia ajatuksia toit keskusteluun!

    Anonyymi: Tuo on mielenkiintoinen pointti, että tavallaanhan sitä julkisuuden kanavaa voisi jossain määrin koittaa säädellä. Tai jos ajatellaan, että kirjailija on esillä naistenlehdissa, tuntuu kai jotenkin räikeämmältä kuin että kirjamessuilla, joissa se on toivottavaakin. Ja ehkä tässä on se yksi merkittävä piirre, mikä ärsyttää monia, että jos on vähän väliä kaiken maailman lehtien jutuissa, joissa aiheena muu kuin kirjailijan kirjallisuus. Julkisuus lienee aika monimutkainen juttu, tiettyyn rajaan voit vaikuttaa paljonkin, mutta jossain kohden tuntuu, että valta on medialla itsellään, ei sen kohteella.

    Leena: Minäkin tuosta Pääministerin morsiamesta kirjoittelin käyttäen sitä esimerkkinä minun näkökulmasta ihan turhasta kirjallisuudesta. Hassua kuitenkin, että sillekin joku lukijakunta löytynyt. Kun se kuitenkin tuntuu joltain "Seiska-lehden jatkeelta"..

    Jussi Keinonen: Täytyypä siis käydä lukemassa tuo helmikuun pääkirjoitus. Tämä vielä viikko sitten kuumana käynyt keskustelu tuntuu blogikeskusteluille tyypillisesti jo hiipuneen, mutta mukavaa kun kuitenkin aina joku uuden viestin aiheesta kirjoittaa ja keskustelu ei kokonaan hautaudu blogistanian arkistoihin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)