(Arktinen Banaani 2011)
"Ei elämän muuttaminen ollut helppoa sellaiselle, joka teki sitä ensimmäistä kertaa. Juuri kun sai aikaiseksi vankan päätöksen lähteä, arki muistutti itsestään. Lainasi parikymppiä, halusi aamupanon, keitti kupillisen kahdelle. Muistutti sanoillaan tai eleillään siitä, mitä oli luvattu. "
Kilpitie kahdeksassa, rintamamiestalossa asuu eläköitymisen syvään kuiluun vajonnut Kuusisen Tuikku, jota joinakin aamuina peilistä katsookin Tuulikki. Nainen joka sai työnstä puolesta suunnitella, järjestää ja huolehtia muista. Unissaan hän on vielä jokus Tuulikki, mutta valveilla enää vain Tuikku, jonka tärkein tehtävä on olla tarvittu. Kun Tuikun puoliso Ahto yllättäen kuoli ja jätti niin hänet leskeksi kuin heidän kolme poikaansa isättömäksi, Tuikku päätti, että hänen tärkein tehtävä on olla pojilleen tuki ja turva, auttaa elämässä eteen päin. Tuikku hautasi oman surunsa syvälle sisimpään, sen aika tulisi joskus myöhemmin.
Vuosikymmenen päästä pojista jo kaksi on omillaan, vaikkakin yhä lähellä Kilpitie kahdeksikkoa ja äitiään. Tietämättään melkein apukoulun penkille joutunut, lopulta kuitenkin poliisiksi asti ponnistanut Santtu, rinnallaan yhä nuoruudenrakastettu Heidi. Arkkitehtinä työskentelevä Heidi on piirtänyt heidän tulevan talon, jota Santtu omin käsin, yhdessä Antti-veljensä kera rakentaa. Talon, johon yhdessä muuttamisesta oli tullut yllättävän suuri askel. Anoppinsa kanssa Heidi oli ystävystynyt niin läheisesti, että tiesi jo Tuikun pienistä eleistä, mitä hän yritti sanattomasti kertoa.
Perheen esikoinen Antti, jonka lupaava futisura katkesi paukahtaneeseen polveen ja isän kuolemaan, ja futiskentät vaihtuivat kuppituolikatsomoon. Heidin kotitalon itselleen kunnostettavaksi ostanut Antti on hyljännyt muutkin lupaavat tulevaisuuden suunnitelmat ja ajaa taksia sekä tuntee perheen vastuunkantajan viitan painon usein harteillaan.
Iltatähti, poika jota ei olisi edes pitänyt tullakaan, Kristian. Kride panostaa rentoon elämään ja on tottunut, että aina hänestä joku huolehtii. Äidin helmoissa on hyvä asua ja tehdä omia pieniä reissuja ulkomaille, elää öisin ja nukkua päivisin. Tuikku tuntee lohdullisuuden tunteen rinnassaan, kun kuulee aamuöisin Kriden askeleet rappusissa.
Kuusikon perheen tutun arjen uomat venyvät ja muuttavat muotoaan, kun Kride palaa ulkomaan reissulta mukanaan tuore morsian, Marja. Nuo kaksi niin erilaista, mutta kuitenkin sisimmässään samalla tavalla pelastajaansa etsivää ihmistä ovat Las Vegasin huumassa kohdatessaan päättäneet kerta heitolla muuttaa elämiäänsä ja mennä naimisiin. Krideä vanhempi Marja on arkkitehtiopiskelija, joka kantaa raskasta taakkaa menneisyydestään. Isä puukotettiin nakkikioskin eteen ja masennuksen ja itsetuhoisuuden lamaannuttama äiti menetti viimeisetkin rahkeet huolehtia Marjasta, joka lopulta päätyi nuorisodin asukiksi. Marjan sydämessä oli ehjän perheen kokoinen aukko, ja Kriden perheen elämään astuttuaan Marja näkee ensimmäistä kertaa aikoihin mahdollisuuden täyttää tuon aukon sisimmässään. Väkisinkin Marja ajattelee myös äitiään, hän pitäisi siitä, miten Marja on elämänsä saanut järjestymään. Tuikun talon seinien sisällä Marja löytää oman hiljaisen sävelensä myös Tuikun kanssa, ja tajuaa, ettei hän kestä ajatusta kaiken sen menettämisestä. "Avioliitto" Kriden kanssa on hinta, jonka hän on valmis maksamaan siitä, että saa pitää uuden elämänsä Kilpitie kahdeksassa.
"Marja oli kaivannut tätä perhettä, tätä läheisyyttä, luopumista ja elämistä toisten puolesta, mutta hän ei ollut osannut arvata, kuinka kamalaa se kaikki olisi menettää."
Marjan perheeseen tulo pistää monen sisäiset virrat liikkeelle, varsinkin Heidi alkaa katsoa elämäänsä kriittisemmin silmin. Ja pitkästä aikaa myös Antti joutuu isojen kysymysten äärelle. Kaiken taustalla viisas Tuikku tarkkailee poikiaan ja miniöitään näkien paljon sellaista, mitä muut eivät huomaa. Jokainen kantaa omia menneisyyden painolastejaan ja koittaa selvitä tässä hetkessä kukin tavallaan. Kohtaamisissa toistemme kanssa on usein pinnan alla enemmän mitä itsekään tajuamme. Kun jokin käynnistyy, se ei lopu, ennen kuin muutos on tapahtunut. Elämän polkujemme tienhaaroissa hapuilemme eri suuntiin tietämättä, mikä polku valita vai olimmeko alunperinkin väärällä polulla. Millä keinoin voimme tavoitella eheyttä omaan elämään? Mistä saamme sen rohkeuden ja synninpäästön, että uskallamme elää elämää kuten haluamme, eikä kuten muut odottavat?
Media on kohkannut tästä esikoisteoksesta jo tovin. Tai ei ehkä niinkään teoksesta, vaan sen kirjoittajasta Henna Helmi Heinosesta, joka on uutterasti markkinoinut ennakkoon esikoisteostaan. Jostain syystä osa on kokenut sen ärsyttäväksi itsensä esilletuomiseksi, suorastaan tyrkky-ilmiöksi. Minä en puolestani jaksa tajuta, mikä ihme siinä on, ettei ihminen saisi olla ensinnäkään ylpeä siitä, mitä on saanut aikaan tai saati sitten varsinkaan mainostaa aikaansaannostaan muille? Kirja-ala on usein julma. Moni lahjakas esikoisteos jää usein lukijoille jo tuttujen kirjailijoiden teosten tai palkittujen kirjojen jalkoihin mainonnassa, vaikka lukijat kyllä niitä kaipaavat. Kysyn siis, keneltä ihmeeltä se on pois, jos esikoiskirjailija itse tekee tulevaa kirjaansa tutuksi mediassa?
Sen verran voimakas ilmiö on tämän tiimoilta mediassa ainakin minun silmiini sattunut, että minullekin alkoi väkisin muodostua hieman negatiivinen ennakkoasenne kirjasta. Onneksi Arktinen Banaani tarjosi bloggaajille lukukappaletta tästä kirjasta ja pääsin lukemaan sen heti tuoreeltaan. Muutaman ensimmäisen luvun luin todella kriittisin silmin; voiko tämä nyt olla hyvä? Muutaman luvun jälkeen huomasin, että kun en lukenut kirjaa, odotin pääseväni lukemaan pian lisää. Kirjan henkilöhahmot ovat niin erilaisia, että se jo itsessään koukuttaa kirjaan. Sinällään tarina, mikä kirjassa tapahtuu, ei ole mikään huikea seikkailu, vaan rikkaus on juuri kirjan päähenkilöiden oma sisäinen dialogi ja kehitystarina kirjan tapahtumien edetessä. Erilaisia ihmisiä yhdessä, kytköksissä toisiin monenlaisin sitein, pohtimassa elämänsä merkityksellisyyttä ja suuntaa. Tiukkaan valetut roolit, joista on vaikea luopua vaikka tahtoisikin. Elämä on tässä ja nyt, mutta olemmeko me todella mukana?
Kirjan kannesta haluan poikkeuksellisesti sanoa muutaman sanan, sillä olen sivusilmällä netistä lukenut kommentteja siihen liittyen. On kommentoitu, että kirjan kansi antaa ihan erikuvan siitä, millainen kirja on. Kannen perusteella voisi osan mielestä olettaa kirjan olevan iloista viihderomaania, mutta todellisuudessa kirja on kertomus eräästä perheestä, niin verisitein kuin avioliitoin toisiin sidotuista. Se on tarina ihmisistä elämän käännekohdissa, kun tulee hetki, että on pakko katsoa tekemiään valintojaan kriittisesti, rohkeasti. Ja samalla punnita se, kenestä me välitämme ja kuka välittää meistä. Minä näen kirjan kannen niin, että siinä on kirjan naisten tavoittelema tila; vapautunut nainen, joka voi olla onnellinen tekemiensä valintojen suhteen. Ja katsokaa tuota kukkaa, päivänkakkara! Tuo vanha "tykkää-ei tykkää" -kukka. Mikä muu symbolisoisi paremmin valintojen tekemisen vaikeutta, kun itsellekään ei ole selvää mitä haluaa? Kirjan kansi on kaunis, mutta myös kuvastava ja oivaltava.
Pidin kirjasta, sen tarinan ulkoisesta rauhallisuudesta samalla kun kirjan henkilöiden sisällä myrskysi. Varsinkin Tuikun, Heidin, Marjan ja Antin henkilötarinoihin kiinnyin ja jäin miettimään niitä vielä kirjan lukemisen jälkeenkin. Hyvä kirja elää mielessä vielä senkin jälkeen, kun olet lukenut viimeisen sivun. Versoo alitajunnassa jotain uutta tai kenties menneisyyden solmuja avaavaa, joka on ollut tuloillaan mielessä jo pitkään, sopivaa väylää vain etsien.
3/5
Puuttumatta juuri tämän teoksen markkinointiin, niin tunnustan kyllä että liiallinen markkinointi ärsyttää. Oli kyse kirjasta, tv-sarjasta, jogurtista, terveyssiteestä tai palvelusta. Tulee juurikin se tyrkyttämisen tunne; "Osta hyvä ihminen tämä! Et tajua tehdä siltä ilman että minä sanon! Osta! Osta! Tämä on niiiiiiin hyvä!" jne. Koen, että minua kuluttajana pidetään tyhmänä.
VastaaPoistaLiiallisesta markkinoinnista tulee mieleen sekin, että tätä tuotetta TÄYTYY markkinoida, koska se on oikeasti huono, joten täytyy olla jokin keino saada asiakkaat sijoittamaan tähän. Hyvä tuotehan taas puhuu itsensä puolesta, leviää ilmiönä ilman markkinointiakin. Näin kärjistäen siis.
Hyvä keskustelunaihe!
Morre: Totta! Mukavaa kun pohdit yleisellä tasolla tuota ilmiötä enemmänkin, sillä se on mielenkiintoinen. Se on totta, että monessa asiassa luotetaan, että jos tuote on hyvä, se puhuu puolestaan. Toisaalta taas itsestä tuntuu, että kirjojen saralla oikeasti moni hyvä kirja ei vaan löydä lukijoitaan, kun se tarjonta on niin valtava.
VastaaPoistaAgressiivisessa kampanjoinnissa, markkinoinnissa on tosiaan se riski, että se kääntyy tuon ärytys-ilmiön takia itseään vastaan. Ja kuten tuohon arvosteluun kirjoitinkin, minullekin alkoi jo muodostua kuvaa kirjasta, jota en ollut edes lukenut! Onneksi pidin kirjasta, ja saatoin heittää sen orastavan ennakkoasenteen jorpakkoon :)
Se unohtui tosin sanoa, että tämän kirjan markkinointia en ole nähnyt missään xD Seurasin jonkin aikaa Heinosen blogia, mutta se ei sitten kolahtanut noin muuten.
VastaaPoistaMutta missä tätä markkinoitu? Olenko ollut vain sokea? Se on paljon mahdollista, kun en katso telkkaria, meille ei tule lehtiä (ilmaisjakelukin ollaan kielletty) ja joskus tuntuu, että kuljen muutenkin laput silmillä ;)
Kirjamaailman markkinoinnista on kyllä ollut puhetta paljon. Osin siihenhän se taannoinen WSOY-jupakkakin liittyi. Esikoiskirjailijoita ei oikein tahdota nostaa esille. Ja taas toisaalta kirjailija halutaan brändätä (mistä en tykkää yhtään!).
Menipäs laverteluksi!
Morre: Olen siis törmännyt tähän kirjan ympärille liittyvään ilmiöön netissä, lehtiartikkeleissa jne. Itse kirjasta en ole nähnyt juurikaan mainoksia, mutta kirjailijasta ennen kirjan julkaisua ja kiinnostuin sitä myöten tästä.
VastaaPoistaEhkä juuri syntyi vähän sellainen asenne, että no luetaan se katsotaan, voiko se nyt oikeasti olla hyvä ;) Oli se ;)
Mielenkiintoista. Sekä tämä kirja että ennen kaikkea sen sekä kirjailijan ympärillä käynnissä oleva keskustelu. Morren tavoin en ole itsekään ollut huomannut mitään markkinointia, en itse asiassa ollut edes kuullut kirjailijasta ennen kuin huomasin sinun lukevan tätä. Ja meille tulee lehtiä aina Hesarista Kotivinkkiin ja kulttuurilehti Hiidenkiveen.
VastaaPoistaLisäksi, ikään kuin sopivasti, Heinonen on juuri tänään Voimala-ohjelmassa, jossa hänet on nostettu esille kirjailijana, joka haluaa julkkiskirjailijaksi. Hmm. Pitää katsoa Voimala vaikka Yle Areenalta kaikessa rauhassa.
Minun on pakko myöntää, että hyvin voimakas markkinointi saa aikaa kielteisiä tunteita, mutta onneksi en ole tähän kirjaan aikaisemmin törmännyt.
Luulen, että jos löydän tämän kirjan kirjastosta, luen tämän kyllä. Mutta en pidä kiirettä. Nyt ilmiö kiinnostaa enemmän ja täytyykin tutustua siihen. :)
Hieno arvio - taas kerran. Ja hyvä keskustelunaihe vaikka laajemminkin blogeissa käsiteltäväksi!
Minäkin pidin tästä kirjasta kovasti vaikka kaiken median hössötyksen jälkeen odotukseni kirja osilta olivat painuneet alaspäin. Mutta yllätyin positiivisesti ja tykästyin kovasti kaikkiin henkilöihin ja tarinan imuun - minäkin halusin lukea Veljen vaimon putkeen, kun pidin taukoa, kaipasin takaisin tarinan pariin;) Juuri alkaneessa Voimalassa (Yle1) on tosiaan Henna Helmi Heinonen vieraana;)
VastaaPoistaMinä tutustuin ilmiöön jonkun viime syksyn Imagen(?) kautta, jossa oli tehty pitkä juttu tästä tulevasta esikoiskirjailijasta ja sosiaalisen media ym. kirjakampanijoinnista hänen kohdallaan. En saanut aikaiseksi jatkaa aiheen parissa esim. Heinosen blogiin - jotenkin koko juttu tuntui lähinnä vitsiltä. Olen ihan positiiviesti yllättynyt, että kirjasta on tykätty. jotenkin oma fiilis on Morren kanssa samankaltainen, mutta ehkä sitä on vaan tipahtanut ajan kärryiltä kokonaan. Ei kai kirja ole kuitenkaan jotain niin pyhää että iso osa nykyajan markkinointi keinoista olisi kiellettyjä? Minäkin elän aika "tyhjiössä" tv:n ja lehtien suhteen, mutta en ole törmännyt tähän myöskään esim fb:ssä. Ja silti asenteeni kirjaan on negatiivinen. Voi olla että tämä on myös juuri sitä draamagenreä, joka ei minuun iske muutenkaan. Mutta pisteet Heinoselle, siitä että kirja saa kehuja itsellään.
VastaaPoistalumiomena Ei tästä varmaan olekaan nyt niin laajalti ollut juttua lehdissä, mutta esim tuossa Imagessa ja sitten netissä, eli sikäli ei ihme, jos et ole törmännyt ilmiöön aikaisemmin. Ja varmasti hyväkin, jos aiot kirjan lukea joku päivä! Minulta jäi tuo Voimalan alku näkemättä, pitää katsoa sekin vielä joku päivä.
VastaaPoistaMinua jotenkin närästää tuo Voimalan käyttämä "julkkiskirjailija"-termi, koska ymmärtääkseni Heinonen ei halua miksikään julkkikseksi ja niihin piireihin vaan elättää itsensä ja perheensä kirjoittamalla ja siksi mainostanut kirjaa paljon itse. On hassua, miten media on raadollinen: jos ei kerro itsestään mitään, haukutaan että ihme salailua ja jos kertoo, tulee herkästi tyrkyn maine. Kultainen keskitie lie mediassa aika harvinainen.
Sanna: Kiva kun mainitsit tuon kirjan "imun", se kuvastaa niin hyvin sitä tunnetta, kun tekee mieli lukea lisää koko ajan. Sinällään se tuntui hassulta, koska en jotenkin osaa edes määritellä, mistä elementeistä tuossa kirjassa tuo imu syntyy, mutta niin se vain syntyi:)
anni.m: Imagessa tosiaan oli se isompi artikkeli aiheesta. Kyllä minäkin mietin parin ensimmäisen luvun ajan, että no voiko tämä nyt tosiaan olla hyvä, mutta kirja puhui puolestaan. Eihän se nyt minun mittapuulla siis mikään täyden kympin kirja ole, mutta kyllä kouluarvosanoin kasin sille antaisin! Ja se on hyvin se esikoiskirjalle, ainakin minusta :)
Todella mielenkiintoinen aihe ja keskustelu :-)
VastaaPoistaTäytyy tunnustaa että mulla on Susan tavoin muodostunut aika vahva ennakkoasenne kirjaan (vai kirjailijaan?) ennakkomelun ja blogin takia. On jännittävää seurata näitä uusia markkinoinnin ilmiöitä, mutta samalla tuntuu että oma alitajunta rakentaa kyllä tiettyä vastenmielisyyttä juuri kohun ja sen tarkoituksellisuuden takia.
Päätin suosiolla lykätä kirjan lukemista ainakin vuodella, vaikka tarjous arviointikappaleesta vähän houkuttikin. Hyvät arviot blogeissa kertovat, että kirjalle on syytä antaa tilaisuus jossain vaiheessa :-)
Riippuu varmaan, mitä mediaa seuraa: netissä musta tuntuu, että Helmisen kirjaan ei voi olla törmäämättä. Mä olen satunnaisesti seurannut blogia, ihan kiinnostuksesta esikoiskirjailijan työtä kohtaan. Hieman erikoinenhan asetelma minusta oli: kirjoittaa kirjasta ennen kuin se on julkaistu. Mutta ainakin toimi mun kohdalla, sillä tietenkin kiinnostuin kirjasta.
VastaaPoistaMun mielestä nykymaailmassa ei vaan enää toimi sellainen, että kirjoitan kirjan ja jään odottelemaan, mitä tapahtuu. Kustannusmaailmaa en tunne kovin hyvin, mutta luulisin ihan humanistin mutunani, että hirveästi ei rahaa ole satsattavaksi pienellä kustantamolla uudelle kirjailijalle. Hyvä vaan markkinoida kirjaa itse blogin kautta. Ja tämähän menee eteenpäin, kun taas toiset blogistit kirjoittavat kirjasta. Miksi uusia kanavia ei voisi käyttää. Itse pidän myös kirjailijoiden blogeista, joista saa taustaa (niille jo julkaistuillekin) kirjoille. Ehkä parempiakin kuin lehtien haastattelut, joissa kirjailija ei saa itse päättää ja miettiä, mitä asioita tuo esiin.
Mulla kirja kesken (luettu n. 100 sivua) ja muiden tavoin olen positiivisesti yllättynyt, sillä tietenkin tuosta blogista tuli ehkä vähän sellainen olo, että hypetetään ennen mitään näyttöä. Mutta toisaalta, miksi ei saisi kirjoittaa kirjoittamisestaan etukäteen... Pitääkö kirja kirjoittaa salaisessa kammiossa ja pulpauttaa ulos uusi sota&rauha, jonka sivuilta huokuu kirjailijan nerous...
Kiva kuulla että noin monen mielestä kirja on hyvä! Tätä mediamyllyä seuratessa on tullut mieleen pelko, että tässä tekemällä tehdään nuoresta kirjailijasta naurettavaa tyrkkyä, jota voidaan sitten hämmästellä ja surkutella vielä monen jutun verran.
VastaaPoistaTällä hetkellä H.H.H. näyttäisi kuitenkin olevan voiton puolella, mainosta on tullut ja jos nyt alkaa vielä tulla positiivisia arvioita kirjasta, niin mikäs sen parempaa!
Ehkä siellä sinisten silmien takana onkin taitava mediamanipulaattori...
pitäiskö piipahtaa kirjastossa
VastaaPoistaLuin nyt vasta sinun kirjoituksesi tästä kirjasta, sillä sain sen itse juuri äskettäin päätökseen. Ensinnäkin täytyy sanoa, että ihan järjetön huomio tuosta kirjan kannesta! Minä itse en pitänyt oikeastaan kannesta juuri lainkaan, ja se todellakin ensimmäisellä silmäyksellä antaa kirjasta hieman toisenlaisen kuvan kuin mitä se todellisuudessa on. Sinun kokemuksesi tuntuu kuitenkin niin sopivalta, että omin ajatuksesti itsellenikin! :)
VastaaPoistaKirjoitan kirjasta jossain kohdin kun kerkeän, mutta voin jo sanoa, että pidin kirjasta. Se yllätti minut (niinkuin kai aika monen muunkin). Se oli koukuttava kirja, realistinen ja ihanan inhimillinen. Jo ensimmäisen kappaleen jälkeen taisin huokaista ääneen, että ihana lukea suomalaista, suomalaisesta perheestä, normaaleista ihmissuhteista ja elämästä!
En nyt tässä ota kantaa tuohon markkinointi-asiaan, siirryn lukemaan mielenkiintoista keskustelua sinun toiseen kirjoitukseesi :) Kiitos tästä hienosta arviosta Susa.
Booksy: Minusta on hyvä idea antaa ns. aikaa kirjalle ja lukea se myöhemmin, jos tällä hetkellä jyllää enemmän mielessä kirjailijaan kuin kirjaan liittyvät fiilikset. Tavallaan siis löytää se vasta joskus myöhemmin siis! Kiva kun olitkin jo tullut pohtimaan tuota markkinointi-ilmiötä siihen postaukseen!
VastaaPoistaMari A: Kirjoitit hyvin pitkälti samoin kuin ajattelen, joten täällä vaan nyökkäilen ruudun takana: kyllä, kyllä! :)
Erja: Näinhän se on, että huolimatta kaikesta edeltävästä hypetyksestä tai lynkkaamisesta, se on se kirja onneksi lopulta se, mikä määrittää sen todellisen menestyksen.
Hannelen kirja-paratiisi: Piipahda ihmeessä!
Naakku: Siis ihanasti kiteytit tuota, miksi minäkin pidin paljon kirjasta!! Jotenkin sellaista aidon, suomalaisen makuista elämän menoa pienine arjen draamoineen, käänteinen ja menetyksineenkin. Sitähän se elämä on, suru ja onni vaihtelee.
Tulen mielenkiinnolla lukemaan sitten arvostelusi, kun sen kirjoitat!
Kuulostaapa kirjalta joka on lisättävä lukulistalle... joka tosin on jo aaaaika pitkä... ;-D
VastaaPoista