Kustantaja: Teos 2013
Alkuteos: Alte Meister. Komödie. ( 1985)
Suomentanut: Tarja Roinila
Sivuja: 211
" Älkää katsoko maalausta liian kauan, älkää lukeko kirjaa liian paneutuvasti, älkää kuunnelko musiikkikappaletta liian täysipainoisesti, te tuhoatte kaiken ja siten sen mikä maailmassa on kauneinta ja hyödyllisintä."
Tähän päätelmään on päätynyt yli kahdeksankymppinen musiikkikriitikko Reger vuosikymmeniä kestäneen havainnointityönsä aikana. Reger oli käynyt Wienin taidehistoriallisessa museossa säännöllisesti jo kolmenkymmenen vuoden ajan. Säännöllisesti kuin kello, hän saapui aina istumaan Tintoretton Valkopartaisen miehen äärelle. Nyt Regeriä tarkkailee sivummalta tovin hänen ystävänsä Atzbacher, jolle Reger on edellispäivänä esittänyt poikkeuksellisen kutsun: saapua seuraavana päivänä museoon. Seuraavana! Ennenkuulumatonta! Sillä jos jokin on ollut varmaa niin se, ettei Reger tule museoon peräkkäisinä päivinä. Regeriä tarkkaillessaan Atzbacher käy mielessään läpi Regerin edellisepäivän avautumista, joka tuntui pitkälti paatokselliselta monologilta, Atcbacherin toimiessa ikään kuin vain tärkeän tiedon vastaanottajana. Mutta miksi Reger on esittänyt tuon erikoisen kutsun Atzbacherille?
Regerin paatoksen polttoaineena ovat taide ja sen täydellisyys tai paremminkin puutteellisuus, Itävalta, katolilaisuus ja ennen kaikkea kaiken sen aivopesemä ihminen. Varsinkin aluksi Reger näyttäytyy kaikkitietävänä, elämän kuitenkin katkeroiduttamana miehenä. Pikkuhiljaa Regerin puheeseen alkaa kuitenkin tulla uusia sävyjä, kun käy ilmi mitä menetystä hän omassa elämässään kantaa taakkanaan. Kaikkitietävä vanha herra näyttäytyykin lopulta inhimillisenä, tragedian muuttamana miehenä. Paasauksessaan Reger pureutuu erityisesti täydellisyyden olemukseen ja tekemäänsä oivallukseen, ettei mikään täydellinen kestä lähempää tarkastelua vaan tuottaa pettymyksen. Että läheltä katsottuna jopa paavi on aivan yhtä avuton ja irvokas ihminen kuin kaikki muutkin. Reger suomii muita ihmisiä juuri kyvyttömyydestä tarkastella varsinkin taidetta oikeaoppisesti. Toisaalta hän itse tunnustaa, ettei juuri siksi saa itse enää siitä puhdasta nautintoa, koska tarkastelee sitä liian tarkasti. Kun lopulta selviää niin Regerin oma tragedia kuin syy, miksi hän on halunnut tavata Atzbacherin, sulkeutuu koko paatoksen täyteinen ympyrä kauniisti, taidokkaasti.
Thomas Bernhardin (1931-1989) Vanhat mestarit päätyi luettavakseni erään opiskelutehtävän myötä ja muodostuikin yhdeksi samalla haasteellisimmaksi mutta toisaalta myös yllättävimmäksi lukukokemukseksi. Teos on julkaissut vuodesta 2007 lähtien Baabel-sarjassa klassikkoteoksia ympäri maailmaa. Alunperin jo vuonna 1985 julkaistu Vanhat mestarit julkaistiin Baabel-sarjassa viime vuonna. Vanhat mestarit on Bernhardin viimeinen romaani. Romaanin on suomentanut Tarja Roinila, joka on myös laatinut kirjan jälkisanat. Vaikka en ole alkuteosta edes nähnyt, uskaltaisin väittää, että Roinila on onnistunut käännöksessä mestarillisesti. Vanhat mestarit ei nimittäin ole missään määrin tavanomainen kirjalliselta muodoltaan. Bernhard on päätynyt ratkaisuun kirjoittaa koko teos yhtenä samana lukuna, kappaleena. Varsinkin alussa Bernhard haastaa jäsentyneempään tekstiin tottuvan lukijan kirjoittamalla sivunkin mittaisen virkkeen. Ja kyllähän se aluksi ottikin lujille. Piti todella pysähtyä ja keskittyä tekstiin. Myönnänkin, että luin ensimmäiset kaksi sivua useita kertoja, melkein tuskastuin että ei tästä tule mitään, mutta jatkoin ja se kannatti. Myönnän myöskin, että mikäli kyseessä ei olisi ollut opintoihini liittyvä tehtävä, olisin saattanut jättää kirjan lukematta. Onneksi näin ei käynyt, sillä jo parinkymmenen sivun jälkeen pääsin kiinni tekstin poikkeukselliseen rytmiikkaan ja tarina vei mukanaan. Vaikka Reger paasaa paljon juuri taiteesta ja valtiosta, on kyse kuitenkin paljon suuremmasta, elämästä itsessään. Siitä, mikä on lopulta kaikkein merkityksellisintä.
Regerin paatos liittyen varsinkin taiteen epätäydellisyyteen sellaisenaan nautinnon tuojana on kiinnostava aihepiiri. Reger kokee, että monikaan asia maailmassa ei ole sellaisenaan täydellinen vaikka suuri enemmistö niin uskoo. Laumasieluinen ihminen vaeltaa museosta toiseen, lukee kirjan kirjan perään ja luulee tavoittaneensa täydellisyyden. Kuitenkin varsinkin menetyksen hetkellä nuo suuret taiteen helmet jättävät ihmisen yksin. Reger uskoo, että vain pilkkomalla kokonaisuuden osiksi, voi ihminen saavuttaa aitoa nautintoa, onnea. Paasauksensa keskellä Reger tavoittaa monia tärkeitä oivalluksia elämästä.
Kun aloitin kirjan, en olisi uskonut että lopulta oikeasti nautin sen lukemisesta, ajattelin enemmänkin opiskelutehtäväni myötä haastavani itseni lukijana. Kuitenkin Vanhat mestarit tarjosi haasteen lisäksi minulle älykkään tarinan taiteesta ja ihmisyydestä. Viihdyin. huvituin ja myös hieman jopa liikutuin Regerin paasauksen äärellä. Varsin erikoinen lukukokemus, todellakin! Napatkaapas rohkeat haaste mukaan ja lukekaa tekin!
Kun menettää läheisimmän ihmisen, kaikki on tyhjää, voi katsoa minne tahtoo, kaikki on tyhjää, ja sitä katsoo ja katsoo ja näkee, että kaikki on todella tyhjää ja vieläpä lopullisesti, sanoo Reger. Ja silloin ihminen ymmärtää, että eivät suinkaan nämä hengen jättiläiset ja vanhat mestarit ole pitäneet häntä hengissä vuosikymmenestä toiseen, vaan että pelkästään tuo yksi ainoa ihminen jota on rakastanut enemmän kuin ketään toista, on sen tehnyt.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)