Ida Simons: Tyhmä neitsyt

Ida Simons: Tyhmä neitsyt
Kustantaja: Gummerus 2016
Alkuteos: Een dwaze maagd (1959)
Suomentanut: Sanna Van Leeuwen
Sivuja: 190

"Aikuiseksi kasvaminen tuo mukanaan paljon ikäviä asioita, mutta ainakaan sitten ei tarvitse enää käydä koulua", sanoin Milille, kun palasimme jälleen arkeen  vihaamassani rakennuksessa. Mili ei ollut samaa mieltä. Hän kävi koulua mielellään, ja isoksi kasvaminenkin vaikutti hänestä oikein mukavalta. Sai valvoa niin pitkään kuin halusi ja ajaa autoa ja käydä juhlissa milloin huvitti. En sanonut vastaan vaikka tiesin paremmin. Aikuisena oleminen merkitsi: valehtelemista, rahahuolia ja mahakipuja.

12-vuotias juutalaistyttö Gittelin perhe oli paennut ensimmäisen maailmansodan jaloista Belgiasta Alankomaihin. Sodan jälkeen muu suku oli palannut takaisin kotiin, mutta Gittelin perhe joutui jäämään, sillä isä ei ollut aikanaan tajunnut hankkia Belgian kansalaisuutta. Tasaisin väliajoin Gittelin äiti sai tarpeekseen Gittelin isän kanssa riitelystä ja lähti tyttärensä kera sukulaisten hoiteisiin Antwerpeniin. Dramaattiset " emme ehkä koskaan tule takaisin "-lähdöt päätyivät kuitenkin aina takaisinpaluuseen. Aluksi Gittel ei riemastunut Antwerpenin reissuista, mutta tutustuessaan aatelisperhe Mardellin aikuiseen tyttäreen Lucieen, saavat matkat uuden merkityksen. Gittel ihailee Lucieta monin tavoin ja kokee saaneensa jotain uutta ja merkityksellistä elämäänsä tuttavuuden myötä. Gittel pääsee myös soittamaan pianoa ja hetken kaikki tuntuukin suorastaan täydelliseltä. Elämällä on kuitenkin oma oppituntinsa Gittelille annettavana ja Gittel joutuu kokemaan elämän nurjan puolen karvaasti. Nuori, älykäs mutta vielä sangen naiivi tytönmieli joutuu koetukselle kun Gittel huomaa, ettei moneenkaan ihmiseen voi luottaa. Onko elämässä mitään järkeä, onko unelmistakaan enää mitään iloa?

Ida Simonsin Tyhmä neitsyt on merkillinen pieni romaani. Sen on kirjoittanut saksanjuutalaisen kauppiasperheen tytär Ida Simons jo vuonna 1959. Idan oma perhe muutti ensimmäisen maailmansodan aikaan Belgiasta Alankomaihin ja myöhemmin toisen maailmansodan aikana Ida itse joutui oman puolisonsa ja poikansa kanssa pakenemaan kodistaan. He päätyivät keskitysleireille, joista kuitenkin selvisivät hengissä. Iso merkitys oli varmasti Idan lahjakkuudella pianonsoitossa, sillä hän piti leireillä jopa konsertteja. Lopulta se oli heikko terveys, joka nujersi Idan ja hän kuoli vain vuosi Tyhmän neitsyen julkaisemisen jälkeen. Puoli vuosisataa kirjan ensijulkaisemisen jälkeen eräs hollantilaiskustantaja löysi Tyhmän neitsyen äitinsä hyllystä ja ihastui. Kirja julkaistiinkin Hollannissa 2014 ja siitä tuli valtaisa menestys. Kirjaa on kutsuttu " Alankomaiden Stoneriksi " sekä Simonsia itseään "Antwerpenin Austeniksi ". Mielestäni nuo kaksi vertausta kuvastavatkin täydellisesti kirjaa! Simonsin kirjoitustyylissä on monin paikoin samaa nerokkaan napakkaa ja hyväntahtoisen ironista otetta kuin Austenin kirjoissa. Toisaalta itse tarina on kokonaisuudessaan jollain tapaa arkinen, vaikka näyttämönä toimiikin maailmansodan jälkeinen aika. Simons kuitenkin kirjoittaa tavalla, joka puhuttelee lukijaa ja saa kurkistamaan rivien väleihin, taakse, syvempiin merkityksiin. Stonerissa oli tätä samaa, joskin paljon voimakkaammin. Ymmärrän ja allekirjoitankin siis molemmat vertaukset.

On tavallaan aika merkillepantavaa, että vaikka teksti on kirjoitettu tosiaankin jo puoli vuosisataa sitten, se on kuitenkin niin raikkaan ja tuoreen tuntuinen kuin nykypäivän kirjallisuus. Ja kun ottaa huomioon, että kirja on esikoisteos, se on yllättävän varma, vakuuttava sellaiseksi. Kirjassa on poikkeuksellisen perusteellinen esipuhe, joka mielestäni hienosti tiivistää Ida Simonsin taustat ja herätti ainakin minussa halun tutkia kirjailijan elämää laajemminkin. Virkistävä poikkeus tämän aihepiirin kirjoissa, jotka yleensä väkisinkin ovat aiheensa takia rankkoja, raskaita ja voimakkaasti koskettaviakin. Gittelin tarina jää mietityttämään kyllä ja linkittyy mielessä väkisin itse kirjailijaan ja hänen kohtaloonsa.