Steinar Bragi: Sumu

Steinar Bragi: Sumu
Kustantaja: Like 2016
Alkuteos: Hálendio 2011
Suomentanut: Tuomas Kauko
Sivuja: 287

Pikku lampaani, vuonani mun,
anna kasvaa lihasi sun.
Eipä aavista, että tie
sen myöhemmin pataan vie.

Neljä matkalaista jeepissä jossain sumun keskellä Islannin ylängöllä. Sen piti olla huoleton irtiotto arjesta, pieni roadtrip vanhojen kavereiden kesken. Aikansa sumun keskellä ajettuaan he törmäävät taloon joka tuntuu ilmestyneen kuin tyhjästä keskelle ei mitään. Taloa asuttaa vanha pariskunta, joista varsinkin ukko tuntuu olevan omissa maailmoissaan huolestuttavassa määrin. Talon emäntä ei tunnu ilahtuvan matkalaisista, mutta majoittaa heidät kuitenkin taloonsa. Heillä ei ole aavistustakaan, missä he tarkalleen ottaen ovat, sillä kännykät ja gps ovat lakanneet toimimasta. Nelikko päättää hengähtää talossa ainakin yön yli ja tehdä sitten uuden tilannearvion, miten he pääsevät jatkamaan matkaansa. Heidän mukana ollut koira kuitenkin katoaa omituisesti ja ympärillä alkaa muutoinkin tapahtua asioita, joita on vaikea järjellä selittää. Vähitellen kylmä pelko alkaa hiipiä heidän jokaisen mieleen ja ainoa ajatus on vain päästä paikasta pois. Kaikennielevän sumun keskellä alkaa näyttää siltä, että se on mahdoton tehtävä. Nelikon keskinäiset välit joutuvat koetukselle siinä missä jokaisen oma mieli alkaa rakoilla pikkuhiljaa kaiken ahdistavan keskellä. Missä he oikein ovat ja miksi he eivät pääse sieltä pois? Onko talon asukkailla sormensa tässä oudossa pelissä mukana ja mitä he oikein heistä tahtovat?

Egill kääntyi ympäri ja katosi rakennuksen sisään. Hrafn seisoi pitkään paikallaan tuijottaen valokuvaa. Sitten hän käänsi katseensa hiekkaan ja kahteen luuhun, jotka saattoivat hyvinkin olla linnun luita, mutta yhtä hyvin hiiren, rotan, ketun tai ihan minkä hyvänsä.
Heidän täytyi päästä pois.

Islantilaisen Steinar Bragin Sumun takakansi teksti yhdessä kannen kuvan kanssa herätti kiinnostukseni. Lähtöasetelmat ainakin tuntuivat sellaisilta, että parhaimmillaan niistä syntyisi hyytävän hyvä lukukokemus. Jostain syystä juuri tuon tyyliset tarinat, missä joukko ihmisiä on tavalla tai toisella eristyksissä, kiehtovat minua kovasti. Sumu alkaa koukuttavasti jo ensimetreillään. Ja se ympäristö, missä ollaan, tuo oman tehonsa tarinaan. Islannin jylhät erämaat, ja sumu joka tuntuu ulottavan lonkeronsa kaikkialle. Steinar käyttää aika paljon tarinassa aikaa siihen, että kertoo päähenkilöiden taustoista. Tällaisessa tarinassa se on ehkä hieman ristiriitainen piirre, sillä vaikka se tuo henkilöihin syvyyttä, se toisaalta myös vie huomiota itse tarinasta ja jännityksen luomisesta. Ehkä juuri siksi Sumu ei lukukokemuksena ollut niin pelottava kuin olin olettanut. Steinar kirjoittaa sujuvasti ja kyllä tarinassa on koko ajan sellainen mukava jännite, joka kasvaa tarinan edetessä. Varsinkin loppupuolelle mentäessä jännityksen taso nousee hienosti. Ja sitten se loppu...se jos mikä heittää Sumun kirjana aika omiin sfääreihinsä ja alun ristiriitaisten tunteitteni jälkeen voin sanoa, että positiivisella tavalla. Se on kuin tuulenhenkäys joka puhaltaa korttitalon nurin ilman että ehdit tajutakaan. Se haastaa katsomaan juuri luettua eri silmin ja saa haluamaan alkaa lukemaan kaikki uudestaan alusta. Aluksi olin kieltämättä vähän ärtynytkin, että mitä ihmettä, mitä minä juuri luin ja mitä kirjassa oikein tapahtui. Se todellakin haastaa lukijan omankin mielensä syövereihin eikä jätä ihan heti rauhaan.

Tässä maailmassa on ulottuvuuksia, joita me emme näe.

Myös mm. Annika on uponnut Sumun syövereihin.