Heidi Köngäs: Sandra

Heidi Köngäs: Sandra
Kustantaja: Otava 2017
Sivuja: 285

En vielä silloin tiennyt, että kaikki mikä on tapahtunut aiemmin jättää meihin monimutkaisia jälkiä, en tiennyt, että oli olemassa joku loimilanka, joka liitti minutkin tähän vanhaan hirsitaloon.

Viisikymppinen Klaara seisoo vanhan Lepistön torpan pihassa ja liittää äitinsä lapsena mielessään näihin maisemiin. Vaikka äiti oli jo huonokuntoinen, oli hän vielä pyytänyt päästä käymään Lepistössä, viimeisen kerran. Torpan nykyinen asukas päästää heidät sisään. Toisten kahvitellessa Klaara kuvaa torppaa ja päätyy vintillekin vielä kuvaamaan. Klaara tutkii vintillä olevaa vanhaa senkkiä ja löytää vanhoja papereita joissa mainitaan hänen isoisänsä Janne. Klaara pyytää saada paperit lainaan kotiinsa. Paperit sytyttävät Klaarassa voimakkaan palon selvittää suvun historiaa lisää ja hän alkaa etsiä tietoa arkistoistakin. Vähitellen Klaaralle alkaa avautua äidin suvun vaiettu historia. Hän ymmärtää nyt, miksi äiti on sellainen kuin on. Suvun historiaan perehtyminen on kuitenkin ennenkaikkea aikamatka Klaaran isoäidin Sandran elämään. Isoäiti nukkui pois Klaaran ollessa vasta lapsi, mutta siitä huolimatta Sandra jätti jälken Klaaran sydämeen. Nyt isoäidin vanhojen kirjoitusten myötä hän tulee lähemmäs kuin koskaan ennen. Vanha valokuva, jossa ovat myös Sandra ja Janne, on kuin pieni kurkistusikkuna menneisyyteen.

Siinä paljaan taivaan alla otetussa valokuvassa oli heidän haaveensa, heidän toiveensa, heidän elämänsä - kaikki yhdessä valokuvassa, ainoassa, joka heistä on otettu nuorina. Yksi kameran painallus, jonka äänen melkein kuuli, se oli se hetki jolloin he kaikki tulivat näkyviksi.

Tuon kuvan ottohetkellä, melkein sata vuotta sitten, kaikki oli vielä hyvin. Sandran ja Jannen elämä soljui eteenpäin työtä tehden ja tulevaisuuteen uskoen. Oma torppa oli ollut heille unelmien täyttymys. Pihapiirissä asuvista Jannen vanhemmista oli apua Sandralle kotona, olihan heille siunaantunut jo kolme poikaakin. Jannen sisar Lyytikin oli kuvassa, vaikka viettikin aika levotonta elämää, vaihtoi paikasta toiseen. Sandra ja Janne olivat elämäänsä tyytyväisiä ja lisääkin lapsia saisi tulla. Itsenäinen Suomi oli heillekin hieno asia, mutta sitten 1918 syttyi sisällissota, joka jakoi kansan eikä jättänyt Lepistönkään torppaa rauhaan. Janne joutuu mukaan punakaartilaisiin ja Sandra jää vastuuseen kaikesta kotona. Viiden lapsen kanssa arki on jo työlästä vaikka appivanhemmat tavallaan yrittävätkin auttaa. Kuudes lapsi on vielä Sandran kohdun turvassa kasvamassa. Sisällissota repii kotiin jääneidenkin elämää rikki, ruoasta on pulaa ja kylmä talvi tekee omaa tuhoaan valmiiksi köyhissä oloissa. Sandra ei tiedä, missä Janne on, mutta hänen on oltava vahva. On pakko jaksaa vaikka ei jaksaisi.

Päähän ei millään mahdu että Janne lähti hevosen ja pyssyn kanssa niiden punakaartilaisten mukaan. Aikooko hän taistella? Ampua vai tulla ammutuksi? Mitä ne sillä kapinalla meinaavat? En kuullut yhtään mitä ne miehet pihalla puhuivat, kun komensin poikia sisälle. Jäin vain ovelle katsomaan, kuinka minun mieheni vahva selkä loittoni pihalta maantielle.

Suomi on tänä vuonna näyttävästi juhlinut sataa itsenäistä vuottaan. Vähän kuitenkin puhutaan siitä, mitä tapahtui seuraavana vuonna. Jakautunut kansa pyssyineen ja pistimineen sotimassa. Sisällissota, joka jätti kipeän jälkensä Suomen historiaan. Heidi Köngäs valottaakin nyt rohkeasti tuota tragediaa erään suvun tarinan kautta uusimmassa teoksessaan. Sandrassa kuljetaan niin nykyajassa Klaaran silmin kuin melkein sata vuotta sitten tapahtuneessa Sandran ja hänen kälynsä Lyytin tarinoiden kautta. Köngäs käyttää teoksessaan aika paljon aikaa ja tilaa traagista aikaa edeltävän ajan kuvailuun, Sandran perheen sekä Lyytin tapahtumien kertomiseen. Voisi sanoa, että kirja on hyvin vahvaa aikalaiskuvaa niiltä osin. Toisaalta nautin suunnattomasti juuri tuosta kirjan osuudesta, kun kauheudet eivät vielä olleet tulleet kuvaan ja tarina oli enemmän tuon ajan kuvaamista niin ihmisten kuin miljöön kautta. Toisaalta se myös teki lukemisesta alussa vähän hapuilevaa sen suhteen, etten tuntunut pääsevän siihen tiettyyn vahvaan lukukokemusintensiteettiin kuin olin ehkä toivonut. Tämä kyllä mielestäni selittyy kun on lukenut kirjan loppuun. Sillä siinä vaiheessa kun sisällissota pyyhältää Lepistön torpankin pihaan seurauksineen, on intensiteetti niin voimakasta, ettei se meinaa hellittää otettaan vielä viimeisen sivunkaan jälkeen. Asiat, joita Sandra perheineen joutuu läpikäymään sisällisodan takia, ovat kauheita. Ne tulevat niin ihon alle, että itkettää ja oksettaa. Juuri tämän taidon Köngäs osaa mestarillisesti; hän tekee tarinat niin eläviksi, vereviksi, ettei niitä voi pitää loitolla. Jos tarina olisi ollut alusta asti sellaista, en tiedä, miten olisin pystynyt lukemaan koko kirjan.

Sandran henkilöhahmoissa on monta kiinnostavaa, mutta näin jälkikäteen ajateltuna kukaan ei kuitenkaan noussut erityisen läheiseksi. Villi Lyyti oli todella kiehtova juuri rohkeutensa takia, mutta toisaalta Sandra suurperheen äitinä tragedian keskiössä oli tietyllä tapaa läheinen. Sandrassa on kuitenkin jotain sellaista selittämätöntä pintaa, joka ei tuo häntä niin liki kuin toivoisi. Ehkä se oli sitä pärjääjän roolia, johon hänet tahtomattaan asetettiin. Että hän viimeiseen asti vakuutteli itselleenkin, että pärjättävä on. Vaikka kauhu hiipi elämään lopulta vähän joka suunnalta, ei Sandra voinut edes ajatuksissaan antaa sille liikaa valtaa. Suhteessa Sandraan ja Lyytiin Klaara jää tietyllä tapaa etäisimmäksi, osin johtuen myös ehkä hänen kertojaosuuksistaan, jotka tuntuvat jotenkin arkisemmilta koska hän pohtii myös sukunsa historian ohella paljon omaa ammatillista minäänsä. Kokonaisuutena Sandra oli hieno lukukokemus. Se ei ehkä tunnetasolla yltänyt kuitenkaan Köngäksen Dora, Doran lukukokemukseen, vaikka loppupuolensa ansiosta liki meneekin. Sandra on kuitenkin jo aiheensa vuoksi todella merkittävä, tärkeä kirja, jonka soisin monen lukevan jo siksi. Ja kun tarinan kertojana on sellainen taituri kuin Köngäs, olemme hienon kotimaisen kaunokirjallisuuden äärellä.

Surulla ei ole loppua, mutta onnella on. Se on kuin öinen kastepisara poimulehdellä, jonka aamutuuli kuivattaa pois.

Sandrasta muualla:
Rakkaudesta kirjoihin
Luetut, lukemattomat
Leena Lumi