tiistai 15. kesäkuuta 2010

~Marian Keyes: Tuiki tuiki tähtönen~

(Tammi 2010)

"Vähän apeana istahdan ulkoportaille ja tarkistan vielä kerran osoitteen: Star Street 66, Dublin 8. Yrjöjen aikainen punatiilitalo, jossa on sininen etuovi ja banaaninmuotoinen kolkutin - tuntomerkit pitävät täsmälleen paikkansa. Olen siellä missä minun kuuluukin. En vain tiennyt, että täällä asuu näin paljon ihmisiä. Minua on neuvottu varautumaan yllätyksiin, mutta kaikkeen en silti ollut osannut varautua. Eikä minulle ole ketään, keltä kysyä. Olen täysin oman onneni nojassa, niin kuin agentti huippusalaisessa tehtävässä."


Punatiilisessä Yrjöjen aikaisessa talossa asuu sangen värikäs joukko ihmisiä: Levy-yhtiössä työskentelevä, menevä nelikymppinen Kate, jonka seurustelusuhde työnarkomaani-Conaliin ei aina ota onnistuakseen. Päälisin puolin umpirakastuneilta vaikuttavat Maeve ja Mat, jotka istuvat illat kotona sohvalla syöden ja ohjelmia katsoen ja menevät sitten nukkumaan, laittaen päällensä enempi vaatetta kuin hereillä ollessa. Kauna-nimisen koiransa kanssa elävä iäkäs Jemina, joka näkee muista ihmisistä enemmän kuin tahtoo paljastaakaan. Kotiinsä ikävöivät komeat puolalaiskaverukset Andrei ja Jan, kämppiksenään kipakka taksia työkseen ajava irlantilaisneito Lydia. Ensin vain etäisesti naapureina toisilleen tutut ihmiset, mutta lopulta niin monen elämänpolku limittyykin keskenään. Mikään ei ole pian kuin ennen, vaan jokaisen elämä järkkyy monin tavoin. Mikään ei myöskään ole sitä, miltä se ensin tuon alkutekstin salaperäisen tarkkailijan silmiin vaikuttaa.

Mutta kuka tai mikä on tuo mystinen, salaperäinen tarkkailija, joka seuraa Star Street 66:n asukkaiden elämää nokkeline havaintoineen? Miksi hänet on lähetty juuri tuohon osoitteeseen, noiden ihmisten elämiin?

Muutama sana itse kirjailijasta, Marian Keyesistä. Tutustuin hänen tuotantoonsa jo yli 10 vuotta sitten, kun ostin hänen ensimmäisen käännöksensä, "Naura, Clare, naura" (Watermelon) Ihastuin heti Keyesin taidokkaaseen tyyliin luoda mielenkiintoisia henkilötarinoita ja kirjoittaa kipeistäkin asioista pilke silmäkulmassa, mutta kuitenkaan ilkkumatta. Voineekin kai sanoa, että kirjallinen rakkauteni Keyesin kirjoihin alkoi jo tuolloin ja nyt omistankin kaikkien hänen teostensa käännökset.

Tuiki, tuiki tähtönen on mielestäni hieman uudenlaista Keyesiä ja positiivisessa mielessä. Ensimmäistä kertaa nimittäin mukana on ns. yliluonnollista, mystistä elementtiä tuon salaperäisen tarkkailijan muodossa. Tässä kirjassa oli myös tavallaan aika monta keskeistä henkilöä ja juuri siksi tarkkailijan tekemät päätelmät, analyysit tuntuvatkin tärkeiltä tässä kirjassa. Ne vahvistavat lukijan suhdetta henkilöihin ja heidän tarinoihinsa. Varsinkaan kun monikaan asia ei ole sitä miltä ensin näyttää..

Tämän, kuten monien muidenkin Keyesin kirjojen vahvuus on siinä, että hän rohkeasti tuo tarinaan asioita, joista ei aina uskalleta puhua suoraan; sairaudet, uskottomuus, riippuvuudet jne. Sinällään ensin hyvin kepeiltäkin vaikuttavien henkilöhahmojen tarinoiden takaa nouseekin esille asioita, jotka luovat syvyyttä niin henkilöön kuin tarinaan. Otetaan esimerkiksi pyörällä hurjaa vauhtia pipo päässä keikkuen ruuhkan seassa viilettävä Maeve. Hänen tarinansa on kirjassa erittäin puhutteleva, kun se vähän kerrassaan juonen mukana lukijalle aukeaa. Keyes osaa rakentaa tarinankerronnan niin, että monet käänteet tulevat aikalailla yllätyksenä lukijalle, mikä onkin mielestäni hyvä asia myös tämän tyyppisessä kirjallisuudessa.

Useamman kerran kirjaa lukiessa tuli pieniä deja vu:ta esimerkiksi Niffeneggerin kirjoista; kaiken tarinan taustalla leijuu jotain ihanan maagista, joka kuitenkin lopussa saa tavallaan selityksensä, tarkoituksensa. Kun minulle kirjan loppupuolella valkeni tuon tarkkailijan rooli ja "henkilöllisyys", nousi ihoni kananlihalle ja silmiini tulvahti pienet liikutuksen kyyneleet. Jos siis kaipaat arkeesi pienen ripauksen taikaa ja mystiikkaa, nautit rehevästä kerronnasta ja moniulotteisesta juonesta, tämä kirja on juuri sinua varten. Tämä on kirja, joka luetaa vain ja ainoastaan tunteella!

ps: Huomasin vasta äskettäin netistä, että Keyes kärsii vakavasta masennuksesta ja on puhunut mediassa siitä avoimesti, joskin lyhyesti. Keyesillä on aikanaan ollut alakulon kausia, mutta tämän kertainen on kaikista vakavinta ja hän kirjoittaakin tiedoitteessaan, ettei tiedä, kuinka siitä selviää. Toivon kovasti hänelle valoa ja voimia!

4/5

9 kommenttia:

  1. Vaikuttaa kiinnostavalta - ja irlantilaiselta, kuten Keyes aina. On totta, että hän onnistuu yhdistämään kepeyden, jopa suoranaisen viihteellisyyden ja vakavat teemat. Keyesin viehätys syntyykin juuri tuon yhdistämisen leikkauspisteessä.

    Suhtauduin aluksi hieman epäillen koko Keyesiin johtuen epäonnistuneesta "Lucy menee naimisiin"-tv-sarjasta. Vasta pari vuotta sitten luin Rachelin loman ja yllätyksekseni pidin siitä. Keyes on Maeve Binchyn ja Cathy Kellyn ohella niitä näennäisesti kepeämmän kirjallisuuden kirjoittajia, joiden teoksista pidän paljon. Hänen kirjoissaan on syvällisempi ulottuvuus. Tulen tämän jossain vaiheessa lukemaan.

    VastaaPoista
  2. Ikävää, kun haluaa kommentoida, mutta ei tiedä kirjailijasta mitään;-) Mutta tiedän sitäkin enemmän irlantilaisista kirjailijoista. Huh!, olipa leuhkasti sanottu;-)

    No, en oiken syty Kellylle. Ei voi mitään...,mutta nyt kun minulla on tuossa huomisessa kirjalistassani jo melkein kymmenen suosituskirjaa ulkopuolelta moittivasti hyllyltä minua katsovan uutuuspinon ja nytkin luen Lumiomenan suositusta ja myös huomenna noudan hänen suositteleman kirjan, niin olisiko mitenkään mahdollista,e ttä te lukisitte suven aikana Regina McBriden Ennen sarastusta (Avain 2004). Minun arvostelua ei ehkä siitä kannata etsiä, en muista onko, mutta se oli liian mitätön tälle kirjalle.

    Ja sitten Maevy Binchyn kirjat. Alkukauden kirjat häneltä olivat huimia ja pidin myös myöhemmästä eli Hopeahäät, jonka olisin laittanut uusintana, mutta en löydä kirjaani ja kansikuva on huono eli pitäisi kuvata uudestaan. Yritän vielä etsiä sitä kustantajalta. Eniten on mieleen jäänyt Ystväyyden piiri, jota en millään osannut pitää kevyenä...,vaan äärettömän vaikuttavana kuvauksena ihmismielen synkistä virroista.

    Bichyn Taverna tähtien alla oli mielestäni tylsä! Sitä sattuu paremmillekin kirjailijoille, epätasaisuutta. Yleensä ottaen irlantialisilla kirjoittajilla on tarinakerronta veressään, se miten aloitetaan, sytytetään lukija, pidetään hänestä kiinni ja miten yllätetään ja sitten lopussa annetaan pieni hyvä olo;-) Rakastan irlantilaisutta, jotain myytttistä ja käsinkoskematonta, sanoin selittämätöntä...Aistin sen kun seisoin niillä rannoilla, joista nousivat Galwayssa McBriden kirjan hyljenaiset...

    Sivusta aiheen vähän viisti, mutta kirjallisuudessa ja Irlannissa pysyin;-)

    VastaaPoista
  3. PS. Unohdin vallan sanoa, että tuo Diktoniuksen osuva lause on yksi elämänmottoni ja se tulee joka vuosi uudelleen kirjatuksi seinäkalenteriini.

    VastaaPoista
  4. lumiomena: Keyesin kaksi ensimmäistä, "Naura, Clare, naura" sekä " Lucy menee naimisiin" ovat mielestäni hänen tuotannostaan niitä vähiten kiinnostavia ja ehkä juuri sitä "chic littiä"..kun taas sitten kirjoihin alkaa tulla paljon enemmän syvyyttä, sävyjä. Tuo "Rachelin loma" on muuten minun suosikkini ja nyt täytynee sanoa tästä uusimmasta, että taitaa tulla hyvänä kakkosena ihan siinä vierellä melken;)

    Leena: Näinhän se on, että kaikki kirjat eivät aina sytytä, vaikka kuinka monipuolisesti lukisikin. Sitten on kuitenkin hienoa, että sinäkin avasit keskustelua laajemmalle kuitenkin teemaan liittyen; Irlanti, kirjallisuus jne;) Blogikeskustelua parhaimmillaan, kun juttu alkaa versomaan;)

    Kävin katsomassa tietoa tuosta kirjasta, jonka mainitsit ja laitankin sen varaukseen!

    VastaaPoista
  5. Minuakin alkoi kiinnostaa tuo Leenan mainitsema kirja. Ja samaa mieltä; Taverna tähtien alla oli tylsä... Se jäi minulta kesken!
    Ehkä, Susa, ne Keyesin kaksi ekaa olivat minulle liian kepeitä. Nämä uudemmat ovat oikeasti aika hyviä :)

    VastaaPoista
  6. Keyes on kuulunut mulla listalle ok, mutta tylsähkö, mutta olenkin lukenut juuri noita alkukauden kirjoja. Jos tyyli on muuttunut, niin ehkä sitten voisi tutustua taas...

    VastaaPoista
  7. Mä oken lukenut sen Rachelin loma, Naura Claire, Lucy menee naimisiin ja Vielä on toivoa eli ne alkupään kirjat. Kirjoitustyyli ei iske ja nyt huomaan, että olen vähän yksipuolinen lukija, sillä haluan kirjoissa olevan ehdottomasti hyvää, elävää ja sujuvaa kieltä, jossa leikitään kielellä. Keyesiä paremmin tässä kielihommassa onnistuvat Jennifer Weiner ja Jane Green, joiden kirjat kahlasin silloin, kun just chic lit innosti. Mä postasinkin joskus aiemmin keväällä näistä kirjoista =D, mutta Keyes ei päässyt listoille...

    VastaaPoista
  8. lumiomena, ne kaksi ensimmäistä ovat tosiaan sellaista hyvin kevyttä hömppää, mutta minusta sitten siitä Rachelin lomasta lähtien alkoi tulla kirjoihin vakavempia juttuja, mikä on hyvä asia.

    Mari A., minäkin olen lukenut niin Weinerit kuin Greenit, ja itse asiassa kaikki Greenit löytyvät omasta hyllystäkin. Tosin mietin tässä tovi sitten jo tuon koko "Green-kokoelman" myymistä eteen päin. Toki minäkin pidän kirjallisesti kielellä leikkimisestä ja kirja tavallaan saa huimasti lisäarvoa sillä, mutta toisaalta olen niin laaja skaalainen lukija, että nautin paljon myös Keyesin tyyppisistä kirjoista.

    Hannelen kirjaparatiisi, nimenomaan tämä on sellaista kivaa kesälukemista;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)