Annamari Marttinen: Kuu huonessa

(Tammi 2009)

"Hän jatkoi selaamista. Lehdessä oli sivukaupalla ruoka- ja leivontaohjeita kasvissyöjille. Kun hän tutki ohjeita tarkemmin, hän huomasi että useimmat niistä koostuivat aineksista, joista hän ei ollut koskaan kuullutkaan. Outo ulkopuolisuuden tunne valtasi hänet. Hänellä ei ollut mitään asiaa tämän lehden maailmaan. Silti se vaivasi häntä. Kuvien ihmiset, entä jos he nauroivat ja hymyilivät aina samalla tavalla, aina onnellisina? Houkutus saada vastas lumosi hänet, hän otti toisen lehden, otti kolmannen."

Arki vaimona ja kahden lapsen kotiäitinä ei ole enää toviin antanut Katjalle tyydytystä. Aviomiehen Tapion kanssa tuntuu olevan enää vähän yhteistä ja usein hädintuskin mitään sanottavaakaan. Joinain päivinä Katja jää yksin kotiin sänkyyn makaamaan, pakoilee oven takana käyviä vieraita. Hän verhoutuu päivisin tuulipukuun ja haaveilee, miltä tuntuisi olla taas oikea nainen. Hän on uuvahtanut totaalisesti jossain kotiaskareiden ja työttömyysputken väsyttävässä välimaastossa. Katja on kuin tyhjä astia vailla täyttimistä, avoin ja herkkä kaikelle, mikä vain vähänkin voisi muuttaa hänen elämäänsä parempaan suuntaan. Eräänä päivänä ystävä-Sadun jo melkein lehtiroskikseen heittämä pinkka päätyykin Katjan luettavaksi. Pyörremyrskyn lailla vaihtoehtohoitojen, kasvissyönnin ja henkiparantamisen erikoinen maailma imaisee Katjan pyörteisiinsä. Niin lähtee kotoa kaikki "paha" pois ja kattilakaapissa alkaa kasvaa idut ja versot. Ruokapöydässä ei enää mussuteta äidin leipomaa pullaa ja sämpylää vaan nyt syödään terveysruokaa. "Hän oli käynyt ostamassa luontaistuotekaupasta auringonkukan luomuviljeltyjä siemeniä ja laittanut niitä kasvamaan. Auringonkukansiemenistä kasvaisi vihreitä versoja, joissa olisi kaikki maailman ravinto. Hän söisi niitä joka päivä, huikean vihreitä, itse omien silmiensä alla kasvattamiaan varsia ja lehtiä, tunkisi niitä suuhun, tuntisi tuoreuden ja terveyden, auringon maun ja nielaisisi kaiken tuon sisään. Ja hän alkaisi elää, saisi elinvoimansa takaisin, se virtaisi hänen aivoihinsa ja sydämeensä ja väsymys katoaisi."

Katja ravaa luontaistuotekaupoissa, kokeilee selvännäkijää, osallistuu meditatiivinen laulu- ja liikeiltoihin, antautuu Rosenterapeutin hoidettavaksi. Katja haluaa kaiken ja heti, nyt kun hän vihdoin kokee löytäneensä ratkaisun elämänsä ongelmiin. Vaihtoehtohoitokokeilujen tiimellyksessä hän edelleen kokee usein ulkopuolisuutta ja katsoo asioita välillä kriittisinkin silmin, mutta toive paremmasta elämästä on niin voimakas, että Katja on valmis mihin vain. Jopa halailemaan puita metsän siimeksessä. Hän ei halua olla se Katja, miltä vielä uslopäin näyttää, tuntuu. Hän haluaa olla se Katja, mikä ennen vielä oli. " Mä haluaisin olla iloinen, reipas äiti, hän ajatteli. Joka aamu kun mä herään, mä haluaisin sitä aina uudestaan. Ja onnellinen. Sellainen mä haluaisin olla. Tajuaako Taija ja Panu, että mä haluaisin? Että jossain tuolla alla piilossa on koko ajan ollut sellainen ihminen? Se tulee kyllä vielä esille. Pakkohan sen on tulla. Parvekelasimainoksen perhe välähti hänen silmiinsä."

Katja tempoilee, etsii. Kokeilee ja yhä kokee tyhjyyden tunnetta, miksei otetut ihmetipat tuo heti helpotusta, miksi hänelle ei  heti tapahdu se joku ihmeellinen, mitä muut istunnoissa lupaavat? Vaihtoehtohoitojen maailmassa Katja törmää Erkkaan, tuohon vaihtoehtohoitojen kovasti kehuttuun guruun. " Ovi aukesi ja siinä Erkka seisoi. Hänen takaansa näkyi vain tyhjää eteistä, hiljaisuutta. Ei Tuijaa. Katja astui kynnyksen yli. Ovi loksahti kiinni hänen takanaan. Erkan silmät olivat juuri meditoineen silmät, Katja upposi niihin ja hänelle tuli vastustamaton halu mennä seisomaa Erkkaa vasten. Mutta ei hän voinut, hän oli äiti ja vaimo, kotona lasten kanssa hääräävä äiti, kerrostalokodin uumenissa. Yhteensä seitsemän vuotta kotona lasten kanssa yhteiskunnan hyväksymässä järjestelmässä, muiden äitien ja ihmisten, miehen, hänen itsensä hyväksymässä järjestelmässä. Sitten työttömänä. Mä en ole mikään enkä kukaan, hän ajatteli seisoessaan päivisin keittiönsä ikkunassa tuijottamassa pihalle."

Erkan kohdattuaan Katjan valtaa entistä suurempi levottomuus. Hän alkaa saada myös kohtauksia, jolloin hän on varma kuolevansa. Mutta onko se kuolema, joka hänen kintereillään vaanii vai alkaako Katjan todelliset ongelmat nousta pintaan ja oireilla myös fyysisin oirein? Voiko tuon levottomuuden rauhoittaa mikään muu kuin Erkka? Mitä tapahtuu, kun kuu on huoneessa? Onko helppoja ratkaisuja onneen vai pitääkö jokaisen ensin käydä läpi oma kiirastulensa?

Kiinnostuin kirjasta Leenan blogista lukemani arvostelun jälkeen ja varasinkin heti kirjan kirjastosta. Marttinen olikin minulle aivan uusi tuttavuus kotimaisilla kirjamarkkinoilla. Ja sujuvasanainen kirjailihan hän selvästi onkin ja pystyy kirjoittamaan mukavan soljuvasti tarinaa eteen päin koko ajan kuljettaen. Itse kirjan juoni, tarina on lähtökohdiltaan kiinnostava, herkullinen: elämäänsä väsynyt, arjen moukaroima kotiäiti etsii kotiäitivuosien jälkeen uutta minäänsä. Kirjan edetessä kuitenkin käy selväksi, että Katjalla piilee pinnan alla paljon enemmän käsittelemätöntä painolastia, joka estää häntä elämästä. Se, mikä kirjan alkumetreillä nauratti Katjan kokeiluja lukiessa, tuntuukin kirjan loppupuolella ehkä jo hieman surulliselta. Katjaa lukuunottamatta muut kirjan henkilöt jäävät aika etäisiksi ja Katjaankin toivoisin ehkä varsinkin lopussa lisää syvyyttä. Toisaalta kirja on nimenomaan yhden ihmisen kehitystarina, selviytymistarina.

Kirja tarjoaa loppuratkaisun, joka jätti minut kuitenkin ehkä hieman tyhjäksi. Tavallaan toki sellainen helppo loppu, joka ei jää mieltä vaivaamaan. Toisaalta kirja itsessään oli mielestäni ehkä lähempänä sitä ns. naistenlehti-jatkistasoa vaikkakin kiinnostuin kovasti Marttisen kirjoitustyylistä ja aionkin lukea jonkun muunkin hänen teoksistaan. Päähenkilöön Katjaan on kuitenkin helppo samaistua omankin elämänsä eri vaiheista; kuka minä olen, onko tämä elämä se mitä haluan, missä on minun paikkani tässä maailmassa. Se tekee kirjasta mielenkiintoisen, kun pystyy osin peilaamaan itseään Katjan tuntoihin, ainakin nuoremman minänsä.

3/5