maanantai 23. elokuuta 2010

Mari Jungstedt: Saaren varjoissa

(Otava 2008)

"Ei kuulunut muuta kuin varisten kovaääninen vaakunta. Ensimmäisenä juokseva Agnes ehti jo ajatella, että oli omitusta, että varikset kerääntyivät juuri siihen, ja sitten hän pääsi perille ja pysähtyi niin äkisti, että hänen sisarensa törmäsi häneen. Pontus makasi heinikossa ja sen karva kiilsi auringossa. Näky olisi saattanut olla rauhaisa -yhtä asiaa lukuun ottamatta. Siinä missä pään olisi pitänyt olla oli tyhjää. Ponin kaula oli katkaistu, ja pään paikalla oli vain iso verinen aukko ja kärpäsparvi, joka surisi lihaisan haavan ympärillä mustana pilvenä. Agnes kuuli takaansa tömähdyksen, kun hänen sisarensa kaatui maahan."

Niin kahden pienen tytön kuin muutaman muunkin visbyläisen asukkaan arki järkkyy eräänä kesäkuisena päivänä, kun tytöt löytävät kiltin Pontus-ponin päättömänä metsän reunasta. Alkaa järkyttävien tapahtumien ketju, jossa raaka hevosen surma on vain alkusoittoa. Enää ei pakahduttava helle ole ainoa, joka saa rikoskomisario Anders Knutaksen hikoilemaan tuskaisasti.

Hollantilainen Martina Flochten parinkymmenen muun arkeologian opiskelijan kanssa kaivoi varovasti pala palalta esiin viikinkien tuhannen vuoden takaista kauppasatamaa Fröjelin kirkon kupeessa. Martinan äiti oli alunperin gotlantilainen ja Martina tunsikin valtavaa kiinnostusta Gotlannin historiaan nimenomaan viikinkijoilta. Kaunis, iloinen Martina oli kurssikavereiden keskuudessa suosittua seuraa. Kun Martina löydetään puusta roikkumassa, kolmeen kertaan murhattuna, veret pois valutettuna ja hevosenpäitä alkaa ilmestyä muuallekin alkaa Knutas pelätä, että saarella riehuu peräti sarjamurhaaja. Knutas saa heittää hyvästit kovasti kaipaamalleen lomalle vaimon ja lasten kanssa hautautuessaan entistä syvemmälle murhatutkimuksen monimutkaiseen viidakkoon. 
Rakkauden perässä saarelle muuttanut, Tukholman trendikkään elämäntyylin taakseen jättänyt  tv-reportteri Johan Berg painii isojen kysymysten äärellä niin työssään kuin henkilökohtaisessa elämässään. Katkaistusta hevosen päästä uutisoidessaan Johan ei vielä aavistakaan, millaisen hurjan jutun jäljille hän tapauksen tiimoilta lopulta päätyy. Tutun arjen mullistaa myös oman pienen tyttären syntymä. "Lapsen tultua kaikki oli toisin, hän tajusi. Tästä lähtien hänen olisi asetettava oma perheensä etusijall. Hänestä oli äkkiä tullut perheenisä, jolla oli uusi vastuu harteillaan. Ajatus oli yhtä aikaa miellyttävä ja pelottava."

Tutkinnan edetessä nihkeästi Knutakselle kumppaneineen herää kuitenkin epäilys jonkinlaisesta rituaalimurhaajasta, ja kun pian paljastuu uusi yhtä kammottava murha, epäilys varmistuu. Saarella todellakin liikkuu erittäin vaarallinen psykopaatti, joka murhaa ehkä pian uudestaan. "Hän", tuo julmien tekojen takana oleva henkilö on päässyt vauhtiin, eikä aio lopettaa, ennen kuin tehtävä on suoritettu. "Hän huusi ääneen ja hänen äänensä oli voimallisempi kuin aaltojen kohina. -Minä kuulen teidät, minä kuulen. Minä olen tässä, minä kuulun teille! Minä olen teidän palvelijanne, minä uhraan vereni ja elämäni!" Ne vastasivat hänelle nopeasti ja päättäväisesti. Eivätkä ne tahtoneet hänen vertaan, vaan toisten."

Jungstedt on minulle aivan uusi dekkarituttavuus, joskin olen aikaisemmin lukenut hänen kirjojensa esittelyjä ja ajatellut, että täytyisi pian tutustua tämänkin dekkaristin tuotantoon. Aikaa tosin vierähti pari vuotta tästä aikomuksesta, mutta nyt odotus on palkittu! Ihastuin kertaheitolla Jungstedtin tyyliin kirjoittaa dekkaritarinaa, jossa on aimo annos myös kirjan henkilöiden elämää eri käänteineen. Kaikki eivät toki siitä pidä, että dekkaritarinaankin sisällytetään näin paljon sitä ns. muuta, mutta minuun tämä kyllä uppoaa ehdottomasti. Jopa julman murhan kohteeksi päätyvä Martina ehtii tulla hieman tutuksi kirjan sivuilla, niin että kun hän lopulta päätyy murhattuna puun oksaan roikkumaan, lukijana tunsin riipaisun sydämessä. Pidän Jungstedtin tyylistä tuottaa tekstiä. Jopa karmaisevaan dekkaritarinaan hän saa sisällytettyä yhteen lauseeseen huikeita oivalluksia elämästä: " Koskaan ei ole niin lähellä kuolemaa kuin silloin kun antaa elämän toiselle, hän ajatteli."  

3/5

5 kommenttia:

  1. Susa, minulla on ristiriitainen olo Mari Jungstedtin suhteen. En edes muista olenko tehnyt häneltä mitään, mutta viimeisitnä lukuunottamatta lukenut koko Gotlanit -sarjan. En tiedä, mikä minua alkoi tökkimään. Paras ystävänikään ei sitä ymmärrä, sillä hän elää dekkareista. Sitkeästi hän aikoo kantaa minulle jokaisen Jungstedtin ja sen kuulemma minulla, kunnes olen kirjan lukenut;-) Mutta tiedän MILLOIN 'hylkäsin' Jungstedtin: Se oli sen jälkeen kun olin lukenut ensimmäisen Åsa Larssonin dekkarin. Åsa oli niin massasta poikkeava, että hän saattaa olla syyllinen...

    Toisaalta, koska vaihdamme Bessun kanssa kirjoja niin tiheän, että välillä unohdamme kuka kirjan omistaa, meille on tullut ainoa erimielisyys elämäme iakana Jungstedtin kirjasta Meren hiljaisuudessa, josta todistaa Bessun ko. kirjan ensilehdelle kirjoittama: "Tämän kirjan omistaa Leena, Muuratsalon saari. Monien vaiherikkaiden matkojen jälkeen, kirja päätyi hänelle. Kaksi ajoittain 'ns. töhytysdementiaan' sairastunutta naista (ei onneksi yhtäaikaa) tuli siihen tulokseen. Suvella 2008. Anne"

    Eli sunkin hienosti arvosteleman kirjan täytyy olla jossakin täällä...On muuten aina erityisen karmivaa, kun uhrina on lapsi tai sitten erityisen hauras vanhus.

    Ja nyt lähetän tämän linkin Bessulle;-)

    VastaaPoista
  2. PS. Susa, rukoile, että rupean oikolukemaan kommenttini;-)

    VastaaPoista
  3. Hieno lause tuo viimeinen. En ole lukenut ko. kirjailijan kirjoituksia - enkä ylipäätään paljonkaan dekkareita - mutta vaikuttaa mielenkiintoselta. Sinun arvostelusi oli taas kattava ja pidin siitä todella paljon tekstinä.

    VastaaPoista
  4. Kiinnostavan oloinen kirja. Melkein sellainen, että voisin lukea juuri siksi, että mukaan mahtuu muutakin kuin jännitystä.

    Blogissani on sinulle pieni tunnustus / haaste.

    VastaaPoista
  5. Leena: Jospas kirja putkahtaa jostain hyllysi uumenista joku päivä, kun olet dekkarin tarpeessa ja löydät Jungstedtin uudestaan:) Töhötysdementia on sangen tuttu ilmiö täälläkin päässä aina välillä;)

    Tuure: Tämä voisi muuten ollakin sellainen kevyempi aloitus dekkareita lukemattomille!

    lumiomena: Samat sanat sinulle kuin Tuurellekin, tämä voisi sinunkin makuun mennä! Ja kiitos tunnustuksesta ;) Haaste otettu vastaan;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)