Seitsemän tunnustusta


Kiitos tunnustuksesta lumiomena! Otan myös haasteen vastaan ja kerron spontaanisti seitsemän asiaa itsestäni, elämästäni teille, hyvät blogini lukijat! Tunnustuksia en tällä kertaa jakele eteen päin, sillä suurin osa teistä, joiden blogeja seurailen, näyttääkin tunnustuksen ja haasteen jo saaneen. Siispä tässä oma "seitsikkoni":

1. En kaipaa enää lainkaan kesää, sillä olen jo täysillä syksyn lumoissa! Tuoksut, viileys, ruskaan valmistautuva luonto ja kynttilät illalla tunnelmaa luomassa - täydellistä! Erityisesti odotan sitä tunnetta, kun pääsen kahlaamaan sateesta raskaiden ruskalehtien sekaan!

2. Aloitin ensimmäistä kertaa vuosikausiin uuden harrastuksen, vesijuoksun, muutama viikko sitten ja olen ihan koukussa siihen! Ostin tänään jopa vesijuoksuhanskat treeniä tehostamaan.

3. En osaa lukea useaa kirjaa ns. yhtä aikaa, vaan keskityn aina vain yhteen kerrallaan.

4. Poikieni syntymän myötä löysin taas jouluilon ja nyt alankin odottaa joulua jo hyvissä ajoin. Ensimmäiset kuumat glögit siemaillaan jo lokakuun lopulla usein!

5. Vaikka elämä on opettanut minut vahvaksi, taistelijasieluksi, silti olen herkkä ja hauras usein selviytyjän kuoreni alla.

6. Rakastan arkea, juuri sitä tasaista! En kaipaa elämääni isoja mullistuksia ja seikkailuja, vaan se parhain onni löytyy usein oman kotini seinien sisältä sekä tutuista rutiineista.

7. Haaveilen omasta pienestä divarikahvilasta, ehkä sitten joskus lähempänä eläkepäiviä ;)?

Kommentit

  1. Pidin kovasti tunnustuksistasi, erityisesti kahdesta ensimmäisestä. Olet selvästi syksyn lapsia!

    VastaaPoista
  2. Kiva, että otit tunnustuksen ja haasteen vastaan, ystäväni. Kohdat 1 ja 6 ovat minullekin niin tuttuja ja rakkaita. Syksy on vuoden ihaninta aikaa, kuten joulukin (jota minä olen rakastanut aina). Sen, että olet samaan aikaan vahva ja herkkä jo tiesinkin. Se on ihan erityislaatuinen ja hieno piirre ♥

    Toivottavasti haave divarikahvilastasi toteutuu jonain päivänä!

    VastaaPoista
  3. Minä jäin tuohon divarikahvila-ajatukseen kiinni... loistoidea. :)

    Olen samaa mieltä, että arki on parasta, se ihan tavallinen ja tasainen ja tylsä.

    Ja joulu, sehän on kohta! :)

    VastaaPoista
  4. Hannelen kirj-paratiisi: Tuo on totta ♥

    anja: Syksynpä lapsia hyvinkin;) Olenkin muuten juuri taas lähdössä vesijuoksemaan!

    lumiomena: Tuohoon herkkyys/vahvuus-teemaan sopiikin erinomaisesti tämä:
    "Ihminen tarvitsee eläessään kaksi sydäntä: Pienen, joka on täynnä syvää hellyyttä, ja toisen, joka on terästä. - Kahlil Gibran"

    Ilse: Arki-ihminen sinäkin siis ;) Tosin olen sen ihanasta blogisi tunnelmasta aistinut ♥

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)