sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Marsha Mehran: Ruusuvettä ja lammaspataa

(Tammi 2009)

"Rohkeus ja usko - sekä irlantilainen hyvä tuuri - olivat tuoneet heidät tähän pieneen läntiseen kaupunkiin. Marjanin oli yhä vaikea uskoa, että oli kulunut jo puolitoista vuottaa siitä, kun hän oli siskoineen pakannut laukkunsa ja muuttanut tänne Lontoosta. Puolitoista vuotta! Hän puisteli päätään ihmeissään. Aivan kuin hän olisi vasta eilispäivänä ripustanut puisen nimikyltin kahvilan oven yläpuolelle ja alkanut tarjoilla paistettuja elefantinkorvia ja baklavaa nälkäisille kyläläisille."

On kulunut puolitoista vuotta siitä, kun Iranista Lontoossa maanpaossa olevat siskokset Marjan, Bahar ja Laylan muuttivat Irlantiin, pieneen Ballinacroaghin rannikkokylään. Mehranin Lumoavien mausteiden kahvila aloitti tarinan Aminpourin sisarusten elosta kaukana kotoa, pienessä ennakkoluulojenkin kalvamassa kylässä. Ruusuvettä ja lammaspaistia avaa taas sisarusten hurmaavan Babylon Cafen ovet meille. Joinain päivinä keittiöstä tuoksuu huumaava granaatiomenakeitto, joinain päivinä maukas kirsikkariisi. Pääosin kyläläiset ovat ottaneet sisarukset osaksi yhteisöään, mutta joidenkin epäluulot ja katkeruus eivät ota laantuakseen vieläkään. Varsinkin kylän vanha juorukello Dervla Quigley vahtii kahvilan menoa verhojensa takaa ahkerasti. "Hän joutuisi jälleen koko päivän sietämään ruoissa käytettyjen eriskummallisten mausteiden irstailevia hajuja sekä pyörryttäviä höyryjä, jotka houkuttelivat vakituisen ahmattilauman kahvilan ikkunoiden ääreen ja jotka olivat yllyttäneet The Connaught Telegraphia julistamaan paikan " Mayon kreivikunnan suurimmaksi salaisuudeksi." Sellainen otsikko tuntui edelleen käsittämättömältä Dervlan mielestä, joka tarkasteli maailmaa ivallisen suodattimen läpi."

Babylon Cafen pyörityksen lomassa sisaruksilla itse kullaankin on omat salaiset kuvionsa, jotka tuovat välillä kinaakin sisarusten välille. Minne katoaa Bahar aina omilla pienillä tauoillaan kesken ravintolan kiireisen päivän? Mitä nuori-Laylan oikein puuhaa poikaystävänsä kanssa kahdenkesken ollessaan? Ja miksi tuo aatelissukuinen englantilainen saa yleensä niin tarkan ja hillityn Marjanin sekoilemaan tutuissa resepteissään? Muutoksen tuulet tuntuvat muutenkin puhaltavan Ballinacroaghin kylässä, kun pappikin siirtyy satelliittiaikaan. Monen kyläläisen, sisarusten mukaanlukien, arki mullistuu kuitenkin eniten, kun kylän iäkäs, hurmaava leskirouva Estelle löytää aamulenkillään lahden poukamasta henkitoreissaan olevan nuoen tytön, "merenneidon". Kuka on tuo erikoiset kädet omaava, melkein hengen itseltään ja vauvalta riistänyt nuori tyttö, joka ei suostu puhumaan sanaakaan? "Estelle kääntyi jälleen ikkunaan päin. Edes reipas kansantanssimusiikki ei voisi nyt kohentaa hänen mielialaansa. Ei sen jälkeen, kun hän oli löytänyt merenneitoraukan. Vesipisara, aiemman sadekuuron jäänne, norui alas ikkunalasia pitkin. Se yhtyi muihin pisaroihin, jotka olivat kerääntyneet ikkunankehyksen kulmaan kuin taivasta kohti kääntyneeseen uhrimaljaan. Estelle ajatteli, että sadevesi kuvasi hänen omia kyyneleitään, joka ei ollut tauonnut sen jälkeen, kun hän oli löytänyt alastoman ja puolikuolleen tytön. Koko maailma itki häpeästä."

Vanhoilliset kyläläiset Dervlan johdolla saavat asiasta vihiä ja ajojahti on valmis. Varsinkin kun Dervla huomaa, että Aminpourin sisaruksilla lienee sormensa pelissä tässäkin sopassa, hän on vakuuttunut, että nyt on hänen aikansa toimia. Jo puolentoista vuoden ajan hän oli joutunut sietämään Aminpourin sisarusten syntistä kahvilaa kotkotuksineen. "Hän meni puhelimen luo, nosti luurin ja alkoi valita numeroita. Kyllä vain, Dervla ajatteli, siihen oli hyvä syy, miksi Luoja oli suonut hänelle kyvyn nähdä kaikkialle; syy, miksi hän - inkontinenssista huolimatta - pystyi vahtimaan rakasta katuaan."

Varsinkin Marjan ja Bahar kantavat sisimmässään kipeitä muistoja liittyen viimeisiin vuosiin kotimaassaan Iranissa. Baharin avioliitto väkivaltaisen miehen kanssa ja Marjanin päivät tutkintavankeudessa ovat asioita, joista ei puhuta. Sisarusten läheisyydestä huolimatta pinnan alla piilee paljon vielä jaettavaa; heillä oli vielä edessään Sohbat, joka tarkoittaa farsin kielessä tilaa, aluetta, jota kaksi sielua asuttivat syvällisen ja rehellisen keskustelun aikana. Vain sen myötä he voisivat todella avautua toisilleen ja paljasta sisäiset haavansa. Sitä ennen on kuitenkin monta mutkaa matkassa ja keittoa keitettävänä. 

Ihastuin muutama vuosi sitten kun luin Lumoavien mausteiden kahvilan, Aminpourin sisaruksiin sekä muihin Mehranin luomiin hauskoihin kyläläisiin pienessä Ballinacroaghin kylässä. Lähtökohdat kirjalle jo tuolloin olivat otolliset; täysin erilaisesta ympäristöstä, alunperin kaukaa Iranista kotoisin olevat sisarukset saapuvat pieneen irlantilaiseen kylään. Ruusuvettä ja lammaspaistia jatkaa sujuvasti sisarusten ja kyläyhteisön tarinaa. Sisarusten kokkaamat herkulliset persialaiset ruoat ovat sulattaneet jo monen kyläläisen sydämet, mutta silti osa yhä vastustaa sisarusten ja kahvilan läsnäoloa. Ns. pakolaisuusteema on aina ajankohtainen ja onkin kiinnostavaa pohtia eri kulttuuritaustaisen sopeutumista toisiinsa. Isossa osassa kirjassa on tietenkin ruoka, ja ennen kaikkea rakkaus sen laittamiseen! Sisarusten intohimoisessa ruoanlaitossa Babylon Cafessa on samaa tunnelmaa kuin Pienen suklaapuodin Viannen suklaiden teossa!

Oman viehätyksen kirjaan tuo se, että tarina sijoittuu nimenomaan Irlantiin. En ole koskaan itse siellä käynyt, mutta haaveilen vielä joskus sinne matkustavani. Pieni Irlantilaiskylä peri-irlantilaisine miljöineen ja taruineen on kiehtova!

Kirjan voi mainiosti lukea omana tarinanaan, sen verran hyvin Mehran tarinan lomassa pohjustaa sisarusten menneisyyttä. Toisaalta itse koin jo valmiiksi tiettyä intensiteettiä kirjaan, sillä olin Lumoavien mausteiden kahvilan lukemisen jälkeen jäänyt kaipaamaan Aminpourin sisarten tarinaan jatkoa. Toisaalta moni vanha asia kaipasi vielä selviämistään. Mielenkiintoinen oma juonenhaaransa kirjassa on mystisen "merenneidon kohtalo", kuka hän on ja miksi hän oli melkein henkitoreissaan Estellen hänet löytäessään? Erityisen rakas Aminpourin sisaruksista minulle on Marjan, tuo sisaruskolmikon huolehtija. Oli helppo samaistua häneen oman sisaruskolmikon esikoisena, koska tuo huolehtijan rooli on itsellekin niin kovin tuttu. Siksi luinkin sydän ilosta pamppaillen Marjanin käänteistä tuon kylään saapuvan paljon puhetta herättävän englantilaisen myötä.

Ruusuvettä ja lammaspaistia on yhtä aikaa herkullinen, hersyvä kuin myös koskettavakin. Persialaiset herkut alkavat maistuva omankin kielen päällä mielikuvituksen voimin,erikoiset kyläläiset huvittavine oikkuineen kirvoittavat hymyn huulille ja samaan aikaan sisarten menneisyydessä kokemat julmuudet saavat sydämen surulliseksi. Kirja ei ehkä ole lukijan sisäisiä maailmoja kovasti ravisteleva, mutta erittäin viihdyttävä, henkilöhahmoiltaan erityisen rikas ja aisteja hivelevä lukukokemus kuitenkin. Ja kirjan ystäviä ilahduttaa kirjan lopussa oleva Marjanin reseptilaatikko, jonka ohjeista aion itse ehdottomasti pian jotain kokeilla!

"Nyt kun ruusu on kuihtunut
ja puutarha on autioitunut,
Mistä löydämme ruusun sisimmän olemuksen?
                     Ruusuvedestä.


3/5
                                         - Rumi-

11 kommenttia:

  1. Waude! Nyt minulle tuli aivan uusi sarja, joka minun on pakko saada omaksi. Upeasti loihdit esille sen irkkukylän, jota minäkin olen vuosia sisälläni säilyttänyt, mutta nyt persialaisin maustein. Tämä on juuri sitä mistä minä pitäisin, tiedän sen. Ja: '...miksi hän - inkontinenssistaan huolimatta - pystyi...' Huumori, ennakkoluulot, ruokien mausteiset tuoksut ja ruusuvesi yhdistettynä irlantilaisuuteen niin hyvässä kuin pahassa, voiko enempää pyytää. Taidan siltikin toivoa kirjaa joululahjaksi!

    Kiitos erittäin keskittyneestä ja sydän mukana tehdystä arvostelusta, Susa♥

    VastaaPoista
  2. Leena, tässä kirjassa on paljon aineksia, joiden vuoksi uskon sinunkin pitävän tästä;) Molemmat Mehranin kirjat ovat sellaisia, että ne tuovat lukijan sydämeen lämmön ja hyvän mielen ♥ Ilman että ovat mitään siirappia tai latteaa..Oi ei, tämä kirja kyllä pistää sinunkin sydämesi sopan porisemaan :)

    Ja yksi kirjan huvittavimmista henkilöistä on kyllä tuo vanha kyttääjä- Dervla:)

    VastaaPoista
  3. Kirjoitit tästä hurmaavasti. Minäkin rakastan mielikuvien Irlantia. En ole koskaan siellä käynyt, Iso-Britanniassa kylläkin. En ole lukenut Lumoavien mausteiden kahvilaa, jonka annoin kerran pikkulahjaksi äidilleni, mutta onnistuit kyllä herättämään kiinnostukseni!

    VastaaPoista
  4. lumiomena: Jos vain saat esim. äidiltäsi käsiisi tuon Lumoavien mausteiden kahvila, aloita ihmeessä siitä! Uskon, että pidät;)

    VastaaPoista
  5. Nämä kirjat ovat olleet jo pidemmän aikaa lukulistallani. Pidän hirveästi "multicultural fictionista", ja tässä sitten lisäksi minulle(kin) rakasta ja kiehtovaa Irlantia. Olen käynyt siellä pari kertaa. Yhtä paljon kyllä tykkään Skotlannista, jossa olen käynyt kerran, ja Englannista, jossa olen viettänyt paljon aikaani, asunutkin. Walesiin vielä haluaisin. :)

    Karoliina

    VastaaPoista
  6. Karoliina, mun on pakko nyt snaoa, että puhut kuin minun mielelläni. Vietimme pari viikkoa Irlannissa ja koimme jotain uskomatonta. Minulta on vieläkin se postaus tekemättä. Siitä on aikaa, mutta sydäemni jäi Galwayn rannoille ja Connemarna nummille, joissa ponit juokisvat vapaina luokseni hajaantune kohdallani niin, että minulla oli muutaman hetken ponisiivet!

    Skotlanitiin olen aina halunnut ja nyt meillä on sinne treffit vuonna kirves ja kivi, kanadalaisen ystävämme kanssa, joka on sinne myös aina kaivannut, mutta ei ole saanut toimeksi lähteä.

    Ja Englanti. Olen ollut vain lentokentällä, mutta sitkeä pikkubritti asuu sisälläni...Toivon, että asumme siellä muutaman vuoden parin vuoden päästä. Mieheni ei vain ole yhtä innostunut, vaan valittaa säästä. Ehkä teemme kompromissin, jossa minun sitten täytyy suostua johonkin lämpimään kohteeseen myös tms. Aika näyttää!

    Skotlanti-ikävään hiukan auttavat Denise Minan Patricia Meehan dekkarit;-)

    Anteeksi Susa, tuntuu kuin puhuisin sinun ohitsesi;-)

    VastaaPoista
  7. Karoliina: Oi, Skotlanti kiinnostaa myös minua! Ja jotenkin noiden "multicultural fiktionien" sijoittuminen juuri noihin maisemiin tekee jo siksi usein kirjasta kiintoisan!

    Leena: :) Ei minua haittaa lainkaan, päinvastoin, että blogissani käydään keskustelua noin. Se on tärkeä "suola" blogissa;) Jatkakaa siis samaan malliin ♥

    VastaaPoista
  8. Ooih, ihanaa, keväällä pitkästä aikaa herännyt lukuinnostukseni jatkuu vaan, ja voi mitä houkuttelevia vinkkejä täältä taas poimin matkaan!! Miten se voikin olla niin upeaa - lukeminen! Vielä kun osaisi noin hienosti lukukokemuksiaan kuvailla ja arvioida :)

    Selailin blogiasi taaksepäin, mutta ei ainakaan sattunut silmään seuraava teos: Linda Olssonin "Laulaisin sinulle lempeitä lauluja". Luin sen hiljattain. Olisi mielenkiintoista lukea mietteitäsi siitä, jos sen joskus luet!

    VastaaPoista
  9. Kaisa, sanos muuta, siis miten se voikaan olla niin upeaa, se lukeminen! Usein mietinkin, että sydämeni ja mieleni kyllä kuihtuisivat jos kaikki kirjat katoaisivat maailmasta, niin tärkeää kirjat ja lukeminen minulle ovat. Olen muuten lukenut tuon Olssonin kirjan, mutta se oli jo hyvä tovi ennen kuin aloitin tämän kirjablogin. Se oli upea kirja, joskin myös ristiriitainen sen erään juonen käänteen myötä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)