lauantai 30. lokakuuta 2010

Suuri nuudelikirja

(Minerva Kustannus 2010)

Nuudelien ystävät, nyt kuulolle! Sillä vihdoin se on täällä, nimittäin todella upea, kattava ja herkullinen Suuri nuudelikirja (Suomennos Anne Ali-Raatikainen), johon thaimaalaissyntyinen huippukokki Vatcharin Bhumichitr on koonnut yli 100 autenttista nuudeliruokaa Japanista, Kiinasta ja Kaakkois-Aasiasta. Kirjan upeat ruokakuvat on ottanut Will Heap ja muut kuvat Somchai Phongphaisarnkit. Jos jo herkullisia reseptejä lukiessa tulee nälkä, upeat ruokakuvat saavat sinut kyllä sitten jo kiitämään hellan ääreen kokkaamaan. Vihdoinkin meille nuudelien ystäville kirja, jossa on lukuisten monipuolisten reseptien lisäksi todella laajasti tietoa nuudelien historiasta niiden valmistamiseen.
 



Kirjan johdannossa kerrotaan, että toisin kuin yleisesti luullaan, ainoat kunnolliset nuudelit eivät ole vain eurooppalaisia, vaan nuudeleita tavataan monien kansallisuuksien keittiössä. Perinteiset nuudelit tehdään vehnästä, mutta niitä valmistetaan monesta muustakin viljasta ja siten nuudeleiden maailma on vertaansa vailla. Siinä missä erityisesti aasialaisille nuudelit ovat osa jokapäiväistä elämää, mutta on yhä myös paljon heitä, keille nuudelit ovat yhä vieraita. Bhumichitr onkin listannut kirjassa asiat, joiden avulla sellaisetkin ihmiset innostuisivat kokeilemaan nuudeleita. " Monipuolisuus, vaivattomuus, helppo saatavuus, terveellisyys, suutuntuma, rakenne, maku, kansainvälinen monimuotoisuus." Kiinassa nuudeleiden tarjoamiseen liittyy ihana vanha uskomus; ne edustavat pitkää ikää, ja siksi ne täytyy tarjota kokonaisina. Vain todella  ei-taikauskoinen jättää tuon uskomuksen huomioimatta ja pilkkoo nuudelinsa lyhyemmiksi. Eräässä aasialaisessa perinteessä puolestaan nuudelit toimivat siltana omaisten ja vainajien välillä. Haudoille viedäänkin usein nuudelikulhoja, erityisesti kuukauden 24. päivänä. Harvoin millään ruoalla on näin moninaisia, syvällisiäkin merkityksiä.




Kirjassa kerrotaan niin nuudelien syömisestä "oikeaoppisesti", valmistustavasta kuin niiden maustamisesta. Perinteisiä nuudeleiden maustajia ovat kalakastike, soijakastike, chilijauheet- ja tahnat, limen mehu tai valkoviinietikka. Suolan maku tulee ruokaan kalakastikkeesta sekä myös soijakastikkeesta. Kotikokkaaja voi ennakkoluulottomasti maustaa nuudeliruokia vaikka valkosipulilla, pähkinöillä tai paahdetuilla sesaminsiemenillä. Jokaisella maalla on omat alueelliset eronsa nuudeleiden maustamisessa.

Ihana lisä reseptien ohessa ovat pienet sivun laidassa olevat "tietoiskut" ja vinkit, hauskat ruokamuistot. Esimerkiksi "Paistettuja nuudeleita ja äyriäisiä kiinalaisittain" reseptin vierellä lukee: " Vaikka tämä on kiinalainen resepti, se on suosittu myös Thaimaassa. "Tämä oli isäni suosikkiruoka. Muistan, miten isäni hotki tätä hyvällä ruokahalulla aina, kun menimme perheen kanssa ulos syömään."

Meidän perheessä nuudeleita on syöty jo vuosikaudet. Ensin aloitettiin niillä perinteisillä vehnänuudeleilla wokin kera ja sen jälkeen kokeiltiin jännittävän ohuita riisinuudeleita, täyteläisiä munanuudeleita. Pienenä ongelmana olen kokenut, vaikka olenkin innokas ruoanlaittaja, uusien reseptien keksimisen ja löytämisen. Perinteinen nuudelikana/äyriäis/naudanlihawokki syntyy jo kädenkäänteessä, mutta pidemmän tovin olen kaivannut vinkkejä uusiin resepteihin ja ennen kaikkea maustamiseen. Internet on toki pullollaan ohjeita, mutta aina oman hakemisen takana ja keittokirjojen keräilijänä pidän siitä, että saan katsoa uusia ohjeita kirjasta. Tämä kirja on ihana lisä omaan keittokirjavalikoimaan mutta myös lahjaksi. Itse tiedänkin jo, kenen joulupakettiin hankin kirjan kera syömäpuikkojen ja jonkun ihana eksoottisen maustevalikoiman kera. Ja kyllä, meillä kokattiin tänään nuudeleita. Ohje ei ole tosin nyt kirjasta vaan pikaisesti omasta päästä remonttikiireiden keskellä, mutta maukasta tuli, kuten aina nuudeleista! Munanuudeleiden kera katkarapuja, oliivia, paprikaa, soijakastiketta ja chilitahnaa. Simple as that!


(Kuva itseni ottama, itse tehdystä wokkiruosta)


4 kommenttia:

  1. Nuudelit on kyllä ihan lemppareita meillä. Nepalin matkanhan mä elin nuudeliruoalla, kun se riisi alkoi puuduttaa jo parin päivän jälkeen. Ja pääsin seuraamaan, miten ravintolassa alkaa aamu sillä, kun nuudeleita pestään vilkkaan tien varressa...

    Laitathan näytteitä nuudeliruoista jatkossakin, kun niitä teet!

    Meillä muuten luotetaan Mama-merkkisiin nuudeleihin, saa S-kaupoista (ei K:sta). Niistä saa parhaimmat tavisnuudeliruoat. Paistan pannulla maustetun kanan kanssa hetken ja lisään veden. Nams! Taidankin tehdä tänään.

    VastaaPoista
  2. Mari A.: Meilläkin syödään paljon Mama-nuudeleitakin! Laitan varmaan tuonne minun ruokablogiin jatkossa kun teen tuosta kirjasta varsinkin kivoja uusia nuudelikokeiluja, eli osoitteessa:
    http://hyvantuulenkeittiossa.blogspot.com
    Tervetuloa ;)

    VastaaPoista
  3. Susa, houkuttava tarjoomus! Meillekin kotiutuivat ensin tyttären myötä Mama-nuudelit, nyt ostan vain niitä peruswokkinuudeleita, jotka maustan ihan itse monipuolisesti. Nuudeleista saa helpolla herkullista!

    VastaaPoista
  4. Selailin tätä kirjaa kirjamessuilla ja ajattelin sinua (!) ja nyt olit kirjoittanut tästä :) Meilläkin tehdään paljon nuudeleita, mutta liian usein samalla tavalla: joko sellaisenaan lisukkeena tai sitten paistettuna kanan ja kasvisten kanssa. Uusia ohjeita on aina ilo löytää.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)