Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja

(Wsoy 2010)

"Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun radiossa sanottiin, että jumppa auttaa selkäkipuihin iästä riippumatta. Kyllä ei auta. Aina kun herään niin joka paikkaan sattuu, paitsi että harvemmin tarvitsee herätä kun en meinaa millään saada unta. Kyllä ei haittaa."

Tuomas Kyrön uusin kirja, Mielensäpahoittaja, on naseva, paikoin liioittelevan hulvaton, mutta samalla niin oivaltava kokoelma novelleja mielensäpahoittajan silmin. Novelleista heijastuu myös koko ajan mielensäpahoittajan arjen tarina. Mielensäpahoittaja on jo kahdeksankymmenen ikävuoden saavuttanut tinkimätän suomalaismies, ukko, jäärä. Maailma mielensäpahoittajan ympärillä muuttuu tiuhaan tahtiin ja sekös se vasta mielensäpahoittajaa harmittaakin. Lisäksi se ainoa ystävä, Yrjänäkin meni ja kehtasi kuolla. Oma rakas vaimo makaa Kuusikodin vuodeosastolla ja poika perheineen ei tahdo uskoa, että vanha isä pärjää vielä yksinäänkin. Mielensäpahoittaja on keksinyt keinon, joka on tehokkaampi kuin vähärasvainen ruokavalio tai hyötyliikunta.

"Seitsemäänkymmeneenkolmeen vuoteen en valittanut kertaakaan. Sitten lääkäri tutki minut päästä varpaisiin ja ulkoa sisään ja sanoi, että jos ei elämäntavat muutu niin saattavat mennä suonet tukkoon, saattaa sydän leikata kiinni. Hän halusi kovat rasvat pois ruokavaliosta, tilalle salaatteja ja hyötyliikuntaa, mutta kyllä minä tiesin mistä tukkeumat johtuvat. Ne johtuvat siitä, kun ei sano mitä ajattelee ja mistä pahoittaa mielensä. Kun asioita kerää päähänsä niin eihän ne sinne loputtomiin mahdu. Ne menevät verisuoniin ja niveliin. Ryhdyin rehellisesti valittamaan ja onko sen jälkeen ollut kaikki arvot kohdillaan? Kyllä ovat."

Mielensäpahoittaja pohtii usein sangen terävästi aikamme ilmiöitä ja ihmisten käyttäytymistä. Närää herättää kauppojen "kaksi pakettia per talous"-tarjoukset, julki-imetys, junan vessa kuin miniän lähettämät kimaltelevat ystävänpäiväkortit. Mielensäpahoittaja ei ole tottunut liian siloiteltuun elämään ja tietää, mitä se oikea marjanpoiminta tarkoittaa.

"Metsässä pitää olla itikoita sillä tavalla, että koko ajan tekee mieli juosta karkuun ja kirota. Auringon pitää porottaa tuulipuku kuumaksi ja vesipullon pitää unohtua auton peräkonttiin. Oikein hyvällä marjareissulla hermot kiristyvät ihan sinne hilkulle, että seuraavaksi tulee avioero. Mutta kuinka mahtavaa on sitten, kun pöydässä komeilee siniset ja punaiset ämpärit kukkurallaan luonnon ilmaista makiaa. Kyllä ei ollut sokeri kun minä olin pieni, kyllä metsämansikka vastasi marmalaatia."

Aina ei mielensäpahoittajan närä ole ehkä aiheutettua, mutta parempi se on varuillaan olla. Mitä siitä, jos tuli ensin mesottua varkaasta kun ei katiskaansa järvenrannasta löytänyt, vaikka sen oli itse toisaalle unohtanut. Kyllä se on maailma kuitenkin pullollaan kaikenmaailman katiskan varastelijoitakin. Usein kuitenkin mielensäpahoittajan puheissa on sitä rehtiä, tinkimätöntä periaatetta siitä, miten elämä pitäisi elää. Loppujen lopuksi elämässä on kyse hyvin yksinkertaisista asioista.

" Joiltain menee ruokahalu, kun ne pahoittavat mielensä. Miten se syömiseen liittyy? Nälkä on nälkä. Se millä paha olo oikeasti lähtee, niin suojakatoksia rakentamalla. Kaikkein paras keino on unohtaa kaikki väärinkäsitykset ja hölmöt sanat ja aloittaa uusi päivä niin kuin eilistä ei ollenkaan olisi ollutkaan. Tehdä toiselle vaikka voileipä."

4/5